Siirry sisältöön

Epätavallisia, tavallisia ja huikeita asioita

Reilu viikko sitten kokoontui Helsinkiin yli tuhat lastensuojelun käytännön työn tekijää, tutkijaa, asiantuntijaa, johtajaa ja kokemusasiantuntijaa.  Tutkijoiden, kokemusasiantuntijoiden ja käytännön työntekijöiden äänet ovat kaikki lastensuojelun kehittämisessä tärkeitä. Niiden ei tulisi kilpailla keskenään vaan, antautua keskusteluihin ja dokumentoida ne tavalla tai toisella – mieluummin vaikuttavalla, sekä yhdessä viedä viestiä poliittisille päättäjille.

Tässä päivien annista kolme esimerkkiä:

Nuorten kehittäjien, Vilman ja Yonatanin, tuoma Nuorten Foorumin viesti oli huikeaa ja toisaalta surullista kuultavaa. Nuorten viestissä korostui se, että jokainen lapsi tarvitsee yhden pysyvän, arvostavan ja luotettavan aikuisen tuekseen. Toivon, että tämä viesti kuultiin ja ne jotka asioihin voivat vaikuttaa, varmistavat sen, että lastensuojelun asiakkaaksi joutuvien tai pääsevien lasten oikeuksista huolehditaan.

Katseet tulevaisuuteen suuntasi Magnus Lindkvist. Hän muistutti meitä siitä, että mikään uusi hieno asia ei synny hetkessä tai ainakin näin tapahtuu todella harvoin. Ideat muokkaantuvat useita kertoja uudestaan ennen kuin ne lyövät läpi, niin kuin päivien ensimmäinen puhuja Magnus meille kertoi.  Esimerkkinä hän kertoi mitä tapahtuu kun otat jonkun idean yhä uudelleen ja uudelleen esille, jalostaaksesi sitä paremmaksi. Vastineeksi saat kuulla miten tämä on jo tehty aiemmin, että ei kannata. Uutta luotaessa saa väistämättä kritiikkiä mutta myös vihollisia. Uuden on jalostuakseen tarpeellista tulla kyseenalaistetuksi. Sinnikkyyttä siis kaikille alan toimijoille! Oikea paikka ja oikea aika löytyvät vielä.

Päivien viimeisen puhujan Olli Kankaan tilastollisen näkemyksen mukaan se, että lapsille mahdollistetaan laadukas varhaiskasvatus, ilmainen opiskelu sekä ainakin yksi mielekäs harrastus ja että vanhemmille järjestyy tarvittaessa mielenterveys – sekä päihdehuollon palvelut, vähentäisi oleellisesti lastensuojelun tarvetta.

Mielestäni Lastensuojelun Keskusliiton yksi tehtävä; eri lastensuojelun toimijoiden yhteen saattaminen, onnistui päivillä hyvin. Päivien aikana käytiin tuhansia keskusteluja luentosaleissa ja niiden ulkopuolella. Toivon, että päivillä syntyneet ideat muuntuvat käytännön toiminnaksi joista muodostuu Tulevaisuuden lastensuojelun tarinat. Toivottavasti päivillä kuullut äärimmäisen tärkeät viestit siitä, mitä tulisi tehdä, saadaan kulkemaan myös päättäjien korviin.

***

PS. Meille voi myös ilmiantaa hyviä puhujia joilla on hyviä sisältöjä puheissaan. Kohta alkaa Tampereen sijaishuollon päivien ohjelman suunnittelu.

Erityisasiantuntija Tiia Hipp

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *