Siirry sisältöön

Luonnos YK:n sijaishuollon ohjeiksi (Draft UN Guidelines for the Appropriate Use and Conditions of Alternative Care for Children)

Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteisiin ja velvoitteisiin nojautuvien, kansainvälisten ohjeiden laatiminen sijaishuollossa olevien lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi on tervetullut asia.

Luonnos kattaa laajasti keskeiset sijaishuollossa olevien lasten asemaan ja sijaishuoltopalvelujen järjestämiseen liittyvät kysymykset. On erittäin tärkeää ja myönteistä, että vaikka asiakirjan pääpaino on sijaishuollossa, siinä on pantu painoa myös sijaishuollon tarpeen ehkäisyyn. Pääosin ja erityisesti yleisten periaatteiden ja näkökulmien osalta luonnoksen sisältöä voidaan pitää kannatettavana.

Ohjeissa tähdennetään perheen merkitystä lapsen kasvulle sekä hyvinvoinnille ja painotetaan, että lapsen tulisi ensisijaisesti olla vanhempiensa hoidettavana tai palata heidän hoidettavakseen. Julkisen vallan vastuuna on huolehtia, että perheet saavat tarpeellista apua lastenkasvatustehtävässään. Palvelujen saatavuuden turvaaminen niitä hakeville sekä lasten parissa toimivien ammattilaisten kouluttaminen havaitsemaan lasten ongelmia ovat olennaisen tärkeitä. Mutta tehokkaan ehkäisevän lastensuojelun toteuttamiseksi ne eivät vielä riitä. Asiakirjasta jäävät puuttumaan suuntaviivat koskien viranomaisten ja lasten parissa toimivien eri työntekijöiden varhaisvaiheen interventioita ja tukea lapsille sekä perheille. Niin ikään luonnoksen yleisiä periaatteita ja näkökohtia käsittelevän luvun ”Lapsi ja perhe” -jaksoon tulisi sisällyttää pienimmän välttämättömän puuttumisen periaate.

Julkisen vallan vastuu lasten ja perheiden perushyvinvoinnista tulisi ilmaista nykyistä selkeämmin ja velvoittavammin. Asiakirjassa aivan oikein esitetään, että taloudellisten ja aineellisten vaikeuksien ei tulisi koskaan olla yksinomaisena perusteena lapsen sijaishuoltoon sijoittamiselle tai estää lapsen palaamista perheeseensä. Toteamus, että taloudelliset vaikeudet tulisi nähdä signaalina tarpeelle tarjota perheelle riittävää tukea, on liian väljä ja epämääräinen.

Ohjeet sisältävät lukuisia hyviä esityksiä erilaisten ohjelmien, palvelujen ja työmuotojen kehittämiseksi lasten, nuorten ja vanhempien eri elämäntilanteisiin ja ongelmiin. Esitysten ongelmana kuitenkin on, että ne ovat monelta osin liian yksityiskohtaisia, luettelonomaisia sekä tämänhetkisiin palvelujärjestelmiin ja -muotoihin sidottuja. Yksityiskohtaisuudestaan huolimatta ne eivät tavoita riittävästi sijaishuollon kentän moninaisuutta, esimerkiksi laitoshuollon ja perhehoidon välimaastoon sijoittuvia palveluja.

Liian yksityiskohtaiseen ja nykyaikaan sidottuun ohjeistoon liittyy vaara, että ohjeet vanhenevat nopeasti ja kaipaavat jatkuvaa päivittämistä. Vaikka sekä yleisissä periaatteissa ja lähtökohdissa että sopivimman sijaishuoltomuodon määrittelyä koskevassa luvussa tähdennetään, että kaikki ratkaisut on tehtävä yksilökohtaisesti, ohjeiden liiallinen yksityiskohtaisuus saattaa jäykistää ja byrokratisoida palvelujen toimintaa. Usein lapsen etu ja lapsen yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen edellyttävät nimenomaan joustavia ja luovia ratkaisuja.

Suhteessa laitoshuoltoon ohjeet ovat eräiltä osin sekavat. Laitoshuollon käyttö tulisi rajoittaa tapauksiin, joissa se on erityisen sopivaa, välttämätöntä ja rakentavaa kyseessä olevalle yksilölle sekä hänen etunsa mukaista. Tämän periaatteen tulisi luonnollisesti koskea kaikkea sijaishuoltoa. Ohjeissa ei oteta huomioon korkeatasoisen laitoshuollon positiivisia mahdollisuuksia esimerkiksi suhteessa koko perheen huomioon ottamiseen ja kuntouttamiseen tai vaativaan, korkeata ammattitaitoa ja suuria henkilöstöresursseja vaativaan hoitoon.

Ohjeissa on tärkeitä ja kannatettavia palvelujärjestelmän toimintaa ohjaavia periaatteita, kuten ettei sijaishuoltopalveluja pidä koskaan käyttää edistämään palveluntuottajien poliittisia, uskonnollisia tai taloudellisia päämääriä eikä palvelujen rahoituksen tulisi koskaan kannustaa tarpeettomiin sijoituksiin tai sijoitusten pitkittymiseen. Ohjeiden tulisi selkeästi velvoittaa sopimusvaltioita luomaan kaikkia sijaishuoltomuotoja sekä laajemmin lastensuojelupalveluja koskevat kansalliset standardit. Palvelujen valvonnan asiantuntevuuden sekä riittävien resurssien turvaamisen velvoite on tärkeä.

Samalla kun keskusliitto pitää ohjeita tarpeellisena ja arvokkaana asiakirjana, se katsoo että ne kaipaavat vielä työstämistä ja selkiyttämistä. Asiakirjan hyväksymistä ei tule tarpeettomasti kiirehtiä.