Siirry sisältöön

Lausunto ulkoasiainministeriölle YK:n Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta

Ulkoasiainministeriö
Oikeudellinen osasto
OIK-31 Ihmisoikeustuomioistuin- ja –sopimusasioiden yksikkö

YK:n Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus; Lausuntopyyntö Suomen viidennettä määräaikaisraporttia koskevaa kuulemistilaisuutta varten, määräaika 19.1.2007

Saatteeksi

Lastensuojelun Keskusliitto on alkuvuodesta 2005 antanut lausunnon ulkoasiainministeriölle Suomen viidennen taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kansallista täytäntöönpanoa koskevan määräaikaisraportin valmistelemiseksi. Keskusliitto ei ole aikaisemmin antanut YK:n ns. TSS-yleissopimusta koskevaa lausuntoa.

Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2005 antamassa lausunnossa on otettu esille artikloihin 10 (kohta 6 Lasten suojelu taloudelliselta ja sosiaaliselta hyväksikäytöltä), 11, 12, ja 13 liittyviä kysymyksiä. Osa niistä on asioita, joita valtio ei ole ottanut huomioon määräaikaisraporttia laatiessaan ja joista TSS-komitea haluaa nyt tarkennuksia.

Tässä lausunnossa viitataan mm. YK:n Lapsen oikeuksien komitean Suomelle sen kolmannesta määräaikaisraportista syyskuussa 2005 antamiin suosituksiin.

Artikla 10: Perheen suojelu, kysymys 11 lapsikaupasta

Lastensuojelun Keskusliitto toteaa 19.3.2005 ulkoasiainministeriölle antamassa lausunnossaan koskien lapsikaupan ja salakuljetuksen estämistä ja yhteistyömuotoja mm. seuraavaa:

  • Työnjakoa selkeytettävä ja sen perusteella lisättävä rahoitusta:
    – sosiaalinen ja rakenteellinen rahoitus, EU:n budjettilinjat oikeus- ja sisäasioissa sekä EU:n rahoitus kriisinhallintatehtävissä
    – resursseja järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, suuntaus aiempaa voimakkaammin lapsikaupan ja salakuljetuksen estämiseen
    – paikallisten ja kansainvälisten organisaatioiden yhteistyön parantaminen
  • Euroopan Unioniin instituutioihin tarvitaan keskeinen lapsen oikeuksien toteutumista tarkkaileva seuranta- tai valvontaelin, jonka tehtävänä olisi yhteistyön luominen, politiikan seuranta sekä tiedon kerääminen
  • Lapsikaupan uhreilla tulisi olla oikeus taloudelliseen korvaukseen
  • Lapsikauppaan liittyvän tietoisuuden lisääminen sekä lähtö-, määränpää- että ns. transit-maissa.
  • Maiden välistä yhteistyötä olemassa olevien säännöstöjen, menettelytapojen ja käytännön toiminnan osalta tulee tiivistää
  • Kaikkien lasten tulisi saada oma henkilöllisyystodistus jo syntyessään
  • Poliisin ja virkamiesten sosiaalisten taitojen ja lasten oikeuksien kunnioituksen parantaminen
  • Virkamiesten ja opettajien tietoisuuden ja ymmärryksen parantaminen liittyen lapsikauppaan
  • Koulunkäynnin merkitystä on korostettava lapsikaupan suojelu- ja ehkäisytoimena. Etenkin lähtömaiden lapsia tulisi valistaa kouluissa nykyistä paremmin lapsikaupan vaaroista
  • Unionin tulisi keskittyä korruption ja rahanpesun ehkäisyyn, koska sen katsotaan liittyvän läheisesti myös lapsikauppaan
  • Vähemmistöt ja vammaiset tarvitsevat omat, tarkoin määritellyt toimintatavat, koska he joutuvat valtaväestöä herkemmin lapsikaupan kohteiksi
  • Työttömyyden ja etenkin nuorisotyöttömyyden ehkäisy
  • Adoptiokäytäntöjen valvonta; tulevaisuudessa tulisi kiinnittää aiempaa suurempaa huomiota lisääntyneisiin Internet-adoptioihin.

Lapsen oikeuksien komitea suosittaa, että Suomi olisi tehokkaasti mukana seksuaaliseen tai muuhun hyväksikäyttöön liittyvän lapsikaupan vastustamisessa ja estämisessä (art 52-53). Suomeen on luotava elin, joka kehittää valvontaa pedofiilien toimintaa vastaan yhteistyössä lasten kaupallisten internetympäristöjen ja poliisin kanssa. Yhteistyön avulla on luotava turvallisia sertifioituja verkkoympäristöjä lapsille. Myös tästä Lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle suosituksen (Lapsen suojeleminen väkivallalta, rasismilta ja pornografialta median – erityisesti internetin – välityksellä art. 24-25)

Suomi ei ole toistaiseksi ratifioinut lasten myyntiä, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa, mistä Suomi sai huomautuksen Lapsen oikeuksien komitealta (suositusten art. 58-59).

Liittyen kysymykseen 12 naisiin kohdistuvasta väkivallasta

TSS-komitea haluaa Suomelta lisätietoja naisiin kohdistuvasta välivallasta. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä perheen sisäinen väkivalta koskettaa kaikkia perheen jäseniä. Jompaankumpaan vanhempaan kohdistuva väkivalta koskettaa perheen lapsia – ja päinvastoin. Suomen voimassa oleva rikoslaki ei ota riittävästi huomioon tilanteita, joissa lapsiin kohdistuu lievää väkivaltaa. Koska lapsi ei voi itse ajaa omaa asiaansa samalla tavalla kuin lievän väkivallan kohteeksi joutunut aikuinen, tulee yhteiskunnan tehostaa toimintaansa tässä asiassa.

Lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle useita lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä koskevia huomautuksia ja suosituksia. Komitea toivoo valtion järjestävän tiedotus- ja opetuskampanjoita väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Lisäksi komitea toivoo valtion järjestävän asianmukaista fyysistä ja psyykkistä hoitoa hyväksikäytetyille lapsille (suositusten art. 31 – 33).

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä vanhemmille on annettava tehokkaammin ohjeita ja opastusta lapsiin kohdistuvan väkivallan seurauksista, mutta neuvonta ei saa korvata viranomaisten puuttumista lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan tarvittaessa.

Lastensuojelun Keskusliitto on selvittänyt suomalaisten asenteita lapsen ruumiilliseen kuritukseen. Kun vuonna 1981 Suomen aikuisväestöstä 47 prosenttia hyväksyi kuritusväkivallan ja sitä vastusti 44 prosenttia, sekä miesten että naisten suhtautuminen on 2000-luvulla muuttunut kielteisemmäksi väkivallan käyttöön lasten kasvatuksessa.

Parin viime vuoden aikana käydyt keskustelut lehtien yleisönosastoissa ja internetin keskustelupalstoilla osoittavat, että lapsiin kohdistuvan väkivallan kannatus istuu lujassa osassa väestöä. Vaikka 20 vuodessa on tapahtunut merkittävä asennemuutos, joka näyttää edelleen jatkuvan, on väkivallan käytöllä lapsia kohtaan silti merkittävä puolustajakuntansa.

Lastensuojelun Keskusliiton Älä lyö lasta –kampanjalla (2006) on haluttu vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kampanja korostaa, että jokaisella lapsella on oikeus väkivallattomaan lapsuuteen. Minkäänlainen väkivalta ei kuulu lapsen kasvatukseen. Kampanja näkyy tietoiskuina YLE:n kanavilla sekä aikakaus- ja sanomalehdissä. Kampanjalla on omat verkkosivut osoitteessa www.alalyolasta.fi.

Artikla 11: Oikeus riittävään elintasoon, kysymys 13 mm. köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevan kansallisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanosta

Lastensuojelun Keskusliitto on vuoden 2005 lausunnossaan tuonut esille lapsiperheiden köyhyyteen liittyviä näkökohtia.

Suomen viidennessä TSS-sopimusta koskevassa määräaikaisraportissa mainitaan Suomen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyä koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat, jotka Suomi on tehnyt osana EU:n avoimen koordinaation menetelmään sisältyvää jäsenmaiden tiedonvaihtoa. Toisin kuin raportissa on mainittu, ensimmäiset kansalliset toimintasuunnitelmat tehtiin kaksivuotiskaudeksi 2001 – 2002 ja seuraava kolmivuotiskaudelle 2003 – 2005. Tänä vuonna Suomi on laatinut kolmannen ns. Sosiaalista osallisuutta koskevan kansallisen raportin vuosiksi 2006 – 2008.

Lastensuojelun Keskusliitto on ollut mukana sen eurooppalaisen yhteistyöverkoston Eurochildin lasten ja lapsiperheiden köyhyyttä koskevassa tutkimustyössä, jota on tehty kansallisten toimintasuunnitelmien pohjalta. Liitteenä Eurochildin vuosia 2006 – 2008 koskevan raportin suositukset ja Suomea koskeva osio.

Suomalaisten lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien. Lapsiperheiden asema tulonjaossa on viimeisten tilastojen mukaan edelleen heikentynyt. Vuonna 2003 lapsiköyhyysaste ylitti koko väestön köyhyysasteen. Lapsiköyhyysaste oli 12,3 % vuonna 2004. Tulonjaossa lapsiperheistä heikoimmin ovat pärjänneet yksinhuoltajaperheet, pienten lasten perheet ja monilapsiset perheet.

Lapsiperheiden köyhyyden taustalla on vanhempien työttömyyttä, pätkätyöllisyyttä, työmarkkinoilta syrjäytymistä ja pienipalkkaisuutta. Myös opiskelijalapsiperheiden taloudellinen asema on heikko. Kasvukeskusten korkeat asumiskustannukset vaivaavat erityisesti lapsiperheitä. Lapsiperheet myös asuvat muita ahtaammin.

Lapsen oikeuksien komitean antoi suosituksen (art. 40-41) myös lasten ja lapsiperheiden köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumisesta ja ehkäisystä.

Lastensuojelun Keskusliitto on mukana Suomen köyhyydenvastaisen verkoston EAPN-Finin lapsiköyhyystyöryhmän työssä. Työryhmä esittää, että lapsiperheiden toimeentuloa on parannettava yleisesti, mutta sen lisäksi on kiinnitettävä erityistä huomiota erityisessä syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja lapsiperheiden tilanteen korjaamiseen.

Lapsiperheiden köyhyys on merkittävä riskitekijä lasten ja nuorten suotuisalle kehitykselle. Köyhyys vaikuttaa kielteisesti mielenterveyteen ja köyhyys heikentää sosiaalista selviytymistä.  Lapsiperheiden köyhyys lisää syrjäytymisriskiä ja ylläpitää ylisukupolvista köyhyyttä. Köyhyys heikentää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua täysipainoisesti yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan. Lapsiperheiden köyhyys on sekä inhimillisesti että taloudellisesti äärimmäisen kallista. Se on kallista sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.

Kelan hypoteettisten laskelmien mukaan yksi syrjäytynyt aiheuttaa 40 vuodessa noin 700 000 euron kansantulon menetyksen, vastaava julkisen talouden menetys on noin 400 000 euroa. Esim. mielenterveydeltään häiriytyneen lapsen ylimääräiset hoito- ja lääkekulut ovat runsaat yksi miljoona euroa, kun lapsi on psykiatrisessa hoidossa noin kymmenen vuotta. Myös kriminalisoituneen lapsen viiden vuoden koulukoti- ja kymmenen vuoden vankilajaksot maksavat noin miljoona euroa.

Kelan mukaan hyvä sosiaalinen toimintakyky on kiinteästi yhteydessä taloudelliseen menestykseen. Yksilön inhimillinen ja sosiaalinen pääoma selittää kaksi kolmasosaa talouskasvusta. Lapsuuden olosuhteet saattavat näin ollen olla ratkaisevia yhteiskunnan menestyksen kannalta. Myös vanhempien olosuhteisiin vaikuttaminen on merkittävää.

Lapsiköyhyystyöryhmä korostaa, että julkisella vallalla on käytettävissään runsaasti keinoja, joilla lapsiperheiden köyhyyttä voidaan merkittävästi alentaa. Kysymys on ennen kaikkea siitä, löytyykö riittävästi poliittista tahtoa puuttua lapsiperheiden heikentyneeseen asemaan tulonjaossa. Liitteinä EAPN-Fin työryhmän raportti suomeksi ja englanniksi.

Artikla 12: oikeus terveyteen, kysymys 15 mm. terveyspalveluiden saatavuudesta ja mielenterveyspalveluista

Lasten ja nuorten elinolojen ja hyvinvoinnin kehityksestä on vaikea saada kokonaiskuvaa nykyisten tiedonkeruujärjestelmien perusteella. Tiedon puute vaikeuttaa myös kuntien välisten vertailujen tekemistä. Vertailu olisi tärkeää palvelujen tasa-arvoisen saatavuuden kehittämiseksi. Erityisesti tietovaje koskee alle 12-vuotiaita lapsia.

Neuvolan ja kouluterveydenhuollon voimavarat ovat riittämättömät lapsiperheiden nykyajan tarpeisiin nähden. Raskaana olevien äitien päihteiden käyttö on lisääntynyt ja päihteet ovat yleisemminkin kasvava ongelma lapsiperheissä. Myös työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet rasittavat vanhemmuutta ja parisuhdetta. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen edellyttää, että terveystarkastusten määrää on lisättävä ja laatua parannettava sekä eri sektoreiden välistä yhteistyötä lisättävä. Terveystarkastuksille tulee asettaa riittävä ohjeistus kansanterveyslakiin liittyvällä asetuksella.

Lasten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet ja vaikeutuneet, mutta säännöllinen seurantatutkimus tilanteen arvioimiseksi ja palvelujärjestelmän kehittämiseksi puuttuu kokonaan. Lapsen oikeuksien komitean suosituksissa kehotetaan Suomea lisäämään nuorten mielenterveyspalveluita ja itsemurhien ehkäisykampanjoita (art. 37 – 39). Lasten ja nuorten mielenterveyden seurantaa varten on luotava pitkäjänteinen tutkimussuunnitelma.

Lapsen oikeuksien komitea kiinnittää myös huomiota lasten ja nuorten lisääntyneeseen alkoholinkäyttöön (suositukset art. 34-35).

Artiklat 13 ja 14: Oikeus koulutukseen, kysymys 16 maahanmuuttajien ammatillisesta koulutuksesta

– liittyy myös artiklaan 2.2 syrjimättömyys ja artiklaan 12 palveluiden saatavuus

Oikeus osallistua ikätasoaan vastaavaan opetukseen peruskoulussa ei anna esimerkiksi maahanmuuttajalapselle todellisia mahdollisuuksia kouluttautua. Valtakielen oppiminen vie aikaa, ja koulutausta lähtömaassa voi olla hyvin puutteellinen. Nykyiset räätälöidyt erityisratkaisut eivät ole riittäviä.

Romanilasten koulumenestys on valtaväestöä huonompi ja riski syrjäytyä peruskoulun jälkeisistä opinnoista suurempi. Lapsen oikeuksien komitea suosittelee, että romanilasten koulunkäyntiin varataan riittävät resurssit ja että heidän syrjäytymisensä ehkäisyyn kiinnitetään erityistä huomiota (suositukset 42-43 ja 56-57).

Maahanmuuttajalasten ja etnisten vähemmistöjen lasten koulutukseen liittyvistä kysymyksistä on edelleen liian vähän tutkittua tietoa. Tehtyjen selvitysten ja kentältä saadun kokemuksen mukaan maahanmuuttajalasten syrjäytymisvaara on todellinen. He saattavat saada peruskoulun päätökseen, mutta heillä ei ole valmiuksia jatkokoulutukseen. Niiden kohdalla, jotka onnistuvat aloittamaan jatkokoulutuksen, opinnot keskeytyvät hyvin usein.

Kokonaisnäkemys maahanmuuttajalasten ja perheiden perus- ja erityispalveluihin liittyvistä kysymyksistä puuttuu. Palvelujen kehittämiseksi tarvitaan tietoa niistä erityisistä riskitekijöistä tai suojaavista tekijöistä, jotka aiheuttavat maahanmuuttajalasten syrjintää tai johtavat heidän syrjäytymiseensä.

Myös kotoutumisen toteutumisen arviointiin tarvitaan lisää tietoa lasten ja perheiden näkökulmasta. Kotoutuminen edellyttää, että maahanmuuttajille annetaan riittävästi tietoa vastaanottavan yhteiskunnan toiminnasta, lainsäädännöstä, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, tarjotaan riittävästi kielenopetusta ja tuetaan lasten kaksikielisyyttä. Vastuu kotoutumisesta ei voi olla yksinomaan työvoimahallinnon vastuulla, eikä kotoutumisessa tarvittavia palveluja voi jättää erilliseksi toimintalohkokseen. On myös pohdittava toisen sukupolven maahanmuuttajille suunniteltujen kotoutumiskäytäntöjen sisältöjä ja tarpeellisuutta. Kotoutumisen sijaan olisi paremminkin puhuttava etnisten vähemmistöjen osallistumisesta sekä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumisesta.

Suurimmalle osalle turvapaikanhakijoista myönnetään väliaikainen oleskelulupa vuodeksi (ns. B-status). Väliaikaisen luvan haltijoilla on rajoitetut oikeudet välttämättömiin palveluihin, eikä esimerkiksi oikeutta tehdä työtä. Heistä ei tule asuinkuntansa jäseniä, ja he joutuvat asumaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Pitkittyessään tilanne aiheuttaa perheissä ahdistusta ja masennusta, mikä vaarantaa edellytyksiä lasten terveelle kehitykselle. Myös kotoutumistoimenpiteiden käynnistyminen pitkittyy. Erityisesti maahanmuuttajanuoret ovat syrjäytymisvaarassa, koska heillä ei odotusaikana ole ollut mahdollisuutta peruskoulun jälkeisiin opintoihin eikä työntekoon.

Pakolaislasten hyvinvoinnin turvaamisessa Suomen tulee kiinnittää erityistä huomiota traumaattisten kokemusten tunnistamiseen ja hoitoon. Lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea ryhtymään toimiin apua tarvitsevien tunnistamiseksi ja riittävän psykologisen avun tarjoamiseksi lapsille ja heidän vanhemmilleen. Nämä palvelut eivät ole kehittyneet toivotulla tavalla. Lisäksi viime vuosina on todettu maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden psyykkisen terveydentilan olevan aiempaa heikompi, joten apua tarvitsevia lapsia ja perheitä on entistä enemmän.

Suomessa huolehditaan hyvin ilman huoltajaa tulleista lapsista. Huolimatta EU:n turvapaikkajärjestelmää säätelevien minimistandardien Suomea alhaisemmasta tasosta, Suomen on syytä jatkaa tasokasta työtään. Tosin Suomessakaan ratkaisuja ei aina tehdä lapsen edun näkökulmasta.

Tämän erityisryhmän vastaanottoa, heitä varten luotuja palveluita ja oikeuksien toteutumista ei seurata eikä arvioida Suomessa. Lähtökohtana tulisi olla yksintulleiden lasten kohtelu lapsina, ei maahanmuuttajina. Olisi myös harkittava yksintulleiden lasten oikeutta lastensuojelutoimenpiteisiin, jotka paremmin takaisivat lasten tarvitsemien palveluiden saamisen. Nykyinen lastensuojelulaki ei kuitenkaan anna riittävästi valtuuksia yksintulleiden lasten elämään puuttumiseksi.

Oleskeluoikeuden saaneet, pysyvästi maahan jäävät lapset tulisi saattaa samanarvoiseen asemaan valtaväestön lasten kanssa. Ns. perheryhmäkodeissa asuvat lapset elävät olosuhteissa, jotka voidaan rinnastaa huostaan otettujen lasten tilanteeseen. Niistä itsenäistyvät nuoret eivät ole oikeutettuja jälkihuollon palveluihin, vaikka he olisivat vailla perhettä tai sukulaisverkostoa, eikä heillä ei olisi valmiuksia itsenäiseen elämään täytettyään 18 vuotta. Nämä nuoret ovat selvässä syrjäytymisvaarassa.

Kysymys 18 saamelaisten oikeudesta omaan kieleen

– liittyy myös artiklaan 1 itsemääräämisoikeudesta

Saamelaisten omakieliset palvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa toteutuvat heikosti. Saamenkielisiä työntekijöitä saamelaisalueen kunnissa on vähän ja hekään eivät työskentele siellä, missä palveluja tarvitsevat ovat. Kiireellisin saamenkielisten palvelujen tarve on lasten päivähoidossa ja vanhusten huollossa. Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella lapsella ei ole oikeutta saamenkieliseen kouluopetukseen, päivähoitoon tai saamenkieliseen sosiaali- ja terveyspalveluihin, jolloin saamelaislapsi ei ole yhdenvertaisessa asemassa valtaväestöön kuuluvan lapsen kanssa.

Suurin syy saamenkielisten palveluiden saatavuuden vähäisyyteen on saamelaisten kotiseutualueen kuntien heikko taloudellinen tilanne ja alueen korkea työttömyys.  Saamelaisessa kulttuurissa monen sukupolven kattava perheyhteisö, laajat sukulaisuussuhteet ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat olleet tärkeitä yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä, mutta myös kielellisen ja etnisen identiteetin säilyttämisessä. Yhteisöllisyyden väheneminen ja kasvatusvastuun siirtyminen yhä enemmän yhteiskunnalle lisää riskiä vanhempien vaikeuksien heijastumisessa lapsiin. Saamelaislasten parissa työskentelevät tarvitsevat lisäkoulutuksen kautta ohjausta kasvattaessaan saamelaislapsia selviytymään nyky-yhteiskunnan vaatimuksista kadottamatta yhteyttä kieleen ja kulttuuriin.

Saamelaisten lasten osalta olisi jo äitiys- ja lastenneuvolatoiminnassa otettava huomioon syntyvän lapsen kieli- ja kulttuuritausta. Vanhempia pitäisi tukea ja neuvoa jo ennen lapsen syntymää esim. kaksi- ja monikielisyysasioissa ja olisi erittäin tärkeää, että lastenneuvoloihin saataisiin nopeasti saamenkielistä henkilökuntaa.  Lastensuojelun tukitoimia järjestettäessä tulisi huomioida saamenkielisen lapsen oikeus omakielisiin hoito- ja kuntoutuspalveluihin. Saamelaislapsille ja nuorille olisi taattava mielenterveyspalvelut omalla äidinkielellä sekä palvelujen sisällöissä huomioitava lapsen kulttuuritausta.

Valtion tulisi harkita pysyvän valtionrahoituksen myöntämistä saamelaiselle lastenkulttuurikeskustoiminnalle. Lisäksi valtion olisi ryhdyttävä kiireellisesti toimenpiteisiin saamenkielisen lasten ja nuorten radio- sekä TV-tarjonnan lisäämiseksi.

Helsingissä 19.1.2007
Seppo Sauro
Toiminnanjohtajan sijainen