Siirry sisältöön

Keskusliiton lausunto sisäasiainministeriön selvityksestä ulkomaalaislain perheenyhdistämissäännösten tarkistamisen taustaksi

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta, joka on hyvin ajankohtainen ja jossa keskusliitto on yhdessä muiden järjestöjen kanssa ollut aktiivinen.

Keskusliitto esitti kantansa asiaan jo työryhmän kuulemisvaiheessa. Viittaamme nyt myös työryhmälle kuulemistilaisuudessa jätettyyn muistioon.[1] Järjestöt tuovat muistiossa esille huolensa kiristyneestä politiikasta, joka näkyy kansainvälistä suojelua saaneiden elämässä.

Lastensuojelun Keskusliitto haluaa korostaa erityisesti seuraavia näkökulmia:

  • Kiristysten suhteuttaminen hakijamäärään: Perheenyhdistämisoikeuteen tehtävät kiristykset tulisi suhteuttaa todellisiin hakijamääriin. Tästä näkökulmasta selvityksessä esitetyt toimet ovat selvästi ylimitoitettuja.
  • Selvityksen tekemisen ajankohta: Perheenyhdistämiseen on viimeisten kahden vuoden aikana tehty huomattavia muutoksia. Selvityksen pohjana ei ole vielä ollut käytettävissä riittävästi tietoa näiden muutosten vaikutuksista.

Yleistä

Keskusliiton lähtökohta on, että lapsen oikeus elää perheensä kanssa on yksi kansainvälisen oikeuden vahvimpia periaatteita, ja tämän oikeuden rajoittamiseen tulee suhtautua hyvin pidättyvästi. Oikeus perhe-elämään on liian perustavaa laatua oleva oikeus, että sitä olisi oikeutettua rajoittaa lyhyen tähtäimen poliittisten intressien vuoksi. Lisäksi viimeaikaiset kiristykset kohdistuvat vain kansainvälistä suojelua saaviin, mikä asettaa eri väestöryhmät eriarvoiseen asemaan.

Keskusliitto muistuttaa, että perheenyhdistämistä selvitettiin jo vuonna 2010, jolloin sisäasiainministeriö toimitti hallintovaliokunnalle selvityksen.[2] Ministeriön selvityksessä vertaillaan eri maiden käytäntöjä ja esitellään Suomen käytäntöjä päätyen siihen johtopäätökseen, ettei Suomen perheenyhdistämiseen liittyvä politiikka ole muita maita houkuttelevampaa. Sen mukaan Vanhasen hallituksen aikana on tehty jo tiukennuksia eikä muihin muutoksiin ole tarvetta. Tämä on tiivistettynä ollut myös järjestöjen kanta.

Nyt käsillä oleva selvitys ei varsinaisesti tuo esille mitään uutta, vaan siinä esitellään eri maiden oleskelulupakategorioita ja perheenyhdistämiskäytäntöjä, jotka eivät ole täysin verrannolliset. Selvityksessäkin myönnetään eri maiden kesken tehtävien vertailujen haasteellisuus. Vertailu keskittyy Pohjoismaihin, mutta todellisen kuvan saaminen näidenkin maiden politiikan eroista olisi edellyttänyt varsin perusteellista eri suojelun kategorioiden vertailua ja tietoa siitä, miten paljon tai miten herkästi mitäkin suojelun kategoriaa käytetään.[3]

Kuten raportissa todetaan, kansainväliselle suojelulle ei ole olemassa yhtenäistä määritelmää. Tällöin kansainvälisen suojelun ja muiden sitä lähellä olevien syiden vuoksi myönnettävien lupien perusteiden ero on kuin veteen piirretty viiva. Eri maiden välillä, jopa Pohjoismaiden kesken, on suuria eroja siinä, millaista suojelua ne tarjoavat. Selvityksen ehdottamat kiristykset kohdistuvat nimenomaan humanitääristä suojelua Suomessa saaviin. On mahdollista, että aseellisen selkkauksen keskeltä tuleva henkilö voisi saada toisaalla pakolaisaseman ja Suomessa vain tähän alempaan kategoriaan kuuluvan oleskeluluvan. Suomessa on ollut perinteisesti hyvin korkea kynnys myöntää pakolaisen asemaa. Ei siis ole itsestään selvää, että eri maiden houkuttelevuudesta saataisiin riittävästi tietoa pelkästään vertaamalla lainsäädäntöä eri maissa oleskelulupakategorioittain suhteessa perheenyhdistämisoikeuteen.

Keskusliitto haluaa huomauttaa, että koko vetotekijäajattelu on lisäksi jo lähtökohtaisesti kyseenalainen. Kun viranomaisselvitysten avulla on vaikea vertailla eri maiden houkuttelevuutta, miten voidaan ajatella, että suojelua hakevilla tai heitä ohjaavilla salakuljettajilla voisi olla luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa eri maiden politiikasta ja käytännöistä. Lisäksi suhde turvapaikanhakijoiden määrän ja suotuisten käytäntöjen ja politiikan välillä ei näyttäisi olevan aina näin suoraviivainen. Esimerkiksi voidaan ottaa viimeaikainen kehitys Belgiassa, jossa ilman huoltajaa tulleita alaikäisiä hakijoita on jatkuvasti enemmän, vaikka politiikkaa on kiristetty ja vastaanottojärjestelmä on kriisissä. Tämän seurauksena monet lapset jäävät kokonaan ilman palveluja.

On myös ilmeistä, että selvitys tehtiin kireässä aikataulussa ja väärään aikaan. Kuten selvityksessä todetaankin, tässä vaiheessa ei ole vielä riittävästi tietoa viimeisten kahden vuoden aikana tehtyjen muutosten vaikutuksista. Etenkin tämän vuoden alusta voimaan astunut muutos, jonka mukaan hakemusta ei enää voi jättää Suomessa oleva perheenjäsen vaan hakemus pitää jättää ulkomailla, on vaikeuttanut oleellisesti perheenyhdistämistä. Näitä vaikutuksia, jotka hallitusohjelmakirjauksen mukaan piti selvittää, ei käsillä oleva selvitys pysty analysoimaan. Niinpä tarvitaan uusi selvitys, mihin johtopäätöksissä päädytäänkin.

Kiristykset suhteutettava hakijamääriin

Selvityksessä punnitaan kansainvälisiä velvoitteita, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa, ja etsitään syitä siihen, miksi oikeutta perhe-elämään ei tarvitsisi kunnioittaa. Siinä päädytään toteamaan, että valtiolla on viime kädessä paljon harkinnanvaraa sen suhteen, millä edellytyksillä se sallii ihmisten ylläpitävän perhe-elämäänsä muuttamalla sen alueelle (s. 4). Lisäksi todetaan, että ”perhe-elämän toteuttaminen muuttamalla vieraaseen valtioon voi joskus olla liian iso rasite vastaanottavalle yhteiskunnalle…”. Tällainen perustelu ei ainakaan Suomeen muuttavien kansainvälistä suojelua saavien ihmisten kohdalla liene relevantti: sisäasiainministeriön mukaan Suomeen tuli vuosina 2000–2010 yhteensä kaikkiaan 3 803 kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsentä.[4]

Hakemusten määrän kasvu ei voi olla sinänsä riittävä ja oikeudellisesti kestävä peruste perhe-elämän oikeuden kaventamiselle, mutta Kataisen hallituksen hallitusohjelman kirjaus tehtiin poliittisessa tilanteessa, jossa kiristämistarvetta perusteltiin nimenomaan perhesidehakemusten määrän kasvulla. Osittain näyttää jopa siltä, että kiristäviä toimenpiteitä vaadittaisiin tiettyjä kansalaisuuksia vastaan: erityisesti oltiin huolissaan somalialaisten hakemusten määrien vuonna 2010 tapahtuneesta kasvusta. Tuolloin somalialaisten perhesidehakemusten määrä oli 3 986 – kasvua edellisvuodesta 2009 oli 76 %.[5]

Tilanne on muuttunut nykyhallituksen aikana sekä asenteiden että tilastojen suhteen. Maahanmuutto ei ole enää yhtä merkittävä poliittisen keskustelun kimmoke, ja hakemusten määrä on kääntynyt laskuun. Perhesidehakemusten määrä on pysynyt kaiken kaikkiaan tasaisena viime vuosina, mutta kansainvälistä suojelua saavien hakemusten määrä laski viime vuonna selvästi. Esimerkiksi somalialaiset jättivät viime vuonna enää 1 886 perhesidehakemusta vuoden 2010 lähes 4 000 hakemukseen verrattuna, ja lasku jatkuu edelleen. Keskusliiton Maahanmuuttovirastosta saamien tuoreiden tietojen mukaan perhesidehakemuksia on tullut tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä kaikkiaan 22 % vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.[6] Laskuun on vaikuttanut nimenomaan kansainvälistä suojelua hakevien hakemusten määrän romahtaminen. Heidän hakemuksiaan oli tullut huhtikuun loppuun mennessä 209, ja ne ovat käytännössä kaikki somalialaisten jättämiä hakemuksia (208). Vastaavaan aikaan viime vuonna kansainvälistä suojelua saaneet jättivät 834 hakemusta, joista 804 oli somalialaisten jättämiä.

Hakemustilastot siis tukevat käsitystä, jonka mukaan joidenkin tehtyjen kiristämistoimenpiteiden vaikutukset tuntuvat erityisen voimakkaina somalialaisten kohdalla. On toki myös muita ryhmiä, joiden perheenyhdistäminen on vaikeutunut erilaisten hallinnollisten käytäntöjen takia (vaatimukset matkustusasiakirjoista tai hakemuksen jättömaassa oleskelun laillisuutta todistavista asiakirjoista). Myös päätöksissä näkyy kiristynyt linja: kun perhesidepäätöksiin on tehty yleensä noin kolmannes positiivisia päätöksiä, on somalialaisten kohdalla suhde viime vuonna ollut käänteinen, vain suunnilleen kolmannes päätöksistä oli myönteisiä, loput kielteisiä. Kiristyminen näkyy tänä vuonna vieläkin selvemmin: Maahanmuuttoviraston mukaan somalialaisille on tehty perhesidepäätöksiä huhtikuun loppuun mennessä 155, joista myönteisten osuus oli 25 %. Vertailun vuoksi esimerkiksi venäläisille tehtiin päätöksiä 394, joista myönteisten osuus oli 90 %.

Paineita perheenyhdistämiseen ei näyttäisi tulevan myöskään turvapaikkatilastojen valossa. Vuonna 2011 turvapaikanhakijoita tuli Suomeen yhteensä 3 088, mikä on noin neljännes vähemmän kuin edellisenä vuonna (4 018 hakijaa) ja lähes puolet vähemmän kuin vuonna 2009 (5 988 hakijaa).[7] Kehitys näyttää jatkuvan tänä vuonna – turvapaikanhakijoita tuli huhtikuun loppuun mennessä vain 795. Suomen tulisi osana kansainvälistä yhteisöä kantaa vastuunsa maailman pakolaistilanteesta. Perheenyhdistäminen voidaan nähdä yhtenä keinona vastuunkantamiseen, kun meille ei suuntaudu muuten merkittävää määrää hakijoita.

Perhe tukee kotoutumista

Lastensuojelun Keskusliitto haluaa vielä todeta, että perustavaa laatua olevana ongelmana selvityksessä on sen lähtökohta yrittää löytää mahdollisuus kiristää lainsäädäntöä. Keskityttäessä etsimään seikkoja, joiden avulla saataisiin aikaan kiristyksiä kansainvälisten velvoitteiden estämättä, katoavat selvityksen taustalla olevat motiivit. Tämän vuoksi keskusliitto on halunnut tuoda melko perusteellisesti esille niitä seikkoja, jotka vaikuttavat selvityksen taustalla. Selvitys ei yllä syvälliseen vertailuun eri maiden välillä, mutta se sisältää mielipiteen tyyppisiä väitteitä, joiden tueksi ei esitetä tietoa.

Selvityksen sivuilla 5-6 kuvataan sitä, miten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei aseta yleistä velvollisuutta valtiolle tehdä mahdolliseksi perhe-elämän harjoittamista myöntämällä perheenjäsenille oleskelulupia. Selvityksen mukaan joudutaan punnitsemaan vastakkain toisaalta yksilön intressejä ja toisaalta vastaanottavan yhteiskunnan intressejä. Keskusliitto haluaa esittää kysymyksen, mistä tulee käsitys, jonka mukaan yksilön ja yhteiskunnan intressit olisivat tässä asiassa vastakkaiset? Miten voi olla yhteiskunnalle haitaksi, että ihmiset voivat viettää perhe-elämää? Perheenjäsenten saaminen maahan on merkittävä tekijä kotoutumiselle. Eikö suomalaisen yhteiskunnan intressi ole nimenomaan se, että ihmiset kotoutuvat?

Edellä esitettyihin seikkoihin perustuen keskusliitto ei voi yhtyä työryhmän johtopäätökseen, että olisi tarpeen asettaa hanke toimeentuloedellytysten laajentamiseksi myös humanitääristä suojelua saaviin. Perheenyhdistämistä rajoittavat toimet kaventavat jo nykyisellään suojelua saaneiden oikeutta perheeseen. Esitetyt lisärajoitukset asettaisivat kansainvälistä suojelua nauttivat tilanteeseen, joka vaikeuttaisi heidän kotoutumistaan. Viimeisten noin kymmenen vuoden aikana maahan on tullut vuosittain keskimäärin alle 400 kansainvälisen suojelun saaneen perheenjäsentä. Jo tehdyt kiristykset tulevat näkymään näiden lukujen dramaattisena laskuna.

Kaikki lapsetkaan eivät ole saaneet perheenjäseniään maahan: laskennallisesti viime vuosien aikana ilman huoltajaansa tulleet Suomesta oleskeluluvan saaneet lapset ovat saaneet kukin hieman alle yhden omaisen maahan. Niistä, jotka ovat itse saaneet oleskeluluvan vuosien 2006 ja 2008 välillä, on jäänyt täysin ilman omaisia ainakin 193 lasta, mikä on 47 % tuona aikana tulleista lapsista.[8]

Esitetyt toimet olisivat tilastojen valossa aivan ylimitoitetut. Ylimitoitettua olisi etenkin johtopäätösten mukaisen toisen vaiheen osa, joka koskee asuntoedellytyksen käyttöönottoa. Ei liene tarkoituksenmukaista edes pohtia muutosten tekemistä suomalaiseen sosiaalisin perustein järjestettävän asumisen rakenteisiin ja säännöksiin sen vuoksi, että sillä saatettaisiin estää muutaman kymmenen tai parhaimmillaankin muutaman sadan humanitääristä suojelua saaneen perheenjäsenen saapuminen Suomeen vuosittain.[9]

[1] Perheenyhdistäminen kriisissä? Järjestöjen taustamuistio 20.12.2011. Etu ry – Edustajat turvapaikanhakijalapsille, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Pakolaisneuvonta ry, Suomen Pakolaisapu ry, Suomen Punainen Risti ry ja Väestöliitto ry.

[2] Kokonaisvaltainen ja systemaattinen selvitys voimassa olevista ulkomaalaislain perheenyhdistämissäännöksistä ja niiden soveltamisesta. Sisäasiainministeriö, 22.10.2010, 15.

[3] Newsletter n:o 37. Spring 2012. Separated Children in Europe Programme, 18. http://www.separated-children-europe-programme.org/separated_children/publications/newsletter/index.html

[4] TILASTOJA 1/2011. Sisäasiainministeriön maahanmuutto-osasto.

[5] Maahanmuuttoviraston oleskelulupatilastojen tilastokatsaus 2010/3, Maahanmuuttoyksikkö 15.3.2011.

[6] Pauliina Helminen, Maahanmuuttovirasto, maahanmuuttoyksikkö, Toimittajakoulutus 24.5.2012.

[7] Maahanmuuttoviraston tilastokatsaus 2011/3, Turvapaikkayksikkö, 29.2.2012.

[8] Perheiden yhdistäminen – taustaselvitys. Suomen Pakolaisapu ja Pakolaisneuvonta, 20.6.2010

[9] Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan viime vuonna humanitäärisiä lupia myönnettiin yhteensä 143, heistä 36 oli somalialaisia ja 83 afganistanilaisia. http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot