Siirry sisältöön

Kasvatuksesta lastensuojelun sijaishuollossa

Sijaishuollossa painitaan samanlaisten kasvatuksellisten haasteiden kanssa kuin muuallakin – usein suurempienkin. Lapsen kannalta asia on selkeä: hänellä on oikeus hyvään ja turvalliseen kasvatukseen myös sijaishuollossa.

Sijaishuollossa lapsen kasvatukseen liittyvät kysymykset ovat samaan aikaan sekä sen ominta että sen vaativinta aluetta. Kysymykset sinänsä ovat samoja kuin muuallakin: Miten lapsen toimintaa ohjataan? Miten ei-sallittuun käyttäytymiseen reagoidaan lapsen oikeuksia kunnioittaen?

Keskeinen ero kotiympäristössä tapahtuvaan kasvatukseen on se, että sijaishuolto on lastensuojelun institutionaalisen katseen alla tapahtuvaa toimintaa, josta viranomaiset ovat vastuussa. Perhehoidossa kasvatuksesta vastaavat vanhemmat, jotka toisinaan ovat saaneet ammatillisen koulutuksen, toisinaan eivät. Laitoshoidossa kyse on aina ammattikasvatuksesta.

Usein huostaanoton ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen taustalla ovat nimenomaan kasvatukseen liittyvät haasteet, puutteet tai vaikeudet. Sijaishuoltoon on ryhdytty, koska on arvioitu, että sillä voidaan vastata lapsen kasvatuksellisiin ja terveydellisiin tarpeisiin paremmin kuin muilla ratkaisuilla.

Menneestä on opittu

Lastensuojelun sijaishuollon menneisyys on ollut viime aikoina ”tapetilla”. Tarkastelut ovat tehneet näkyväksi vuosikymmenten takaista kasvatusilmapiiriä ja -keinoja lastensuojelulaitoksissa ja sijaisperheissä.[i] Karut tulokset korostavat sijaishuollon epäonnistumisia, vaikka lapsen ruumiillinen kurittaminen kiellettiin lastenkodeissa asteittain 1950-luvun alkupuolelta lähtien, koulukodeissa vuonna 1965 ja perheympäristöissä vuoden 1984 alusta. Käytännössä kuritusta on kuitenkin esiintynyt.

Vuosikymmenten kuluessa kasvatuskulttuuri on kehittynyt ja lapsen asema yhteiskunnassa muuttunut. Nykyisin on onneksi vallalla lapsilähtöinen kasvatusilmapiiri, jossa lapsen arvokkuus huomioidaan ja lasta halutaan kasvattaa tuen ja ohjauksen sekä myönteisten kasvatuskeinojen avulla. Myös sijaishuollossa lapsen asema on muuttunut kohteesta subjektiksi. Lapsen osallisuus itseään koskevissa asioissa on keskiössä.

Lapsen näkökulmasta asia on varsin selkeä: hänellä on oikeus hyvään ja turvalliseen kasvatukseen ja hoitoon riippumatta sijaishuollon muodosta. Kasvatusympäristön väkivallattomuus on ehdoton lähtökohta myös sijaishuollossa kasvaville lapsille ja nuorille.

Kaltoinkohtelu voi olla tuttua sijaishuollon asiakkaalle

Yksi kasvatukseen liittyvistä erityispiirteistä sijaishuollossa on se, että lasten ja nuorten elämänhistoriaan voi liittyä kokemuksia kaltoinkohtelusta. Nämä kokemukset on tunnistettava ja huomioitava. Sijaishuollon avulla halutaan varmistaa kasvuympäristön turvallisuus ja tarjota mahdollisuus myönteiseen kasvuun ja kehitykseen.

Parhaimmillaan sijaishuollon avulla voidaan luoda uudenlainen, myönteinen silta lapsen ja vanhemman välille. Lapsen hyvinvointiin kohdistuneita riskejä voidaan korjata ja löytää kasvua tukevia turvallisia sisältöjä lapsen ja vanhemman suhteeseen. Onnistuessaan sijaishuolto voi myös katkaista ylisukupolvista kaltoinkohtelun perinnettä.

Yksilöllistä hoitoa ryhmässä

Jokainen lapsi on ainutkertainen yksilöllisine tarpeineen ja taustoineen. Kuitenkin lapset asuvat sijaishuollossa pääsääntöisesti ryhmissä: laitosyksikön ja ammatillisen perhekodin enimmäislapsimäärä on 7 ja sijaisperheen 4–6. Lapsen kasvatus ja hoito tapahtuu siten usein osana ryhmää, jossa voi olla eri-ikäisiä, erilaisissa kehityksen vaiheissa ja erilaisen kasvatuksen ja tuen tarpeessa olevia lapsia. Lasten keskinäiset suhteet tuovat omat piirteensä toiminnan ohjaukseen ja omanlaisensa haasteet kasvatukseen.

Sijaishuollon kasvatuskysymykset kulminoituvat usein sen tarkasteluun, missä kulkee tavanomaisten kasvatuskeinojen ja lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden välinen raja. Kyse on äärimmäisen vaikeasta tehtävästä, jossa punnitaan kasvatuksen keinoja suhteessa lapsen itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen. Viime kädessä tulkintaa tekevät viranomaiset[ii].

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, missä ikinä tämä kasvuympäristö onkin. Huolta pitävillä aikuisilla puolestaan on velvollisuus kasvattaa lasta kannustavasti, ilman väkivaltaa. Sijaishuollossa turvallisen kasvuympäristön luominen edellyttää aikaa, ammatillista osaamista ja riittäviä resursseja sekä sitoutuneita ja hyvinvoivia aikuisia. Ne ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että lapsi tulee kohdatuksi ja saa osakseen turvallisen sijaishuollon, ja yksi yhteiskuntamme vaativimmista tehtävistä toteutuu.

[i] http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf?sequence=1; http://vastapaino.fi/kirjat/yhteiskunnan-tahra/

[ii] Esimerkiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen sivuilta löytyy asiaa koskevia ratkaisuja: http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/ratkaisut/paatokset.htx

Susanna Hoikkala

Erityisasiantuntija

Susannan erityisasiantuntemus liittyy lapsen asemaa, lastensuojelun sijaishuoltoa ja sosiaalityötä koskeviin kysymyksiin. Hän tuntee varsinkin laitoshoidon kenttää niin käytännön työkokemuksen kuin tutkimustyönkin kautta.

Kommentit

  1. Martti Heikkuri sanoo:

    Hienoa Suski:)

    Ilo ja kunnia rehennellä, että olemme olleet työtovereita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *