Siirry sisältöön

Oppia ja yhteistyötä ikä kaikki

Tulin Lastensuojelun Keskusliittoon töihin syyskuussa 1981.

Pääasiallisena tehtävänä oli tutkia lasten tapaturmien syitä ja kehittää keinoja niiden ehkäisemiseksi. Tuolloin lasten tapaturmat olivat vakava ongelma. Yli 100 0–14 -vuotiasta lasta kuoli vuosittain tapaturmaisesti. Suomi oli Euroopan synkin maa. Nyt kun siirryn pois keskusliiton palveluksesta, lasten tapaturmatilanne on huomattavasti parempi. Esimerkiksi vuonna 2009 tapaturmakuolemia lapsilla oli 12.

Tämä vahvasti positiivinen kehitys ei suinkaan ole omaa ansiotani, vaan siihen ovat vaikuttaneet monet tekijät yhteiskunnassa: eri alojen lainsäädäntö, ympäristöjen turvallisuuden parantuminen, turvalaitteet, tiedon jakamisen lisääntyminen ja monet muut asiat.

Yhteistyötä tarvitaan

Opin työssäni hyvin pian, että eri toimijoiden pitkäjänteinen yhteistyö on välttämätöntä tapaturmien vähentämiseksi, koska lasten turvallisuuskysymykset kuuluvat monelle hallinnon alalle. Tapaturmien torjuntatyössä laaja-alaisesta yhteistyöstä onkin tullut keskeinen toimintatapa.

Jos siis jotain olen työelämäni aikana oppinut, se on yhteistyöhön osallistuminen ja yhteistyön saavutusten arvostaminen.  Yhteistyötä tarvitaan lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi lastensuojelussa laajasti, ja tämä näkökulma tulee hyvin esiin lastensuojelulaissakin. Erityisesti ehkäisevä työ edellyttää eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä lasten ja lapsiperheiden varhaiseksi auttamiseksi ja palvelujen kehittämiseksi.

Parempaa johtamista

Nykyistä parempaa johtamista yhteistyö kuitenkin kaipaa. Yhteisistä tavoitteista ja toimintatavoista sopiminen on johtamisen vastuulla. Osapuolten on tunnettava myös toistensa työtä riittävästi, jotta ne osaavat konsultoida ja ohjata perheitä eri palvelujen pariin. Yhteistyön johtajan on huolehdittava siitä, että rakenteet yhteistyölle ovat olemassa.

Yhteistyön riittämättömyydestä on käyty keskusteluja koko työurani ajan. Uskallan kuitenkin sanoa, että parempaan suuntaan on menty. Yhteistyön esteitä on poistettu ja siitä on tullut konkreettista yhdessä tekemistä pelkkien kokousten sijaan. Kokemukseni monissa projekteissa on, että yhteistyö on tuloksellisuuden lisäksi myös mahdottoman hauskaa.

Lastensuojelusta lapsen suojeluun

Jään eläkkeelle syyskuussa 2011. Otaksun, että oppiminen jatkuu työelämän jälkeenkin, tosin oppimisympäristö on toinen. Olen itse asiassa tullut siihen tulokseen, että oppiminen eläkkeellä ollessa vain kiihtyy.

Tiedämmehän, että erityisesti erehdyksistään ihminen oppii, ja luotan siihen, että erehtymisten määrä vanhetessa koko ajan lisääntyy. Kuulee väärin ja luulee väärin. Näkö huononee, kaatumiset lisääntyvät. Muisti pätkii, monenlaisia unohtamisia on päivittäin. Tämä kaikki luo oivan maaperän erilaisille oppimistilanteille.

Mutta älkää tulko perästä kyselemään mitä olen oppinut, sillä sen minä olen kuitenkin jo unohtanut!

Siirryn lastensuojelusta lapsen suojeluun. Hoidan osa-aikaisesti kaksivuotiasta tyttärenpoikaa, Joelia. Pidän huolta siitä, että meidän yhteistyö sujuu. Meillä ainakin on hauskaa.

Erityisasiantuntija Auli Paavola

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *