Siirry sisältöön

Aikuinen, pysähdy kuuntelemaan lasta

Tässä pieni tarina arjesta:

2,5-vuotias rissasi* isille, kun isi ei löytänyt ”heppakannan” (heppatarran) alustaa. Lapsi saa iltaisin laittaa paperille ”talliin tai niitylle” hevostarran palkinnoksi siitä, että iltatoimet ja sänkyyn meno ovat sujuneet mallikkaasti.

Hän myös muistuttaa asiasta itse. No, tänä iltana ei löytynyt mistään sitä paperia, missä jo oli hevosia, tallia ja muuta. Isi keksi, että laitetaan tämäniltainen heppa toiselle paperille.

Asia oli lapselle ok, ja valot sammutettiin. Pian lapsi alkoi kuitenkin vaatia takaisin uutta paperiaan hokien: ”heppa ruokaa”, isin hermoja koetellen.

Isi yritti, että nyt nukutaan, ei enää ruokita hevosia, ruoat ovat pois. Huuto jatku ja yltyi. Hetken päästä ei auttanut kuin antaa lapsen näyttää, mikä niin kovasti hermostutti hänet asiassa, joka yleensä on jo rutiini, joten lapsi sai luvan mennä pois sängystä.

Lapsi otti sen uuden paperin, jolla oli yksi hevostarra, meni sen kanssa oman kirjoituspöytänsä ääreen, sytytti pöytävalon, istui alas, otti kynäpurkistaan tumman vihreän väriliidun ja alkoi piirtää valkoiselle paperille hevosen eteen ruohoa, minkä hän kertoi myös isille.

Tämän jälkeen valo sammutettiin uudestaan yhteisymmärryksessä, ja lapsi jäi nukkumaan sänkyynsä mukisematta ja tyytyväisenä.

Tarina ei ole omani, se on lainattu Facebook-kaverin seinältä. Mutta yhtäkaikki, se olisi voinut tapahtua myös minun perheessäni. Tai sinun. Tai kenen tahansa, jotka ovat joskus olleet tekemisissä pienten lasten kanssa.

Jaa mikä oli jutun pointti? Lähinnä kai se, että joskus vanhempienkin kannattaisi pysähtyä. Laskea vaikka kymmeneen ja miettiä mistä tässä nyt oikeasti on kyse.

Onko asia todella niin tärkeä, että siitä kannattaa juuri nyt pitää kiinni vai voisiko joustaa? Yrittää nähdä lapsen käyttäytymisen taakse. Laskeutua lapsen tasolle ja kuunnella.

Jos tarinan vanhempi olisi jääräpäisesti pitänyt omasta kannastaan kiinni, olisi tilanne voinut kärjistyä molempien osapuolten kannalta sietämättömäksi. Lapsi olisi jatkanut ”kiukuttelua” ja vanhempi olisi turhautunut, ehkä korottanut ääntään tai väsyneenä huutanut lapselle.

Jättänyt hänet yksin pimeään huoneeseen itkemään… Lapsi olisi hätääntynyt entisestään ja vanhemmankin ilta olisi varmaan ollut pilalla.

Tarinassa loppu hyvin kaikki hyvin:

Tässä tapauksessa onneksi asia selvisi, kun vanhempi hetkeksi pysähtyi kuuntelemaan lasta. Ja asiahan oli tärkeä!

Ei kai kukaan voi uutta lemmikkiään jättää ruokkimatta, yksinään valkoiselle paperille, oli vuorokaudenaika mikä hyvänsä.

* Rissata = kiukutella, Etelä-Hämeessä toim. huom.

Lastensuojelun Keskusliitto on jo vuosien ajan seurannut suomalaisten asenteiden kehitystä kuritusväkivaltaa kohtaan. 9.4.2014 julkistetaan uusimmat asennekyselyn tulokset.

Samalla käynnistyy Lastensuojelun Keskusliiton, Emma & Elias -ohjelman ja Ensi- ja turvakotien liiton yhteinen kuritusväkivallan vastainen kampanja.

Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa, että lapsen ruumiillinen rankaiseminen on ollut Suomessa lailla kiellettyä jo 30 vuotta, ja että väkivaltaan voi sortua koskemattakin. Uhkailu, haukkuminen, syyllistäminen ja muu henkinen väkivalta voi olla lapselle yhtä haitallista kuin fyysinen väkivalta.

Viestintäkoordinaattori Tuuli Daavittila

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *