Siirry sisältöön

Lausunto Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnalle koskien neuvostossa tehtyä jäsenehdotusta ihmiskaupan uhreiksi joutuvista lapsista (A 1449/medborgar)

On vaikea sanoa ilman perusteellista selvitystä, mitä lisäarvoa jäsenehdotuksen mukainen Pohjoismaiden neuvoston toimintasuunnitelma toisi jo olemassa oleviin rakenteisiin ihmiskaupan vastaisessa työssä. Sen sijaan Lastensuojelun Keskusliitto tuo ohessa esille joitakin seikkoja liittyen Suomen ihmiskaupan vastaiseen järjestelmään ja mahdollisen pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseen asiassa.

Suomessa on luotu vastikään rakenteet ihmiskaupan torjunnalle lainsäädäntömuutoksineen. Kansallinen ihmiskaupan vastainen toimintasuunnitelma, josta ilmestyi kesällä 2008 myös tarkennettu ja päivitetty versio[1], määrittää työn suuntaviivat Suomessa. Tarkennetun ihmiskaupan vastaisen kansallisen toimintasuunnitelman mukaan vuoden 2009 aikana tullaan tekemään puolueeton arviointi ihmiskaupan vastaisista järjestelmistä ja niiden yhteistoiminnallisuudesta. Parhaillaan on eduskunnassa käsiteltävänä ehdotus kansallisen raportoijan nimeämisestä; tarkennettu kansallinen toimintasuunnitelma esittää raportoinnin osoittamista vähemmistövaltuutetulle. Näin ollen vuoden 2009 lopussa on käytettävissä enemmän tietoa järjestelmän toimivuudesta arviointityön tuloksena ja kansallisen raportoijan toimittua ensimmäisen vuoden ajan. Tuossa vaiheessa olisi luonnollista puntaroida myös pohjoismaisen yhteistyön ulottuvuuksia ja kehittämistarpeita. Lastensuojelun Keskusliitto esittääkin, että ohjausryhmä ottaa tehtäväkseen sisällyttää arviointityöhön kansallisen järjestelmän ohessa myös pohjoismaisen yhteistyön näkökulman sekä lapsikaupan ehkäisemiseksi tehtävän yhteisen toimintasuunnitelman laatimisen tarpeen ja mahdollisuuksien tarkastelun.

Yhteistyötä on tehty toimijoiden välillä Itämeren maiden neuvoston aloitteesta. Vuonna 2002 persutettiin työryhmä kehittämään yhteistyötä Itämeren maiden välillä koskien tiettyihin riskiryhmiin kuuluvien lasten asioita (Working Group for Cooperation on Children at Risk – WGCC). Työtä koordinoi Itämeren maiden neuvoston sihteeristössä toimiva lasten asioihin keskittynyt yksikkö (Children’s Unit). Yksi viidestä teemasta, joihin työ keskittyy, on lapsikauppa. Yhteistyötä on pyritty kehittämään koulutuksilla, julkaisuilla [2], erilaisilla projekteilla ja perustamalla verkkosivut ( http://childcentre.info/ ). Työryhmän toimintasuunnitelma lapsikaupan ehkäisemiseksi kattaa vuodet 2004-2007, ja uuden päivittäminen on meneillään. Vastikään toteutettiin myös kaksivuotinen koulutusohjelma, jossa koulutettiin yli 50 toimijaa 10 maasta (viisi kaksipäiväistä koulutussessiota). Koulutusohjelman materiaali löytyy em. verkkosivuilta.

Järjestelmä on vielä vakiintumaton

Suomalainen järjestelmä potentiaalisten ihmiskaupan uhrien auttamiseksi on luotu. Rakenteet ovat olemassa, mutta kokemusta ei kuitenkaan ole päässyt vielä kertymään vähäisen tapausten määrän vuoksi. Alan järjestöt ovat eri yhteyksissä tuoneet esille huolensa siitä, että järjestelmä on jähmeä eikä pysty reagoimaan riittävän nopeasti kriisitilanteisiin, eikä näin ollen saavuta kaikkia ihmiskaupan uhreja. [3]

Vaikka järjestöille on annettu merkittävä rooli uhrien tavoittamisessa ja tunnistamisessa, riittävästä resursoinnista ei kuitenkaan ole huolehdittu. Järjestöillä pitäisi olla valmius ottaa yllättäen vastaan mahdollinen ihmiskaupan uhri. Kustannukset (esim. tulkkaus tai lääkärikulut) voivat nousta huomattaviksi, ennen kuin järjestön palvelujen tullut mahdollinen uhri tunnistetaan. On käynyt myös niin, ettei järjestö ole saanut korvausta kaikista palveluista jälkikäteenkään. Tarkennettu toimintasuunnitelma tunnustaakin näitä ongelmia ja toteaa, että uhrien tunnistamiseen tähtäävää etsivää ja neuvontatyötä tekevien järjestöjen rahoitus siirretään hallitusohjelman mukaisesti valtionavun piiriin ja lupaa, että viranomaisten ja järjestöjen yhteistyötä tiivistetään. Vuoden 2009 talousarviossa onkin avattu mahdollisuus rahoittaa järjestöjen etsivää työtä valtionavustuksilla.

Järjestöt ovat esittäneet huolensa myös siitä, että auttamisjärjestelmästä puuttuu henkilökunta, joka oikeasti ottaisi vastuun asiakkuuden hallinnasta; asiakkaan palveluiden tarpeen arviointi voi jäädä asiakkaan alun perin tunnistaneen järjestön vastuulle kokonaan. Järjestelmä luotiin ajatuksella, että tehtävään määrätty turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus koordinoi palvelut ja ostaa tiettyjä palveluja järjestöiltä.  Vastuunjako järjestelmän eri toimijoiden välillä ei kuitenkaan näyttäisi vielä olevan riittävän selkiytynyt. Järjestöt ovat esittäneet kritiikkiä myös siitä, että auttamis- ja lupajärjestelmään liittyy melko paljon viranomaisharkintaan perustuvia päätöksiä, jotka ovat vaikeasti ennakoitavissa. Aktiivinen ihmiskaupan uhrin tunnistaminen ja ohjaaminen auttamisjärjestelmään vaikeutuu, kun järjestöissä ei pystytä kertomaan asiakkaalle luotettavasti, miten asiakkuus etenee. Esimerkiksi harkinta-ajassa oleva suuri vaihteluväli kuukaudesta puoleen vuoteen on merkittävä epävarmuutta aiheuttava tekijä uhrinäkökulmasta katsoen.

Myös itse ihmiskaupan uhrin määritelmä näyttäytyy alalla mukana toimivien järjestöjen ja tutkijoiden mukaan ongelmallisena Suomessa. Ihmiskaupan vastainen toiminta on määritelty uhrilähtöiseksi, mutta tämä ei järjestöjen mukaan vielä ole yltänyt määritelmän tasolle. Joutuakseen määritellyksi ihmiskaupan uhriksi tulee tapauksen olla erittäin räikeä. Rajanveto parituksen ja ihmiskaupan välillä on jäänyt vielä epäselväksi, koska ihmiskaupan uhrin määritelmä ei ole vakiintunut.  Parituksen uhrin pääseminen järjestelmään onkin erittäin vaikeaa, ja maasta poistaminen on heidän kohdallaan todennäköisempää kuin tutkimisen käynnistyminen mahdollisena ihmiskauppatapauksena.

Lapset ja nuoret lähinnä kauttakulkutapauksia, johon on vaikea puuttua

Lapsikauppaepäilyt Suomessa ovat tähän mennessä kohdistuneet etupäässä turvapaikanhakijoihin, jotka ovat olleet tosiasiassa matkalla johonkin toiseen maahan, jossa lapset ovat vaarassa joutua jonkinlaisen hyväksikäytön uhriksi. Kauttakulkuun liittyviin tapauksiin on hyvin vaikea puuttua, ja potentiaalisten uhrien suojeleminen matkaa järjesteleviltä rikollisilta on erittäin hankalaa. Suomessa on kokemusta tapauksista, joissa lapsia pyrittiin saamaan yhteistyöhön ja suojelemaan epäilyttäviltä yhdyshenkilöiltä, mutta lapset katosivat kuitenkin maasta. Jos matka suuntautuu toiseen pohjoismaahan, tiivis pohjoismainen yhteistyö luonnollisesti saattaa tuottaa parempia tuloksia.

Auttamis- ja monitorointijärjestelmää luotaessa on käyty jonkin verran keskustelua lapsiin kohdistuvien toimien riittävyydestä ja organisoinnista. Alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttamisen osoittaminen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen ryhmäkodin tehtäväksi on lähtökohtaisesti haasteellista; onhan kotouttamislain määrittelemä turvapaikanhakijoiden vastaanotto periaatteessa vain minimipalvelut tarjoavaa toimintaa. Ihmiskaupan uhrien kohdalla samaisen yksikön tulee kuitenkin yltää kokonaisvaltaiseen ja erittäin monitahoiseen auttamistyöhön. Tämä on haasteellista etenkin, kun asiakas ei useinkaan itse miellä itseään uhriksi ja on vastahakoinen asettumaan siihen asemaan.

Ihmiskauppaepäilyn herättäneissä tapauksissa onkin pohdittu lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta ja sovellettavuutta, ja selkeitä pelisääntöjä on pyritty hakemaan.  Tarkennettu kansallinen toimintasuunnitelma linjaa lapsilähtöisen toiminnan periaatteet ja kannustaa tarvittaessa lastensuojelulain käyttämiseen huostaanotto mukaan lukien, jotta saadaan käyttöön välttämättömät rajoitustoimenpiteet lasten suojelemiseksi.

Tänä vuonna on uusia haasteita aiheutunut siksi, että ilman huoltajaa tulleita turvapaikanhakijoita on tullut viisin- tai kuusinkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna. Lapsille pyritään löytämään majoituspaikkoja koko ajan lisää, mutta yksiköissä on jatkuvasti enemmän lapsia kuin paikkaluvun mukaan pitäisi. Koko alaikäisille rakennettu järjestelmä on ajautunut kriisiin. On vaarana, ettei tässä tilanteessa pystytä tunnistamaan riittävästi niitä merkkejä, joiden mukaan alaikäisiä luokiteltaisiin potentiaaliseksi ihmiskaupan uhriksi.

Koulutuksen ja kokemusten vaihdon lisääminen pohjoismaiden kesken olisi tervetullutta

Koulutuksen tarve on edelleen ilmeinen Suomessa. Kun kokemusta ei ole kertynyt alueellisille toimijoille, joiden tehtäväksi on annettu ihmiskaupan uhrien auttamisen koordinointi, pitäisi koulutuksella huolehtia, että valtakunnallinen tieto-taito leviää alueille. Esimerkiksi alueelliset arviointiryhmät, joiden tehtäväksi on annettu arvion tekeminen mahdollisen uhrin ottamiseksi järjestelmään ja palveluiden suunnittelu, eivät ole välttämättä olleet missään tekemisissä asian kanssa aiemmin, joten vahva koulutuspanos näille toimijoille on tarpeen.  Pohjoismainen yhteistyö voisi olla hedelmällistä erityisesti koulutuksellisesta näkökulmasta, koska muissa pohjoismaissa on huomattavasti enemmän kokemuksia konkreettisista tapauksista.  Yleisen koulutuksen lisäksi tarvitaan nimenomaan kokemusten ja käytäntöjen vaihtoa ihmiskaupan uhrien parissa konkreettisesti toimivien kesken.

Lopuksi

Auttamisjärjestelmät eri maissa rakentuvat eri tavalla, joten on vaikea suoraan todeta yhteisen toimintasuunnitelman mahdollisuuksia. Yhteistyön lisääminen ja tehostaminen sinänsä esimerkiksi viranomaistyössä sekä koulutuksen suhteen toisi kuitenkin varmasti lisäarvoa lapsikaupan vastaiseen työhön. Kokemusten vaihtoa tarvitaan joka tasolla, niin rikoslakia tulkitsevien ja toimeenpanevien viranomaisten, kuin auttamisjärjestelmän eri tasoilla toimivan henkilöstön keskuudessa.


[1] Ihmiskaupan vastainen tarkennettu toimintasuunnitelma. Sisäasiainministeriön julkaisuja 27/2008. http://www.ihmiskauppa.fi/files/21/Ihmiskaupan_vastaianen_tarkennettu_toimintasuunnitelma_25062008.pdf

[2] Ks. esim. Svante Weyler (2008). The Frail Chain – Support for Child Victims of Trafficking in the Baltic Sea Reagion. The Working Group for Cooperation on Children at Risk. http://childcentre.info/projects/traffickin/dbaFile15589.pdf

[3] Ihmiskaupan vastainen järjestöverkosto on tehnyt luonnoksen kannanotoksi. Järjestöt esittävät siinä huolenaiheita ja kehittämisehdotuksia olemassa olevasta järjestelmästä. Kannanotto on tarkoitus saattaa kansallisen raportoijan tietoon, kun raportoija vahvistuu.