Siirry sisältöön

Lausunto ulkoasiainministeriön oikeuspalvelulle YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen Suomen kuudennesta määräaikaisraportista

YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1976. Sopimusvaltiot antavat määräaikaisraporttinsa ihmisoikeuksien komitealle. Suomi antaa nyt kuudennen raporttinsa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyy lasten kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevat artiklat. Kuitenkin näin lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuonna joudumme toteamaan, ettei sopimusta vieläkään oteta riittävän vakavasti. Lapsiasiantuntijat joutuvat jatkuvasti muistuttamaan, että lapsilla on omia, erityisiä oikeuksiaan, ja että lapsen oikeuksien sopimus on yhtä velvoittava kuin muutkin ihmisoikeussopimukset. Toisaalta ne muistuttavat, että vaikka lapsia varten on oma sopimuksensa, myös muut ihmisoikeussopimukset koskevat yhtä lailla lapsia.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 26 artikla velvoittaa valtiota huolehtimaan kaikkien kansalaisten yleisestä yhdenvertaisuudesta. Lastensuojelun Keskusliitto tuo lausunnossaan esiin niitä lapsiin liittyviä ajankohtaisia asioita, joiden se katsoo kuuluvan sopimuksen toimialaan. Erityisesti kiinnitetään huomiota maahanmuuttajataustaisten lasten asemaan ja heidän saamiinsa palveluihin, jotka keskusliiton mielestä on järjestetty puutteellisesti.

Dublin-menettelyt (13 artikla)

Vastuunmäärittämisasetuksen ongelmat ovat tunnustettuja EU:ssa. Riippumatta EU:n ponnistuksista ns. kolmansien maiden kansalaisten liikkumisen rajoittamiseksi ja ohjaamiseksi, yrittää suuri joukko lapsia – kuten aikuisiakin – löytää perheenjäseniään tai muita sukulaisiaan ja asettua asumaan, välittämättä EU:n luomista säännöistä. Jäsenmaiden turvapaikkamenettelyissä on suuria eroja hakijan oikeusturvan ja palvelujen kannalta. Joidenkin maiden kohdalla on edelleen mahdollista, että hakija palautetaan lähtömaahan, jossa hän voi joutua epäinhimillisen kohtelun, jopa kidutuksen kohteeksi. Lisäksi unionin rajalla sijaitsevien maiden järjestelmät joutuvat kohtuuttomalle koetukselle. Nykyinen järjestelmä on tuonut myös epäinhimillisiä piirteitä kiertolaisuuteen, kun ihmiset pyrkivät peittämään matkalla jättämiään jälkiä – myös kirjaimellisesti sormenjälkiään. Suomessakin on tavattu lapsia, joilta on poltettu tai ruhjottu sormenpäiden iho sormenjälkien tallentamisen ja tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Tiukkojen säännösten tehokas toimeenpano ilman laillista oleskeluoikeutta olevien ihmisten palauttamiseksi saa kiitosta. Ne estävät laittomasti maassa olevan väestönosan syntymistä. Lastensuojelun Keskusliiton mukaan lasten siirtely maasta toiseen rikkoo kuitenkin nykyisellään lapsen oikeuksia. Järjestelmään tulisi saada turvatakeet erityisesti lasten kohdalla.

Hakijoiden ikään liittyvillä epäselvyyksillä on erityisiä seurauksia Dublin-palautuksissa. Osa nuorista saattaa ilmoittaa ikänsä väärin eri syistä. Tästä voi aiheutua heille kohtuuttomia seurauksia, viime kädessä jopa palautus lähtömaahan, josta lapsi on alun alkaen paennut epäinhimillistä kohtelua. Iänmäärityksen käytännöt ovat tänä päivänä liian epämääräiset, että voitaisiin luottaa esimerkiksi toisesta maasta saatavaan Eurodac-rekisterin tietoon henkilön iästä. Rekisteri kertoo, että henkilö on rekisteröity jossain maassa aikuisena, mutta se ei kerro yhtään enempää henkilön iästä.

Dublin-menettelyjen nopeuttaminen on Lastensuojelun Keskusliiton mielestä tarkoituksenmukaista, mutta lasten ollessa kyseessä nopeus ei voi olla itseisarvo. Erityisesti ilman huoltajaa tulleiden lasten kohdalla palautus ei voi olla koskaan automaattista, vaan sitä tulee edeltää yksilöllinen tilannearviointi. Myös Dublin-sopimuksen kaavamainen soveltaminen turvapaikanhakijalapsiin ja sopimuksen mahdollistamat säilöönotot huolestuttavat. Lastensuojelu Keskusliitto toivoo, että Suomi pikemminkin edistää EU:ssa käynnistynyttä Dublinin uusimista ja hakijoiden oikeusturvan parantamista, kuin hidastaa kehitystä tai heikentää oikeusturvaa.

Palvelujen parantaminen (23, 24 artiklat)

Lastensuojelulain toimeenpano edellyttää lisää resursseja

Valtaosalla suomalaislapsista hyvinvointi on turvattu. Psykososiaalista tukea ja apua tarvitsevien lasten, mukaan lukien kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kuitenkin viime vuosina jatkuvasti kasvanut, heijastaen sekä perheiden taloudellisten ja sosiaalisten vaikeuksien kasvua että vanhemmuutta tukevien palvelujen heikentymistä. Yhteiskunnan yleisen eriarvoistumisen myötä myös lasten asema on polarisoitunut.

Vuonna 2008 voimaan astunut lastensuojelulaki toi tärkeitä lasten asemaa turvaavia parannuksia ja on sisällöltään varsin hyvä. Laki ei kuitenkaan yksin riitä turvaamaan lasten ja nuorten turvallista kasvua ja kehitystä sekä perheiden tarpeiden mukaista ja oikea-aikaista tukemista, siihen tarvitaan myös riittäviä ja oikein kohdennettuja resursseja. Lain toimeenpano on saatujen kokemusten mukaan kärsinyt, kun siihen ei ole osoitettu tarpeeksi voimavaroja. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä valtion tulisi velvoittaa kunnat parantamaan lastensuojelupalvelujaan yleisesti ja erityisesti tehostaa ehkäiseviä palveluja. Lastensuojeluun tarvitaan tuntuvasti lisää sosiaalityön ammattilaisia. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä valtion tulee kohdentaa valtionosuutta kunnille siten, että kunnat voivat toteuttaa lastensuojelulain mukaiset velvoitteet, parantaa lastensuojelupalveluja yleisesti ja erityisesti tehostaa ehkäiseviä palveluita. Erityinen kohdennettu valtionavustus lastensuojeluun varmistaa lastensuojelutarpeessa olevan lapsen yhdenvertaisuuden palvelujen saamiseksi.

Lasten ja perheiden palvelujen saatavuus ja laatu vaihtelevat alueittain ja kunnittain. Sijaishuollossa vakavana rakenteellisena epäkohtana on perhehoidon sekä absoluuttinen että suhteellinen supistuminen.

Valtion informaatio-ohjaus on selvästi riittämätön instrumentti takaamaan palvelujen määrällistä ja laadullista perustasoa. Palvelujen järjestämisen velvoittavia normeja ei voi korvata pelkillä laatusuosituksilla ja oppailla. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä lastensuojelupalveluille tarvitaan kansallisesti hyväksytyt laatustandardit. Sitä edellyttää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 3 (3).  Palvelujen saatavuuden ja laadun turvaaminen edellyttää keskusliiton mielestä myös sekä kunnilta että valtiovallalta valvontajärjestelmän kehittämistä ja sen riittävää resursointia.

Perheenyhdistäminen (artikla 23:1)

Turvapaikkapolitiikassa tehdään jatkuvasti muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan lasten elämään. Muutokset ovat reagointia esimerkiksi hakijamäärien kasvuun. Perhe-elämän suojan heikentäminen on yksi yleisimmistä keinoista, joilla pyritään antamaan maahanmuuttopoliittisia signaaleja.

Sisäasiainministeriössä on syksyllä 2009 valmisteilla ehdotus, jolla kiristettäisiin ulkomaalaislakia muun muassa perhe-elämän suojaa kaventamalla. Ehdotuksen mukaan kansainvälistä suojelua saaneiden tulisi asua oleskeluluvan saatuaan vuosi maassa, ennen kuin perheenyhdistämistä voisi hakea. Kiintiöpakolaisia ja niitä muutamia, jotka saavat turvapaikan, tämä ei koskisi. Keskusliitto vastustaa esitystä. Liiton mukaan tästä aiheutuisi kohtuutonta haittaa hakijoille. Kotoutumisen hidastaminen pitkittämällä eroa perheestä on inhimillisesti kestämätöntä ja seuraukset voivat aiheuttaa jatkossa lisää kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollolle. Lisäksi se asettaisi pakolaiset eriarvoiseen asemaan ulkomaalaisstatuksesta riippuen.

Em. ehdotus ottaa kantaa myös kasvattilasten asemaan. Kollektiivisista kulttuureista tulevien ihmisten perhekäsityksen ja tiukan ydinperheen määritelmän yhteensovittaminen on haasteellista. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä lainsäädännön tulisi mahdollistaa riittävä joustavuus, jotta ei luoda kohtuuttomia tilanteita, esimerkiksi kasvattilasten jäämistä heitteille aseellisten selkkausten keskelle.

Toinen keino kiristää ulkomaalaislakia on asettaa sanktioita siitä, jos hakija on antanut väärää tietoa. Sinänsä ymmärrettävä pyrkimys estää maahantulosäännösten kiertämistä saattaa asettaa lapset ja nuoret kohtuuttomiin tilanteisiin. Lapsella tai nuorella voi olla painavat syyt siihen, että hän antaa vääriä tai puutteellisia tietoja henkilöllisyyteensä liittyvistä seikoista.  Heitä on yleensä ohjeistettu antamaan puutteellisia tietoja, joskus jopa pelottelulla ja rangaistusten uhalla.

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä lapsen edun huomioimisen tulee ohjata viranomaisen tutkintaa ja tulkintaa näissäkin tapauksissa. Päätöksentekijän on suhteutettava viranomaiselle ja yhteiskunnalle aiheutuva haitta väärien tietojen antamisesta lapsen etuun. Lapsen rankaisemisella siten, että perhesiteet katkeaisivat lopullisesti, voi olla kauaskantoiset kielteiset seuraukset kotoutumisen epäonnistuttua.

Varhainen tuki eroperheille ehkäisee huoltoriitoja (artikla 23:4)

Lapsen hyvinvointi on vaarassa silloin, kun vanhemmat eivät keskinäisten ristiriitojen vuoksi pysty huolehtimaan lapsestaan. Siksi on tärkeää, että vanhemmat parisuhteen kriiseissä ja eron varhaisessa vaiheessa saavat apua ja tukea. Lapsen kannalta on erityisen vahingollista, jos vanhempien välit eron jälkeen kärjistyvät huoltoriidaksi.

Lastensuojelun Keskusliitto on huolissaan siitä, palvelujärjestelmämme ei nykyisellään pysty kunnolla vastaamaan eroavien vanhempien henkisen tuen ja sovittelun tarpeisiin. Huoltoriitoja ei pystytä riittävän tehokkaasti ehkäisemään. Varhaisempi puuttuminen eroperheen tilanteeseen tarkoittaa mm. uudenlaisia eropalveluja. Keskusliitolla on ollut käynnissä Neuvo-projekti vuosina 2005–2009 ja siinä on kehitetty työtapoja eroperheiden vanhempien auttamiseksi. Projektin aikana eroavien vanhempien vertaisryhmien toiminta on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi tuen muodoksi. Keskusliiton mielestä kuntien tulee palveluja järjestäessään huolehtia siitä, että eroperheet saavat sekä ammatillista että myös vertaisryhmien tarjoamaa apua ongelmatilanteissaan. Kunnan palveluissa voidaan tukea ja käynnistää vanhempien vertaisryhmätoimintaa.

Syrjimätön suojelu (artikla 24:1)

Lastensuojelun kehittäminen maahanmuuttajien tarpeita vastaavaksi on vasta aluillaan. Lastensuojelun Keskusliiton mukaan kehittämistyöhön tarvitaan valtakunnallista ja suunnitelmallista panostusta. Tosin kehittämisen pohjaksi tarvittavaa tietoa lapsista, perheistä ja heidän palvelujen tarpeestaan on kuitenkin riittämättömästi.

Ilman huoltajaa tulleet lapset pakenevat Eurooppaan ihmisoikeusloukkauksia, aseellisia selkkauksia, köyhyyttä tai hyväksikäyttöä, mutta heidän perusoikeuksiensa toteutuminen Euroopassa ei ole itsestään selvää. EU:lla on toimivaltaa maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Sen lähtökohtana on kuitenkin maahanmuuttopolitiikka, ei lasten oikeudet. Lapsen asemaan liittyviä erityiskysymyksiä käsitellään kyllä useissa direktiiveissä, mutta johdonmukaisuus puuttuu.  Asiakirjoissa on jopa keskenään ristiriitaisia säännöksiä. Kaikissa direktiiveissä mainitaan yleisesti lapsen edun huomioiminen, mutta käsitettä ei tarkemmin määritellä, ja käytännössä löytyy aina joku säännös, joka menee lapsen edun yli ja ohi. Moni komissiolta lähtenyt lasten asemaa turvaava säännös on vesittynyt jäsenmaiden direktiiveistä neuvoteltaessa. Lapsilla on samat tarpeet ja oikeudet huolimatta siitä, ovatko he turvapaikanhakijoita, ihmiskaupan uhreja tai muun syyn vuoksi EU:n alueella. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä EU:n maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan paremmin lasten erityisaseman huomioivia säännöksiä ja holistista, lapsinäkökulman huomioivaa näkemystä. Tarvitaan myös eri toimijoiden kouluttamista lapsen erityisasemaan ja kohteluun.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa on aina leimannut se, että sitä johdetaan ”suhdanteiden” mukaan. Yksiköitä lakkautetaan ja avataan tulijamäärien vaihtelun sekä alue- ja työvoimapoliittisten tekijöiden mukaan.  Lasten vastaanottoon tällainen sopii huonosti. Suomessa lasten vastaanoton järjestelmää on kuitenkin pidetty varsin mallikkaana. Nyt ollaan kuitenkin tienhaarassa.  Kehitteillä on innovatiivisia malleja vastaamaan uusiin haasteisiin, mutta järjestelmä on muotoutunut hajanaiseksi. Erilaiset käytännöt eri paikkakunnilla asettavat lapset eriarvoiseen asemaan. Maahanmuuttovirastolla on haasteellinen tehtävä hajanaisen vastaanoton kehittämisessä ja hallinnoimisessa. Keskusliitto toivoo, että maahanmuuttovirastolle annetaan riittävät resurssit lapsen oikeuksien mukaiseen kehittämistyöhön. Nousevan muukalaisvastaisuuden ei saa antaa vaikuttaa päätöksiin lasten vastaanotosta. Satsaukset on perusteltavissa myös rahassa. Resursoimalla kunnolla lasten ja nuorten palveluihin alkuvaiheessa, luodaan pohjaa, jolla voidaan säästää tulevaisuudessa.

Maahanmuuttajaperheet tarvitsevat oikeaa tietoa lastensuojelusta omalla äidinkielellään. He kaipaavat apua ja vaihtoehtoisia toimintatapoja kasvatustehtävässään. Esimerkiksi kuritusväkivalta on Suomessa kielletty, kun taas se on voinut olla lähtömaassa sallittua. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä maahanmuuttajalasten kohdalla on huostaanottojen välttämiseksi panostettava erityisen paljon ehkäisevään ja avohuollon työhön. Vanhemmat eivät hae apua ajoissa pelätessään huostaanottoa. On myös tiedossa, että osa lapsista joutuu perheen ja yhteisön hylkäämiksi laitossijoituksen jälkeen.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että ilman huoltajaa tulleiden lasten oikeus jälkihuoltoon hoidetaan kuntoon pikaisesti. Näiden lasten kohdalla on katsottu, etteivät he ole lastensuojelun asiakkaita, joten kunta ei ole velvollinen järjestämään heille jälkihuollon palveluja. Osa heistä elää kuitenkin yleensä vähintään yhtä vaikeassa tilanteessa kuin suomalaiset lastensuojelupalveluja tarvinneet, täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret ja tarvitsevat ns. jälkihuollon tarjoamaa tukea. Valtion on huolehdittava näistä lapsista aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista 21 ikävuoteen saakka.

Lasten osallistumismahdollisuuksia on lisättävä (25 artikla)

Valtioneuvosto hyväksyi 13.12.2007 lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman vuosiksi 2007–2011. Hallituksen tavoitteena on, että kaikissa kunnissa on vuoden 2010 loppuun mennessä aktiivisessa käytössä erityisesti 5–17-vuotiaiden vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmä. Nuorisovaltuusto toimii 59 %:ssa kunnista ja niissä asuu 87 % nuorista. Kunnista 20–30% ei ole ottanut käyttöön minkäänlaisia lasten ja nuorten osallistumisjärjestelmiä. Alakouluikäisille osallistumismahdollisuuksia on kunnissa käytössä kaiken kaikkiaan vielä hyvin vähän.

Lainsäädäntö tukee osallistumista. Suomen perustuslain mukaan (1995/1999) lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Nuorisolaki (2006) 8 § edellyttää, että nuorille 0-29-vuotialle tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Nuoria on myös kuultava heitä koskevissa asioissa. Lastensuojelulain (2008) mukaan lapsen mielipide tulee ottaa huomioon lastensuojeluasioissa ja palveluissa. Kuntalaki (1995) tai hallintolaki eivät myöskään rajaa velvoitetta tiedottaa kunnan asioista, selvittää mielipiteitä tai järjestää neuvontaa palveluista täysi-ikäisiin; velvoitteet koskevat myös lapsia. YK:n lapsen oikeuksien sopimus asettaa useassa artiklassa (12, 13, 14,15, 17 artiklat) valtiovallalle velvoitteita lasten mielipiteiden kuulemiselle, osallistumiselle ja vaikuttamiselle.

Lapset itse kokevat, että heidän mielipidettään ei riittävästi kysytä ja kuulla. Tästä on tuoreita tutkimustuloksia lapsiasiavaltuutetun toimiston Asiaa aikuisille julkaisussa (2009). Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että valtiovalta ja kunnat ottavat toimissaan lasten osallistumisoikeuksien toteuttamisen nykyistä paremmin huomioon. Hyvänä esimerkkinä on juuri valmistunut Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma, jossa nuorille järjestettiin työseminaari, jossa koottiin heidän näkemyksiään. Kunnissa lasten mielipiteitä voitaisiin selvittää myös tehtäessä lastensuojelulain (12 §) edellyttämää hyvinvointisuunnitelmaa. Lasten osallistumismahdollisuuksien edistämiseksi tarvitaan rakenteita (esim. oppilaskunnat, nuorisovaltuustot) ja koulujen toimintakulttuurin kehittämistä sekä lasten parissa työskentelevien koulutusta.

Kotouttamisen kehittäminen

Maahanmuuttopoliittinen keskustelu keskittyy tällä hetkellä työhön liittyviin kysymyksiin. Nyt on kuitenkin myönnettävä myös se tosiasia, että työntekijöillä on usein perheet, ja perheenjäsenet tarvitsevat kotoutumista ja palveluja aivan yhtä lailla kuin työttömän työnhakijan perheet. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä kotouttamisen toteuttaminen kunnissa ilman lisäresursseja on epärealistista. Kotouttamisessa on panostettava ehkäisevään työhön, sillä korjaava aiheuttaa moninkertaiset kustannukset.

Ilman huoltajaa tulleiden lasten vastaanotto on kriisiytynyt. Tällä hetkellä ei pystytä täyttämään kotouttamislain määräyksiä esim. ryhmäkoosta, sillä yksiköissä on yleisesti lähes kaksinkertainen määrä lapsia paikkalukuun nähden.  Yksilötason kotoutumisen astetta ei ole määritelty eikä ehkä voidakaan määritellä. Lastensuojelun Keskusliitto pitää kuitenkin tärkeänä, että indikaattoreita kehitetään rakenteiden tasolla. Kotoutumisen kehittämisen tueksi tarvitaan toimenpiteiden vaikuttavuuden seurantaa. Kotoutumisen toteutumisen arviointia tulee kehittää myös lasten ja perheiden näkökulmasta. Palvelujen kehittämiseksi tarvitaan tietoa niistä erityisistä riskitekijöistä tai suojaavista tekijöistä, jotka aiheuttavat maahanmuuttajalasten syrjintää tai johtavat heidän syrjäytymiseensä. Tilastointi ei tuota palvelujen kehittämiseen tarvittavaa kvantitatiivista tietoa sosiaali- tai terveyspalvelujen sisällä, jolloin kokonaisnäkemystä maahanmuuttajalasten ja perheiden tilanteesta tai palvelujen vaikuttavuudesta ei voida muodostaa.

Nuorisotutkimusverkoston nuorisotyötä koskevista tutkimustuloksista[1] löytyy mielenkiintoista pohdittavaa: nuoret itse eivät kaivanneet niinkään erilaisissa periaateohjelmissa paljon korostettua oman kulttuurin ja uskonnon tukea, vaan mahdollisuuksia osallistua. Ehkä yllättävääkin oli, että nuoret näkivät suurimmaksi osallistumisen esteeksi työntekijöiden ja muiden nuorten ennakkoluuloisuuden. Nuoret myös korostivat rasismin käsittelemistä, kun taas aikuiset kentällä tarjoavat usein suvaitsevaisuuskasvatusta.


[1] -Veronika Honkasalo, Anne-Mari Souto & Leena Suurpää (2007). Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? Kokemuksia, käytäntöjä ja haasteita 10 suurimmassa kunnassa. Nuoriso-tutkimusverkosto/nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 16. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/kymppikerho.pdf

Mitä mieltä olet Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivuista?

Vastaa kyselyyn Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivujen käytettävyydestä.
Vastausten pohjalta kehittämme verkkoviestintäämme paremmaksi.

Vastaa kyselyyn