Siirry sisältöön

Voima vaikuttaa

Meillä kaikilla on luultavasti ollut elämässämme sellaisia kokemuksia, joita ei voi kokonaisvaltaisesti ymmärtää kuin sellainen, joka on käynyt läpi samanlaisia asioita. Itselläni tällainen kokemus oli – ja on edelleen – kaksosten äitinä oleminen. Voi sitä riemua, kun törmään jossain toiseen kaksosten äitiin ja pääsen puhumaan kaksosraskaudesta, vauva-aikana vaihdettujen vaippojen määrästä (niitä oli muuten enimmillään 20 päivässä, mikä tekee noin 7 300 vaippaa vuodessa), kaksosten temperamenttieroista, jatkuvasta sisarusten välisestä kilpailusta ja vanhemman epäonnistuneeksi tuomitusta pyrkimyksestä ehdottomaan tasapuolisuuteen.

Kokemukseni kaksosten äitinä olemisesta on 99,9-prosenttisesti myönteinen. Mutta entä jos kokemus olisikin vaikea; psyykkistä tai fyysistä kipua aiheuttava, ehkä jopa yhteiskunnallinen tabu? Tai ristiriitainen, niin kuin kokemukset usein ihmiselämässä ovat: kokemus, joka on herättää samanaikaisesti iloa kuin suruakin? Erityisesti ristiriitaisten ja vaikeiden kokemusten äärellä on todella arvokasta, jos kokemuksen saa jakaa jonkun toisen kanssa, joka on käynyt läpi samanlaisia tunteita ja ajatuksia.

Huostaanotto ja sijoittaminen kodin ulkopuolelle on tunnekokemus, jota ei nähdäkseni voi täysin ymmärtää kuin sellainen, joka itse on kokenut saman. Huostaanottoon ja sijoitukseen liittyy usein väärinymmärryksiä ja ennakkoluuloja. Kodin ulkopuolella asuneet lapset ja nuoret saatetaan leimata ongelmatapauksiksi tai häiriköiksi, tai heidän vanhempansa epäonnistuneiksi. Huostaanotetulta nuorelta saatetaan kysyä esimerkiksi, mitä nuori on tehnyt joutuakseen laitokseen, tai ihmetellä, miten nuori onkin ”ihan normaali” vaikka ei ole asunutkaan vanhempiensa kanssa. Nuoren kykyjä ja taitoja saatetaan epäillä, ja moni sijoitettu nuori onkin tuonut esiin kokemustaan huonommuudesta, erilaisuudesta ja epäonnistujaksi leimaamisesta.

Ei siis ihme, etteivät läheskään kaikki halua puhua huostaanottokokemuksistaan. Asiaan saattaa liittyä niin paljon häpeää ja vaikeita tunteita, ettei siitä halua puhua kenellekään. Vaikeneminen voi joskus tuntua helpoimmalta vaihtoehdolta, jos riskinä on joutuminen muiden kiusattavaksi tai ennakkoluulojen kohteeksi. Siksi monet huostaanotetut lapset ovat aikuiseksi tultuaankin jatkaneet vaikenemista.

Vuonna 2008 Pesäpuu ry:ssä haluttiin antaa ääni sijoitetuille lapsille ja nuorille, ja syntyi vertaisuuteen perustuva Selviytyjät-tiimi. Vertaistoiminnassa ei tarvitse selitellä tai pyytää anteeksi taustaansa, vaan voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Vertaisryhmätoimintaan osallistuvilla nuorilla on voimavaranaan myös arvokas ja omakohtainen tieto lastensuojelusta; siitä, mikä toimii, ja mitä voitaisiin kenties tehdä toisin. Nuorten vertaisryhmä- ja kehittäjätoiminta on sittemmin levinnyt ympäri Suomea ja tällä hetkellä ryhmiä on jo lähemmäs parikymmentä. Ryhmien johtoajatuksena on se, että jokainen lastensuojelun piirissä ollut lapsi tai nuori on asiantuntija – omien kokemustensa kautta. Kokemusasiantuntijuus perustuu siihen, että jokainen lastensuojelun asiakasnuori on oman elämänsä paras asiantuntija ja voi kokemustensa kautta antaa panoksensa lastensuojelun kehittämiseksi.

Tammikuun 16. päivänä koettiin upea ja historiallinen hetki, kun yli 50 nuorta kokemusasiantuntijaa ja 15 ryhmänvetäjää kokoontui Tampereelle Voima vaikuttaa -tapahtumaan. Tapaamisen tarkoituksena oli luoda verkostoa ryhmien välille ja miettiä yhteisiä kehittämisen ja vaikuttamisen tapoja. Osa ryhmistä oli toiminut muutaman vuoden, osa oli vasta aloittamassa toimintaansa. Esimerkiksi helsinkiläinen Osallisuuden aika on toiminut jo vuodesta 2011. Kaikilla ryhmillä oli kuitenkin valtavasti intoa ja energiaa viedä lastensuojelun ja sijoitettujen lasten ja nuorten asiaa eteenpäin. Ei siis ihme, että tapahtumaan osallistunut sosiaalityön professori Tarja Pösö intoutui luonnehtimaan kokemusasiantuntijuutta ”lastensuojelun tämän hetken tärkeimmäksi sosiaaliseksi liikkeeksi”.

Kokemusasiantuntijanuorten innostus ei voinut olla tarttumatta. Minulla heräsi palava halu viedä nuorten osallisuuden asiaa eteenpäin ja kehittää lastensuojelua osallistavaan ja asiakkaiden kokemustiedosta ammentavaan suuntaan. Nuorten kehittäjäryhmien toiminnan laajeneminen yhdestä ryhmästä lähes koko Suomen kattavaan verkostoon vajaassa vuosikymmenessä antaa uskoa siihen, että muutos on aina mahdollista. Meillä kaikilla – myös lapsilla ja nuorilla – on voima vaikuttaa, kun jaksamme uskoa itseemme ja toisiimme.

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *