Lausunnot 2011
9.12.2011 Yleinen asenneilmapiirin kiristyminen huolestuttaa
Pyrkimyksiä rajoittaa rasismin ja muukalaisvihan esiintymistä on vahvistettava
26.10.2011 Lastensuojelulain velvoitteiden tunteminen tärkeää
Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon kaikkien osioiden arvioinnin kriteerien on perustuttava lastensuojelulakiin ja lapsen oikeuksien sopimukseen.
Lapsen edun toteutuminen taattava adoption kaikissa vaiheissa
Myös rekisteröity parisuhde on yhteisadoption edellyttämä vakaa parisuhde.
13.10.2011 Lapsi – ja nuorisopolitiikkaa kehitettävä kokonaisuutena
Kehittämisohjelman arviointiin tulee osallistua myös lapsipoliittinen toimielin.
27.9.2011 Rikosrekisteritietojen vaihtamisella estetään uusintarikollisuutta
Valtioiden välisen liikkuvuuden lisääntyessä kasvaa myös riski, että lapsiin kohdistuvien rikosten tekijät pyrkivät toisessa maassa tehtäviin, joissa voivat päästä toteuttamaan rikoksiaan.
30.8.2011 Ilmoitukseen sijaishuollosta kadonneesta lapsesta tulee aina suhtautua vakavasti
Poliisin virka-avun pyytämistä koskevat säännökset ovat osin epäselvät ja tulkinnanvaraiset.
25.8.2011 Lasta ja isää koskevien sopimusten perustuttava tietoisuuteen biologisesta isyydestä.
Isänä itseään pitävällä miehellä tulee olla mahdollisuus selvityttää lapsen isyys myös vastoin lapsen äidin tahtoa.
Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa työryhmän ehdotuksia pöytäkirjan ratifioimisesta ja Eduskunnan oikeusasiamiehen nimeämisestä kansalliseksi valvontaelimeksi sekä yhtyy näkemykseen, että kansallinen valvontaelin tulisi vahvistamaan vapautensa menettäneiden ihmis- ja perusoikeuksien suojaa.
10.6.2011 Sosiaalipalvelujen sanasto on asiantuntevasti ja kattavasti laadittu
Lastensuojelun avohuollon kokonaisuutta ei sanastossa ole kuvattu kuitenkaan riittävän kattavasti.
9.6.2011 Myös alle 18-vuotiaille mahdollisuus tehdä kansalaisaloitteita
Lapsille ja nuorille tulee tarjota selkeitä ja helposti käytettäviä kanavia, joiden kautta he voivat ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Sopimuksen voimaansaattaminen parantaa mahdollisuuksia torjua lapsiin kohdistuvia rikoksia.
20.4.2011 Kansainvälistä suojelua hakevien oikeusapu siirrettävä oikeusavun piiriin
Ilman huoltajaa tulleen lapsen oikeusavustajalta vaadittava kokemusta lasten kanssa työskentelystä.
19.4.2011 Syrjinnän todellinen tilanne selvitettävä
Maahanmuuttajalasten huostaanottojen välttämiseksi panostettava ehkäisevään ja avohuollon työhön.
Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten voitava ilmoittaa seksuaalirikos- ja pahoinpitelyrikosilmoitukset suoraan poliisille.
3.2.2011 Lapsen edun tulee määrittää sijaishuoltopaikan valintaa
Perhehoidon ja laitoshuollon kokonaisuutta tulee kehittää nykyistä enemmän yhteistyössä, eikä priorisoimalla eri sijaishuoltomuotoja.
24.1.2011 Vastaanottolaissa taattava turvapaikanhakijalasten oikeus perusopetukseen
Monikulttuurinen Lapsen Etu -verkosto korostaa, että turvapaikanhakijalapsia tulee kohdella ensisijaisesti lapsina, joilla on tasavertaiset oikeudet saada perusopetusta.
21.1.2011 Valmennus pakolliseksi adoptionhakijoille
Adoption huolellisen valmistelun turvaamiseksi ja adoption onnistumisen varmistamiseksi tulisi adoptioneuvonnan kehittämisen lisäksi säätää pakolliseksi adoptionhakijoiden valmennus.
1.2.2011 Lukiokoulutukseen taattava riittävät oppilashuollon palvelut
Myös maahanmuuttajien lukiokoulutukseen valmistava koulutus on käynnistettävä.



lskl.fi