Siirry sisältöön

Lapsen edun tulee määrittää sijaishuoltopaikan valintaa

Perhehoidon ja laitoshuollon kokonaisuutta tulee kehittää nykyistä enemmän yhteistyössä, eikä priorisoimalla eri sijaishuoltomuotoja.

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto he 331/2010 vp laeiksi lastensuojelulain 50 §:n, perhehoitajalain ja omaishoidon tuesta annetun lain muuttamisesta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokous 3.2.2011 klo 10.45.

Lastensuojelun Keskusliiton näkemyksen mukaan hallituksen esityksessä perhehoitajalain ja omaishoidon tuesta annetun lain sekä lastensuojelulain 50§:n muuttamisesta tulee kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin:

  • Lapsen edun tulee jatkossakin määrittää sijaishuoltopaikan valintaa. Lastensuojelulakiin esitetyt muutokset eivät tosiasiallisesti muuta tilannetta nykyiseen tilanteeseen verrattuna.
  • Perhehoitolakiin esitettyjä muutoksia pidetään kannatettavina. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistaa perhehoidon ja perhehoitolainsäädännön kokonaiskehittämisen jatkumisen varmistaminen.
  • Perhehoidon ja laitoshuollon kokonaisuutta tulee kehittää nykyistä enemmän yhteistyössä, eikä priorisoimalla esitetyllä tavalla eri sijaishuoltomuotoja.

Lastensuojelulaki tähdentää sijaishuoltopaikan valinnan lähtevän aina lapsen tarpeista. Samaten sijaishuoltopaikan valinnan tulee perustua siihen, miten valittu sijaishuoltopaikka pystyy vastaamaan huostaanoton tarpeisiin. Siten on erityisen tärkeää huomioida, että jo nykyinen lainsäädäntö säätää lapsen edun mukaisesta sijaishuoltopaikan valinnasta.

Esitetty muutos Lastensuojelulakiin voi enemminkin hämärtää lapsen etuun perustuvan sijaishuoltopaikan valintaa kuin vahvistaa tätä. Perhehoidolle lain tasolla esitetty priorisointi ei ole ongelmatonta. Priorisoinnin vaarana on se, että vaihtoehtojen arviointi muuttuu näennäiseksi. Perhehoidosta ei saisi muodostua esitetyn muutoksen myötä vaihtoehto, jota kunnat varmuudeksi kokeilevat. Vaarana on tällöin lapsen ja nuoren näkökulmasta tilanne, jossa lapsen tarpeet eivät ole ensisijaisia sijaishuoltopaikkaa määriteltäessä.

Perhehoitajalakiin tehdyt muutosehdotukset ovat kannatettavia ja edistävät selkeästi perhehoitajien toiminnan edellytyksiä. Nyt esitettyjen hyvien, mutta yksittäisten muutosehdotusten lisäksi, tulee varmista perhehoidon kokonaisvaltainen ja systemaattinen kehittäminen. Vain siten pystytään vaikuttamaan ydin ongelmaan, joka on perhehoidon alueellisen toteutumisen eriarvoisuus. Alueellista vaihtelua ei voi selittää lasten ongelmien ja tarpeiden maantieteellisellä vaihtelulla. Selvää merkitystä on sillä, miten tietoisesti alueella on panostettu perhehoidon kehittämiseen sekä sillä, millaiset toimintaedellytykset perhehoidolle on pystytty alueella turvaamaan. Erityisesti perhehoidon organisoinnista voitaisiin hyötyä alueellisen organisoinnin mallista, myös nyt esitettyjen uudistusten toimeenpanon osalta.

Perhehoidon toimintaedellytyksiä on kehitettävä hyödyntäen samalla laitoshuollon asiantuntijoilla olevaa vahvaa osaamista ja asiantuntijuutta. Laitosten sosiaalinen pääoma tulisi saada nykyistä paremmin perhehoidon toteutumisen tueksi ja parhaimmillaan laitoshuolto edistää perhehoidon toimintaedellytysten korjaamista.  Sijaishuollon kehittäminen kokonaisuutena on perusteltavaa siitäkin syystä, että laitoshuoltoon on kertynyt hyvää kokemusta ja osaamista sijoitettujen lasten moninaistuvista tarpeista sekä uudistuvista vaateista.  Tämän saman osaamisen saaminen perhehoidon toteutumisen tueksi vaatii voimakasta resursointia sijaishuoltoon ja selkeästi uudenlaisen yhdessä toimimisen mallien tuomista niin kehittämistyöhön kuin sijaishuollon toteuttamiseen.