Siirry sisältöön

Lausunto oikeusministeriön työryhmämietinnöstä 2009:11. Pahoinpitelyrikos lähisuhteissa ja työpaikalla

Esityksessä ehdotetaan, että tietyt läheissuhteessa tapahtuneet lievät pahoinpitelyt säädetään perustunnusmerkistön mukaisiksi pahoinpitelyiksi rajoittamalla lievää pahoinpitelyä koskevan pykälän soveltamista.

Muutos tehtäisiin lisäämällä rikoslain 21 luvun 7 §:än toinen momentti, joka on kokonaisuudessaan seuraava.

”Lievänä ei kuitenkaan pidetä pahoinpitelyä, joka kohdistuu

  • alle 18-vuotiaaseen henkilöön, joka on tekijästä erityisen riippuvaisessa asemassa tai
  • henkilöön, joka on tai on ollut tekijään läheisessä suhteessa, ja jolla on tekijän aiemman toiminnan vuoksi rikoksen tapahtuessa ollut perusteltu syy kokea ruumiilliseen koskemattomuuteensa kohdistuvaa uhkaa tai turvattomuutta,

ellei rikos tästä seikasta huolimatta ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.”

Tässä lausunnossa tarkastellaan muutosta alaikäisten lasten kannalta. Työryhmämietinnössäkin mainitaan se väkivaltaa koskevien tutkimusten tulos, että yleisin perheväkivallan muoto on vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta. Tekijänä on hieman useammin äiti kuin isä (s. 22).

Ehdotetun lisäyksen 1) kohdan mukaan muutos koskisi ilmeisesti ainakin tilanteita, joissa lapsi joutuisi omien vanhempiensa, adoptio- tai kasvattivanhempiensa, perhekotien tai laitosten työntekijöiden (nykyisellään) lievän pahoinpitelyn kohteeksi. Samoin se koskisi puolivanhempia ja oman vanhemman avopuolisoita tai seuralaisia, joista lapsi voi olla riippuvainen.

Lievästä pahoinpitelystä (Rikoslain 21 luku 7 §) voidaan tuomita vain sakkorangaistus. Pahoinpitelyn (Rikoslain 21 luku 6 §) rangaistusasteikko vaihtelee sakosta enintään kahteen vuoteen vankeutta. Esitys merkitsisi siis lain selvää kiristymistä.

Muistion ehdotuksen tavoitteita esittelevässä osassa todetaan hankkeen tavoitteista seuraavaa:

”Ehdotuksen tavoitteena on huomioida rikoslain pahoinpitelysäännöksissä rikoksentekijän läheiseen ihmiseen, kuten lapseensa, vanhempiinsa tai avio- tai avopuolisoonsa kohdistaman lievän väkivallan erityispiirteet. Vaikka läheissuhteissa tapahtuvilla pahoinpitelyillä on tiettyjä tyypillisiä erityispiirteitä, käytännössä tilanteet voivat suuresti vaihdella. Yhteistä eri tilanteille kuitenkin on, että uhri on usein haavoittuva ja tekijästä riippuvaisessa asemassa. Läheisten ihmisten keskinäinen lievä väkivalta on yleensä osa pitkäkestoista ihmissuhdetta ja värittää sitä voimakkaasti. Väkivaltaan liittyy usein vahvemmanosapuolen harjoittamaa kontrollia ja alistamista. Läheissuhteessa väkivalta saattaa muodostaa jatkuvan uhan, joka heijastuu koko perheen elämään. Läheissuhdeväkivalta tapahtuu usein kotona, jonka tulisi tarjota turvaa ja suojaa, mikä lisää väkivallan ahdistavuutta ja vaikutusta jokaisen hyvinvointiin ja terveyteen perheen piirissä. Läheissuhdeväkivalta on usein myös toistuvaa, koska omaksuttuja käyttäytymismalleja usein toistetaan. Läheisessä suhteessa tapahtuvien lievien pahoinpitelyjen arvioinnissa on siten perusteltua ottaa rikokseen liittyvinä seikkoina huomioon näiden tilanteiden erityispiirteet, koska ne saattavat vaikuttaa rikoksen moitittavuuteen sitä lisäävästi.”(s. 39).

”Perusta läheissuhdepahoinpitelyn erityissääntelyyn olisi uhrin kokema ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuva erityinen uhka ja turvattomuus, jos uhriin kohdistetaan lieviä pahoinpitelyjä pitkän ajan kuluessa toistuvasti. Jossain tilanteissa, kuten alle 18 -vuotiaiden osalta, ankaramman säännöksen soveltaminen voisi olla perusteltua jo yhdenkin lievän pahoinpitelyn tapahduttua ilman, että lapselle tai nuorelle läheinen tai muu luottamusasemassa henkilö olisi aikaisemmin syyllistynyt vastaavaan tekoon.”(s. 40).

Suomessa on pitkään vaikuttanut ns. sukupuolittuneen väkivallan teoria, joka on keskittynyt naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseen jättäen muut väkivallan alueet huomiotta. Mietinnössä on katsottu aiheelliseksi perustella rikoslain sukupuolineutraalisuutta.

”Läheissuhdeväkivallan erityinen moitittavuus ei koske vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaan myös lapsia ja laajemmin läheisiä henkilöitä. Naisiin kohdistuvan väkivallan erityiskohtelua on perusteltu sillä, että kyse on sukupuolittuneesta väkivallasta, joka perustuu sukupuolten välisiin valtasuhteisiin (ks. esim. Piispa, Minna & Heiskanen, Markku, teoksessa Naisiin kohdistunut väkivalta 2005, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 225, s. 5; Burman 2007, s. 89–107). Yksilötasolla samanlaisia väkivallan uhkaan perustuvia alistussuhteita voi kuitenkin olla myös samaa sukupuolta olevien kumppaneiden välillä sekä muissa läheissuhteissa, kuten alaikäisen lapsen ja väkivaltaisen vanhemman tai väkivaltaisen täysi-ikäisen lapsen ja iäkkään vanhemman suhteessa. Tämän vuoksi ei ole rikosoikeudellisesti perusteltua tarkastella tekijän ja uhrin keskinäiseen pari- tai läheissuhteeseen liittyviä tekoja vain miehen naiseen kohdistamina rikoksina. Rikoslaki on lähtökohdiltaan sukupuolineutraali tekijän ja uhrin määrittelyssä myös muissa rikoslajeissa.” (s. 33).

Isän ja äidin asemaa on traditionaalisesti arvioitu Suomessa eri tavoin. Äidin suhde lapseen on tulkittu erilaiseksi kuin isän suhde lapseen. Julkisessa keskustelussa on toistuvasti vaadittu muun muassa puolisoonsa väkivaltaa kohdistaneen isän oikeutta tavata lapsiaan rajoitettavaksi. Toisaalta Suomessa on vireillä hanke, jonka tavoitteena on sijoittaa vankeuteen tuomitun äidin lapsetkin vankilaan hänen kanssaan. ).  Hanke on muodollisesti sukupuolineutraali, mutta käytännössä kyse on äideistä ja lapsista.

Lastensuojelun Keskusliitto kiinnittää huomiota siihen, että lakiesitys on niin väljästi muotoiltu, että se jättää tuomioistuimelle hyvin suuren harkintavallan. Nykyisessä ilmapiirissä on vaara, että epäselvästi muotoiltu säädös johtaa siihen, että vaikka isien väkivaltaan puututtaisiin entistä tehokkaammin, äitien väkivalta lapsia kohtaan jäisi entiselleen eikä siihen puututtaisi yhtä tehokkaasti.

Esitettyä muotoilua olisi pyrittävä selkeyttämään. Nykyisellään sekä 7 §:n ensimmäisessä momentissa että siihen asetetussa rajauksessa on sama muotoilu. Tästä syystä lakiesityksen perusteluissa tulisi hyvin tarkkaan esittää milloin riippuvainen asema muuttaa pahoinpitelyn lievästä perusmuotoiseksi ja milloin se ei sitä tee.

Mietinnössä todetaan:

”Läheisessä suhteessa tapahtuvien lievien pahoinpitelyjen erityispiirteet liittyvät tekojen uhrissa aiheuttamaan ahdistukseen ja turvattomuuteen sekä tekojen uusimiseen.” (s. 33).

Aikuinen on sukupuolesta riippumatta lapselle ylivoimainen vastustaja sekä fyysisesti että psyykkisesti. Lapsi on aina riippuvainen vanhemmistaan. Aikuisen väkivaltaisen käyttäytyminen tai sen uhka yhdistyneenä lapsen riippuvaiseen asemaan tulisi aina, vanhemman sukupuolesta riippumatta, nähdä vakavana lapsen hyvinvointia vaarantavana tekijänä. Tämä tulisi tuoda lain