Siirry sisältöön

Kysyvä ei tieltä eksy, kunnassakaan

Hyvä kuntapäättäjä tai tuleva sellainen, koska viimeksi kysyit lapselta tai nuorelta miten hän haluaisi kehittää kunnan palveluja?

Hienoa jos olet jo kysynyt ja myös tehnyt asioita ehdotusten eteen! Ja onneksi olkoon jos vastaat, että kysyminen on nyt jäänyt tekemättä. Onnea siksi, koska nyt siihen tarjoutuu taas oivallinen tilaisuus.

Heikentyvät talouden näkymät huolestuttavat  kunnissa. Silloin kun kunnissa tehdään tiukkoja päätöksiä, tärkeänä muistisääntö on, että kuullaan lapsia ja nuoria. Heillä on mielipiteitä ja huomiota – arvokkaita sellaisia.

Kaikilla lapsilla on oikeus yhdenvertaiseen ja hyvään elämään. Hyvinvoiva lapsi on suurella todennäköisyydellä myös hyvinvoiva aikuinen. Lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata. Kunta, joka ottaa lapset ja nuoret huomioon päätöksenteossa ajaa myös veronmaksajien etua. Ehkäisevien palvelujen tuottaminen on huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkijunassa. Lapset ja nuoret kannattaa siis jättää kauas talouden leikkureista. Laman aikaisiin virheisiin on syytä tutustua huolella, jotta välttäisimme tällä kertaa sudenkuopat.

Kuntapäättäjien on enemmän kuin viisasta kuulla lapsia ja nuoria ja kerätä heidän mielipiteitä palveluiden kehittämiseksi. Lapset ja nuoret edustavat suurta ryhmää, joka on hyvin aktiivinen julkisten palvelujen käyttäjänä. Heidän elinpiiriinsä kuuluu vahvasti mm. koulu, harrastukset, kirjasto, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä julkinen liikenne. Näiltä aktiivisilta käyttäjiltä saa takuuvarmasti tukun konkreettisia vastauksia, joiden pohjalta palveluita on hyvä lähteä kehittämään.

Kysymättömyys saattaa pahimmillaan johtaa virhearviointeihin. Yksi esimerkki kysymättömyydestä on kunta, jossa päätettiin rakentaa skeittialue, mutta unohdettiin sieltä rampit, jotka ovat oleellisia lajin nuorille harrastajille. Kysymällä tästäkin hankkeesta olisi saatu nuorille käyttäjille sopiva. Ja nuoret osaavat kyllä vastata muihinkin kuin skeittikysymyksiin.

Järjestöt ovat myös valmistautuneet lokakuisiin kuntavaaleihin jo hyvissä ajoin. Lasten ja nuorten järjestöt sekä viranomaiset ovat valmistelleet lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun. Jokainen valtuutettu voi toimessaan arvostaa lasten ja nuorten mielipiteitä sekä ajaa tämän kuntapalveluiden tehokäyttäjäryhmän asiaa oman kuntansa valtuustossa. Allekirjoittamalla huoneentaulun sitoutuu lasten ja nuorten valtuutetuksi. Sivustolta voi myös katsoa ketkä ovat jo allekirjoittaneet.

Nyt siis allekirjoittamaan tai haastamaan lisää joukkoja ajamaan lasten ja nuorten etuja valtuustoissa!

Viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *