Siirry sisältöön

SIB-sanasto

SIB = Social Impact Bond eli tulosperusteinen rahoitussopimus,
yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Yhdistetään julkinen sektori (kunta tai valtio), yksityiset sijoittajat, mitattavissa oleva yhteiskunnallinen haaste sekä ratkaisun tarjoavat palveluntuottajat. Sijoittajan tuotto on sidottu toimenpiteiden tuloksellisuuteen.

Interventiokokonaisuus =  Palvelukokonaisuus, joka tarjotaan kunnan kohderyhmän perheille räätälöidysti

Kohderyhmä = Kunnan asiakasryhmä, jonka hyvinvointiin pyritään vaikuttamaan

Ohjelma = Hankkeessa mukana olevan kunnan toimintakokonaisuus, jolla pyritään parantamaan kohderyhmän lasten hyvinvointia sekä vähentämään lastensuojelukustannuksia

Päätoteuttajakumppani = Kunnan pääintervention palveluntuottaja

Toteuttajakumppani =  Kunnan intervention palveluntuottaja

Vaikuttavuus = Yhteiskunnassa tavoiteltu laaja muutos pitkällä aikajänteellä. Vaikuttavuudella voidaan tarkoittaa myös erityisesti toiminnalla tavoiteltavaa myönteistä kehitystä eli yhteiskunnallista hyötyä. Vaikuttavuus syntyy tyypillisesti useiden eri toimijoiden ja tekemisen tuloksena. Muutos voi olla määrällistä ja mitattavaa sekä laadullista ja havaittavaa.      Vaikuttavuusajattelu perustuu logiikkaketjuun, joka tunnetaan englanninkielisellä akronyymillä IOOI: Input, Output, Outcome, Impact – Panos, Tuotos, Vaikutus, Vaikuttavuus.

Vaikuttavuusinvestoiminen = Investoimisen muoto, jossa tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi myönteistä ja mitattavaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. (engl. Impact investing)

Lisätietoa vaikuttavuusinvestoimisesta

Kysymyksiä ja vastauksia Sib-vaikuttavuusinvestoinnista>>

Mitä on vaikuttavuusinvestoiminen>>

Sitran verkkosivut>>

FIM Lounge -lehdessä julkaistu artikkeli>>