Siirry sisältöön

Ilman huoltajaa tulleiden lasten vastaanoton hallinnointia arvioitava perusteellisesti

Paperittomien lasten oikeus terveydenhuollon palveluihin on turvattava

Luonnos Suomen 23. määräaikaisraportiksi YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen.

(UM lausuntopyyntö HEL7M0589-11)

Lastensuojelun Keskusliiton vaikuttamistyö nojaa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sopimuksen keskeinen periaate on lapsen etu, ja sen tulee olla lähtökohta ja tavoite kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Lapsen edun toteutuminen varmistetaan lapsivaikutusten arvioinnilla, joka tulee sisällyttää osaksi kaikkia päätöksentekoprosesseja. Lapsivaikutusten arvioinnin avulla voidaan vähentää myös alueellista eriarvoisuutta sekä eroja eri lapsi- ja nuorisoryhmien välillä.

Lapsivaikutusten arviointia tehdään kuitenkin edelleen valitettavan vähän. Esimerkiksi valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa lapsen oikeuksien tarkastelu jäi vähälle huomiolle. Niin ikään ensimmäinen kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma jättää lapsia koskevat kysymykset irrallisiksi sen sijaan, että toisi ne läpileikkaavana teemana tarkasteluun. Romanipoliittinen ohjelma ei edes mainitse lapsen oikeuksien sopimusta.

Lausuntopyynnössä toivottiin lisäyksiä ja korjauksia suoraan lähetettyyn word-dokumenttiin, mutta liitto toimittaa erillisen lausunnon ja esittää huomioitaan siinä järjestyksessä, kuin asiat esiintyvät dokumentissa (hyödynnetty luonnoksen kappalenumerointia), kuitenkin niputtaen yhteen saman teema-alueen kommentteja. Keskusliitto kiinnittää huomiota muun muassa seuraaviin seikkoihin:

  • Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien kohdalla. Perheenyhdistäminen on vaikeutunut kohtuuttomasti, vapaaehtoisesta paluusta säädettäessä ulkomaalaislakia kiristettiin samalla niin, että maahan uhkaa syntyä uusi paperittomien ryhmä, lasten säilöönottoa ei rajattu riittävästi eikä ihmiskauppalainsäädäntöä ole kehitetty riittävästi uhrinäkökulmasta.
  • Ilman huoltajaa maahan tulleiden lasten vastaanoton ja kotouttamisen hallinnointi tarvitsee perusteellisen arvioinnin. Linjauksia ja päätöksiä ei ohjaa nyt lapsen etu. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää edustajajärjestelmän kehittämiseen; edustajien riippumattomat ja riittävät toimintamahdollisuudet ja yhtenäinen osaaminen tulisi taata.
  • Valtion tulee tehostaa toimiaan romanilasten ja saamelaislasten oikeuksien vahvistamiseksi. Romanilapset kokevat syrjintää, ja esimerkiksi romanilasten varhaiskasvatuksen ja opetuksen kehittäminen vaihtelee suuresti kunnittain. Saamelaislapset eivät voi asioida omalla kielellään sosiaali- ja terveyspalveluissa, ja saamenkielen opetuksessa on edelleen suuria aukkoja.
  • Paperittomien lasten oikeus terveydenhuollon palveluihin täytyy turvata. Asia tulee ratkaista pikaisesti seuraavalla hallituskaudella.
  • Maahanmuuttajanuorten syrjäytyminen koulutuksesta tulee pysäyttää.

Artikla 1

Väestö (tilastointi, kohta 9)

Lastensuojelun Keskusliitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että rotusyrjintäkomitean lisäksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt huomiota etniseen alkuperään liittyvien tietojen kokoamisen puutteisiin.

Lapsen oikeuksien komitea kehottaa Suomea viimeisimmissä suosituksissaan vahvistamaan päätöksenteon pohjana käytettävää tilastointijärjestelmää ja tilastollista analysointia siltä osin, kuin se liittyy köyhyyttä tai väkivaltaa kokeviin, vammaisiin, vähemmistö- ja maahanmuuttajataustaisiin sekä perheestään erossa oleviin lapsiin.

Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa edelleen valmiuksiaan koota ja analysoida järjestelmällisesti koko maan kattavia tietoja kaikista alle 18-vuotiaista henkilöistä yleissopimuksen koko soveltamisalalta muun muassa iän, sukupuolen ja etnisen taustan mukaan.[1]

Keskusliitto huomauttaa, että etnisyyttä koskevien tietojen keräämiseen ja julkaisemiseen liittyvä sääntely ei voi johtaa siihen, ettei erilaisten vähemmistöryhmien hyvinvoinnista saada riittävästi tietoa palvelujen suunnittelemiseksi.

Viimeisin kouluterveyskysely osoittaa, että komitean suositus on aiheellinen: ensimmäistä kertaa toteutettu erillinen tarkastelu maahanmuuttajataustan mukaan toi esille selvästi hyvinvoinnin riskejä maahanmuuttajalapsilla verrattuna kantaväestön lapsiin.[2]

Artikla 2

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko (kohta 27)

Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artikla velvoittaa kohtelemaan kaikkia lapsia yhdenvertaisesti ilman minkäänlaista erottelua lapsen tai hänen vanhempiensa kielen, kansallisen, etnisen tai sosiaalisen alkuperän tai syntyperän perusteella.

Syrjinnän kielto yhdistettynä lapsen edun ensisijaisuuden periaatteeseen luo perustan etnisten vähemmistöjen lasten yhdenvertaiselle kohtelulle. Lapsen oikeuksien komitean suositusten tuleekin olla myös ihmisoikeusselonteon suunnittelun ja tavoitteiden pohjana.

Lapsen oikeuksien komitea kehottaa lapsen edun käsitettä tarkentavassa yleiskommentissaan varmistamaan, että lapsen edun periaate otetaan asianmukaisesti huomioon kaikissa lainsäädäntö-, hallinto- ja oikeudenkäyntimenettelyissä sekä kaikissa lapsia koskevissa ja lapsiin vaikuttavissa toimintapolitiikoissa, ohjelmissa ja hankkeissa ja että sitä sovelletaan niissä johdonmukaisesti.[3]

Tähän liittyy olennaisesti myös lapsivaikutusten arvioinnin toteuttaminen ja lisääminen kaikessa lapsiin liittyvässä päätöksenteossa.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää erittäin huolestuttavana lapsiköyhyyteen liittyviä ongelmia lasten perus- ja ihmisoikeuksiin liittyen.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää lapsiköyhyyden nostamista ihmisoikeusselontekoon olennaisena lapsen perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvänä kysymyksenä.[4] YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää toimia lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi. Lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea tehostamaan pyrkimyksiään tukea vähäosaisia perheitä sekä takaamaan kaikille lapsille oikeuden riittävään suojeluun.

Lapsen oikeuksien komitea myös suosittelee, että Suomi toteuttaa tarvittavat toimet lasten köyhyyttä koskevien tietojen kokoamiseksi ja analysoimiseksi laajamittaisesti.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää valitettavana, ettei lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä ja ongelmakohtia otettu huomioon valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa. Lastensuojelun Keskusliitto on nostanut esille lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä ja epäkohtia mm. selvityksissään, tiedotteissaan ja lausunnoissaan.

Yhdenvertaisuuden kannalta keskeinen ongelma on, että lastensuojelun palvelujen tarjonnassa ja saatavuudessa on selkeitä eroavaisuuksia eri kuntien välillä[5]. Maahanmuuttajista lastensuojelussa on puolestaan riittämättömästi tietoa ratkaisujen pohjaksi (ks. lisää edellä kohta 9 tilastoinnista).

Kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2012–2013 (kohdat 28–30)

Lastensuojelun Keskusliitto näkee kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman yhtenä askeleena kohti lapsen oikeuksien yleissopimuksen täysimittaista täytäntöönpanoa Suomessa.

Liitto oli mukana ihmisoikeustoimijoiden paneelissa, joka antoi kriittisen lausuntonsa ensimmäiseen perus ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan ja sen toimeenpanoon. Paneeli toivoi seuraavan ohjelman olevan kunnianhimoisempi; hankkeiden listaamisen sijaan tulisi ihmisoikeuspolitiikkaa linjata, toimenpide-ehdotuksille olisi asetettava vastuutahot ja toteuttamisaikataulut, ja toimenpiteiden toteutumista tulisi seurata systemaattisesti.

Edellisessä ohjelmassa oli hankkeita, joissa lapset tai nuoret mainitaan otsikkotasolla. Hankkeet sinänsä olivat tärkeitä, mutta pelkästään niitä arvioimalla ei saada koko kuvaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisesta.

Seuraavassa ohjelmassa lapset ja nuoret tulisikin nousta selkeämmin esille läpileikkaavana teemana. Niin ikään yhdenvertaisuuden edistämisen ja kaikenlaisen syrjinnän kitkemisen tulisi olla toimintaohjelmassa hyvin vahvasti mukana.

Erityinen huomio toimintaohjelmassa tulee antaa vammaisille lapsille, maahanmuuttajataustaisille lapsille, turvapaikanhakijalapsille sekä saamelais-, romani- ja viittomakielisille lapsille.

Syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävä poikkihallinnollinen toimenpideohjelma (kohdat 34–36)

On hyvä, että lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen on yhtenä seitsemästä teemasta po. toimenpideohjelmassa. Lasten ja nuorten oikeudet tulisi kuitenkin kulkea läpileikkaavana, ja ottaa selkeästi ja konkreettisesti huomioon jokaisen teeman osalta.

Teemoihin sisältyvissä kärkihankkeissa olisi tärkeää tarkastella teemojen vaikutuksia lapsiin näiden hankkeiden yhteydessä omana aihealueenaan.  On kuitenkin huomioarvoista, ettei ohjelmassa ole etnistä ulottuvuutta.

Maahanmuuttajien huono-osaisuus on asia, jota tulee selvittää jatkossa. Esimerkiksi Helsingissä tehdyn selvityksen mukaan maahanmuuttajat saivat kantaväestöä suhteellisesti useammin toimeentulotukea[6].

Lapsen oikeuksien komitea kiinnitti useassa eri yhteydessä edellisen määräaikaraportin loppupäätelmissään huomiota yhdenvertaisuuden toteutumiseen.  Ensisijaisesti puhutaan vähemmistöjen ja vammaisten lasten oikeuksien toteutumisesta, mutta myös esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuudesta eri puolilla maata tai laitoshuollossa olevien lasten oikeudesta päästä opetukseen.

Syrjinnän ja rasismin vastainen työ, etniset suhteet (kohdat 50–56, 62–69, 93, liittyy myös artiklaan 4, kohdat 109–117)

Kokonaiskuvaa maahanmuuttajiin ja etnisiin vähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä ja rasismista Suomessa on vaikea hahmottaa. Raportointiohjeiden mukainen määräaikaisraportin rakenne ei ole omiaan auttamaan asiaa.

Samaa asiaa käsitellään useissa eri kohdissa, jolloin tieto pirstaloituu. Esimerkiksi kun yhtäällä (kohta 54) todetaan 16 % vastaajista kokeneen syrjintää vuonna 2012, antaa työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2012 maahanmuuttajabarometri toisenlaisen tuloksen: neljännes vastaajista oli kokenut syrjintää.

EU-komission eurobarometrin mukaan taas suomalaiset tuntevat jäsenmaista parhaiten oikeutensa (kohta 55), ja pitivät syrjinnän vastaisia toimia tehokkaina (kohta 56). On huomattava, että eurobarometrin vertailukelpoisuus muihin maihin nähden asettuu kyseenalaiseksi vähäisen maahanmuuttajaväestön takia.

Vastanneista 71 % kertoi tuntevansa oikeutensa (EU:n keskiarvo 33 %), mutta tutkimus kohdistui etupäässä valtaväestöön. Sisäministeriön koordinoiman syrjinnän seurantaryhmän vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien keskuudessa tietämys oikeusturvakeinoista ja lainsäädännöstä oli valtaväestöä heikompaa.

Maahanmuuton ja kotouttamisen suunta 2014 -raportti tiivistää syrjinnän selvittämisen ongelmia ja toteaa, että iso osa syrjinnästä jää oletettavasti tilastojen ulkopuolelle, ja syrjinnästä ilmoittaminen on edelleen suuri haaste yhdenvertaisuuden toteutumiselle Suomessa.

Huomioitavaa on myös, maahanmuuttajalapset joutuvat muita useammin koulukiusatuiksi.[7]

Jossain määrin ristiriitaiselta vaikuttaa myös tieto vihapuheen ja viharikosten tilasta. Poliisiammattikorkeakoulun vuotuisen viharikoksia koskevan raportin tulokset kertovat (artiklan 4 kohdassa 113), että yleisestä käsityksestä poiketen internetissä tapahtuneiden viharikosten osuus on erittäin pieni.

Työministeriön mukaan taas viimeaikainen tutkimus osoittaa, että vihapuhe internetissä ja sosiaalisessa mediassa kasvaa voimakkaasti, mutta syrjinnän vastaisen työn keinot ja menetelmät eivät kehity vastaavasti.

Vihapuhe ei tietysti aina täytä rikoksen tunnusmerkistöjä, mutta se on aina haitallista ja sen lisääntyminen saattaa olla oireellista ja näkyä vähitellen myös viharikosten määrässä.

Lastensuojelun Keskusliitto huomauttaa, että syrjinnän seurantajärjestelmää kehitettäessä tulisi lapset huomioida entistä paremmin. Syrjintää koskevat tutkimukset ja seurannat keskittyvät pitkälti työsyrjintään ja aikuisten kokemuksiin.

Niin tärkeätä kuin työhönoton ja työelämän kehittäminen syrjinnästä vapaaksi onkin, tulisi kehittää myös lasten kokeman syrjinnän seurantaa ja tutkimusta.

Raporttiluonnos toteaa, ettei väkivaltaisesta ääriajattelusta ole vielä merkittäviä viitteitä Suomessa, joskin jotain pientä ääriryhmien aktivoitumista voikin olla havaittavissa.

Ekstremismin ehkä pahin uhka on kuitenkin se, että se luo pelon ilmapiiriä yhteiskuntaan ja kärjistää tiettyihin ryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Suomessa on hyväksytty kansallinen toimenpideohjelma väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi. On myös perustettu kansallinen väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyn yhteistyöverkosto sekä paikallisia verkostoja. Toimintaohjelman lähtökohdat ovat oikeat, kun ne korostavat valvonnan ja pakkokeinojen sijaan toimivaa demokraattista järjestelmää, yhteiskunnan avoimuutta ja vahvaa osallisuutta.

Ohjelma listaa keinoiksi mm. matalan kynnyksen palvelut ääriajattelusta ja -teoista irti haluaville, nopean pääsyn terveydenhuollon piiriin sekä yhteistyön ja hyvien käytäntöjen levittämisen.

Pohjoismaiseen yhteistyöhön kannattaa panostaa; esimerkiksi Ruotsilla on enemmän kokemusta ääriliikkeiden väkivallasta. Sikäläinen väkivaltaisen ekstremismin torjumisen kansallinen koordinaattori Mona Sahlin vierailikin äskettäin Suomessa. Hän näkee, että ääriliikkeet ovat jo uhka ruotsalaiselle demokratialle; nimenomaan luodessaan pelon ilmapiiriä. Siksi on äärimmäisen tärkeää käydä avointa keskustelua asiasta.

Maahanmuuton tulevaisuus 2020 strategia ja kotouttamisohjelma 2012–2015 (kohdat 57–60)

Lähitulevaisuuden maahanmuuttopoliittisia linjauksia raamittava Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -asiakirja lähtee siitä, että maahanmuuttokysymykset tulee nostaa näkyvästi yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.

Näin onkin käynyt. Keskustelussa tulee kuitenkin voimakkaasti esille myös näkökulmia maahanmuuton haitoista, jotka eivät perustu faktatietoon, vaan lähinnä tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin liitettyihin stereotypioihin ja uhkakuviin. Kansainvälisen suojelun kysymykset korostuvat ja vääristyvät usein näissä keskusteluissa.

Etenkin suojelua saaneiden oikeus perheeseen kyseenalaistetaan, ja tähän strategialta olisi toivottu enemmän tukea ja linjausta. Lastensuojelun Keskusliitto korosti antamassaan lausunnossa työryhmän ehdotukseen strategiaksi[8], että perheen merkitys olisi tunnustettava vahvemmin myös kansainvälistä suojelua saaneiden kohdalla.

Asia ei ole saanut vahvoja puolestapuhujia valtion taholta, ja niinpä pakolaistaustaisten perheenyhdistäminen on tiukentunut äärimmilleen. Tämä vaikuttaa haitallisesti tänne asettuvien pakolaistaustaisten kotoutumiseen ja elämään Suomessa.

Maahanmuutto 2020 strategian linjaus liittyen kotouttamisen ohjaukseen on tärkeä lähtökohta: sen mukaan rahoituksen painopistettä on siirrettävä hankelähtöisestä rahoituksesta pysyvämpiin ratkaisuihin. Käsillä olevassa määräaikaisraportissa kotouttamisen toimeenpano kuitenkin käsitellään luettelemalla kuusi työ- ja elinkeinoministeriön hanketta.

Hankkeissa on kyllä luotu arvokkaita malleja ja työmenetelmiä, mutta kotouttamisen toimeenpano ei voi olla pelkästään hankkeiden varassa. Rahoituksen turvaaminen pitkäjänteiseen työskentelyyn ylimmän ohjauksen sekä aluehallinnon tasolla on tärkeää, että kunnille voidaan tarjota riittävää ohjeistusta ja tukea kotouttamispalvelujen kehittämiseen.

Ministeriön uuden kotouttamisen osaamiskeskuksen perustaminen onkin merkittävä päänavaus ja osoitus linjamuutoksesta, jossa lähdetään pitkäjänteisesti selkeyttämään kotouttamisen prosesseja ja kehittämään toimijoiden ammattitaitoa sekä kotouttamisen seurantaa.

Maahanmuutto- ja kotouttamispoliittinen selonteko

Kansainvälisen suojelun tarjoaminen sitä tarvitseville, maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen ja hyvien etnisten suhteiden säilyttäminen ovat tärkeitä yhteiskuntapoliittisia haasteita, joiden painoarvo ei saisi jäädä työvoimapoliittisten tavoitteiden varjoon.

Määräaikaisraporttia luonnostellessa sisäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö valmistelivat yhteistyössä selonteon, joka oli määrä antaa Eduskunnalle hallituskaudella 2011–2015 toteutuneesta maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta ja niiden toimeenpanosta.

Selonteko valmistui viimemetreillä, mutta sitä ei lopulta saatu Eduskunnan käsittelyyn, mikä oli erittäin valitettavaa. Aineisto jäi näin ollen taustaraportiksi keskustelulle. Maahanmuuton ja kotouttamisen suunta 2011–2014 -raportti kokoaa kuitenkin ansiokkaasti maahanmuuton ajankohtaisia kehityskulkuja ja hallinnon vastauksia niihin. Järjestöillä on paikoin luonnollisesti erilainen käsitys toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista, mutta raportti toimii jatkokeskustelun pohjana.

Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoa koskevat lainmuutokset (kohta 61)

Määräaikaisraporttiluonnos mainitsee vastaanottolakiin vastaanottodirektiivistä johtuen tehdyt muutokset. Nämä muutokset ovat kuitenkin varsin vähäiset painoarvoltaan; päättymässä olevalla hallituskaudella on valmisteltu huomattavasti merkittävämpiä lakimuutoksia.

Yksi tällainen on vastaanottolain ja ulkomaalaislain muutos, jonka jälkeen Suomen ei tarvitse enää myöntää tilapäistä oleskelulupaa ihmiselle, jolle Suomi ei ole myöntänyt suojelua mutta jota se ei voi faktisesti palauttaakaan. Ajatuksena on, että vaikkei valtio voi palauttaa, ihminen voisi palata ”vapaaehtoisesti”.

Jollei suostu osallistumaan vapaaehtoisen paluun ohjelmaan, jää vaille oleskelulupaa ja oikeuksia vastaanoton palveluihin.

Monet näistä ihmisistä tulevat sellaisista maista kuin Afganistan, Somalia, Irak. Sekä järjestöt että esimerkiksi vähemmistövaltuutettu ovat kritisoineet lakimuutosesityksen ajatusta vapaaehtoisesta paluusta; miten paluu voisi olla vapaaehtoista, jos siitä kieltäytyminen johtaa henkilön oikeudettomaan tilaan?[9]

Myös perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että järjestelmä ei näyttäisi erityisemmin korostavan paluun vapaaehtoisuutta, sillä vapaaehtoisen paluun käyttämättä jättäminen johtaa tilapäisen oleskeluluvan myöntämättä jättämiseen ja vastaanottopalvelujen lopettamiseen.

Valiokunnan mukaan järjestelmä on ongelmallinen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta, sillä sen seurauksena Suomeen syntyy väistämättä uusi laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden ryhmä.[10]

Hallintovaliokunta kuitenkin korostaa lupajärjestelmän uskottavuutta ja puolsi lakiesitystä, jättäen osin ristiriitaisia lausumia sisältävän mietinnön[11]. Yhtäällä hallintovaliokunta toteaa, että tehokas palautusjärjestelmä ja uskottava lupajärjestelmä vähentävät ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kannustimia.

Toisaalla valiokunta taas on huolissaan lakiesityksen vaikutuksista mitä tulee laittomasti maahan jäävien riskiin tulla hyväksikäytetyksi ihmiskaupassa tai harmaassa taloudessa. Valiokunta toteaakin, että hallituksen on seurattava ja raportoiva Eduskunnalle, miten laittomasti maassa olevien määrä sekä asema ja oikeudet kehittyvät.

Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan lakimuutoksen vaikutuksista ja toteaa, että on välttämätöntä estää lapsiperheiden jääminen oikeudettomaan tilaan ja vaille palveluja. Asiaa ei voi täten ohittaa määräaikaisraportissa.

Edellä kuvattu lakimuutos on esimerkki muutoksista, joilla kiristetään maahanmuuttopolitiikkaa vedoten perusteettomasti ns. vetovoimatekijöihin. Suomesta kansainvälistä suojelua hakevien määrä on pysynyt vuodesta toiseen tasaisena, 3000 ja 4000 hakijan välillä (vain vuonna 2009 määrä oli lähes 6000)[12].

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Ruotsiin on tullut viime vuosina saman verran pelkästään lapsia ilman huoltajaansa. Vuonna 2014 alaikäisiä tuli Ruotsiin vailla huoltajaansa noin 7 000, ja kaikkiaan turvapaikanhakijoita saapui noin 81 000.[13]

Perheenyhdistäminen

Raporttiluonnos ei mainitse lainkaan merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat kansainvälistä suojelua saavien oikeuteen viettää perhe-elämää. Pakolaisten perheenyhdistäminen on kriisiytynyt kuluneella raportointikaudella.

Lainsäädännön ja hallinnollisten menettelyjen muutosten vaikutukset ovat kohdistuneet nimenomaan tiettyihin ihmisryhmiin. Erityisen kipeästi muutokset ovat vaikuttaneet ilman huoltajaansa maahan tulleiden lasten tilanteeseen; he eivät juuri onnistu saamaan enää vanhempiaan Suomeen.

Sekä vuonna 2012 että vuonna 2013 vain yksi hakija onnistui saamaan huoltajalleen myönteisen päätöksen[14]. Taustalla on mm. vuonna 2010 voimaan tullut säännös, jonka mukaan alaikäisyys ei määräydy siitä, kun hakija jättää hakemuksen vaan siitä, kun Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen perhesidehakemukseen. Moni nuori ei ehdi saada päätöstä sekä omaan turvapaikkahakemukseensa että huoltajan perhesidehakemukseen ennen täysi-ikäistymistään.

Myös hakemusten määrä on romahtanut, kun hakemuksen jättäminen on tullut niin vaikeaksi. Perhesidehakemusta ei ole vuodesta 2012 lähtien voinut panna vireille Suomessa oleva perheenkokoaja, vaan se on tehtävä perheenjäsenten toimesta ulkomailla.

Tämä yhdessä erilaisten asiakirjoihin liittyvien vaatimusten ja muiden hallinnollisten menettelyjen sekä lähetystöjen lakkauttamisen vuoksi on tehnyt monen perheen kohdalla hakemisen kohtuuttoman vaikeaksi. Lähetystöverkoston supistamisen vaikutuksia tulisi ehdottomasti lieventää tekemällä yhteistyötä muiden EU:n jäsenmaiden ja Pohjoismaiden kanssa perheenyhdistämiseen liittyvien käytäntöjen suhteen.

Jos hakemuksen onnistuukin jättämään, on päätös lisäksi yhä useammin kielteinen. Myös pienet lapset ovat jääneet pysyvästi yksin Suomeen huoltajiensa saatua kielteisiä päätöksiä.

Päätöksissä vedotaan mm. siihen, että huoltajien katsotaan katkaisseen perhesiteen tarkoituksella ja vapaaehtoisesti, ja lasten lähettäminen edeltä on ollut maahantulosäännösten kiertämistä (millä perusteella nykyään voidaan antaa kielteinen päätös)[15].

Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että kansainvälisissä sopimuksissa turvattu perhe-elämän suoja on joutunut koetukselle tiettyjen Suomessa asuvien ryhmien kohdalla. Asia on niin vakava, että sitä ei tulisi sivuuttaa raportoitaessa kansainvälisiä sopimuksia monitoroiville YK:n elimille.

Ilman huoltajaa tulleiden lasten yhdenvertainen kohtelu muihin vailla huoltajansa turvaa oleviin verrattuna  

Keskusliitto on vuosia tuonut eri yhteyksissä esiin kysymyksen siitä, ohjataanko ilman huoltajaa tulleiden vastaanottoa ja kotoutumista tarkoituksenmukaisella tavalla. Näiden lasten hyvinvoinnin takaaminen ja palvelutarpeen arviointi vaatisi kokonaisvaltaista tarkastelua lapsen, ei järjestelmän näkökulmasta.

Kysymys sai lisää painoarvoa, kun vastaanoton koordinointi – myös edustajajärjestelmään liittyen – keskitettiin Maahanmuuttovirastolle. Lasten ja lapsiperheiden kotouttamisen normiohjaus puolestaan on työllisyyskysymysten parissa toimivan ministeriön kontolla. Ilman huoltajaa tulleiden lasten kohdalla tulee kuitenkin jatkuvasti esille kysymyksiä, jotka kuuluisivat sosiaali- ja terveysministeriön toimialueeseen ja tarvitsisivat vahvaa normiohjausta tai kehittämistä.

Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriössä pakolaisten vastaanoton järjestelmää kehittävän VIPRO-hankkeen yhteydessä valmistuneet selvitykset tuovat esille näitä kysymyksiä, jotka liittyvät ilman huoltajaa tulleiden lasten yhdenvertaiseen kohteluun muiden maassa asuvien, vailla vanhempiensa tukea olevien lasten kanssa.

Em. raporteissa nostetaan esille esimerkiksi lasten ns. yksityismajoituksen muuttaminen varsinaiseksi perhehoidoksi. Raporttien keräämien tietojen mukaan näyttäisi myös siltä, että maassa oleskelee erilaisilla taustoilla ja eri tavoin maahan tulleita ja jääneitä alaikäisiä vailla huoltajaansa.

Osa heistä ei tunnu sopivan olemassa oleviin järjestelmiin; he eivät ole lastensuojelun piirissä, mutta eivät oikein kuulu turvapaikanhakijoidenkaan pariin. Jotkut on jätetty maahan vanhempien saatua kielteisen päätöksen, jotkut ovat tulleet avioliittoa varten mutta ovatkin paljastuneet alaikäisiksi.[16]

Keskusliitto on tuonut myös vuosia esille, että ilman huoltajaa tulleiden lasten edustajajärjestelmä kaipaisi perusteellista uudelleen tarkastelua. Edustajien riippumattomat ja riittävät toimintamahdollisuudet sekä yhtenäinen osaaminen tulee varmistaa.

Edustajajärjestelmän vahvistamisen lisäksi tulee miettiä kysymys lasten huollon järjestämisestä pysyvämmin nyt, kun lapset eivät saa perheitään Suomeen. Maassa on lapsia, jotka saattavat asua kymmenenkin vuotta Suomessa ilman, että heille määrätään huoltajaa, pelkän edustajan varassa.[17]

Romanipoliittisen ohjelman seuranta (kohdat 80–84); liittyy myös artiklaan 3, Romanit ja asuminen (kohdat 104–108) sekä artiklaan 5, Selvitys romanien kielellisten oikeuksien toteutumisesta (kohdat 167–172) sekä artiklaan 7, vähemmistöihin kuuluvien lasten koulukiusaamisesta (kohdat 241–244)

Romanipoliittisessa ohjelmassa on mainittu lapset ja nuoret useaan otteeseen, ohjelmassa on selkeitä ja konkreettisia keinoja romanilasten ja nuorten aseman parantamiseen. Konkreettiset keinot ovat kuitenkin ohjelmassakin esiteltynä paikallisia, eivätkä siten kerro koko yhteiskuntamme tilanteesta.

Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulunkäynnin sisältöjä ja käytäntöjä tulee kehittää tasapuolisesti maantieteellisestä sijainnista huolimatta, jotta ne tukevat romanilapsen oppimisvalmiuksien kehittymistä.

Romanipoliittisessa ohjelmassa ei ole mainintaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Keskusliitto huomauttaa, että romanilapsilla on samat, Lapsen oikeuksien sopimuksessa määritetyt oikeudet kuin muillakin lapsilla.

Romanilasten syrjäytyminen on kuitenkin yhteiskunnassamme haaste. Romanien elinoloihin liittyvät ongelmat ja syrjintäkokemukset heijastuvat erityisesti romaniperheen lapsiin. Valtakunnalliset koulukiusaamisselvitykset osoittavat, että romanilapset ja -nuoret kokevat koulukiusaamista enemmän kuin muut.

Kouluissa tulisi kehittää keinoja puuttua romanilasten ja -nuorten kiusaamiseen sekä ehkäistä syrjintää, lisäämällä romanikulttuurin tuntemusta ja romanikielen opetusta. Lapsen oikeuksien komitean suositusten mukaan romanilasten koulunkäyntiin on varattava riittävät resurssit ja heidän syrjäytymisensä ehkäisyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota (suositukset 42–43 ja 56–57).

Lisäksi romanitaustaisten henkilöiden kouluttaminen ja palkkaaminen on tärkeää. Lasten ja nuorten kanssa työskenteleville tulee tarjota tietoa romanikulttuurista ja romanilasten ja -nuorten erityistarpeista.

Artikla 5

Lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämisen toimintaohjelma (kohta 134)

Lastensuojelun keskusliitto pitää lapsiin kohdistuvan kuristusväkivallan vähentämisen toimintaohjelmaa hyvänä, mutta on tärkeää lisätä ammattilaisten osaamista ja tietotaitoa, jotta varhainen puuttuminen ja kaltoinkohtelun tunnistaminen ja lapsen laiminlyönnin riskitekijät tunnistetaan ajoissa. Pienten lasten perheiden, erityistä tukea tarvitsevien perheiden sekä maahanmuuttajaperheiden lisäksi riskiperheinä ovat perheet joissa esiintyy parisuhdeväkivaltaa, masennusta, päihdeongelmia tai taloudellista huolta.

Eri ammattitahojen parissa tarvitaan koulutusta eri kaltoinkohtelun muotojen tunnistamiseksi sekä moniammatillista yhteistyötä ja tiedonkulun parantamista eri toimijoiden välillä.

Ihmiskaupan uhrit (kohdat 135–141)

Ihmiskaupan uhrien auttamisen haasteet Suomessa liittyvät tunnistamiseen sekä valtakunnallisen koordinoinnin ja ruohonjuuritason toimijoiden yhteistyöhön.

Järjestötoimijoista koostuva ihmiskaupan vastainen verkosto on vienyt viestiä mm. ihmiskauppakoordinaattorille siitä, että järjestelmän ennustettavuus on edellytys ruohonjuuritason auttamistyölle.

Kun valtakunnalliset linjaukset vaihtelevat ja vastuut ovat epäselvät, uhrien auttaminen kentällä vaikeutuu. Jotta uhrit voidaan ohjata auttamisjärjestelmän piiriin, on heille voitava kertoa riittävän selkeästi, mitkä ovat heidän oikeutensa ja mitä seurauksia yhteistyöstä viranomaisten kanssa voi olla.

Järjestöjen mukaan epäillyistä uhreista huolestuttavan moni kieltäytyy yhteistyöstä. Pelkäävät uhrit eivät nytkään uskalla hakeutua auttamisjärjestelmään. Uuden lakimuutoksen ei uskota ainakaan tuovan parannusta tilanteeseen, sillä se ei ole riittävän selkeä kuvatessaan, mikä on uhreja tapaavien toimijoiden ilmoitusvelvollisuus poliisille.

Ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmän asemasta ja tehtävistä säädettiin hallituskauden viime metreillä. Järjestöt olisivat halunneet muutosesitykseen lisää selkeyttä ja uhrinäkökulmaa.

Huolta esitettiin myös uhrien yhdenvertaisesta asemasta riippuen siitä, onko henkilö kunnan asukas vai suoraan auttamisjärjestelmän palvelujen piirissä. Lastensuojelun Keskusliitto esitti lakia valmisteltaessa, että lasten asema palveluissa turvattaisiin selvemmin; esimerkiksi auttamisjärjestelmään otettavan uhrin alaikäinen lapsi tulisi kirjata automaattisesti auttamisjärjestelmän asiakkaaksi.

Keskusliitto korosti myös lastensuojelun suhdetta auttamisjärjestelmään; kunnan lastensuojelun tulisi saada automaattisesti tieto auttamisjärjestelmässä olevista lapsiuhreista tai uhrien lapsista, jotta mahdollinen yhteistyö voi alkaa saumattomasti. Lopullinen hallituksen esitys sisälsi joitain tarkennuksia lapsiuhrin asemaan, mutta ei vahvistanut lastensuojelun asemaa auttamistyön sääntelyssä.

Säilöönotto (kohdat 150–153)

Vapaudenriisto on merkittävä perus- ja ihmisoikeuksien rajoitus. Lapsen oikeuksien komitea esitti edellisen määräaikaisraportoinnin yhteydessä huolensa siitä, että turvapaikanhakijalapsia lapsia otetaan Suomessa säilöön.

Se kehottaa Suomea varmistamaan – Lapsen oikeuksien sopimuksen sanamuodon mukaisesti – että lasten säilöönottoon turvaudutaan vasta viimesijaisena toimenpiteenä, mahdollisimman lyhytaikaisesti, kun muut vaihtoehtoiset toimet eivät ole mahdollisia.[18]

Komitea on täydentänyt Lapsen oikeuksien sopimuksen tulkintaa yleiskommentissaan[19], ja muotoillut myöhemmin entistä selväsanaisemman kannan, jonka mukaan valtioiden on pikaisesti lopetettava lasten maahanmuuttostatukseen perustuva säilöönotto [20].

Ulkomaalaislain perusteella otetaan säilöön ihmisiä, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Tilastoinnin puutteellisuuden sekä iänmäärityksen ongelmien vuoksi ei voida tarkkaan sanoa, montako alaikäistä on vuosittain ollut säilössä.[21]

Keskusliitto on muiden järjestöjen mukana ilmaissut useissa yhteyksissä huolensa siitä, että Kataisen hallituksen ohjelmassa linjattua ilman huoltajaa tulleiden lasten säilöönoton kieltoa ei toteutettu.

Sisäministeriön vuonna 2011 asettaman hankkeen tavoitteena oli a) kieltää ilman huoltajaa tulleiden vastaanotto ja b) kehittää säilöönotolle vaihtoehtoja. Ensimmäinen osa ehdittiinkin jo valmistella lähes valmiiseen hallituksen esityksen muotoon, mutta esitystä ei viety eteenpäin ja hankkeen toimeksiantoa muutettiin vuoden kuluttua työn alkamisesta niin, että lasten säilöönoton kieltoa ei enää käsitelty erikseen vaan osana kokonaisuutta.

Vaihtoehtoja ei hankkeessa kehitetty, vaan mahdollisia erikseen selvitettäviä vaihtoehtoja vain listattiin raporttiin, joka valmistui vasta sen jälkeen, kun hallituksen esitys lakimuutosehdotuksiksi oli jo Eduskunnassa.

Hallituksen esitys rajaa kyllä lasten säilöönottoa, mutta toisaalta luo raamit entistäkin vankilamaisemmalle ympäristölle, sillä se antaa henkilökunnalle oikeuden käyttää voimankäyttövälineitä.

Esitys ei myöskään rajaa pois mahdollisuutta sijoittaa perheitä edelleenkin Metsälän säilöönottoyksikköön, jossa säilytetään myös rikollisia. Hallintovaliokunta ei tehnyt muutoksia esitykseen, joskin korostaa mietinnössään lasten kohdalla säilöönoton viimesijaisuutta ja yksilöllistä arviointia.

Joutsenon vastaanottoyksikköä tarjotaan ratkaisuna lapsiperheiden ja lasten säilöönotolle. Se ei kuitenkaan ole varsinainen vaihtoehto. Euroopan Neuvoston Kidutuksen vastaisen komitean valtuuskunta vieraili Joutsenon yksikössä syyskuussa 2014.

Vierailun johdosta tehtävää raporttia odotetaan vielä, mutta mediatietojen mukaan komitea oli kiinnittänyt huomiota uuden yksikön syrjäiseen sijaintiin ja vankilamaisuuteen.[22]

Keskusliitto huomauttaa, että Lapsen oikeuksien sopimuksen lapsen edun periaate (LOS 3) yhdessä syrjinnän kiellon (LOS 2 artikla) kanssa tarkoittaa, että lasta on kohdeltava aina ensisijaisesti lapsena, eikä hänen asemansa määrity esimerkiksi hänen maahanmuuttoon liittyvän statuksensa kautta.
Lapsen oikeuksien komitea korostaa ilman huoltajaa koskevia lapsia koskevassa yleiskommentissaan[23], että majoitustilat tulee suunnitella erityisesti lapsille sopiviksi ja erilleen aikuisten tiloista.

Järjestelyiden päämääränä tulee olla huolenpito eikä vankeus. Edes rikoksiin syyllistyneitä nuoria ei pitäisi sulkea vankilanomaisiin olosuhteisiin. Suomessa nuorten rikoksentekijöiden majoitus ja hoito tapahtuukin lähtökohtaisesti kasvatuksellisista lähtökohdista. On perusteltua vaatia, että ulkomaalaislain nojalla säilöönottoyksikköön majoitetun lapsen palvelut järjestetään niin, ettei loukata lapsen oikeuksia.

Saamen kielen asema ja saamenkieliset sosiaali- ja terveyspalvelut (kohdat 175–195)   

Lapsen oikeuksien sopimuksen 30 artiklan mukaan niissä maissa, joissa on etnisiä, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöryhmiä tai alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä, tällaiseen vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

Saamelaisten omakieliset palvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa toteutuvat heikosti. Saamelaislapset tarvitsevat neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluita omalla äidinkielellään.

Saamelaislasten osalta olisi jo äitiys- ja lastenneuvolatoiminnassa otettava huomioon syntyvän lapsen kieli- ja kulttuuritausta. Vanhempia pitäisi tukea ja neuvoa jo ennen lapsen syntymää esim. kaksi- ja monikielisyysasioissa ja olisi erittäin tärkeää, että lastenneuvoloihin saataisiin nopeasti saamenkielistä henkilökuntaa.

Saamelaislapsen oikeus omaan kieleen ei toteudu lastensuojelussa lastensuojelulain (4§):n mukaisesti, jonka sisältämä lapsen edun määritelmä sisältää lapsen etnisen ja kielellisen taustan huomioimisen. Suomessa ei ole tarjolla myöskään saamenkielisiä mielenterveyspalveluja, terapiaa tai psykiatrista hoitoa.

Suurin syy saamenkielisten palveluiden saatavuuden vähäisyyteen on saamelaisten kotiseutualueen kuntien heikko taloudellinen tilanne ja alueen korkea työttömyys.[24]

Saamenkielisten lasten oikeus saamenkieliseen päivähoitoon ja koulutukseen ei toteudu tasaveroisesti. Saamelaisten kotiseutualueella saamenkielistä opetusta ei ole saatavilla kaikissa perusopetuksen oppiaineissa eikä lukiossa.

Saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamenkielisten mahdollisuudet saada saamenkielistä opetusta ovat lisäksi huonot. Saamenkielisiä oppimateriaaleja ei ole riittävästi saatavilla. Saamelaisten kotiseutualueella ei ole riittävästi saamenkielistä lasten ja nuorten kerho- ja opetustoimintaa.

Lisäksi saamelaislapsille suunnattuja TV-ohjelmia on lisättävä sekä virkistys- ja harrastustoimintaa parannettava. On lisäksi tärkeää tukea saamenkielistä lastenkirjallisuutta. [25]

Paperittomien terveyspalvelut (kohdat 200–203)

Keskusliitto korostaa sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen johtopäätöstä, että paperittomien terveyspalvelut eivät toteudu tällä hetkellä asianmukaisesti. On todella valitettavaa, että Eduskunnan käsittelyyn viime metreillä saatu hallituksen esitys kaatui täysistunnossa valiokuntakäsittelyn valmistumisesta huolimatta. Esitys olisi turvannut lapsille kaikki tarvittavat terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin niille alaikäisille, joilla on Suomessa kotikunta. Nyt paperittomien kohtelu jää tasolle, joka ei vastaa kansainvälisiä velvoitteita.

Artikla 7

Maahanmuuttajalasten syrjintä koulussa (kohdat 242 ja 244)

Keskusliitto on huolissaan maahanmuuttajalapsiin kohdistuvan koulukiusaamisen yleisyydestä. Kuten raporttiluonnoskin toteaa, sisäministeriön tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaiset lapset kokevat koulussa ennakkoluuloista suhtautumista ja kiusaamista. Kiva koulu -hankkeen tuloksellisuudesta etnisen syrjinnän ehkäisyssä tarvitaan lisää tietoa.

Lainkäyttöviranomaisten perus- ja ihmisoikeuskoulutus (kohdat 245–248)

Lapsen asemaan poliisin kuulusteluissa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Poliiseille annettavaa koulutusta asiassa olisi vahvistettava. Lasten osallistumisoikeuden näkökulmasta on erittäin tärkeää kouluttaa poliisia liittyen lapseen asianomistajana ja todistajana poliisitoiminnassa ja esitutkinnassa.

Lapsen kuulustelun suorittaa tähän tehtävään perehtynyt tutkija. Virka-apupyynnön perusteella lapsen haastattelun saa suorittaa lapsen haastatteluihin perehtynyt terveydenhuollon ammattihenkilö.

Pienten lasten tai kehityksessään vakavasti viiveisten tai häiriintyneiden lasten kuulustelusta poliisi voi tarvittaessa neuvotella asiantuntijan kanssa ja sopia lapsen haastattelun tekemisestä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tutkijan on kuitenkin aina oltava paikalla, kun lasta haastatellaan, vaikka ei pääsääntöisesti samassa tilassa lapsen kanssa.[26]

Poliisin toimivaltaan kuuluu myös turvapaikkaprosessiin liittyviä tehtäviä. Esimerkiksi ilman huoltajaa tulleiden lasten edustajilta tulee huolestuttavaa palautetta poliisin toiminnasta lasten kanssa.

Kaikkia kuulustelijoita ei ole koulutettu lasten ja nuorten haastatteluun, osaaminen on yksilökohtaista sekä poliisin toiminnassa on suuria paikkakuntakohtaisia eroja.[27] Poliisin toiminta perustuu rikoslakiin ja esitutkintalakiin, eikä suojelua hakevien, usein traumatisoituneiden lasten turvapaikkaprosessi sovi tuohon viitekehykseen.

Suunnitteilla oleva turvapaikkakuulustelun siirtäminen myös henkilöllisyyden ja matkareitin osalta poliisilta Maahanmuuttovirastolle onkin tärkeä uudistus, jota tulee kiirehtiä.

Maahanmuuttajanuorten syrjäytyminen koulutuksesta

Raporttiluonnos ei ota lainkaan kantaa siihen, miten maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutukselliset oikeudet toteutuvat. Maahanmuuttajanuorten riski syrjäytyä koulutuksen ulkopuolelle on suurempi kuin valtaväestön nuorilla.

Pisa-tutkimuksen viimeisimmät tulokset antoivat kuvan maahanmuuttajataustaisten heikommasta koulumenestyk­sestä[28]. Opetushallitus kartoitti puolestaan maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta lukuvuonna 2011–2012.

Selvityksen mukaan huolestuttavan harva nuori osallistuu ammatilliseen koulutukseen valmistavaan koulutukseen, vaikka opintojen keskeyttäminen on lisääntynyt ja maahanmuuttajanuorten pääsy ammatilliseen peruskoulutukseen on vaikeutunut.

Ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa valmiudet opiskeluun ammatillisessa peruskoulutuksessa, mutta se kohdentuu selvityksen mukaan aivan väärälle ryhmälle: se toimii tällä hetkellä lähinnä pitkäkestoisena kielikoulutuksena koulutetuille aikuisille, joilla ei ole tarvetta tai aikomustakaan pyrkiä ammatilliseen peruskoulutukseen.

Nuoret putoavat valmistavasta koulutuksesta kielitaitovaatimusten vuoksi. Kielitaito valintakriteerinä suosii liikaa hyvän kielitaidon ja koulutuksen omaavia aikuisia. Yli puolella koulutukseen osallistuvista oli peruskoulua tai muuta pohjakoulutusta korkeampi taso ja peräti 38 prosentilla lähtömaassa suoritettu ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto.[29]

Koulutuksen kohdalla voidaan miettiä, onko kysymys rakenteellisesta syrjinnästä, jos vielä toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on valtaväestöä heikompi koulumenestys ja suurempi riski pudota peruskoulun jälkeisten opintojen ulkopuolelle.

Keskusliitto painottaa, että on olennaisen tärkeää panostaa voimakkaasti maahanmuuttajaoppilaiden koulumenestykseen ja jatko-opintoihin pääsyyn. Tässä työssä järjestöt näkevät merkittävän kehittämiskohteen: maahanmuuttajayhteisöt tulee ottaa mukaan pohtimaan koulutukseen liittyviä ongelmakohtia.

Nuorten riittävän hyvä kielitaito on avain peruskoulun jälkeisiin opintoihin, sitä ei voi kylliksi korostaa. Yhteisöjä tulee tukea, jotta ne voivat mm. välittää maahanmuuttajalasten vanhemmille oikean kuvan siitä, miten vahvaa kielitaitoa nuorilta jatko-opinnoissa vaaditaan.

Vanhempia tulee myös auttaa ymmärtämään positiivisen diskriminaation merkitys, eli että erityisjärjestelyt maahanmuuttajalasten opetuksessa eivät ole syrjintää vaan auttavat lasta eteenpäin. Yhteiskunnalla puolestaan on vastuu tarjota riittävää tukea suomenkielen opiskeluun.
[1]  CRC/C/FIN/CO/4. 7.9.2011. Kohta 18. http://www.formin.fi/public/download.aspx?ID=82628&GUID={08815486-C2F7-4348-A1DC-0985FA9542EC}

[2]  Anni Matikka, Pauliina Luopa, Hanne Kivimäki, Jukka Jokela, Reija Paananen (2014). Maahanmuutta­jataustaisten 8. ja 9.-luokkalaisten hyvinvointi. Kouluterveyskysely 2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Raportti 26/2014. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116720/URN_ISBN_978-952-302-297-3.pdf?sequence=1

[3]  Committee on the Rights of the Child. General comment No. 14 (2013) on the right of the child to have his or her best interests taken as a primary consideration (art. 3, para. 1). CRC/C/GC/14.

[4]  Lastensuojelun Keskusliitto haluaa muistuttaa tässä yhteydessä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten tutkimusyhteenliittymästä (SOTERKO)
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/organisaatio/yhteistyo/soterko

[5]  Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012
http://www.e-julkaisu.fi/vtv/lastensuojelu/pdf/6_2012_lastensuojelu_netti.pdf

[6]  Elina Ahola ja Heikki Hiilamo (toim.). Köyhyyttä Helsingissä. Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008–2010. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 127, Kelan tutkimusosasto, Helsinki 2013.

[7] Maahanmuuton ja kotouttamisen suunta 2011–2014. Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Sisäministeriön julkaisu 2/2015, 122–130.

[8] https://www.lskl.fi/kannanotot-ja-lausunnot/perhe-on-kotoutumisen-perusta/

[9]  ks. esimerkiksi Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto asiasta.

[10]  Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 47/2014 vp – HE 170/2014 vp, http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/pevl_47_2014_p.shtml

[11] Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 47/2014 vp – HE 170/2014 vp http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/havm_47_2014_p.shtml

[12] http://tilastot.migri.fi/#decisions

[13] 

[14]  http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/oleskelulupatilastot

[15] Pakolaisneuvonnan selvitys Lapsen edun arviointi tuomioistuinten perheenyhdistämispäätöksissä 2014, http://www.pakolaisneuvonta.fi/files/LapsenetuPY%20160315F.pdf

[16] Ministeriön vuonna 2014 valmistuneet selvitykset: Ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanotto ja kehittämistarpeet (ALTTI)

http://tem.fi/documents/1410877/2859687/Ilman+huoltajaa+tulleiden+alaikaisten+turvapaikkahakijoiden+vastaanotto+05092014.pdf ja Kansainvälistä suojelua saavien muutto vastaanottokeskuksista kuntiin (VERTTI)

http://tem.fi/documents/1410877/2859687/Kansainv%C3%A4list%C3%A4+suojelua+saavien+muutto+vastaanottokeskuksista+kuntiin+05092014.pdf.

[17] Ks. https://www.lskl.fi/kannanotot-ja-lausunnot/ilman-huoltajaa-tulleiden-lasten-vastaanoton-ja-edustajajarjestelman-kehittaminen/

Keskusliiton kannanotto sekä selvitys aiheesta (Lepola, Outi: Ei omainen eikä viranomainen. Selvitys ilman huoltajaa Suomeen tulleiden lasten edustajajärjestelmästä. Lastensuojelun Keskusliitto 2012.)

[18] Committee on the Rights of the Child. Concluding Observations: Finland (CRC/C/FIN/CO/4).

[19]  General Comment No. 6 (2005).Treatment of unaccompanied and separated children outside their country of origin. (CRC/GC/2005/6), kohdat 61-63.

[20] “The detention of a child because of their or their parent’s migration status constitutes a child rights violation and always contravenes the principle of the best interests of the child. In this light, States should expeditiously and completely cease the detention of children on the basis of their immigration status.” Committee on the Rights of the Child. Report of the 2012 Day of General Discussion the Rights of All Children in the Context of International Migration. Suositukset, kohta 78. http://www2.ohchr.org/english/bodies/crc/docs/discussion2012/ReportDGDChildrenAndMigration2012.pdf

[21] Metsälän säilöönottoyksikkö tilastoi asiakkaansa tarkkaan, mutta poliisiputkassa olleiden määrästä on vaikea saada tietoa. Amnestyn Suomen osaston selvityksen mukaan esimerkiksi vuonna 2010 otettiin lapsia säilöön laskentatavasta riippuen vähintään 37 lasta, mahdollisesti 54. Ilman huoltajaa tulleiden osalta luvut ovat myös epävarmat iänmäärityksen ongelmien vuoksi.

[22] Helsingin Sanomat 1.11.2014 http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Suomi+saa+taas+moitteita+paljuselleist%C3%A4/a1414738142104

[23] General Comment No. 6 (2005).Treatment of unaccompanied and separated children outside their country of origin. (CRC/GC/2005/6), kohdat 61-63.

[24] Ks. esim. Lapsiasiavaltuutetun lausunto liittyen kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan Suomen viidennen määräaikaisraportin laatimiseen, Ulkoasianministeriölle 11.4.2013.

http://lapsiasia.fi/tata-mielta/lausunnot-2/lausunnot-2013/lapsiasiavaltuutetun-lausunto-liittyen-alueellisia-kielia-tai-vahemmistokielia-koskevan-eurooppalaisen-peruskirjan-suomen-viidennen-maaraaikaisraportin-laatimiseen/

[25] Ks. myös Minna Rasmus, Minna (2008). Saamelaislasten hyvinvointi ja heidän oikeuksiensa toteutuminen Suomen saamelaisalueella. Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 2008:1.

[26] Poliisihallituksen ohje: Lapsi asianomistajana ja todistajana poliisitoiminnassa ja esitutkinnassa 28.11.2013 https://www.thl.fi/documents/10542/471223/LAPSI%20ASIANOMISTAJANA%20JA%20TODISTAJANA%20POLIISITOIMINNASSA%20JA%20ESITUTKINNASSA.pdf

[27] Lepola, Outi (2012). Ei omainen eikä viranomainen. Selvitys ilman huoltajaa tulleiden lasten edustajajärjestelmästä. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto, 40–44.

[28] Harju-Luukkainen, Heidi; Nissinen, Kari; Sulkunen, Sari; Suni, Minna ja Vettenranta, Jouni (2014). Avaimet osaamiseen ja tulevaisuuteen. Selvitys maahanmuuttajataustaisten nuorten osaamisesta ja siihen liittyvistä taustatekijöistä PISA 2012 -tutkimuksessa. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. https://ktl.jyu.fi/julkaisut/julkaisuluettelo/julkaisut/2014/D110.pdf

[29] Jarkko Korpela, Marget Kantosalo, Tarja Koskimäki ja Sirkka-Liisa Kärki (2013). Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus. Tilannekatsaus lukuvuodesta 2011–2012. Koulutuksen seurantaraportit 2013:2, Opetushallitus.

Taina Martiskainen

Erityisasiantuntija


040 731 3014

Työskentelen lapsen oikeuksien ja erityisesti maahanmuuttajalasten oikeuksien toteutumiseksi. Erityisalueeni on turvapaikanhakijalasten asema. Työni koostuu etupäässä vaikuttamistyöstä, mutta toimin myös koulutuksen sekä erilaisten kotimaisten ja eurooppalaisten verkostojen parissa.