Siirry sisältöön

Lupauksia lunastamassa: lasten oikeuksien ”Intergroup” Euroopan Parlamenttiin?

Lastensuojelun Keskusliitto haastoi viime keväänä meppikandidaatit sitoutumaan Lapsen oikeuksien puolustajiksi yhteistyökumppaneidensa kanssa Eurochildin koordinoimassa kampanjassa.

Ympäri Euroopan Unionin jäsenmaita toteutetun kampanjan tulosta voidaan pitää kohtuullisena alkuna: Euroopan Parlamentissa istuu tällä hetkellä noin sata lapsen oikeuksien puolustajaksi lupautunutta europarlamentaarikkoa! Heistä suomalaisia on kuusi.

Kuluva syksy on kiihkeää aikaa EU:n instituutioissa: poliittiset puolueet ovat ryhmänsä valinneet, europarlamentaarikot totuttelevat työhönsä ja politiikan tekoa tukevia rakenteita vahvistetaan.

Tällä hetkellä lobbaustyö käy kuumana muun muassa laajennettujen työryhmien (Intergroup) aikaansaamiseksi. Nämä puoluerajat ylittävät työryhmät kokoavat yhteen saman asian ajamisesta kiinnostuneet mepit.

Kyseessä on toimintamuoto, jolla tuetaan vaikuttajia sisäiseen tiedonvaihtoon Euroopan Parlamentissa ja yhteistyöhön kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tunkua kyseisiksi työryhmiksi todella on ja kilpailu niiden läpisaamiseksi on kovaa.

Lapsineutraalia politiikkaa ei ole!

Joukko lapsen oikeuksien puolustajiksi sitoutuneita meppejä kokoontui keskustelemaan mahdollisuuksistaan toteuttaa lupaustaan 24.9.14 Euroopan Parlamentissa. Läsnä olleet jakoivat vankasti näkemyksen siitä, että poliittinen päätöksenteko vaikuttaa aina lapsiin ja nuoriin tavalla tai toisella.

Puolustajat ovat haastavan tehtävän edessä, sillä suoraan lapsen oikeuksista vastuussa olevaa mekanismia tai tahoa ei Euroopan Parlamentissa toistaiseksi ole. Tapaamisessa mukana olleiden meppien sanoma tämän suhteen oli selkeä: tilanteeseen täytyy tulla muutos. Ensiaskel tähän suuntaan otettiin järjestetyssä tapaamisessa, kun neljä poliittista ryhmää (EPP, S&D, GUE/NGL ja Greens) sopivat lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kysymyksiin pureutuvan laajennetun työryhmän perustamisehdotuksen tekemisestä.

Perustamisehdotuksen tekeminen ei vielä tarkoita sitä, että ryhmä varmasti perustettaisiin. Sen aikaansaaminen olisi kuitenkin tärkeää, koska se mahdollistaisi yhden päättäjien ja kansalaisyhteiskunnan vuoropuhelun mahdollistavan kanavan aukeamisen. Myös mepit näkevät sen työnsä kannalta erittäin hyödyllisenä.

Tietoa, tietoa, tietoa!

Meppien toinen keskeinen viesti yhteisessä tilaisuudessa oli seuraava: he tarvitsevat tietoa työnsä tueksi. Tietoa he toivovat saavansa esimerkiksi lapsijärjestöiltä, jotka ovat heidät lapsen oikeuksien puolustajiksi houkutelleet.

Lupauksen lunastaminen ei siten ole yksisuuntainen ”highway”. Lastensuojelun Keskusliitto on osaltaan sitoutunut syöttämään tarvittavaa informaatiota poliittisen päätöksenteon tueksi.

Vaikuttamisen aika on rajallista

Kilpailu työryhmistä on kovaa ja siksi on toimittava nyt! Lapsen oikeuksien puolustajiksi sitoutuneet tekevät omaa lobbaustyötään verkostoissaan asian edistämiseksi. Meidän muiden asiaan vihkiytyneiden on myös aika kantaa kortemme kekoon.

Käytännössä se tarkoittaa aktiivista vaikuttamista sekä jo lapsen oikeuksien puolustajiksi sitoutuneiden suuntaan että muiden meppien motivoimista asiaan.

Aikataulullisesti työryhmien perustamisasia etenee siten, että europarlamentaarikkojen nimien kerääminen työryhmän perustamisen tueksi on käynnissä juuri nyt.

Poliittiset ryhmät äänestävät työryhmien prioriteettijärjestyksestä marraskuun lopussa ja valituiksi tulleiden työryhmien sinetöinti tapahtuu joulukuussa.

Tätä mahdollisuutta meillä ei ole yksinkertaisesti varaa missata: Lapset tarvitsevat heidät huomioivaa päätöksentekoa ja toimintaa!

Erityisasiantuntija Susanna Hoikkala

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *