Siirry sisältöön

LAPSET SIB

Miksi edistävälle ja ehkäisevälle lastensuojelulle on tarve?

Lastensuojelu on Suomessa pääosin korjaavaa ja kallista, suurimmat kustannukset ovat sijaishuollossa. Ehkäisevällä lastensuojelulla voidaan ennaltaehkäistä vakavimpia lasten ja perheiden ongelmia sekä samalla säästää kunnan kustannuksissa. Ehkäisevä lastensuojelu antaa lapselle ja perheelle ennakoivaa tukea korjaavan sijaan.

Lapset SIB – yksi keino ehkäisevien palveluiden rahoitukseen

Lastensuojelun menojen kasvaessa kunnilla ei ole kuitenkaan ollut tarpeeksi resursseja järjestää kustannusvaikuttavaa ehkäisevää lastensuojelua. Yksi ratkaisu rahoittaa näitä ennaltaehkäiseviä ja oikea-aikaisia palveluita on vaikuttavuusinvestoiminen. Sillä voidaan edistää kehitystä, jossa maksetaan tuloksista lasten, nuorten ja perheiden elämässä pelkkien suoritteiden sijaan. Vaikuttavuusinvestoiminen on keino lisätä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin tuloksellista yhteistyötä hyvinvointiongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi.
SIB (Social Impact Bond) on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Institutionaalisilta ja yksityisiltä sijoittajilta kerätään varoja SIB -rahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät hankkeet. Jos SIB -sopimuksessa määritetyt, mitattavat hyvinvointitavoitteet saavutetaan, kunta tai kaupunki säästää yleensä kustannuksia lähtötilanteeseen verrattuna. Tästä säästöstä se palauttaa osan SIB-rahastoon. Julkinen sektori maksaa näin ollen vain saavutetuista tuloksista. SIB -malli soveltuu etenkin edistävän ja ehkäisevän toiminnan resursoimiseen ja vaikuttavaan toteutukseen.

Ehkäisevää, joustavaa ja oikea-aikaista palvelua perheille

Lapset SIB -ohjelma on uudenlainen keino tukea lapsia ja perheitä vaikuttavasti ja oikea-aikaisesti. Koko ohjelman tavoitteena on vähentää kuntien lastensuojelukustannuksia vaikuttavilla, varhaisilla ja ehkäisevillä interventiolla. Jokaiselle mukana olevalle kunnalle valitaan data-analyysin pohjalta oma kohderyhmä, jonka lastensuojelun asiakkuus on ennaltaehkäistävissä interventioiden avulla. Kunnan kohderyhmälle räätälöidään palvelukokonaisuus, joka on suunnitelmallista ja tarpeen mukaista, oikea-aikaista sekä lapsen tarpeisiin pohjautuvaa ja koko perheen huomioivaa.


Koordinaatiohanke auttaa kuntia alkuun>>

Katso myös SIB-sanasto>>

Mukaan toteuttajakumppaniksi?>>

Riikka Westman

Hankekoordinaattori


040 575 9115

Työskentelen vaikuttavuusinvestoimisen Lapset SIB -hankkeessa hankekoordinaattorina. Vastaan hankkeen yhteiskehittämisestä yhdessä kuntien ja muiden hankkeen toimijoiden kanssa.

Ulla Lindqvist

Hankepäällikkö


050 411 0400

Työskentelen Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohankkeen sekä Lapset SIB -hankkeen hankepäällikkönä. Työssäni korostuu yhteistyön rakentaminen eri toimijoiden välillä, eri toimijoiden osaamisen esiin tuominen perheiden tueksi sekä uusien ideoiden yhteiskehittäminen kaikkien iloksi ja hyödyksi. Mottoni on rock’n roll!