Siirry sisältöön

Jo joutui armas aika

Ennen muinoin koulut loppuivat aina toukokuun viimeisenä päivänä ja alkoi kolmen kuukauden kesäloma. Maailma on muuttunut, niin tämäkin asia.  Mutta minäpä aion palata vanhaan hyvään aikaan ja laulaa mielessäni suvivirren sekä heittäytyä vapaalle 31.5. Pitkä työrupeamani on Lastensuojelun Keskusliitossa päättymässä ja jään lomien jälkeen eläkkeelle.

Alku aina hankalaa

Kun 1970-luvun lopulla tulin taloon, ensimmäisinä työtunteinani soitettiin Kansallisteatterista ja tiedusteltiin, onko olemassa tutkimustietoa äitipuolen vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Muistan tuon hyvin, sillä koin kysymyksen haastavaksi ja samalla lähes ylivoimaiseksi. Uusi paikka, tuntematon kirjakokoelma! Ei tullut muuta mieleeni kuin Lumikki -satu.

Siihen aikaan ei ollut tietokoneita saatikka asiasanoja tai muuta tiedonhakua helpottavaa; niistä ei silloin osattu edes uneksia. Oli vain selattava korttikokoelmaa ja arvailtava teoksen nimen perusteella, vastaisiko teos asetettuun kysymykseen. En onnistunut usean tunnin työstäni huolimatta. Muistaakseni Kansallisteatterin kyseisen näytelmän käsiohjelmassa ei ollut viittauksia tutkimustietoon; kukaan muukaan ei siis ollut osannut vastata kysymykseen.

Tänä päivänä löytyisi hetkessä vaikkapa googlaten esimerkiksi Minna Murtorinne-Lahtisen väitöskirja Äitipuolen identiteetin rakentaminen uusperheessä tai Päivi Sutisen Vanhempana ja aikuisena uusperheessä.

”Helppoa! Niin muuttuu maailma, Eskoseni”, sanoisi tähän Aleksis Kivi.

Järjestötyön moninaisuus

Vuosien myötä työtehtäväni keskusliitossa ovat olleet moninaiset: tietopalvelusta ja varhaiskasvatuksesta kansainvälisiin asioihin. Olen saanut olla mukana mm. presidentinlinnan lastenkutsujen järjestämisessä (Lapset ja Yhteiskunta 1984:12, 692-695) ja Lapsen oikeus kasvuun –teoksen (1989) toimittamisessa. Merkityksellisiä töitä ainakin itselleni olivat toimimiset Suomen koordinaattorina varhaiskasvatuksen maailmanjärjestön OMEP:in verkostossa ja yhdessä EU -projektissakin, missä pohdittiin pienten lasten perheiden arjen helpottamista.

Omasta mielestäni ehkä paras viimeaikaisista töistäni oli mukanaolo keskusliiton juhlateoksen taustaryhmässä. Marko Paavilaisen Ristiaallokosta lapsen oikeuksiin: lastensuojelun yhteistoiminnan historia  -teos luotaa mielenkiintoisesti lastensuojelun ja Lastensuojelun Keskusliiton historiaa.

Matkalla tulevaan

Kun kohta itsekin olen vain keskusliiton historiaa, on tietysti pohdittava, mitä teen näitten töitten jälkeen. Perehdyin asiaan lukemalla huolellisesti Ritva-Liisa Snellmanin artikkelin ”Matkalla mallieläkeläiseksi” (Helsingin Sanomat Sunnuntai 11.3.2012). Siinä todetaan mm. mummona oleminen tärkeäksi ja samalla voi toimia leppoisan elämän symbolina.

Juttua lukiessani muistin kirjailija Mereta Mazzarellan kertoneen jossain tekstissään tuttavastaan, joka ryhtyi eläkeläisenä bussimummoksi. Tämä liikkui busseissa lähinnä vain niinä aikoina kun koululaisetkin. Jos meno bussissa äityi liian riehakkaaksi tai esiintyi kiusaamista, rauhoitti mummo leppoisalla, mutta samalla tiukalla auktoriteetillaan koululaiset. Ryhtyisinköhän sellaiseksi, kun omat lapsenlapseni ovat jo lähes täysi-ikäisiä – vai menenkö sittenkin vain tallille ratsastamaan ja taistelemaan lannan biokäytön puolesta?

Kiitos yhteistyöstä – työ lapsen puolesta jatkukoon!

Informaatikko Pirjo Honkavaara

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *