Siirry sisältöön

Euro-orvot

Mitä vanhempien työskentely kaukana kotoa tarkoittaa lasten kannalta?

Puola liittyi Euroopan Unionin jäsenmaaksi vuonna 2004. Samalla puolalaisille avautui mahdollisuus työskennellä esimerkiksi Britanniassa, Irlannissa ja Saksassa.

Monet puolalaiset isät ja äidit ovat halunneet turvata perheensä talouden ja lähteneet työn perässä muualle Eurooppaan. Aina maahanmuutto ei ole aina pysyvää, vaan vanhemmat ovat lähteneet osa-aikaiseen työhön lyhytaikaisiksi maahanmuuttajiksi esimerkiksi maatalous- tai rakennustöihin tai marjanpoimintaan.

Työskentelyn jälkeen he ovat palanneet takaisin Puolaan. Kolmessa vuodessa esimerkiksi Britanniaan muutti 430 000 puolalaista. Yleensä työvoiman vapaata liikkuvuutta arvioidaan vain talouden ja työmarkkinoiden näkökulmasta.

Monia käytännön ongelmia

Mitä vanhempien työskentely kaukana kotoa tarkoittaa lasten kannalta? Työvoiman vapaa liikkuvuus hajottaa perheet. Isä ja äiti eivät ole läsnä.

Eron vuoksi lapsilla on heitä ikävä. Aivan heitteillä lapset eivät ole. Lapset ovat usein jääneet isovanhempien tai muiden sukulaisten luokse Puolaan. Näitä lapsia kutsutaan Puolassa euro-orvoiksi. Osa euro-orpojen vanhemmista on löytänyt uuden rakkauden ja aloittanut uuden elämän, uuden perheen kanssa.

Tämän vuoden varhaiskasvatuksen maailmajärjestön OMEP:in Euroopan konferenssi järjestettiin Varsovassa. Siellä Bialystokin yliopiston tohtorin Elzbieta Halaburdan mukaan vanhempien puuttuminen lasten elämästä on tuonut myös käytännön ongelmia.

Kuka huolehtii, jos lapselle on tapahtunut esimerkiksi tapaturma? Onko sovittu, kuka toimii lapsen huoltajana vanhempien ollessa pois maasta?

Orpous koskettaa

Euro-orpoja kutsutaan myös sosiaalisesti orvoiksi erotuksena muista orvoista. Euro-orvon vanhempi elää muualla, orvon vanhemmat ovat kuolleet. Orpo tarkoittaa lasta tai nuorta, joka on menettänyt toisen tai molemmat vanhempansa.

Orpo on menettänyt vanhempansa ehkä ennenaikaisesti, äkillisesti tai muulla tavoin traagisesti.

Orpous on minulle myös henkilökohtaisesti koskettava asia. Isoäitini menetti oman äitinsä ollessansa 2 – vuotias ja isänsä 12 – vuotiaana.

Kokemus menettämisestä heijastuu ja vaikuttaa pitkään – ehkäpä siksi minäkin haluan tätä lastensuojelutyötä tehdä. Että jokaisella lapsella olisi hyvä paikka elää, olla, tulla rakastetuksi – lupia kysymättä.

Asiantuntija Hannu Seppänen

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *