Siirry sisältöön

Sosiaaliseulonta synnyttää asiakkaan

Tutkimusprofessori Tytti Solantaus THL:stä haastoi pohtimaan stigmaa Kotkassa pidetyssä Erilaisuus mahdollisuutena -seminaarissa. Stigman avulla on kautta aikain oikeutettu etuoikeuksia ja ihmisoikeuksien rajaamista.

Stigma merkitsi alun perin poltinmerkkiä, jolla kreikkalaiset merkitsivät orjat ja petturit. Negatiivinen lataus on säilynyt vuosituhannet ja siirtynyt nykypäivän psykologiseen ja sosiaaliseen käsitteeseen. Stigmalla määritellään negatiivisesti eroa jostain yhteisöstä (me – ne).

Stigmaan liittyvät stereotypiat. Stigma vaikuttaa siihen, miten kohtelemme stigmatisoitua. Siihen liittyy itseään ennustava ja toteuttava kierre, joka saa polttoainetta yhteiskunnan valtarakenteissa: esim. työttömän stigma hankaloittaa työn saantia entisestään.

Ruotsissa todettiin tutkimuksella, että sijoitettujen lasten koulumenestys ei vastaa heidän todellisia kykyjään, ympäristö suhtautuu johdonmukaisen aliarvioivasti heihin. Stigma voi johtaa ennakkoluulojen vahvistumisen kautta kokonaisten ihmisryhmien syrjintään.

Sisäistetty stigma johtaa alistumiseen

Yksilötasolla stigman vaara piilee juuri itseään toteuttavassa ennusteessa.  Pahinta on, että stigmatisoitu ihminen voi sisäistää stigman ja kokea olevansa oikeutetusti syrjässä, muita huonompi.

On havaittu, että esimerkiksi psyykkisesti sairaiden lasten vanhemmat tyytyvät huonompaan kohteluun, vaativat muita vähemmän palveluilta ollessaan asiakkaana.

Stigma vaikuttaa myös leimatun ihmisen lähipiiriin, sekin leimautuu. Sairaan lapsen vanhemmat ovat jotenkin huonompia; vankilassa olevan isän vaimo ja lapsetkin ovat vähän epäilyttäviä. Sosiaalityö vilisee näitä leimoja: alkoholisti-isän pojan koulunkäyntiä katsotaan isän ongelman läpi.

Puhutaan yleisesti väkivaltaperheestä tai moniongelmaperheestä.  Maahanmuuttajaperheessä kaikki pulmat johtuvat maahanmuutosta tai kulttuurieroista, eikä näin nähdä todellista syytä ja sen myötä ratkaisua johonkin tilanteeseen.

Yksi pahimmista leimoista Solantauksen mukaan on päihdeäiti. Äitiys määritellään pelkästään päihteiden käytön kautta. Tästä seuraa automaattinen stigma ja halveksunta.

Riskiseulonta ei sovi sosiaalityöhön

Stigma-ajattelu tuo mielenkiintoisen ulottuvuuden ehkäisevän työn kontekstiin. On selvää, että on inhimillisempää ja järkevämpää auttaa ajoissa kuin jättää auttaminen elvytyksen varaan.

Mutta miten löytää avun tarve? Kuten Solantaus sanoo, riskiseulonta sopii erinomaisesti terveydenhuollossa vaikkapa rintasyövän tunnistamiseen. On selkeä esiaste ja vaikuttava hoito. Mutta riskiseulonta sopii huonosti lasten psykososiaalisten oireiden etsimiseen. Riski ennustaa ongelmia, mutta riski ei ole ongelman syy.

Esimerkiksi lapsen käytösongelmat eivät ole välttämättä käytöshäiriön esiaste. Riski stigmatisoi ja voi johtaa itseään toteuttavaan ja vahvistavaan kierteeseen.

Solantaus vääntää vielä rautalangasta: leikitäänpä, että stigmatisointi siirrettäisiin työelämään. Työpaikoilla seulottaisiin avoimesti ihmisten riskit ja taipumukset.

Esimiehet pohtisivat, miten masennustyöntekijät tai alkoholistityöntekijät  jaetaan tiimeihin; millaisia tehtäviä annetaan Verenpaine-Vertille, Rajatila-Raijalle ja Sokeritauti-Seijalle. Hyväksyisimmekö tällaisen? Toimintatapaa kyseenalaistetaan kuitenkin kovin vähän mielenterveystyössä, ja sitä on tuotu mukaan myös vaikka lastensuojeluun.

Asiakas on asiantuntija

Olisiko aika pysähtyä miettimään, miten leimaamisen kulttuuri toimii, miten tunnistan itsessäni, työyhteisössäni ehkä jopa yhteiskunnan rakenteissa näitä mekanismeja. Olemme sisäistäneet melkoisen joukon erilaisia leimoja.

Meillä on yllättävän sitkeässä mielessämme normiperheen idea, ja kaikki siitä poikkeava määrittyy helposti negatiivisen leimaamisen kautta.

Sosiaalityössä täytyy tunnistaa nämä mekanismit. Perhesosiologi Juha Jämsä puhuu itsemäärittelyoikeudesta. Ammattilaisen tulee kyetä irrottautumaan asiantuntijan roolistaan.

Hänellä on ammattitaito, mutta asiakas on asiantuntija omassa asiassaan, antaa hänen määritellä itsensä ja tilanteensa. Oletukset voi heittää roskiin ja lähteä kysymään tuoreesti, mitä kuuluu, miten asiakas itse määrittelisi tilanteensa.

Aidon dialogin avulla päästään yhdessä etsimään ratkaisuja. Työntekijää auttaa moninaisuusoletus: ei ole olemassa ideaalia keskivertoperhettä. Kaikki perheet ja niiden jäsenet määrittyvät ja määrittelevät itsensä yhtä aikaa erilaisiin ryhmiin.

Erityisasiantuntija Taina Martiskainen

Taina Martiskainen

Erityisasiantuntija

Taina työskentelee keskusliitossa erityisasiantuntijana erityisesti maahanmuuttajalasten oikeuksien parissa.

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *