Siirry sisältöön

Mikä on lapsen paras?

Keskustelu laadukkaasta ja hyvästä varhaiskasvatuksesta on käynyt vilkkaana lapsi- ja perhejärjestöjen julkaiseman kannanoton myötä. Erityisesti huomiota on kiinnitetty subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamiseen, joka herättää runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Julkisessa keskustelussa vastakkain asetetaan usein kotihoito ja varhaiskasvatus sen eri muotoineen ja keskustelujen lähtökohtana ovat henkilökohtaiset kokemukset sekä oman perheen tilanne.  Ja yksilötasollahan se on juuri näin – lapselle hyvää ja laadukasta on sellainen varhaiskasvatus, joka vastaa hänen tarpeisiinsa mahdollisimman hyvin. Joissain tilanteissa se on laadukas kerhotoiminta, mutta ei aina.

Aina kotona olo ei ole vanhempien oma valinta.

Kunnan palveluja kehitettäessä on keskeistä, että perheiden tilanteita katsotaan laajasti perheiden moninaisuus huomioiden ja tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja. Samalla vanhemmille tulee tarjota riittävästi tietoa niin varhaiskasvatuksen merkityksestä kuin eri toimintamuotojen eroista, jotta he voivat tehdä lapsen kannalta oikeita ratkaisuja varhaiskasvatuksen suhteen. Keskustelut tulee käydä avoimesti, perhettä kunnioittaen ja kuullen. Kyse ei siis ole eri toimintamuotojen arvottamisesta, vaan kokonaisuudesta.

Aina kotona olo ei kuitenkaan ole vanhempien oma valinta, monista eri syistä. Vanhempien voimavarat voivat olla vähäiset. Myös lapsella voi olla erityisiä tuen tarpeita, joiden kannalta osapäiväinen tai kokopäiväinen varhaiskasvatus nimenomaan päiväkodissa on perusteltu ratkaisu. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen on siis ongelmallista monesta syystä, erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten näkökulmasta. Huolia on monia. Jos palveluja heikennetään ja pääsy niiden piiriin vaikeutuu, huomataanko lapsen mahdolliset tuen tarpeet riittävän varhain? Jääkö osa perheistä vaille sitä tukea, jota varhaiskasvatus on heille antanut? Tarvetta ei tule arvioida ongelmien kautta vaan ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Entäpä kuka tuen tarpeen määrittelee? Kuten Jukka Mäkelä on hyvin todennut eduskunnan sivistysvaliokunnalle antamassaan kannanotossa: ”Tuen tarve on henkilökohtainen kokemus pärjäämisestä, eikä sitä voi ulkopuolelta määritellä.”

Monenlaisille lasten tarpeisiin vastaaville varhaiskasvatuspalveluille on siis paikkansa ja ratkaisut on aina syytä tehdä lapsen edun ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Nyt kun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa kasvatus- ja opetussektorille asetetaan suuria tavoitteita lasten hyvinvoinnin vahvistamisen näkökulmasta, on kaikki toimijat yhdistävälle kehittämistyölle paitsi tilausta, myös tarvetta!

Kaisu Muuronen

Hankepäällikkö/erityisasiantuntija

Kaisu toimii keskusliitossa erityisasiantuntijana varhaiskasvatuksen ja ehkäisevän työn kysymyksissä. Lisäksi Kaisu tekee vaikuttamistyötä lapsi- ja perhepolitiikkaan liittyvien kysymysten parissa.

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *