Siirry sisältöön

Koko perhe pelaa

5-vuotias tyttö ottaa esiin isänsä älypuhelimen, avaa lukituksen, käynnistää pelin ja uppoutuu nopeasti sen maailmaan. Tyttö osaa ladata itse pelejä, mutta vanhemman kanssa on sovittu mitä pelejä ladataan. Lataaminen on tukevasti  isän hallussa, sillä ilman isän syöttämää salasanaa peliä ei pysty lataamaan. Pelaaminen tapahtuu siis varsin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Kaikkea ne 5-vuotiaat osaavatkin, ja on se nykytekniikka hallussa tätä nuoremmillakin. Oheinen esimerkki on tuttu varmasti monessakin perheessä. Rajanvetoa pelaamisen suhteen on tärkeä tehdä. Vanhempia saattaa hämmästyttää, kuinka helposti lapset oppivat käsittelemään tietotekniikkaa. Omasta mielestäni asiassa ei kuitenkaan ole mitään uutta. Ollessani itse alle kouluikäinen osasin hakea oikean levykkeen, lyödä sen koneeseen ja käynnistää pelin komentoriviltä, vaikka en tietokoneista muuten mitään ymmärtänyt.

Tutkimustiedon mukaan, jota myös viime syksyn lastensuojelupäivillä esiteltiin, lasten ja nuorten digitaalinen pelaaminen on varsin yleistä ja aktiivista (Pelaajabarometri 2011, s. 35). Kyseinen barometri osoittaa myös, että kolmivuotisen kehityksen merkittävimpänä muutostrendinä on ollut vanhimman ikäryhmän pelaamisen lisääntyminen, ottaen kaikki pelimuodot huomioon.

Pelaaminen on siis enenevissä määrin kaiken ikäisten hupia. Pelien kehitys on ollut voimakasta ja monipuolista. Pelejä kehitellään tarkemmin erilaisille kohdeyleisöille, heidän mieltymyksenä huomioiden, eivätkä tietokonepelit enää välttämättä edellytä esimerkiksi kotona päätteen äärellä kykkimistä.

Pelinkehittelijät ovat saaneet pelaajat tanssimaan tanssimatolla ja hyppimään olohuoneen lattialla kameran edessä tai siirtämään pelimaailman kokonaan ulos mobiililaitteet taskussa. Digitaalinen pelaaminen on yhä enemmän arjen toimien lomassa tapahtuvaa. Bussimatkan aikana pelastetaan prinsessoja ja töiden ohella hoidetaan virtuaalimaatilaa.

Pelaamisen yleistymisen myötä siitä on tullut varteenotettava tutkimuskohde, eikä pelkästään haittatutkimuksena. Pelaamisella on todettu olevan mm. ongelmanratkaisukykyä, sosiaalisuutta ja kielitaitoa kehittäviä ominaisuuksia. Pelien merkitys lapsille, nuorille ja vanhemmille kasvaa jatkuvasti, jopa tällaisen tietokonepelaamiseen kasvaneen näkökulmasta. Kun itse kouluikäisenä pelasin tietokonepelejä, ne perustuivat menestyselokuviin. Nykyään tietokonepeleistä tehdään elokuvaversioita. Entä kuinkahan monen alakoulun välitunneilla vertaillaan, kenellä on hienoin Angry Birds –penaali?

Lasten pelaaminen saattaa herättää vanhempien suojeluvaistot. Mitkä pelit ovat kehittäviä, mitkä silkkaa väkivallalla mässäilevää ajanhukkaa? Kuluuko lasten päivästä liikaa pelien kanssa? Vastikään väitellyt informaatio- ja pelitutkija Tuomas J. Harviainen esittääkin haasteen huolestuneille vanhemmille, joiden ”on hyvä luoda itselleen ainakin jonkinlainen yleistaju siitä mitä pelejä markkinoilla on”.

Harviaisen mukaan pelaamisen rajoista on helpompi sopia, kun sekä lapsi että vanhempi ymmärtävät, mistä pelissä on kyse. Tämä toive on helppo allekirjoittaa. Asioita hankaloittaa tietenkin se, että mikä pelissä kiehtoo tai kammostuttaa aikuista, on lapselle aivan eri asia. Lapsi ei välttämättä koe asiaa samalla tavalla kuin aikuinen. On olemassa myös pelin ulkoisia tekijöitä, kuten kaveripiirin mieltymykset, mitkä tekevät toisista peleistä mielenkiintoisempia kuin toisista.

Pelaamisen valvomisen sijaan voisi suositella osallistuvampaa lähtökohtaa. Tietokone- ja muut digitaaliset pelit tulisi nähdä hyvänä keinona viettää koko perheen laatuaikaa, eikä pelkästään elektronisena lapsenvahtina, joka kaitsee lapsia vanhempien keskittyessä muihin kiireisiin. Näin lapsen tiedollista ja tietoteknistä kehittymistä voi seurata, mikä myöhemmin helpottaa muuta mediakasvatusta. Pelaaminen on yleensä lasten ensimmäinen kontakti tietotekniikkaan ja tietoyhteiskuntaan, ja mikäli vanhempi ei ole tuolloin mukana, voi yhteisten sääntöjen luominen myöhemmässä vaiheessa esimerkiksi nettisurffaamisessa olla hankalaa.

Vanha kansanviisaus sanoo, että lapsi on terve, jos se leikkii, mutta sairas jos se ei osaa lopettaa. Ainakin pelaamisen osalta toivottakoon, että se jatkuisi lapsuusiästä harmaahapsiseen vanhuuteen asti. Koko perheen kesken.

Ps. Ehkäisevä Päihdetyö ry:n Pelitaito-projekti  kokoaa nettisivuille tietoa pelaamisesta, kuten vanhemmille suunnattuja neuvoja. Lue Pelitaidon Vierailija-blogista myös Tuomas J. Harviaisen kirjoitus pelaavasta vanhemmuudesta

Tietoasiantuntija Erkka Rautio

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *