Siirry sisältöön

Lausunto ulkoasiainministeriölle YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanosta Suomen neljännen määräaikaisraportin valmistelua varten

Hyväksytty Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen kokouksessa 15.2.2008

Ulkoasiainministeriö
Oikeudellinen osasto
OIK-31

Lausuntopyyntönne YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpano; Suomen neljännen määräaikaisraportin valmistelu

Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL) on 120 jäsenyhteisön (järjestöjä ja kuntia) keskusjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista maassamme ja toimii yhteiskuntapoliittisena vaikuttajana lapsia koskevassa päätöksenteossa. LSKL luotaa yhteiskuntaa lapsen ja lastensuojelun näkökulmasta ja on lastensuojelun vastuullinen kehittäjä.

LSKL on toimeksi saaneena pyytänyt jäsenyhteisöjensä kommentteja määräaikaisraportin valmistelua varten. Annettuun määräaikaan mennessä keskusliitto sai 13 kappaletta lausuntoja tai ilmoituksia lausumatta jättämisestä (ks. liite keskusliiton lausuntopyynnöstä ja lausunnon toimittaneista jäsenyhteisöistä).

Lausunnon rakenne noudattaa YK:n Lapsen oikeuksien komitean ohjetta määräaikaisraporttien rakenteeksi. Huolimatta siitä että komitea on tarkistanut ohjeistustaan, Lapsen oikeuksien yleissopimuksen sisällön toteutumisen tarkastelu on haasteellista annettujen ohjeiden puitteissa.

Helsingissä 27.2.2008
Mauri Upanne
Toiminnanjohtaja

Lastensuojelun Keskusliitto lausuu pyydettynä seuraavaa:

Sisällysluettelo

I Yleiset toimenpiteet sopimuksen toteuttamiseksi (art 4, 42 ja 44 kappale 6) – 4

a.    Lapsen oikeuksien toteuttaminen (art 4) 4
b.    Sopimuksen tunnetuksi tekeminen (art 42) 12
c.    Raportin julkistaminen (art 44 kappale 6)12

II Lapsen määritelmä (art 1) – ei lausuttavaa

III Yleiset periaatteet (art 2, 3, 6 ja 12) – 14

a.    Syrjintäkielto (art 2) – 14
b.    Lapsen edun periaate (art 3) – 15
c.    Oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (art 6) – 16
d.   Lapsen mielipiteen huomioon ottaminen (art 12) 17

IV Kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet (art 7, 8, 13 – 17 ja 37 (a) ) – 19

a.    Nimi ja kansalaisuus (art 7) – ei lausuttavaa
b.    Henkilöllisyyden säilyttäminen (art 8) – ei lausuttavaa
c.    Ilmaisuvapaus (art 13) – 19
d.   Ajatuksen-, omantunnon ja uskonnonvapaus (art 14) – ei lausuttavaa
e.    Yhdistymis- ja kokoontumisvapaus (art 15) – ei lausuttavaa
f.     Yksityisyyden suoja (art 16) – 20
g.   Tietojen saanti (art 17) – 20
h.   Kidutuksen tai muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kielto (37 (a) ) ei lausuttavaa

V Perheympäristö ja sijaishuolto (art 5, 9-11, 18 kappaleet 1-2, 19-21, 25, 27 kappale 4 ja 39) – 21

a.    Vanhempien tarjoama ohjaus ja neuvonta (art 5) – ei lausuttavaa
b.    Vanhempien vastuu (art 18 kappaleet 1-2) – 22
c.    Lapsen erottaminen vanhemmistaan (art 9) – 26
d.   Perheen yhdistäminen (art 10) – 29
e.    Lapsen elatusmaksujen turvaaminen (art 27 kappale 4) – ei lausuttavaa
f.     Perheen turvaa vailla olevat lapset (art 20) – 29
g.   Lapseksiottaminen (adoptio) (art 21) – ei lausuttavaa
h.   Laittomat maastakuljetukset ja palauttamatta jättämiset (art 11) – ei lausuttavaa
i.     Pahoinpitely ja laiminlyönti (art 19) sekä ruumiillinen ja henkinen toipuminen sekä yhteiskunnallinen sopeutuminen (art 39) – 30
j.     Sijaishuoltopäätöksen ajoittainen tarkistaminen (art 25) – 33

VI Perusterveydenhuolto ja sosiaaliturva (art 6, 18 kappale 3, 23-24, 26 ja 27 kappaleet 1-3) – 33

a.    Henkiinjääminen ja kehitys (art 6 kappale 2) – 34
b.    Vammaiset lapset (art 23) – 34
c.    Terveys ja terveyspalvelut (art 24) – 35
d.   Sosiaaliturva ja lastenhoitopalvelut (art 18 kappale 3 ja 26) – 38
e.    Elintaso (art 27 kappaleet 1-3) – 39

V   VII Koulutus, vapaa-aika ja kulttuuritoiminta (art 28-29 ja 31) – 40

a.    Koulutus, ammatillinen koulutus ja ammantinvalinnan ohjaus (art 28) – 41
b.    Koulutuksen tavoitteet, koulutuksen laatu mukaan lukien (art 29) – 41
c.    Vapaa-aika, virkistystoiminta ja kulttuurielämä (art 31) – 45

VIII Erityiset turvaamistoimenpiteet (art 22, 30, 32-40) – 46

a.    Poikkeusoloissa elävät lapset – 46
i.    Pakolaislapset (art 22) – 46
ii.    Lapset aseellisissa konflikteissa (art 38) sekä heidän ruumiillinen ja henkinen toipuminen sekä yhteiskunnallinen sopeutuminen (art 39) ei lausuttavaa
b.    Lapset rikosrangaistusjärjestelmässä – 46
i.    Rikosrangaistusjärjestelmä (art 40) ei lausuttavaa
ii.    Pidätys, muu vapaudenriisto, vangitseminen ja tahdonvastainen hoito (art 37 kohdat b-d) – 47
iii.    Kuolemanrangaistuksen ja elinkautisen vapausrangaistuksen kielto (art 37 kohta a) ei lausuttavaa
iv.    Ruumiillinen ja henkinen toipuminen sekä yhteiskunnallinen sopeutuminen (art 39) – ei lausuttavaa
c.    Hyväksikäytön kohteeksi joutuneet lapset sekä heidän ruumiillinen ja henkinen toipumisensa ja sopeutumisensa yhteiskuntaan – 47
i.    Taloudellinen hyväksikäyttö, ml. lapsityövoiman käyttö (art 32) – ei lausuttavaa
ii.    Päihteiden käyttö (art 33) – ei lausuttavaa
iii.    Seksuaalinen hyväksikäyttö (art 34) – 47
iv.    Muut hyväksikäytön muodot (art 36) – ei lausuttavaa
v.    Lapsikauppa ja lapsikaappaukset (art 35) – 48
d.   Vähemmistöön tai alkuperäiskansaan kuuluvat lapset (art 30) – 49
e.    Katulapset – ei lausuttavaa

IX Valinnaiset pöytäkirjat – 49

LIITE – 50

I Yleiset toimenpiteet sopimuksen toteuttamiseksi (art 4, 42 ja 44 kappale 6)

Komitean aikaisemmat suositukset

5. Komitea toteaa tyytyväisenä, että sopimusvaltion toisen määräaikaisraportin (CRC/C/70/Add.3) käsittelyn yhteydessä esitettyjen huolenaiheiden ja suositusten (CRC/C/15/Add.132, 16 päivänä lokakuuta 2000) johdosta on ryhdytty lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin tai muihin toimenpiteisiin. Komitea kuitenkin pahoittelee, että joitakin sen huolenaiheista ja suosituksista koskien muun muassa yhtenäistä lapsia koskevaa politiikkaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, mukaan lukien seksuaalinen väkivalta, ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia lapsia, on käsitelty riittämättömästi tai vain osittain.

6. Komitea kehottaa sopimusvaltiota ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimiin niiden toisen määräaikaisraportin päätelmien sisältämien suositusten käsittelemiseksi, joita ei ole vielä pantu täytäntöön, sekä käsittelemään kolmatta määräaikaisraporttia koskevissa päätelmissä nyt esitetyt huolenaiheet.

a. Lapsen oikeuksien toteuttaminen (art 4)

Euroopan Unionin uudistussopimus tunnustaa lapsen oikeudet

EU:n uudistussopimus hyväksyttiin Lissabonissa lokakuussa 2007 ja allekirjoitettiin joulukuun 13. päivä 2007. Lapsen aseman ja oikeuksien kannalta sopimuksen allekirjoittaminen on suuri edistysaskel. Sopimuksen astuttua voimaan lapsen oikeuksien edistäminen kuuluu EU:n sekä sisä- että ulkopoliittisiin tavoitteisiin (art 3) ja lapsen etu tulee ottaa huomioon kaikessa EU-päätöksenteossa. Lapsen oikeudet turvataan myös unionin perusoikeuksissa (art 6). Sopimuksen voimaan astumisen myötä EU on liittymässä Euroopan neuvoston (EN) ihmisoikeussopimukseen. Tosin on edelleen auki, miten ja milloin EU liittyy ihmisoikeussopimukseen. Liittyminen vahvistaisi lapsen oikeuksia EU-lainsäädännössä.

Sopimuksen myötä EU:sta tulee oikeushenkilö (art 32), joten se saa nykyistä enemmän neuvotteluvoimaa ja pystyy toimimaan mm. ihmisoikeuskysymyksissä nykyistä tehokkaammin. Lähitulevaisuudessa EU:lla on lapsen oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä oikeudellinen perusta toimia. Vuonna 2006 hyväksytty lapsen oikeuksien tiedonanto puolestaan luo hyvän viitekehyksen lapsen oikeuksien strategian kehittämiseksi EU:lle.

Lastensuojelun Keskusliitto tukee Euroopan Neuvoston (EN) esitystä siitä, että komissio käyttäisi strategiaa valmistellessaan EN:n jo tekemää työtä ja sitoutuisi sen olemassa oleviin ohjelmiin mm. lapsiin kohdistuvan kaikenlaisen väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Uusi lastensuojelulaki

Yhtenä tekijänä vuoden 2008 alusta voimaan astuneen uuden lastensuojelulain taustalla ovat olleet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen sitoumukset. Lainsäädännössä on haluttu korostaa lapsen ja perheen osallisuutta ja oikeusturvaa. Kuntatasolla on haluttu tarkentaa kunnan velvollisuuksia lastensuojelussa. Laki korostaa ennalta ehkäisevää työtä, varhaista tukea ja avohuoltoa.

Yhteensovittaminen / kansallinen toimintaohjelma

7. Komitea kiinnittää huomiota useisiin ohjelmiin, joiden avulla pyritään lasten oikeuksien täydellisempään toteuttamiseen, ja pitää myönteisenä laajaa kansallista toimintaohjelmaa “Lapsille sopiva Suomi”, – joka perustuu yleiskokouksen erityisistunnon toukokuussa 2002 hyväksymään asiakirjaan “Lapsille sopiva maailma” -, mutta on huolissaan siitä, että näitä suunnitelmia ei ole hyvin sovitettu yhteen.

8. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio:

a) varmistaa, että kansallinen toimintaohjelma kohdistuu selkeästi yleissopimuksen suojaamiin lapsen oikeuksiin;

b) antaa toimintaohjelman täytäntöönpanoon riittävät varat;

c) yhdistää kansallisen toimintaohjelman alaisuuteen kaikki muut toimintasuunnitelmat ja
-ohjelmat, jotta lasten oikeuksien toteuttamisessa vältetään hajanainen lähestymistapa;

d) antaa uuden lapsiasiavaltuutetun tehtäväksi seurata kansallista toimintaohjelmaa ja arvioida sen edistymistä.

Lapsia koskevia ohjelmia runsaasti eri hallinnonaloilla

Suomessa on viime vuosina tehty lukuisia selvityksiä, selontekoja, ohjelmia ja suunnitelmia, jotka koskevat lasten ja perheiden sekä lasten suojelun tilannetta. Lapsille sopiva Suomi –toimintaohjelman tiivistelmäsivulla mainitaan, että kansallinen toimintasuunnitelma täydentää suosituksillaan olemassa olevien kansallisten toimintaohjelmien- ja suunnitelmien kuten varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteiden, peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden, kouluterveydenhuollon oppaan ja laatusuositusten sekä lastenneuvolan työntekijöille suunnatun oppaan sisältöä ja toimeenpanoa.

Kansallinen toimintasuunnitelma on jäsentelyltään onnistunut. Toimintasuunnitelman tavoitteiden ja toimenpidesuositusten välinen suhde jää kuitenkin epäselväksi. Monet tavoitteiden yhteydessä esiin tuodut lasten ja perheiden sekä palvelujärjestelmän ongelmat ja epäkohdat olisi voinut kääntää tavoitekielelle. Lisäksi toimenpideosuus olisi ollut loogista liittää sitä koskevan tavoitteen yhteyteen.

Kansallisesta toimintasuunnitelmasta puuttuu strateginen lähestymistapa: miten tavoitteet saavutetaan paikallistasolla, joka on vastuussa palveluiden järjestämisestä lapsille ja lapsiperheille, tai miten toimenpiteet resursoidaan. Kansallisen toimintasuunnitelman olisi luontevaa tukea ja täydentää kunnallista lapsiin kohdistuvaa ohjelmatyötä.

Kansallinen toimintasuunnitelman merkitys lapsiin kohdistuvassa työssä on myös jäänyt epäselväksi. Lapsiasiaintoimikunnan tavoitteena on mm. ollut, että toimintasuunnitelma toimii lapsiasiavaltuutetun työkaluna. Tällä hetkellä lapsiasiavaltuutetun toimiston resurssit ovat kuitenkin riittämättömät työhön kohdistuvien erilaisten toiveiden täyttämiseksi. Kansallisesta toimintasuunnitelmasta ei myöskään ole tiedotettu riittävästi.

Vaikka kansallisessa toimintasuunnitelmassa tuodaan hyvin esille keskeiset lasten hyvinvointiin vaikuttavat näkökohdat, ongelmat ja kehittämistarpeet lapsen näkökulmasta, se ei kuitenkaan tuo esille varsinaisesti mitään uutta. Jotta se voisi toimia muun lapsia koskevan ohjelmatyön tukena, olisi sitä tullut päivittää säännöllisesti.

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä valtion ja kuntien hallinnossa lasten ja nuorten hyvinvointia pitäisi voida edistää yhdensuuntaisilla linjauksilla ja toimenpiteillä. Ohjelmatyön suurin ongelma tällä hetkellä on kaikkinainen koordinoimattomuus. Valtioneuvoston hyväksymä Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma vuosille 2007 – 2011 on ollut hyvä alku poikkihallinnolliselle yhteistyölle. Hallitus on myös sitoutunut kehittämisohjelman toimenpiteiden toteuttamiseen kuluvalla hallituskaudella. Seuraava kehittämisohjelma laaditaan neljän vuoden päästä.

Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa Lapsen oikeuksien komitean esitystä laajan, yhteisesti hyväksytyn ja lapsipolitiikkaa ohjaavan valtakunnallisen ohjelman laatimisesta. Päämääränä tulee kuitenkin olla ohjelmien täytäntöönpano käytännössä, ei niiden kirjoittaminen. Lastensuojelun Keskusliitto toivoo, että valmisteilla oleva lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia koskeva hallituksen politiikkaohjelma vastaisi tarpeeseen panostaa toimeenpanoon ohjelmakirjoituksen sijasta. Lähtökohta politiikkaohjelmalle on rakentava, koska sen valmistelussa hyödynnetään jo olemassa olevia yhteistyörakenteita ja aikaisemmin tehtyä ohjelmatyötä.

Lapsipoliittinen ohjelmatyö kunnissa

Kuntien lapsipoliittinen ohjelmatyö käynnistyi 1995 Kuntaliiton aloitteesta (Eläköön lapset –asiakirja). Lapsipoliittisilla ohjelmilla pyritään asettamaan selkeät kunnalliset tavoitteet lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämiseksi. Lapsipoliittinen ohjelma oli vuoden 2006 alussa valmiina 107 kunnassa. Ohjelma on suunnitteilla tai lasten hyvinvointikysymykset ovat liitettyinä kunnan hyvinvointistrategiaan 174 kunnassa. Näissä kunnissa asuu yhteensä 83 prosenttia maan lapsiväestöstä. Kuntien yhteistyö ohjelmien laadinnassa on lisääntynyt. Uudempia tietoja lapsipoliittisten ohjelmien tilanteesta kunnissa ei ole tällä hetkellä saatavilla.

 

Kuntien lapsipoliittinen ohjelmatyö ottaa ensimmäistä kertaa lapset huomioon kunnan asukkaina ja itsenäisinä toimijoina. Ohjelmat ovat kuitenkin hyvin eritasoisia, eikä niiden käytännön toimeenpanosta ja vaikutuksista ole tällä hetkellä yhtenäistä seurantaa. Vaikka ohjelmatyö kuntatasolla on lapsen oikeuksien näkökulmasta erittäin tärkeää, tulisi Lastensuojelun Keskusliiton mielestä huomiota kiinnittää siihen, että lapsipolitiikka on osa kunnallista kokonaissuunnittelua, jolloin myös lapset väestöryhmänä otettaisiin huomioon kuntien kokonaissuunnitelmissa ja -budjeteissa.

Uusi lastensuojelulaki velvoittaa kunnan laatimaan suunnitelman lasten hyvinvoinnin edistämisestä ja lastensuojelun järjestämisestä. Suunnitelman tarkoituksena on antaa kuntapäättäjille täsmällistä ja ajanmukaista tieto

Itsenäinen valvonta

9. Komitea pitää myönteisenä lapsiasiavaltuutetun viran perustamista syyskuun alusta 2005 lukien ja sitä, että hänen tuekseen on asetettu laaja-alainen, eri alojen asiantuntemusta edustava neuvottelukunta, jossa kansalaisjärjestöt tulevat olemaan edustettuina. Komitea kuitenkin toteaa, että lapsiasiavaltuutetun toimivaltuudet koskevat pääasiassa yleissopimuksen toteutumisen edistämistä ja neuvoa-antavia palveluita eivätkä sisällä yksittäisten tapausten tutkimista, mikä jää eduskunnan oikeusasiamiehen toimivaltaan.

10. Komitea suosittelee, että:

a) lapsiasiavaltuutetun toimivaltuuksia laajennetaan itsenäisiä ihmisoikeusinstituutioita koskevan yleiskommentin nro 2 (2002) mukaisesti, mukaan lukien mahdollisuus ottaa vastaan ja tutkia lasten tekemiä valituksia;

b) sopimusvaltio antaa lapsiasiavaltuutetun toimistolle riittävät henkilöstö- ja taloudelliset voimavarat, jotta tämä voisi tehokkaasti seurata yleissopimuksen täytäntöönpanoa koko maassa;

c) lapsiasiavaltuutetun vuosikertomus esitellään eduskunnalle ja siitä keskustellaan samassa yhteydessä, kun käsitellään niitä toimia, joihin hallitus aikoo ryhtyä sen suositusten täytäntöönpanemiseksi.

lasten kasvuoloista ja hyvinvoinnista sekä tarvittavista voimavaroista kunnan alueella. Suunnitelman tulee näkyä osana kunta- ja taloussuunnitelmia.[1]

Lapsiasiavaltuutetun virka

Lapsiasiavaltuutetun viran perustaminen syyskuussa 2005 oli tervetullut resursointi lapsen oikeuksien edistämiseksi Suomessa. Valtuutetun tehtäväkenttä on laaja, vaikka laki lapsiasiavaltuutetun toimenkuvaksi ei vastannutkaan Suomen lapsiasiain toimikunnan esitystä. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä lapsiasiavaltuutetun tulisi valvoa, seurata ja arvioida lapsia koskevien eri ohjelmien toteutumista lapsen oikeuksien näkökulmasta. Lisäksi lapsiasiavaltuutetun tulisi olla pro-aktiivinen lainsäädäntötyössä ja seurata palvelujen tarvetta sekä niiden kohdentumista. Tämä kaikki edellyttää merkittävästi suurempaa rahoitusta kuin mitä valtio on toistaiseksi lapsiasiavaltuutetulle varannut.

Vastuutahojen hajanaisuus vaikeuttaa seurantaa

Kansallisella tasolla lapsen oikeuksien toteutumisen, niiden täytäntöönpanon ja seurannan kannalta on haasteellista, kun eri viranomaistahot vastaavat eri asiakokonaisuuksista. Ulkoasiainministeriö vastaa Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvästä raportoinnista. Sosiaalinen Eurooppa lapsiköyhyys ja perheasiat mukaan lukien kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriön vastuualueeseen. Opetusministeriö vastaa omaan sektoriinsa kuuluvista asioista ja tällä hetkellä hallituksen lapsia koskevasta politiikkaohjelmasta. EU:n komission heinäkuussa 2006 hyväksymä Lapsen oikeuksien tiedonanto sisältää useita strategisia tavoitteita ja toimenpiteitä lapsen oikeuksien täytäntöönpanosta EU:n sisä- ja ulkopolitiikoissa. Tiedonannon seuraaminen kuuluu oikeusministeriölle, kuten myös EU:n perusoikeusvirastoa koskevat kysymykset. Euroopan komission hyväksymässä perusoikeusviraston toimintakehyksessä vuosille 2007 – 2012 lasten suojelu ja lapsen oikeudet ovat mukana. Maahanmuuttaja- ja pakolaislasten asiat kuuluvat puolestaan sisäasiainministeriölle.

Lapsiasiavaltuutetun ja monen muun lapsen edun ja oikeuksien puolesta puhuvan tahon työ helpottuisi, jos lapsikysymysten ja lapsen oikeuksien käsittely olisi koordinoidusti ja keskitetysti yhden ministeriön vastuulla. – Lapsen oikeuksien komitean vuosittain järjestettävässä keskustelupäivässä syyskuussa 2006 lasten valtuuskunnan edustaja esitti, että komitean tulisi sisällyttää Lapsen oikeuksien sopimukseen uusi artikla, joka velvoittaa jokaisen maan perustamaan lapsen oikeuksien ministeriön.

Lapsiin kohdistettavat voimavarat

11. Komitea jakaa sopimusvaltion huolen siitä, että – johtuen paikallisviranomaisten laajasta itsehallinnosta ja autonomiasta – muutokset ovat tarpeen, jotta varmistetaan lapsiin kohdistettavien voimavarojen jakautuminen ja palvelujen saatavuus tasa-arvoisesti koko maassa.

12. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio tekee selvityksen, jonka avulla arvioidaan ja analysoidaan lapsiin kohdistetut voimavarat, ja jatkossakin tarvittaessa ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin, joiden avulla kaikille lapsille taataan tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palvelujen saatavuus heidän asuinkunnastaan riippumatta.

Lapsille ja lapsiperheille kohdennettavien palveluiden seuranta alue- ja paikallistasolla

Lääninhallitukset seuraavat ja arvioivat hyvinvointipalvelujen tilaa alueillaan. Valvontavastuu koskee osin myös kuntia esimerkkinä lastensuojelun sijaishuoltoon kotikunnastaan sijoitetut lapset ja nuoret. Valvonta ei kuitenkaan ole riittävää, mikä johtuu osin resurssien puutteesta, osin lainsäädännöllisistä syistä.

Yhteiskunnallinen päätöksentekoympäristö on Suomessa monimutkaistunut. Yhteiskunnan hallinnollinen sektoroituminen, asiantuntijavallan lisääntyminen, kansainvälistyminen sekä yksityisen ja julkisen sektorin välisen rajan hämärtyminen ovat vaikeuttaneet palvelujärjestelmien ohjausta ja hallintaa. Valtio ei enää kykene pelkästään lainsäädännöllä, resurssien jaolla ja informaatio-ohjauksella ohjaamaan kuntatason toimintaa. Tämä on johtanut kuntien ja ennen kaikkea kansalaisten epätasa-arvoon. Suomessa on runsaasti pieniä kuntia, joiden omat voimavarat eivät riitä erityispalvelujen eivätkä aina edes lapsiperheiden peruspalvelujen tuottamiseen. Valtiovallan tulee nykyistä aktiivisemmin kannustaa kuntia sektori- ja toimijarajat ylittävään alueelliseen yhteistyöhön ja tarvittaessa myös asettaa sanktioita kunnille, mikäli nämä eivät kehitä palvelujaan alueellisessa yhteistyössä.

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä kuntatasolla palvelutuotannossa on – asiakkaan näkökulmasta – kyettävä nykyistä parempaan yhteistyöhön ja –suunnitteluun kuntien, järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien kesken. Samoin on välttämätöntä kehittää ylisektorista (sosiaali-, terveys- ja sivistyssektorin) suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää.

Ajankohtaiset haasteet hyvinvointipalveluiden tuotannolle

Haasteelliseksi hyvinvointipalveluiden saatavuuden ja laadun arvioimisen tekee myös meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS-hanke), joka on suurin kunnallishallinnon ja palveluiden uudistus Suomen historiassa. Tällä hetkellä on vaikea tietää, millaisia muutokset tulevat olemaan. Toinen keskeinen huolenaihe hyvinvointipalveluiden järjestämisestä vastaavien kuntien ja myös palveluita tuottavien järjestöjen kannalta on EU-keskustelussa esillä oleva käsite yleishyödyllisistä (sosiaali)palveluista ja niiden järjestämisestä tulevaisuudessa. Järjestöjen huolenaiheet liittyvät mm. siihen. määritelläänkö palvelutuottajajärjestöt jatkossa yrityksiksi, joilla on taloudellista toimintaa ja vaarantuvatko haavoittuvimmassa asemassa olevien erityisryhmien ja –alueiden palvelut. Lähtökohtana tulisi olla perusoikeuksien toteutumisen turvaaminen.

Maahanmuuttajien ja vähemmistöjen palvelut

Palvelujen kehittämiseksi tarvitaan tietoa niistä erityisistä riskitekijöistä tai suojaavista tekijöistä, jotka aiheuttavat maahanmuuttajalasten syrjintää tai johtavat heidän syrjäytymiseensä. Tilastointi ei tuota palvelujen kehittämiseen tarvittavaa kvantitatiivista tietoa sosiaali- tai terveyspalvelujen sisällä, jolloin kokonaisnäkemystä maahanmuuttajalasten ja perheiden tilanteesta tai palvelujen vaikuttavuudesta ei voida muodostaa. Valtionhallinnossa ei ole meneillään hankkeita, jotka tuottaisivat tällaista tietoa. Esimerkiksi lapsivaikutusten arviointia kehitettäessä olisi otettava huomioon myös maahanmuuttajalapset.

Myös kotoutumisen toteutumisen arviointia tulisi kehittää lasten ja perheiden näkökulmasta. Kotoutuminen edellyttää, että maahanmuuttajille annetaan riittävästi tietoa vastaanottavan yhteiskunnan toiminnasta, lainsäädännöstä, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, tarjotaan riittävästi kielenopetusta ja tuetaan lasten kaksikielisyyttä. Ns. toisen sukupolven maahanmuuttajien kohdalla kotoutumisen sijaan tulisi asioita tarkastella pikemminkin etnisten vähemmistöjen osallistumisen sekä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta.

Ks. lisäksi III a. Syrijintäkielto s. 14

Kansalaisjärjestöt resurssina

Kansalaisjärjestöjen toimintaympäristössä on tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia, jotka saattavat heikentää järjestöjen kykyä vastata lasten ja heidän perheidensä tarpeisiin. Järjestöjen mahdollisuudet palvelujen kehittäjinä ja tuottajina ovat uhattuina johtuen EU:n sisämarkkinoiden kehittämisestä ja siihen liittyvästä kilpailu- ja hankintalainsäädännöstä. Lisäksi Raha-automaattiyhdistys on vetäytynyt useiden palveluiden rahoittamisesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen kunnissa on lisääntymässä ja verottaja on tiukentanut tulkintaansa yleishyödyllisistä palveluista. Uudet ohjeet ovat pakottaneet järjestöjä tuotteistamaan palvelujaan ja yhtiöittämään palvelutuotantoaan. Kilpailuttaminen aiheuttaa ongelmia myös palveluiden ostajalle.

Järjestöt tuottavat vapaaehtoistyöstä ja vertais- ja ammatillisesta tuesta muodostuvia palvelu- ja toimintakokonaisuuksia, joita ei voi pirstoa erillisiksi kilpailutettaviksi tuotteiksi. Uhkana on, että järjestöt joutuvat siirtymään lasten tarpeista lähtevästä toiminnasta kohti taloudellisin perustein tuotettavia palveluja. Järjestöjen aseman muuttuminen saattaa heikentää lasten ja perheiden palvelujen saatavuutta, mikä puolestaan lisää kansalaisten eriarvoisuutta.

Tietojen kokoaminen

13. Komitea toteaa huolestuneena, että lapsia koskevia tilastotietoja ei koota yhdenmukaisesti ja säännöllisesti. Tämä koskee erityisesti kaikkein haavoittuvimpia lapsiryhmiä, kuten vammaiset lapset, turvapaikkaa hakevat lapset, oikeusjärjestyksen puitteissa hankaluuksissa olevat lapset ja vähemmistöryhmiin kuuluvat lapset.

14. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio jatkaa pyrkimyksiään kehittää järjestelmä lapsia koskevien tietojen laaja-alaiseksi kokoamiseksi, erityisesti kaikkein haavoittuvimpiin ryhmiin kuuluvien lasten osalta, jotta lasten elinolosuhteita ja heidän oikeuksiensa toteutumista voidaan yksityiskohtaisesti analysoida.

Yksi keskeinen osa hallituksen politiikkaohjelmaa liittyy lapsilähtöisen yhteiskunnan rakentamiseen mm. kehittämällä lapsen hyvinvointia koskevaa tietojärjestelmää. Tämän taustaksi po. työryhmää johtava lapsiasiavaltuutettu teetti vuosina 2006-2007 selvityksen valtion hallinnolle ja tutkimuslaitoksille sekä muille tilastointia suorittaville yhteisöille. Selvityksen yhteenvedon sisältämät kehittämistarpeet ovat kannatettavia. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä viranomaistilaistointiin on jatkossa panostettava ja varmistettava sen resurssointi. Valitettavasti politiikkaohjelman käytännön toteuttamiseksi ei ole tässä vaiheessa varattu rahoitusta.

EU:ssa toimiva sosiaalisen suojelun komitea perusti vuonna 2006 alatyöryhmän tekemään esityksen lapsen hyvinvointia kuvaaviksi indikaattoreiksi, jotka on ollut tarkoitus ottaa käyttöön kaikissa EU-maissa vuoden 2008 alusta (työryhmän työ on edelleen kesken). Tarkoitus on ollut tuottaa lapsen hyvinvointia koskevaa vertailtavaa tietoa jäsenmaiden välillä. Työryhmän on arvioinut lapsiköyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä EU:ssa yleisesti ja tarkastellut po. tilannetta kunkin jäsenmaan osalta. Em:jen raporttien pohjalta laaditaan yhteenveto ja tehdään esitykset lapsen hyvinvointia koskeviksi indikaattoreiksi. Työryhmää on jo nyt kritisoitu sen työn tuloksista.

Lasten ja nuorten elinolojen ja hyvinvoinnin kehityksestä on vaikea saada kokonaiskuvaa nykyisten tiedonkeruujärjestelmien perusteella. Tiedon puute vaikeuttaa myös kuntien välisten vertailujen tekemistä. Vertailu olisi tärkeää palvelujen tasa-arvoisen saatavuuden kehittämiseksi. Erityisesti tietovaje koskee alle 12-vuotiaita lapsia.

Järjestöjen mielestä tilastoinnin lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota tilastoja selittäviin tekijöihin. Tarvitaan tietoa esim. niistä syistä, joiden perusteella lapsi ja hänen perheensä on avohuollon tukitoimien kohteena tai viime kädessä sijoitetetaan kodin ulkopuolelle.

Ks. myös V i. Pahoinpitely ja laiminlyönti etc. s. 32 (lapsiuhritutkimus)

Ks. myös Maahanmuuttajien ja vähemmistöjen palvelut, s. 9
Lastensuojelun Keskusliiton RAY -rahoitteisessa Lapsitiedon keskus -projektissa on ollut tavoitteena parantaa valmiutta käsitellä, muokata ja analysoida lapsitietoa vastaamaan ammattilaisten, päättäjien, toimittajien ja kasvattajien tarpeisiin ja turvata erityisesti kansalaisjärjestöjen tuottaman tiedon löytyminen nykyisestä käsittelemättömästä tietomassasta.

 

b. Sopimuksen tunnetuksi tekeminen (art 42) ja c. Raportin julkistaminen (art 44 kappale 6)

Yleissopimukseen liittyvä koulutus / tiedottaminen

15. Komitea toteaa, että 1) yleissopimusta koskevan tiedon jakaminen jää suurelta osin kansalaisyhteiskunnan vastuulle, ja on huolissaan siitä, 2) että yleissopimusta on tuskin saatavilla vähemmistöjen ja maahanmuuttajien kielillä. Lisäksi komitea on huolissaan siitä, 3) että lasten kanssa ja hyväksi työskenteleville ammattilaisille annettava yleissopimukseen liittyvä koulutus on riittämätöntä.

16. Komitea kannustaa sopimusvaltiota edelleen jakamaan tietoa yleissopimuksesta, myös koulujen opetussuunnitelmien kautta, ja kiinnittämään erityistä huomiota tiedon jakamiseen haavoittuvimpien ryhmien, kuten maahanmuuttajien ja alkuperäiskansojen sekä etnisten tai kielellisten vähemmistöjen keskuudessa, sekä jatkamaan pyrkimyksiään antaa lasten kanssa ja hyväksi työskenteleville ammattilaisille riittävää ja järjestelmällistä lasten oikeuksia koskevaa koulutusta ja/tai perehdytystä.

Seuranta

60. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyy kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin varmistaakseen näiden suositusten täysimääräisen täytäntöönpanon, muun muassa toimittamalla suositukset hallituksen jäsenille, eduskunnalle sekä kunnanhallituksille ja -valtuustoille, jos nämä tulevat kysymykseen, asianmukaista käsittelyä ja jatkotoimia varten.

Tiedon jakaminen

61. Komitea suosittelee myös, että keskustelun ja tietoisuuden herättämiseksi yleissopimuksesta sekä sen täytäntöönpanosta ja seurannasta sopimusvaltion antama kolmas määräaikaisraportti ja kirjalliset vastaukset sekä näihin liittyvät komitean hyväksymät suositukset (päätelmät) saatetaan, mukaan lukien mutta ei yksinomaan Internetin kautta, laajasti koko yleisön, kansalaisyhteiskuntaa edustavien järjestöjen, nuorisoa edustavien ryhmien ja lasten saataville.

Niin valtionhallinto kuin lapsiasiavaltuutettu yhteistyössä järjestöjen kanssa on lisännyt sopimuksesta tiedottamista merkittävästi vuonna 2005 YK:n Lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamien suositusten myötä. Myös Helsingin kaupunki mainitsee lausunnossaan Lastensuojelun Keskusliitolle useita tapoja ja hyviä käytäntöjä, joilla se on pitänyt sopimusta esillä esimerkiksi Lapsen oikeuksien päivänä tai esitteidensä sisällöissä.

Kuitenkaan lapsen oikeuksien sopimuksesta, sen merkityksestä ja vaikutuksista ei toistaiseksi ole tarjolla tietoa maahanmuuttajille. Yhteiskunta tiedottaa maahanmuuttajille tarjoamistaan palveluista, muttei järjestämiseen vaikuttavasta kansallisesta ja kansainvälisestä lainsäädännöstä. Maahanmuuttajien joukossa on väliinputoajia, jotka eivät saa maahan tullessaan tietoa oikeuksistaan eikä yhteiskunnan palveluista. Esimerkiksi avioliiton vuoksi maahan tulleet saattavat joutua perheriitojen ja avioeron yhteydessä erittäin vaikeaan asemaan, ja näissä tilanteissa perheen lapset usein kärsivät eniten.

Romaniperheiden osalta tilanne on vastaavanlainen (ks. VII Koulutus, vapaa-aika ja kulttuuritoiminta s. 43).

Järjestöjen vuonna 2006 Lapsen oikeuksien komitealle toimittamassa palautteessa toivottiin valtiolta kattavaa toimintasuunnitelmaa lapsen oikeuksien täytäntöön panemiseksi ja oikeuksista tiedottamiseksi. Ote englanninkielisestä asiakirjasta:

“The COs [concluding observations] has to be made widely-known not only inside the relevant ministries but also to the MPs, other politicians on the national and the local levels, decision-makers and to the civil society. The information on which ministry is responsible for implementing a particular recommendation, who is the contact person at the ministry, how the recommendation is going to be taken care of, and what is the schedule for implementation has to be available for all. The NGO representatives of the working group pointed out that child welfare NGOs are also capable and willing to help the government in implementing the recommendations. However there has to be resources allocated to a NGO partner if it takes over a responsibility or a task originally designated to a state party. – That also includes disseminating information on the Convention on the Rights of the Child.”

Hallituksen politiikkaohjelmassa on otettu lapsen oikeuksista tiedottaminen keskeisesti esille. Kuitenkin politiikkaohjelmassa tunnustetaan, että tiedottaminen on jäänyt liiaksi järjestöjen vastuulle eikä valtionhallinto ole selkeästi jakanut vastuita ihmisoikeuskysymyksistä tiedottamiseksi.

Järjestöjen työ seurannassa ja tiedon jakamisessa

Lastensuojelun Keskusliiton järjesti 14.2.2006 yhteistyössä Suomen Unicefin ja lapsiasiavaltuutetun kanssa lapsen oikeuksien seminaarin, jossa käsiteltiin mm. Lapsen oikeuksien komitean antamaa palautetta ja suosituksia valtiolle. Seminaariin osallistui yli 70 eri tahojen edustajaa. Seminaarin työskentelyosuudessa komitean suosituksista annettiin palautetta, joka toimitettiin kirjallisena LO-komitealle toukokuussa 2006. Palautteessa esitetään toimenpiteitä, jotka täydentävät edelleen Suomen määräaikaisraporttia ja järjestöjen täydentävää raporttia.

Järjestöjen palaute otettiin Lapsen oikeuksien komiteassa lämpimästi vastaan. Komitea on toivonut, että yhteistyö järjestöjen kanssa tukisi konkreettisemmin komitean työtä, joka on riippuvainen toimitetuista raporteista ja kuulemistilaisuuksista. Komitean Suomen raportoinnista vastannut jäsen, järjestöjen seminaarissa helmikuussa vieraillut professori Lothar Krappmann on esittänyt, että palautteen antaminen suosituksista otettaisiin osaksi yleistä raportointikäytäntöä.

Lapsen oikeuksia ja po. sopimusta koskevien seminaarien järjestäminen on jatkunut yhteistyössä ulkoasiainministeriön kanssa. Vuonna 2008 järjestettiin kolmas yhteistyöseminaari teemalla lapseen kohdistuva väkivalta. Seminaariin saatiin myös YK:n ihmisoikeuskomissaarin tervehdys, jossa kiitettiin seminaarien järjestämistä ja lapsen oikeuksien esillä pitämistä niiden avulla.

Lastensuojelun Keskusliitto on myös omassa toiminnassaan pitänyt Lapsen oikeuksien sopimusta keskeisesti esillä mm. kouluttamalla jäsenistöään lapsen oikeuksiin ja po. sopimukseen liittyvissä kysymyksissä ja seuraamalla Lapsen oikeuksien komitean suositusten täytäntöönpanoa osana toimi- ja neuvottelukuntiensa työskentelyä.

Suomen kehitysapu

Kehitysavun osalta järjestöjen edellisessä raportissa esille tuomat näkökohdat ovat edelleen relevantteja. Lisäksi Suomen tulisi kohdentaa voimavaroja lasten oikeuksien toteutumiseen myös lähialueyhteistyössä. Laajentunut Eurooppa on usein rajaton Eurooppa, mikä voi lisätä mm. lapsikauppaa ja lasten hyväksikäyttöä Euroopassa. Valtioilla, joissa lasten asiat ovat suhteellisen hyvin hoidossa, on oltava globaalimpi vastuu myös niiden lasten oikeuksista, joihin kansallinen lainsäädäntö ei suoraan vaikuta.

III Yleiset periaatteet (art 2, 3, 6 ja 12)

a. Syrjintäkielto (art 2)

17. Samalla kun komitea pitää tervetulleena yhdenvertaisuuslain voimaantuloa helmikuussa 2005, se on huolissaan siitä, että maahanmuuttajat ja muut vähemmistöryhmät, erityisesti romanit, kohtaavat arkielämässään syrjiviä ja muukalaisvihaa osoittavia asenteita samoin kuin tosiasiallista syrjintää, ja että tämä on lisääntymässä nuorten keskuudessa.

18. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti komitea suosittelee, että sopimusvaltio jatkaa ja vahvistaa pyrkimyksiään ehkäistä ja poistaa kaikenlainen lapsiin kohdistuva syrjintä, mukaan lukien romani- ja ulkomaalaistaustaiset lapset, ja kiinnittää erityistä huomiota nuorten koulutukseen syrjivien asenteiden osalta.

19. Lisäksi komitea kehottaa sisällyttämään seuraavaan määräaikaisraporttiin yksityiskohtaista tietoa niistä lapsen oikeuksien sopimukseen liittyvistä toimenpiteistä ja ohjelmista, joihin sopimusvaltio on ryhtynyt seuratakseen vuoden 2001 rasismia, etnistä syrjintää, muukalaisvihaa ja muuta niihin liittyvää suvaitsemattomuutta vastaan järjestetyn maailmankonferenssin hyväksymää julistusta ja toimintaohjelmaa, ottaen myös huomioon yleissopimuksen 29 artiklan 1 kappaletta (koulutuksen tavoitteet) koskevan yleiskommentin nro 1.

Tuore tutkimustieto kiinnittää huomiota etnisten vähemmistöjen osallisuuteen kulttuuristen erojen korostamisen sijasta. Nuorisotutkimusverkoston ja opetusministeriön laajan tutkimushankkeen ”Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen” nuorisotyötä koskevat tulokset kertovat mm., että monikulttuurinuoret eivät niinkään kaipaa oman kulttuurin ja uskonnon tukea vaan mahdollisuuksia osallistua. Nuoret näkivät suurimmaksi osallistumisen esteeksi nuorisotyöntekijöiden ja muiden nuorten ennakkoluuloisuuden. Nuoret korostivat rasismin avointa käsittelemistä, kun taas maahanmuuttajien parissa toimivat henkilöt tarjoavat suvaitsevaisuuskasvatusta.

Osallisuutta voidaan vahvistaa maahanmuuttajia palkkaamalla. Tarvitaan joustavia malleja työllistämiseen, panostusta maahanmuuttajien pohjakoulutuksen täydentämiseen ja esimerkiksi oppisopimusjärjestelyihin. Maahanmuuttajavanhemmat ja heidän lapsensa tarvitsevat positiivisia kokemuksia yhteiskuntaan kannustamisesta ja siihen kuulumisesta.

Osallisuutta tulee tukea myös valtaväestön ja vähemmistöjen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Vaarana on, että hyvin toimeentulevat maahanmuuttajat muuttavat pois lähiöistä, jolloin jäljelle jäävät syrjäytymisvaarassa olevat tai jo syrjäytyneet maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset. Lapsille hyvän asuinympäristön luominen ja ylläpitäminen vaatii kokonaisvaltaista kaupunkisuunnittelua. Tarvitaan monialaista näkemystä ja konkreettisia yhteisöllisiä hankkeita asuinalueilla.

Tasa-arvon ja osallisuuden korostaminen ei kuitenkaan sulje pois erityispalvelujen kehittämistä: yhdenvertaisuus ei toteudu ilman erityistoimia. On tärkeää selvittää, saavatko maahanmuuttajataustaiset lapset/lapsiperheet tarvitsemiansa palveluja. On tunnistettava erityisen haavoittuvat ryhmät ja heidän palvelutarpeensa. Esimerkiksi vammaiset maahanmuuttajataustaiset lapset ovat vaarassa joutua moninkertaisen syrjinnän kohteeksi.

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä monikulttuurisuus tulisi valtavirtaistaa kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon niin, ettei sitä nähtäisi muusta työstä erillisenä kokonaisuutena.

b.   Lapsen edun periaate (art 3)

20. Samalla kun komitea toteaa, että lapsen edun periaate otetaan usein huomioon lainsäädännössä, mukaan lukien esimerkiksi uuden ulkomaalaislain 6 §, jossa selkeästi tunnustetaan lasten erityisasema, se on huolissaan siitä, ettei tätä periaatetta riittävästi kunnioiteta eikä käytännössä panna täytäntöön kaikilla lapsiin vaikuttavilla alueilla.

21. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa pyrkimyksiään taata, että lapsen edun yleinen periaate tulee ymmärretyksi, asianmukaisesti huomioiduksi ja sovelletuiksi kaikissa säädöksissä samoin kuin oikeudellisissa ja hallinnollisissa päätöksissä ja hankkeissa, ohjelmissa ja palveluissa, joilla on välittömiä tai välillisiä vaikutuksia lapsiin.

Yksi keskeinen näkökohta lapsen edun toteutumiseksi on vanhempien kyky arvioida lapsen etua eri tilanteissa. Esimerkiksi huoltoriidat avioeroperheissä kertovat usein vanhempien kyvyttömyydestä ottaa lapsi ja hänen tunteensa huomioon (ks. V a. Vanhempien tarjoama ohjaus ja neuvonta s. XX).

Lastensuojelun Keskusliiton Erovanhemmuusvalmennushankkeessa (Neuvo 2005 – 2009) päämääränä on lapsen aseman parantaminen ja lapsen menetysten vähentäminen vanhempien erotessa. Päämäärään pyritään kehittämällä vanhemmuutta tukevia ja vanhempien keskinäistä sovinnollisuutta ja yhteistoimintaa edistäviä palveluja ja työskentelytapoja. Hankkeen avulla halutaan myös lisätä ihmisten tietoa ja ymmärrystä eron vaikutuksesta lapseen. Keskeisenä tavoitteena on juurruttaa hankkeen työmenetelmiä osaksi palvelujärjestelmää, jotta ne jäävät eloon hankkeen päätyttyä.

Mitä tulee perheisiin, joissa ongelmana on vanhempien alkoholin käyttö, lasten kokemukset perheen arjesta ovat hyvin erilaiset kuin vanhempien. Alkoholistiperheitä ja heille suunniteltuja tukipalveluita arvioidaan kuitenkin lähinnä vanhempien alkoholin kulutuksen näkökulmasta. Lapsen kokemuksia kysytään vain harvoin. Lapset kokevat myös työssäkäyvien ja ns. ongelmattomien vanhempien satunnaisemman alkoholinkäytön ahdistavampana ja häiritsevämpänä kuin miten vanhemmat sen tulkitsevat.

Pakolaisjärjestöjen verkoston mukaan lapsen edun käsitettä käytetään silloin tällöin perustelemaan päätöksiä, jotka eivät välttämättä ole yksiselitteisesti lapsen edun mukaisia. Tällaisia ovat esim. päätökset lapsen käännyttämisestä kotimaahan, iänmääritystestien tulkinta ja perheenyhdistämispäätökset.

c.   Oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (art 6)

Kehitysvammaisten Tukiliitto pitää tärkeänä Lapsen oikeuksien

Yleissopimuksen 6. artiklaa, jossa todetaan, että jokaisella lapsella on

synnynnäinen oikeus elämään. Sikiöseulontojen tulee olla vapaaehtoisia.

Suomessa tarvitaan myös yhteiskuntapoliittista keskustelua seulontojen,

sikiödiagnostiikan ja genomitutkimuksen etiikasta.

Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut esitteen Sikiöseulontaan

osallistuvien/osallistuneiden vanhempien päätöksenteon tueksi.

d.   Lapsen mielipiteen huomioon ottaminen (art 12)

22. Komitea kiinnittää huomiota tietoihin lasten kuulemista oikeudellisissa menettelyissä koskeviin sääntöihin, jotka liittyvät esimerkiksi huoltajuutta tai lastensuojelua koskeviin toimenpiteisiin, mutta on huolissaan siitä, että vain 15-vuotiailla ja sitä vanhemmilla lapsilla on oikeus tulla suoraan kuulluksi tuomarin / tuomioistuimen toimesta. Tätä nuorempien osalta lapsen suora kuuleminen on jätetty tuomarin harkintaan, ja lasten mielipiteet annetaan tuomioistuimelle kolmannen osapuolen välityksellä ja toisinaan näin tapahtuu ilman, että kyseinen kolmas osapuoli on kuullut lasta.

23. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyy lainsäädännöllisiin ja muihin toimenpiteisiin varmistaakseen, että yleissopimuksen 12 artikla pannaan täysimääräisesti täytäntöön, erityisesti siltä osin kuin on kyse lapsen oikeudesta ilmaista mielipiteensä suoraan tuomarille silloin, kun oikeudenkäynnissä ja/tai hallintomenettelyssä tehdään lapseen vaikuttavia päätöksiä.

Lasten ja nuorten osallistumisoikeudet toteutuvat vielä huonosti Suomessa, todettiin mm. Lapsille sopiva Suomi –kansallisessa toimintasuunnitelmassa. jonka valmistelussa on kuultu tamperelaisia nuoria. Sama koskee lapsen oikeutta tulla kuulluksi häntä itseään koskevissa asioissa.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemien tutkimusten mukaan lapsen suora kuuleminen on erittäin harvinaista huolto- ja tapaamiskiistojen yhteydessä. Vuonna 2006 hovioikeudet käsittelivät 257 huoltokiistaa, joista vain yhdessä tapauksessa teini-ikäistä nuorta kuultiin suoraan tuomioistuimissa hänen asumistaan koskevassa asiassa. Lapsia kuullaan erittäin harvoin myös hallinto-oikeuksien käsitellessä lastensuojeluasioita.[2]

Alaikäisten puhevallan käytöstä hänen henkilöään koskevissa asioissa säädetään lapsenhuoltolaissa, lastensuojelulaissa, hallintolaissa, oikeudenkäymiskaaressa ja hallintolainkäyttölaissa. Uusi lastensuojelulaki korostaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi häntä koskevissa päätöksissä. Lain mukaan kaikenikäisten lasten mielipide on aina selvitettävä, mutta erityisesti 12 vuotta täyttäneen lapsen asemaa on parannettu. Lapsella on oikeus muutoksenhakuun kaikissa niissä asioissa, joissa häntä on kuultu asianosaisena.[3]

Uuden lastensuojelulain perusteluosassa todetaan, että jo pienen lapsen tahtoa ja mielipidettä voidaan selvittää havainnoimalla lapsen käyttäytymistä hänelle tärkeiden ihmisten seurassa. Kouluikää lähestyvien ja tätä vanhempien lasten mielipidettä voidaan puolestaan selvittää keskustelemalla hänen kanssaan. Mitä pienempi lapsi on, sen konkreettisempaa on lapsen ajattelu, toiminta ja ymmärtäminen. Sen vuoksi keskustelut lapsen kanssa edellyttävät tutustumista lapsen ympäristöön, eri mahdollisuuksiin ja vaihtoehtoihin yhdessä lapsen kanssa. Lapsen reaktioiden ja käyttäytymisen näkeminen lapselle tärkeässä ympäristössä auttaa löytämään lapsen kannalta oleelliset tekijät ratkaistavan asian suhteen.

Lapsen mielipiteen huomioon ottamisen edellytykset ovat parantuneet uuden lastensuojelulain voimaantulon myötä. Uusi lainsäädäntö korostaa aikaisempaa vahvemmin lapsen asianosaisuutta ja viranomaisen velvollisuutta lapsen mielipiteen selvittämiseen. Käytännössä kuntien valmiudet lainsäädännön noudattamisessa ovat kuitenkin heikot. Lastensuojelun resurssit ovat useimmissa kunnissa riittämättömät. Koska kuuleminen riippuu myös lastensuojelu- tai sosiaalityöntekijän ammattitaidosta ja kokemuksesta, kuuleminen ei toteudu kaikissa kunnissa samanarvoisesti. Tästä seuraa, että lasten oikeus osallistumiseen ei toteudu lain edellyttämällä tavalla.

Uuden lain puutteena on pidettävä sitä, että lastensuojelun laitospalveluja valvovalla viranomaisella ei ole velvollisuutta kuulla asiakkaana olevia lapsia ja nuoria. Valvontaa voidaan siis toteuttaa niin, ettei palvelujen käyttäjien kokemuksia kuunnella lainkaan. On myös todettava, että valvonnan resurssit ovat täysin riittämättömät.

Sekä uusi lastensuojelulaki että nuorisolaki velvoittavat kunnat kuulemaan lapsia ja nuoria myös palveluja kehitettäessä. Lastensuojelun osalta valmiudet tähän ovat toistaiseksi olleet heikot. Kunnissa on käynnistetty kehittämishankkeita sellaisten rakenteiden luomiseksi, jotka mahdollistavat lasten mukaan ottamisen lastensuojelusuunnitelmien tekemiseen lain edellyttämällä tavalla.

Erityisen ongelmallinen tilanne on aikuisten palveluissa. Lastensuojelulain mukaan lasten tilanne on otettava huomioon aikuisille suunnatuissa palveluissa esimerkiksi päihdehuollossa, psykiatrisessa hoidossa ja vankilassa. Lapsen edun arvioiminen jää käytännössä toteutumatta esimerkiksi silloin, kun lapsi syntyy vankilassa. Vaikka näillä alueilla on käynnissä asiaa käsittelevää kehittämistoimintaa, se ei ole kattavaa, vaan suuri osa palveluista on kehittämisen ulkopuolella.[4]

Suomessa julkaistaan paljon nuorisotutkimusta ja nuorisobarometrejä yli 15-vuotiaiden elinoloista ja elinpiiriin liittyvistä asioista. Lapsitutkimuksen nimellä tehdään vähemmän tutkimusta, ja etenkin alle 7-vuotiaiden osuus on marginaalinen. Lapsen äänen kuulluksi tuleminen vaatii uusia metodeja ja toiminnallisempaa tutkimusotetta, jotta lasten toiveet otettaisiin paremmin päätöksenteossa huomioon.

Järjestöjen ulkoministeriön rahoituksella laatiman selvityksen mukaan pääasiassa järjestöt ovat tuottaneet erilaisia osallistavia lapsen oikeuksien koulutusaineistoja. Selvityksen mukaan aineistoja on tuotettu viranomaisrahoitteisesti, mutta projektinomaisesti, eikä yhteistyötä lapsijärjestöjen kesken ole riittävässä määrin ollut. Lapsen oikeuksien aineistoja tuottaneilla tahoilla ei ole tietoa siitä, miten niitä on käytetty esimerkiksi kouluopetuksessa. Myös aineistojen laadullinen analyysi puuttuu.

Ks. myös IV g. Tietojen saanti s. 20

Vähemmistöjen vähemmistöjen kuuleminen

Tutkittua tietoa ns. kaksinkertaisten vähemmistöryhmien kuulemisesta on hyvin vähän. Tiedossa on ainakin se, että liikuntarajoitteisten ja kehitysvammaisten pakolaisten ja maahanmuuttajien tilanne on vaikea eikä heidän oikeutensa tulla kuulluiksi toteudu. Lisäksi seksuaalisilla vähemmistöillä saattaa olla vaikeaa niissä etnisissä yhteisöissä, joissa seksuaalivähemmistöjä ei ehkä lainkaan hyväksytä tai suhtautuminen voi olla hyvin kielteistä. Ns. kunniaväkivallan uhrit ovat vaikeassa tilanteessa oman ja ympäröivän kulttuurin ristipaineessa.

Eurooppalainen Lapsen oikeuksien foorumi

Eurooppalainen Lapsen oikeuksien foorumi (European Forum on the Rights of the Child) kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa kesällä 2007. Foorumin perustaminen on yksi osa EU:ssa meneillään olevaa työtä lapsen oikeuksien strategian valmistumiseksi vuonna 2009. Foorumin tarkoituksena on kutsua jäsenikseen myös lasten ja nuorten edustajia. Ongelmaksi on muodostunut se, ettei komissio ole kyennyt määrittelemään ohjeita ja tavoitteita lasten osallistumisen organisoimiseksi käytännössä. Eurooppalaisten lapsijärjestöjen yhteistyöelin NGO Action Group on the EU Strategy on Children’s Rights on tarjonnut komissiolle apuaan lasten osallistumisen täytäntöön panemiseksi. Toistaiseksi asia ei ole edennyt. Seuraava foorumi järjestettäneen 4.3.2008.

IV Kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet (art 7, 8, 13 – 17 ja 37 (a) )

c. Ilmaisuvapaus (art 13)

Ilmaisuvapaus koskee myös viittomakielisiä, tukiviittomia tarvitsevia tai puheen tukena erilaisia kommunikaatiokeinoja käyttäviä lapsia. Esimerkiksi päiväkodissa viittomakielisillä ei ole mahdollisuutta käyttää viittomakieltä, koska henkilökunnalla ei ole riittävää viittomakielentaitoa Ilmaisuvapaus ei aina toteudu peruskouluakaan käyvien lasten osalta, vaikka perusopetuslaki takaa oikeuden opiskeluun omalla kielellä. Myöskään vanhempien oikeutta valita lapsensa opetuskieli ei aina toteuteta (Perusopetuslaki 628/1998 § 10 ja § 12).

Kuurolle lapselle viittomakieli on tärkeä mahdollisimman korkean yksilökohtaisen oppimistason saavuttamiseksi. Myös kuurolla lapsella on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet saada monipuolista tietoa, mikä kasvattaa lapsen itseluottamusta ja alentaa kynnystä osallistua yhteisön toimintaan.[5]

a.   Yksityisyyden suoja (art 16)

Perusoikeudet ajoittain koetuksella turvapaikanhakijalasten kohdalla

Ulkomaalaislain muutos, jossa säädetään viranomaisten välisestä tiedonvaihdosta ilman huoltajaa tulleen turvapaikanhakijalapsen kohdalla ja lasten huoltajien jäljittämisestä, kohtasi paljon kritiikkiä valmisteluvaiheessa. Järjestöt olivat huolissaan erityisesti siitä, että lasten yksityisyyden suojan vaarantuu. Euroopan ihmisoikeusvaltuutettu kehotti Suomea varmistamaan, ettei muutos ole ristiriidassa perustuslaissa määriteltyjen oikeuksien kanssa. Järjestöt seuraavat tilannetta, ja viranomaiset ovat ottaneet järjestöjen huolen huomioon toimeenpanoa kehittäessään.

Viime aikoina huolta herättänyt asia ovat olleet ulkomaalaislain nojalla tehdyt säilöönotot, joissa liikutaan ajoittain perusoikeuksien rikkomisen rajoilla. Ulkomaalaislasten säilöönotot ovat joissain tapauksissa olleet pitkäkestoisia tai tapahtuneet poliisin pidätystiloissa eikä niitä varten perustetussa säilöönottoyksikössä (ks. myös V f. Perheen turvaa vailla olevat lapset s. 29).

g. Tietojen saanti (art 17)

24. Vaikka komitea pitää tässä suhteessa myönteisenä sopimusvaltion pyrkimyksiä, mukaan lukien laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003), se ilmaisee huolensa lasten altistumisesta väkivallalle, rasismille ja pornografialle, erityisesti Internetin välityksellä.

25. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio vahvistaa toimenpiteitään lasten tehokkaaksi suojelemiseksi altistumiselta väkivallalle, rasismille ja pornografialle matkaviestinteknologian, videoelokuvien, pelien ja muun teknologian välityksellä, mukaan lukien Internet. Komitea ehdottaa myös, että sopimusvaltio kehittää ohjelmia ja strategioita, joiden avulla matkaviestinteknologiaa, mediamainontaa ja Internetiä voidaan käyttää keinona lasten ja vanhempien tietoisuuden lisäämiseksi lasten hyvinvoinnille vahingollisesta tiedosta ja aineistosta. Sopimusvaltiota kannustetaan kehittämään sopimuksia ja hankkeita yhteistyössä toimittajien ja tiedotusvälineiden kanssa lasten suojelemiseksi altistumiselta tiedotusvälineissä esiintyvälle haitalliselle tiedolle ja heille tarkoitetun tiedon laadun parantamiseksi.

Yksi merkittävä lapsen osallistumisoikeuksiin vaikuttava tekijä on mediakulttuuri, joka tunkeutuu globaalissa mittakaavassa lasten ja nuorten arkeen. Media ja erityisesti internet ovat tutkimusten mukaan merkityksellisiä lapselle kahdesta näkökulmasta: lapsen äänen kuuluviin saattaminen ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen (media mahdollisuutena) ja lapsen suojelun näkökulma eri ikäkausille sopimattomien sisältöjen takia (media uhkana). Nämä molemmat näkökulmat tulisi kirjata lapsen oikeuksien yleissopimukseen.

Lasten ja nuorten oikeuksien näkökulmasta ensisijaisen tärkeää olisi mediataitojen kehittäminen. Olisi tärkeä taata lasten ja nuorten oikeus medialukutaitoihin, jotta heillä olisi riittävät lähtökohdat 1) kohdata media kriittisesti sen sisältöjä tulkiten ja b) rohkeasti osallistua yhteisiin asioihin median avulla.

Opetusministeriön Lapset ja Media-ohjelman lisäksi tehtiin oikeusministeriössä ”Mediakasvatus 2005: Kansalliset kehittämistarpeet” -selvitys, jonka seurauksena opetusministeriöön perustettiin vuoden 2006 alussa Mediataidot ja –osaaminen -työryhmä. Työryhmän tavoitteena oli suunnitella mediakasvatusohjelma tammikuun loppuun 2007 mennessä. Ministeriössä edettiin myös käytännön toimiin käynnistämällä vuonna 2006 Mediamuffinssi –hanke. Sen tavoitteena oli kehittää alle 8-vuotiaiden lasten mediataitoja. Hankkeen tarkoituksena oli myös tukea aikuisia, jotta he voisivat ohjata ja opettaa lapsia käyttämään mediaa positiivisella tavalla.
Mediamuffinssi tuki varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteita ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita.

Lastensuojelun Keskusliitto on esittänyt, että mediakasvatus tulee osaksi peruskoulujen, lukioiden ja ammattikoulujen opintokokonaisuutta ja että opettajat saavat jo peruskoulutusvaiheessa riittävät mediakasvatustaidot.

Järjestöt ovat kehittäneet erilaisia verkkopohjaisia käytäntöjä lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. Lastensuojelun Keskusliiton ja varhaisnuorisojärjestöjen Lastenkaupunki.net-sivuston lisäksi paikalliset viranomaiset ovat käynnistäneet lasten ja nuorten sivuston vaikuttamo.net. Siitä tehtyjen arviointitutkimuksen tulosten perusteella sivusto on lisännyt alle 18-vuotiaiden paikallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Muita järjestöjen hankkeita ovat Pelastakaa Lapset ry:n Hiiripiiri.fi ja 15-18 -vuotiaille suunnattu www.valtikka.fi poliittiseen päätöksentekoon osallistumiseksi.

Mediakasvatuksen käytännön toimijat ja alan tutkijat perustivat elokuussa 2005 kansallisen Mediakasvatusseuran, jonka tavoitteena on edistää aihealueen kehitystä Suomessa ja lisätä alan käytännön toimijoiden ja tutkijoiden yhteistyötä. Myös lastensuojelujärjestöt ovat ryhtyneet aktiivisiin toimiin lasten nettiturvallisuuden edistämiseksi ja vanhempien tietoisuuden kasvattamiseksi perustamalla esimerkiksi informoivia verkkosivustoja. Lastensuojelujärjestöt tekivät mm. yhteistyötä Lapset ja media – työryhmässä, jota Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi vuosina 2005-2006.

V Perheympäristö ja sijaishuolto (art 5, 9-11, 18 kappaleet 1-2, 19-21, 25, 27 kappale 4 ja 39)

  1. Vanhempien vastuu (art 18 kappaleet 1-2)

26. Komitea kiinnittää huomiota Suomessa esiintyviin erittäin pitkäaikaisiin huoltajuuskiistoihin, joilla saattaa olla kielteinen vaikutus lapsiin.

27. Komitea suosittelee, että lasten huoltajuutta koskevat riidat ratkaistaan tarkoituksenmukaisessa ajassa ja että eronneille perheille suunnattuihin tukitoimiin sisällytetään koulutettujen ammattilaisten tukipalvelu.

Huoltoriidat

Avioerojen vuosittainen määrä on Suomessa vakiintunut 13 000–14 000 välille. Avoliitot ja uusperheiden liitot päätyvät eroon vieläkin useammin kuin avioliitot. Ero koskettaa aina parisuhteen molempia osapuolia, mutta erityisellä tavalla perheen lapsia. Eron kohdanneissa perheissä oli vuonna 2005 arviolta 31 000 alle 18-vuotiasta lasta. Erojen yleistyminen ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat yksilötasolla helpottuneet. Moni lapsi joutuu rakentamaan uudelleen vanhempisuhteensa ja elämään vihamielisten ja yhteistyökyvyttömien vanhempiensa kanssa perheen hajottua.

Lasten huoltoriitoja käsitellään vuosittain käräjäoikeuksissa noin 2000 tapausta vuodessa. Näistä valtaosassa (80 %) kysymyksessä on vain sopimuksen vahvistaminen ja 20%:ssa käräjäoikeus joutuu ottamaan kantaa huoltajuuden määräytymiseen parisuhteen päättyessä. Huoltoriitojen suhteellinen osuus on siten varsin alhainen (4-5 %) kaikista joko sosiaalitoimissa tai tuomioistuimissa vuosittain ratkotuista lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta tai asumista koskevista asioista. Näin ollen valtaosa vuosittain tehdyistä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevista ratkaisuista on käytännössäkin toimivia.

Pitkään jatkuneita huoltoriitoja on selvityksen mukaan joka neljännessä tapauksessa käräjäoikeuteen viedyistä huoltoriidoista. Näissä huoltoriidan taustalla oli aiempia lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyviä oikeudenkäyntejä. Huoltoriitojen pitkittymistä tapahtuu usein tilanteessa, joissa vanhemmat ovat juuri päättäneet parisuhteensa ja vaativat kumpikin lapsen yksinhuoltajuutta. Riitaisa ero rasittaa erityisesti perheen lapsia tuoden heidän elämäänsä turvattomuutta, epävakautta ja huolta sekä omasta tulevaisuudesta että vanhempien elämästä.

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin tulisi lisätä määräaikaa koskeva säännös, joka nopeuttaisi sosiaalilautakunnan tekemiä huoltoselvityksiä. Tällä hetkellä huoltoselvityksen valmistelu kestää kuudesta kuukaudesta jopa vuoteen.[6]

Ks. myös III d. Lapsen mielipiteen huomioon ottaminen s. 17

Lakisääteinen perheasioiden sovittelu

Suomessa perheasioiden sovittelusta on säädetty avioliittolaissa (AL 20–23 §). Avioliittolain uudistamisessa (AL 411/1987) perheasioiden sovittelua pidettiin tärkeänä samalla kun avioeron saamista helpotettiin. Perheasioiden sovittelun toteutuminen, toimivuus ja saatavuus ovat kirjavia. Syksyllä 2007 Lastensuojelun Keskusliiton Neuvo-hankkeessa tehdyn selvityksen mukaan joissakin kunnissa sovittelua on saatavilla ja se on hyvin organisoitu, toisissa sovittelupalvelut ovat heikosti järjestettyjä ja pääosin liitetty osaksi muita tehtäviä. Kuntien välillä on myös merkittäviä eroja siinä, ovatko ne tuottaneet itse sovittelupalvelunsa vai hankitaanko ne ostopalveluina. Perheasioiden sovittelijoiden ammatillinen osaaminen oli selvityksen mukaan myös kirjavaa.

Ammattilaisille tarkoitettua perheasioiden sovitteluun valmentavaa koulutusta on huonosti saatavilla, mikä on selvässä ristiriidassa sovittelun peruspalveluluonteen kanssa. Vanhempien oikeus saada sovittelupalvelua ei saa olla riippuvainen ammattilaisten taidoista toimia sovittelijoina.

Suomessa on toteutettu mm. lapsikeskeistä perheasioiden sovittelua, jossa tavoitteena on keskittyä erityisesti lasten tarpeiden huomioimiseen perheen hajotessa ja uudelleen järjestäytyessä.

Perheasioiden sovittelun nykytilanteen selvittäminen ja uusien toimintamallien kehittäminen avaavat uusia näkökulmia vanhempien ja lasten tukemiseen erotilanteessa. Tämä sektori on tähän asti ollut marginaalinen ammatillisen osaamisen ja perheiden tukemisen alue. Lastensuojelun Keskusliiton mukaan perheiden tukemiseen panostaminen – niin ammatillista osaamista lisäämällä kuin vanhempia tukemalla – näkyy niin taloudellisena hyötynä kuin inhimillisten kärsimysten vähenemisenä.

Lapsen ja vanhempien tukeminen

Lapsiperheiden erot työllistävät sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä monella sektorilla. Kasvavia ilmiöitä ovat esimerkiksi monikulttuuristen perheiden hajoaminen, alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien erojen lisääntyminen ja samaa sukupuolta olevien parien erot. Ne tuovat uusia haasteita eron jälkeisen vanhemmuuden parissa työskenteleville ammattilaisille. Ammattilaiset tarvitsevat koulutusta ja toimivia työskentelytapoja voida