Siirry sisältöön

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto hallintovaliokunnalle ulkomaalaislain muutosesityksiin

HE 240/2009 vp

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta tuoda esiin eduskuntakäsittelyyn jo sisäasiainministeriölle esittämiään näkökantoja ulkomaalaislain muutoksiin, joiden tarkoitus on vähentää Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää. Keskusliitto haluaa kiinnittää valiokunnan huomiota lasten asemaan ja oikeuksiin liittyviin näkökohtiin. Se näkee myönteisenä, että lausuntokierroksen jälkeen on iänmääritykseen liittyviin pykäliin tehty joitakin liitonkin esittämiä tarkennuksia, mutta toivoo edelleen tarkennusta lasten oikeusturvan kannalta: epäselvissä tapauksissa tulisi asia ratkaista hakijan eduksi, iänmäärityksen jälkeen tapahtuvasta syntymäajan rekisteröinnistä pitäisi tehdä valituskelpoinen päätös ja testi pitäisi voida tehdä tietyissä tapauksissa myös hakijan aloitteesta. Perheenyhdistämisen kohdalla oli hyvä, että lopullisesta esityksestä poistettiin ylimääräinen vuoden asumisaikaedellytys. Perheenyhdistämisessä on kuitenkin päädytty lasten kannalta vieläkin huonompaan vaihtoehtoon, jota keskusliitto ei voi kannattaa.

Yleistä

Valiokunnalla on vielä todennäköisesti edessään käsillä olevan lisäksi uusia kiristäviä muutosesityksiä ulkomaalaislakiin. Tulossa lienee esimerkiksi ehdotuksia, joilla pyrittäisiin väärinkäytösten estämiseen korvaamalla toimeentulotukena maksettua rahaa mahdollisimman paljon hyödykkeinä ja palveluina. Tämäntyyppiset ehdotukset ovat ymmärrettäviä tässä tilanteessa, mutta samalla ei pitäisi puuttua haavoittuvien ryhmien perusoikeuksiin.  Lastensuojelun Keskusliitto toivoo hallintovaliokunnan pohtivan, tuleeko hakijamäärien äkillisten heilahtelujen johtaa turvapaikkapolitiikan linjamuutoksiin, joihin on sitouduttu aiemmin. [1] Se toivoo valiokunnan miettivän, vaativatko Suomen hakijamäärät nyt todella politiikan kiristämistä. Tilastot eivät anna tukea peloille hallitsemattomasta hakijavyörystä: vuoden 2008 hakijamäärä 4035 oli vain 174 enemmän kuin edellisenä huippuvuonna 2004. Tänä vuonna määrä on noussut edelleen, mutta on edelleen EU:n mittakaavassa varsin pientä etenkin, kun suuri osa hakijoista voidaan palauttaa toiseen EU-maahan vastuunmäärittämisasetuksen nojalla.

Ei ole kestävää ihmisoikeuspolitiikkaa, että lainsäädäntöä kiristetään heikossa asemassa olevien pakolaisten kohdalla vain siksi, että suojelua hakee enemmän ihmisiä, tai että joku toinen EU:n jäsenmaa on kiristänyt politiikkaansa. Jäsenmaat ovat allekirjoittaneet periaatteet yhteisistä turvapaikkamenettelyistä ja pakolaisten suojelusta, mutta etsivät kilvan yhä uusia tiukennuksia, jotta turvaa hakevat suuntaisivat matkansa naapurimaahan. Hakijamäärien kasvu kuitenkin heijastaa todellisuutta – pitkittyneet sotilaalliset konfliktit Somaliassa, Irakissa ja Afganistanissa ajavat ihmiset hakemaan kansainvälistä suojelua. Suomen toivoisi pikemmin vaikuttavan EU:ssa johdonmukaisen ihmisoikeuspolitiikan puolesta sen sijaan, että se lähtee mukaan jäsenmaiden väliseen paradoksaaliseen kilpaan.

Väärien tietojen antaminen  (36 § Yleiset edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle) 

Esityksen mukaan uutta 36 § mukaista säännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi ulkomaalaislain 52 § perusteella oleskeluluvan saaneen alaikäisen kohdalla, jos tämä on antanut puutteellisia tai vääriä tietoja perheenjäsenistään. Lienee kuitenkin lähes mahdotonta saada varma tieto siitä, että esimerkiksi lapsi olisi tiennyt koko ajan vanhempiensa olevan elossa tai heidän olinpaikkansa. Siihen voi olla myös erittäin painavat syyt, että lapsi on antanut väärää tietoa. Lapsen rankaisemisella siten, että perhesiteet katkeaisivat lopullisesti, voi olla kauaskantoiset kielteiset seuraukset. Päätöksentekijän on suhteutettava viranomaiselle ja yhteiskunnalle aiheutuva haitta väärien tietojen antamisesta lapsen etuun. Perusteluosassa onkin tuotu hyvin esille ulkomaalaislain 66 a § antama mahdollisuus kokonaisharkintaan sekä 6 § mukainen velvoite lapsen edun huomioimiseen.

Nuorten oikeus perheeseensä (38 § Edellytys lapsen alaikäisyydestä)

Hallituksen esityksen ehdotus muuttaa ulkomaalaislain 38 § rajaisi lapsen perusoikeutta perheeseensä. Jos täysi-ikäisyys katsottaisiin siitä hetkestä, kun hakija saa päätöksen perheenyhdistämisestä, useimmat ilman huoltajaa tulleet menettäisivät perheenyhdistämisoikeutensa nykyisessä. Suurin osa näistä lapsista on yli 15-vuotiaita, ja päätökset viipyvät nykyään hakijamäärien kasvettua. Useimmat ehtisivät tulla täysi-ikäisiksi ennen kuin ovat saaneet sekä oman turvapaikkaprosessinsa että perheenyhdistämisprosessin päätökseen ennen kuin täyttävät 18 vuotta. On kohtuutonta, että lapset menettäisivät oikeutensa perheeseen viranomaiskäsittelyn viipymisen vuoksi. Oikeus perhe-elämään on yksi tärkeimmistä perusoikeuksista ja yksilöä maahanmuuton stressiltä suojaavista tekijöistä.

Iänmääritys (6 a § Oikeuslääketieteellinen tutkimus iän selvittämiseksi ja 6 b § tutkimuksen tekeminen)

Lastensuojelun Keskusliitto on kannattanut iänmäärityksestä säätämistä lailla. Se on parempi kuin tilanne, jossa testejä tehdään tietämättä, onko käytäntö oikeastaan laillista. Liitto kannattaa säätämistä etenkin, jos sen avulla pyritään karsimaan todella varttuneet aikuiset lasten oikeuksiin perustuvista menettelyistä ja tunnustetaan samalla, että juuri aikuistuneiden nuorten kohdalla varmuutta iästä ei voida nykytesteillä saada.  Keskusliitto toteaa, että asia ei ole yksinkertainen, eikä ole helppoa kannattaa ikätestien tekemistä. Asiasta vallitsee eri asiantuntijoiden mukaan hyvin paljon toisistaan poikkeavia, jopa ristiriitaisia käsityksiä. Tämän vuoksi epäselvissä tapauksissa asia tulee ratkaista hakijan eduksi. Asiasta pitäisi myös saada valituskelpoinen päätös.

EU:n alueella käydään erittäin vilkasta keskustelua asiasta. Jäsenmaiden viranomaiset toivovat, että epätarkkoihin iänmääritystesteihin saataisiin lisää luotettavuutta menetelmien kehittymisen myötä, ja sitä odotellessa tasapainoilevat jokainen omalla tavallaan kiistanalaisten testien kanssa. Suomessa käytetään hampaisto- ja luustoikätutkimuksia. Oikeushammaslääketieteen asiantuntijat Suomessa pitävät hampaiden kehitystä selvittäviä menetelmiä sopivimpana (ulkopuolisilla tekijöillä, kuten sairauksilla ja ravinnolla, olisi vähiten vaikutusta hampaiden kehitykseen), ja iänmäärittämiseen käytetään yhdistettyä luustoiän ja hampaiston tutkimista. Norjassa luotetaan puolestaan pelkästään hampaiston tutkimukseen ja pidetään luustoikätutkimusta liian epätarkkana.  Hollannissa taas ei tehdä lainkaan hampaistotutkimuksia, vaan tulkitaan luuston kehitystä röntgenkuvin. Joissakin maissa pidättäydytään lääketieteellisten testien tekemisestä kokonaan, esimerkiksi Iso-Britanniassa.

Monet asiantuntijat ovat ottaneet voimakkaasti kantaa siihen, että iänmääritystestit ovat epätarkkoja ja käytössä olevat menetelmät sopimattomia tähän tarkoitukseen. Kritiikin ydin on, että elävän ihmisen luustoa tutkimalla ei voida koskaan saada tietää ihmisen kronologista ikää, ainoastaan se, missä vaiheessa tämän luustonkehitys on. Siinä puolestaan on suuria eroja yksilöiden ja ryhmien välillä, milloin luusto saavuttaa täyden kypsyyden.  Useissa maissa ikätestejä tekevät asiantuntijatahot ovat päätyneet keskiarvoihin perustuen tiettyjen virhemarginaalien käyttöön ikää arvioitaessa. Tästä huolimatta kriitikot suhtautuvat epäillen näihin ikäarvioihin vedoten siihen, että lasten kehityksessä sairaudet tai jopa psykososiaaliset tekijät voivat aiheuttaa suuria poikkeuksia normaaliin kehitystahtiin. Näin on aina olemassa vaara, että keskiarvoihin perustuvien tulkintojen vuoksi joidenkin yksilöiden kohdalla tehtäisiin virheitä iän arvioinnissa. [2]

Suurin ongelma iänmääritystestien käytössä kuitenkin on, että täysi-ikäisyyden lähellä tällä hetkellä käytössä olevat menetelmät antavat epätarkkoja tuloksia. Suurin osa hakijoista on juuri tämän ikäisiä. Jos 17-vuotiaaksi itsensä ilmoittava onkin 19-vuotias, sitä ei pystytä tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella varmasti toteamaan.

Monet kriitikot pitävät röntgenkuvien avulla tehtävää iänmääritystä myös lähtökohtaisesti epäeettisenä, koska niissä altistetaan kesken kehityksen olevat kehot ionisoivalle säteilylle vain hallinnollisiin tarkoituksiin, vailla minkäänlaista asiakkaan terveydenhoitoon liittyvää syytä. Monessa maassa kritiikki on aiheuttanut joitakin rajoituksia testien tekemiseen, esimerkiksi Hollannissa kuvataan ensin ranneluut ja vain tietyissä tapauksissa mennään pidemmälle ja kuvataan myös olkaluu, säteilyn määrän pitämiseksi minimissä. Saksassa tai Itävallassa röntgenkuvien ottaminen on kategorisesti kiellettyä ei-lääketieteellisiin tarkoituksiin.

Englannin lapsiasiavaltuutettu Sir Al Aynsley-Green on yksi äänekkäimmin iänmääritystestejä vastustavista, itsekin arvostettu pediatri. Hän kritisoi testien luotettavuutta ja niiden tulkintaa ja toteaa, että testien tarkkuus on huonoimmillaan juuri sen ikäisten kohdalla, joille testejä halutaan eniten tehdä, aikuisuuden kynnyksellä olevilla. Myös hän pitää huolestuttavana, että jonkin ihmisryhmän kohdalla lääketieteen etiikka sivuutetaan: hänen mukaansa ei ole kyse niinkään ionisoivan säteilyn määrästä vaan periaatteesta. Omien lastemme kohdalla toimimme toisin – siitä vallitsee yksimielisyys, ettei terveisiin ihmisiin pitäisi käyttää yhtään ylimääräistä säteilyä, etenkään kehittyvien lasten ollessa kyseessä.

Epäselvyys iästä voi johtua myös tilanteesta, että lapsi on saattanut kertoa olevansa vanhempi kuin on. Lapsia on saatettu neuvoa esiintymään täysi-ikäisenä saadakseen joitain etuja tai päästäkseen jatkamaan matkaansa tai jos mukana on lapsikauppaa. Välimeren maissa on lapsia joskus merkitty viranomaisten

taholta väärin perustein täysi-ikäiseksi. Lakiin tulisi tämän vuoksi lisätä mahdollisuus tehdä iänmääritys hakijan aloitteesta, ilman velvoitetta vastata itse kustannuksista.

Lopuksi keskusliitto haluaa vielä muistuttaa että lapsen oikeudet kuuluvat syrjimättä kaikille alle 18-vuotiaille maassa oleskeleville, siis myös 16–17-vuotitaille turvapaikanhakijapojille (Lapsen oikeuksien sopimus artiklat 1 ja 2). Sillä yksi alaikäinen tulee kohdelluksi aikuisena ja jää paitsi lapsille kuuluvia oikeuksia, (viime kädessä jopa palautetaan sodan keskelle) on suurempi painoarvo kuin sillä, että yksi 19-vuotias nuori pääsee alaikäisten vastaanottojärjestelmään.


[1]  Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma 19.10.2006.

[2] Esim. saksalainen professori, lääketieteen tohtori Klaus Mohnike Magdeburgin yliopistollisesta sairaalasta. Esitelmä kongressissa Guardianship In Europe; Representation of Unaccompanied Minors ,26.11.2009 Amsterdam, järj. NIDOS.