Siirry sisältöön

Tarkoituksetonta pahantekoa

Heinäkuussa sattui pääkaupungissamme itsessään vähäpätöinen tapaus, jonka kaltaisilla on kuitenkin laajakantoiset seuraukset. Bussin pysähtyessä panin merkille seuraavaa.

Ulkona pysäkillä seisoi lihava nainen. Hänen iso vatsansa roikkui eteen alaviistoon. Paljas olkavarsi oli ehkäpä 20 senttiä leveä. Vieressä istui rattaissa mukavan näköinen vaalea poika, jonka poskissa tosin jo näkyivät merkit kehittyvästä lihavuudesta. Poika istui aivan rauhallisena katsellen liikennettä eikä nähnyt rattaiden takana olevaa äitiään.

Sanaakaan sanomatta nainen kuori suklaapatukan ja tyrkkäsi sen käteen lapselle, joka tietenkin työnsi patukan suuhunsa.

Näin tulevaisuuden mielessäni. Muutaman vuoden kulutta poika on turvonnut äitinsä kaltaiseksi ja kykenee liikkumaan vain vaivoin. Hän luulee lihavuutensa olevan synnynnäistä, koska on ollut lihava niin kauan kuin muistaa ja äiti kertoo hänelle sen johtuvan geeneistä.

Miksi ihmeessä äiti lihottaa lastaan kaltaisekseen?

Tapaus herättää vanhan filosofisen kysymyksen: miksi ihminen tekee pahaa? Väärän toiminnan ongelmaa ovat filosofit kautta aikain pohtineet. Johtuuko väärä toiminta vain tiedon puutteesta?

Eikö nainen muka tiennyt, että lapselle ei ole hyväksi lihota muodottomaksi? Eikö hän itse ole kärsinyt omasta ylettömästä massastaan? Eikö hän muka tiedä että liikalihavuus aiheuttaa sairauksia ja rajoittaa elämää?

Väärän toiminnan todennäköisempi selitys on heikkotahtoisuus. Ihminen kyllä tietää, miten tulisi toimia, mutta ei kykene siihen heikkotahtoisuutensa vuoksi. Himo on voimakkaampi kuin tieto. Se pystyy alistamaan järjen kehittämään perusteet tavoitteelleen. Kiusaukset vievät voiton.

Sen kyllä ymmärtäisi, että joku ei kykene hillitsemään makeanhimoaan, mutta se että lihottaa lapsensakin menee jo yli ymmärryksen ja tuntuu silkalta ilkeydeltä.

Erityisasiantuntija Heikki Sariola

 

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *