Uskomme sinuun – Usko sinäkin
Eväitä elämään ja tahtoa selviytymiseen
Me itse emme sijoitushetkellä ja sitä seuranneina kuukausina uskoneet itseemme. Ja meistä tuntui, että kukaan mukaan ei uskonut. Olisimme kaivanneet, että joku olisi tullut ja sanonut, että Mä uskon suhun! Älä luovuta!
Uskomme sinuun – Usko sinäkin. Eväitä elämään ja tahtoa selviytymiseen. Lastensuojelun käsikirja nuorilta nuorille on tarkoitettu yli 10 –vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka on sijoitettu syntymäkotinsa ulkopuolelle. Pesäpuu ry:n ja Lastensuojelun Keskusliiton julkaiseman oppaan ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin nuoret. Selviytyjät -tiimi on 17–25 -vuotiaiden sijoitettujen nuorten ryhmä, joka kehittää lastensuojelua sekä sijaishuollon käytäntöjä ja toimintatapoja.
Käsikirjan valmisteluun on osallistunut myös lapsiasiavaltuutetun toimisto. – Sijaishuollossa olleilla lapsilla ja nuorilla on paljon kokemustietoa, jota aikuisten pitää paremmin hyödyntää palveluiden suunnittelussa, kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Käsikirja nuorilta nuorille
Idea käsikirjaan lähti nuorilta itseltään. Käsikirjan nimi tulee siitä, kun tekijät haluavat kannustaa nuoria luottamaan itseensä. Nimellä nuoret haluavat tuoda toivottamaan tilanteeseen toivon näkökulmaa, ja viestittää, että nuori ei ole yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa.
Kirjassa käsitellään mitä lastensuojelu tarkoittaa, mitä lastensuojelulaissa sanotaan ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia nuorella on. Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi myös mikä on sosiaalityöntekijän rooli, kuinka omaan perheeseen pidetään yhteyttä ja miten esimerkiksi asiakassuunnitelmapalavereissa toimitaan. Oman osansa ovat saaneet myös ruokailuun ja uneen liittyvät asiat.
Käsikirjassa on paljon asiaa, mutta raikkaassa muodossa ja taitavalla taitolla ja nuorten kuvilla maustettuna sitä voi lukea aukeama kerrallaan.
Opastusta myös aikuisille
Tiimi valmistelee myös käsikirjalle aikuisten opasta, sillä asioiden sulattelussa ja työstämisessä nuoret voivat tarvita aikuisten apua. Opas on tarkoitettu sijoitettujen nuorten läheisille ja lastensuojelutyöntekijöille avuksi käsikirjan teemojen käsittelyssä. Aikuisten opas julkaistaan vuoden vaihteessa ja sen kirjoittajat ovat joukko kotimaisia asiantuntijoita.
– Aikuisten oppaalla haluamme tukea aikuisia antamalla heille lisää tietoa ja samalla myös korostaa, ettei lapsen oikeuksien toteutumisessa tarvita pelkästään artikloiden tuntemusta. Lapsen ja nuoren oikeudet toteutuvat usein jo aikuisten käytännön työn kautta, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Maarit Kuikka.
Oppaasta on luettavissa myös nuorten kirjeitä läheisille, sosiaalityöntekijöille, sijaisvanhemmille ja sijaishuoltopaikan aikuisille.
Sijaishuollossa olevien nuorten kokemuksia kerätään tänä syksynä laajemminkin Uskomme sinuun – Usko sinäkin -kiertueella kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Näitä kokemuksia liitetään myös aikuisten oppaaseen. Aikuisten opas julkaistaan loppuvuodesta 2011.
Selviytyjät-tiimin puolesta
Johanna Barkman
Kehittämispäällikkö
Pesäpuu ry





lskl.fi