Lausunnot 2009
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle annettu lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi
Lausuntonaan
Lastensuojelun Keskusliitto ry esittää seuraavaa:
Keskusliitto pitää tärkeänä ja myönteisenä, että lain
toteutumista on seurattu tiiviisti ja että siihen esitetään tarpeelliseksi
nähtyjä muutoksia. Hallituksen esitys sisältää useita tarkennuksia ja
parannuksia lastensuojelun sääntelyyn. Se nostaa myös esille uusia, laista
toistaiseksi puuttuvia asioita kuten lapsen sijoittaminen vankeusrangaistustaan
suorittavan tai tutkintavankeudessa olevan vanhempansa luo (37 §) sekä
ennakollisen lastensuojeluilmoitus (25c §).
Osa muutostarpeista selittyy voimassa olevan lain valmistelun kireästä aikataulusta johtuen lakiin jääneistä epätarkkuuksista. Myös lakiin tehtävien muutosesitysten käsittely on toteutettu kohtuuttomalla kiireellä.
Pääosin ehdotetut muutokset ovat kannatettavia sellaisenaan tai vähäisin tarkennuksin. Ennakollista lastensuojeluilmoitusta ja lapsen sijoittamista vankilassa olevan vanhempansa luokse olisi pitänyt valmistella laajemmin ja perusteellisemmin.
Lausunnossaan
keskusliitto keskittyy lakiesityksen keskeisiin muutoksia tai täsmennyksiä
vaativiin kohtiin.
Ilmoitusvelvollisuuden
täsmentäminen ja laajentaminen (25 §) selkeyttävät voimassa olevaa lakia.
Lastensuojeluilmoitusten antajien piirin laajentamista, ilmoituksen tekemisen
velvoittavuuden tiukentamista ja kynnyksen madaltamista tulee kuitenkin
tarkastella yhteydessä lain 8§:ssä määriteltyihin velvoitteisiin.
Peruspalvelujen piirissä annettavan tuen tulee olla ensisijaista
lastensuojeluun ohjaamiseen nähden. Ilmoituskynnyksen madaltaminen ei saa
merkitä sitä, että peruspalvelut käyttävät lastensuojeluilmoitusta entistä
herkemmän ja sen varjolla väistävät velvollisuutensa ko. lainkohdassa
tarkoitettuun tukeen.
Ennakollista lastensuojeluilmoitusta (25c §) koskevan esityksen
perustelujen mukaan velvollisuus ilmoituksen tekemiseen koskisi tilannetta,
jossa on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan
lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymän jälkeen. Lakiesityksen
yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ennakollisen lastensuojeluilmoituksen
tarkoituksena olisi ensisijaisesti turvata odottavalle äidille ja lapsen
tulevalle perheelle riittävät tukitoimet jo raskausaikana. Itse pykäläesitykseen
jälkimmäistä näkökohtaa ei kuitenkaan ole kirjattu. Päinvastoin voimassa
olevasta laista poistuisi tätä koskeva velvoite (8§ 2 mom.). Keskusliiton
mielestä lastensuojelulaissa tulee säilyttää selkeä velvoite myös syntymättömän
lapsen erityiseen suojeluun sekä täydentää lainsäädännön keinoja velvoitteen toteuttamiseen
turvaamalla tarvittaessa päihdeongelmaisten äitien raittius tahdonvastaisesti.
Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan ennakollisen
lastensuojeluilmoituksen tekijältä edellytetään varmaa tietoa äidin
päihdeongelmasta, vakavasta mielenterveyden häiriöstä tai
vapausrangaistuksesta. Lain perusteluista ei käy ilmi miten päihdeongelman tai
mielenterveysongelman olemassaolo varmennetaan. Ilmoituskynnyksen korkeus ja
epäselvyys vaikeuttavat ilmoitusvelvollisuuden toteutumista käytännössä.
Keskusliitto suhtautuu pidättyvästi lapsen varsinkin
pidempiaikaiseen asumiseen vankilassa
(37 §). Sen edellytykset tulisi määritellä vielä nykyistä laajemmin ja
perusteellisemmin. Saattaisi olla tarpeen määritellä asumisen kestolle
takaraja.
Erityisen
huolenpidon järjestämisen edellytykset on jo voimassa olevassa laissa
viritetty korkealle. Hallituksen esityksen ehdotettua lisäedellytystä, että
terveydenhuollon palvelut eivät sovellu käytettäväksi erityisen huolenpidon
sijaan voidaan pitää kannatettavana. Sen sijaan erityisen huolenpidon rajaaminen
koskemaan 12 vuotta täyttäneitä on huonosti perusteltu (61 §; 72 §). Ei voida
pitää lain vikana, jos sitä on sovellettu tilanteissa joissa lievempien
rajoitustoimenpiteiden käyttö olisi ollut mahdollista ja lapsen edun mukaista.
Lastensuojelulaissa säädetään yksityiskohtaisesti erityisen
huolenpidon järjestämisen edellytyksistä ja toteutuksesta (LsL 71-73 §).
Lainsäädännössä tulisi selkiyttää myös kunnan velvollisuus järjestää erityistä
huolenpitoa ja turvata sen vaatimat resurssit. Erityisen huolenpidon järjestämättä
jättäminen ei taloudellisiin syihin vedoten ei pitäisi olla mahdollista.
Lain kehittämistyötä tulee jatkaa
On tärkeätä, että hallitusohjelman mukaisesti lastensuojelulain käytännön toteuttamista ja kehittämistyötä jatketaan suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ehkäisevän lastensuojelun kehittämiseen ja sen toimintaedellytysten turvaamiseen. Lastensuojelun asiakasmäärän ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kasvu kertoo kuntien peruspalvelujen riittämättömyydestä. Tämän seurauksena lapsia ja perheitä ohjataan yhä useammin ennalta ehkäisevästä lastensuojelusta lastensuojelun sosiaalityön asiakkaiksi ja avohuollollisten tukitoimien piiriin. Sijaishuollon jatkuvan kasvun tyrehdyttämiseksi ja kääntämiseksi laskuun olennaisen tärkeätä on myös turvata avohuollollisen lastensuojelun palvelujen saatavuus erityisesti parantamalla avohuollon sosiaalityön voimavaroja.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevat lastensuojelun laatusuositukset ovat askel oikeaan suuntaan. Suositukset eivät kuitenkaan riitä epäkohtien korjaamiseen tai palvelujen yhdenmukaisen peruslaadun toteutumiseen koko maassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3(3) artiklan mukaisesti lastensuojelupalveluille tulee asettaa velvoittavat standardit sekä kehittää kaikkien palveluntuottajien palvelujen riippumatonta valvontaa. Nykyisellään lapsen oikeuksien sopimuksessa (25 artikla) määritelty sijaishuollossa olevan lapsen oikeus hoidon ja muiden sijoitukseen liittyvien olosuhteiden ajoittaiseen tarkistamiseen toteutuu puutteellisesti. Asiakassuunnitelman ajoittainen tarkistaminen ei korvaa tätä puutetta.



lskl.fi