Siirry sisältöön

Sosiaalihuollon alueellinen yhdenvertaisuus turvattava

Uusi sosiaalihuoltolaki tulee saattaa voimaan mahdollisimman valmiina.

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttista (STM 2012:12)

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta kommentoida sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttia. Keskusliitto haluaa myös esittää erityisen kiitoksensa sosiaalihuollon lainsäädännön avoimesta valmistelusta.

Yleisiä näkökohtia

Sosiaalihuoltolain uudistamisen tulee lähteä siitä, että se parantaa kansalaisten oikeuksia ja mahdollisuuksia saada tarvittavia palveluja sekä yksilöi sitä, miten sosiaalihuolto vastaa kansalaisten tuen tarpeisiin.

Palvelua hakevan kansalaisten näkökulmasta tuen tarpeen havaitsemisen, arvioimisen ja päätöksenteon prosessi ei ole selkeä ja asiakaslähtöinen. Erityisesti tulee selkiyttää asiakkaan asemaa ja oikeuksia tilanteessa, jossa hakijan ja päätöksentekijän näkemykset tuen tai palvelun tarpeesta ovat ristiriidassa keskenään.

Lain yleisiä tavoitteita ja periaatteita voidaan pitää tarkoituksenmukaisina ja tavoiteltavina, joskin lain yleiset tavoitteet ovat varsin kunnianhimoiset. Tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyserojen kasvu lisääntyy, tämä lienee perusteltua.

On kuitenkin todettava, että sosiaali- ja terveyserojen kasvuun johtaneet ratkaisut tehdään valtaosin sosiaalihuollon lainsäädännön ulkopuolella. Näin ollen ei ole realistista eikä uskottavaa, että kehityksen suunta saataisiin käännettyä vain yhden toimialan lainsäädäntöä muuttamalla.

Lakiuudistuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia, sukupuolivaikutuksia ja lapsivaikutuksia tulisikin arvioida yksityiskohtaisemmin sekä konkreettisten tavoitteiden tai näkökulmien avulla. Esimerkiksi lapsivaikutusten arviointi on loppuraportissa tehty hyvin yleisellä tasolla, eikä lakiehdotuksen esityksiä ja ennustettuja vaikutuksia ole riittävästi sidottu toisiinsa.

Ensisijaiseksi yleislaiksi tarkoitettu sosiaalihuoltolaki on vuosien kuluessa tyhjentynyt ja eri ryhmien palvelut pirstoutuneet eritasoiseen erityissääntelyyn. ”Uudelleen täyttäminen” ei saa merkitä päällekkäisyyden luomista olemassa olevan lainsäädännön kanssa.

Toisaalta lainsäädännön uudistus antaisi myös mahdollisuuden arvioida joidenkin erityislakien yhdistämistä sosiaalihuoltolakiin. Sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus olisikin hyvä ja luonteva tilaisuus yhdistää asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu erityislaki yleislakiin.

Päätettäessä millaisesta kokonaisuudesta sosiaalihuollon lainsäädäntö muodostuu, on lähtökohtana oltava käytännön työntekijän näkökulma. Sosiaalilainsäädäntöä soveltavat pääasiassa muut kuin lainopillisen koulutuksen saaneet henkilöt.

Lainsäädännön tulee muodostaa johdonmukainen ja helposti avautuva kokonaisuus. Tähän liittyy myös se, miten usein lainsäädäntöä uudistetaan. Esimerkiksi lastensuojelulain uudistamistahti lain kokonaisuudistuksen jälkeen on aiheuttanut sen, ettei lakia yksinkertaisesti tunneta kentällä riittävästi.

Uusi sosiaalihuoltolaki tulee saattaa voimaan mahdollisimman ”valmiina”, eikä siten, että lakia heti sen voimaantulon jälkeen ryhdytään jälleen uudistamaan.

Kuntien järjestämisvastuu ja valtakunnallinen ohjaus

Lastensuojelun Keskusliitto on aiemmissa kannanotoissaan esittänyt, että tuleva lainsäädäntö tulee laatia kuntia velvoittavaan muotoon. Ilman velvoittavia säännöksiä, riittäviä resursseja ja valvontaa periaatteet ja linjaukset jäävät julistuksiksi.

Työryhmä katsoo, että yksityiskohtaisen säätelyn puutteet voidaan paikata velvoittamalla kunnat laatimaan ja julkaisemaan palvelujen järjestämistä koskevat tiedot ja palvelujen myöntämistä koskevat perusteet.

Ilman mitään mainintoja konkreettisista palvelumuodoista, jotka kunnassa tulee olla tarjolla, on suuri ja varsin todennäköinen vaara, että kuntien palvelutarjonta eriytyy entisestään. Sen myötä tuen tarpeessa olevat joutuvat entistä eriarvoisempaan asemaan asuinpaikkakunnastaan riippuen.

Kunnan järjestämisvastuun korostaminen asiakkaan oikeuksien sijaan tuottaa riskin siitä, että lain tarkoituksena esitetty palvelujen tarpeenmukaisen ja yhdenvertaisen saatavuuden edistäminen eivät lasten ja perheiden arjessa toteudu.

Työryhmä tarkastelee asiaa yksittäisen näkökulmasta, ei koko yhteiskunnan näkökulmasta (kukin kunta laatii omat kuntakohtaiset perusteensa). Vetoaminen palvelujen muuttumiseen ei ole riittävä argumentti konkreettisten palvelumuotojen pois jättämiseen.

Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa ihmisten hyvinvoinnin tekijät, palvelujen tarve ja niihin vastaamisen keinot eivät muutu kovin nopeasti ja radikaalisti.

Esimerkiksi kotipalvelut ovat säilyttäneet merkityksensä vuosikymmenestä toiseen, erityisesti ehkäisevän lastensuojelun kannalta niillä on suuri merkitys. Kotipalveluiden häivyttäminen pois lainsäädännöstä ei ainakaan paranna niiden saatavuuden parantamista, mitä kuitenkin kipeästi tarvittaisiin.

Lakiesityksen mukaan laadittaessa palvelujen myöntämisen perusteita tulee huomioon ottaa valtakunnallinen ohjaus. Lainsäädännön toteutumista voidaan tukea laatusuosituksilla, vaikka laatusuositukset eivät sinällään toimi päätöksenteon tai valvonnan tukena.

Kuitenkin erityisesti lastensuojelussa on selkeää tarvetta työn yhtenäistä laatua lisääville suosituksille. Lastensuojelun laatusuositusten todetaan valmistuvan vuoden 2012 aikana ja onkin tärkeää, että valmistuvissa laatusuosituksissa nostetaan esiin juuri raportissa mainittuja laatua vahvistavia näkökulmia, kuten lastensuojelua ohjaavia eettisiä arvoja ja periaatteita, lastensuojelun johtamiseen liittyviä näkökulmia sekä yksilöidään vaikuttavan lastensuojelun toimintaedellytyksiä.

Jotta valtakunnallinen ohjaus voisi myös käytännössä täyttää tehtävänsä, eli ohjata kuntien palvelujen järjestämistä yhdensuuntaisesti koko maassa, on resursointia kaikilla valtion ohjaustasoilla lisättävä huomattavasti.

Sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistamalla tulee kaikin tavoin edistää kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumista. Palvelujen saatavuudessa olevien alueellisten erojen lisäksi tulee kiinnittää huomiota siihen, että palvelut muodostavat lasten ja perheiden näkökulmasta eheän kokonaisuuden. Tämä edellyttää myös aikuisten palvelujen kiinnittämistä systemaattisemmin osaksi lasten ja perheiden ehkäiseviä palveluja.

Sekä ehkäisevän lastensuojelun että lastensuojelun suurena pulmana ovat niukentuneet henkilöstöresurssit.

Asiakasmäärien kasvu, asiakasperheiden tarpeiden monimuotoistuminen ja työn sisältöjen muuttuminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa asiakastyötä tekevien työntekijöiden työajassa ei ole riittävästi asiakkaiden tarpeista lähtevien joustojen mahdollisuuksia.

Henkilöstön määrästä todetaan vain yleisellä tasolla, että sen on vastattava kuntalaisten tarvetta. Käytännössä suuret asiakasmäärät ovat sen koko luokan ongelma, että niihin puuttuminen on avainasemassa asiakaslähtöisten palvelujen saamiseen.

Tästä syystä henkilöstömitoitusten sivuuttaminen on lasten suojelun näkökulmasta suuri puute. Lastensuojelun sosiaalityölle pitäisi henkilöstömitoitusten avulla palauttaa sosiaalityön tekemisen mahdollisuudet, siten voidaan myös lisätä lastensuojelutyön tekemisen mahdollisuuksia, vetovoimaisuutta sekä henkilöstön työssä jaksamista ja työhön sitoutumista.

Yhteistyön merkitys

Työryhmän kantaan yhtyen Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä sosiaalihuollon vahvaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja sosiaalihuollon osaamisen vahvistamista muilla sektoreilla.

Lasten ja lastensuojelun näkökulmasta keskusliitto korostaa erityisesti yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja päivähoidon kanssa. Varhaiskasvatuksen hallinnonalasiirrosta johtuen on erityisen tärkeää säätää huolellisesti sosiaalihuoltolain ja valmisteilla olevan varhaiskasvatuslain yhteensovittamisesta. Myös esityksen 10 §:n sisältävä ehdotus eri toimijoiden tarjoaman tuen hyödyntämisestä on kannatettava ja raikas.

Kunnalle tulisi kuitenkin vielä selvemmin laintasoisesti säätää yhteistyön aloite- ja koordinaatiovastuu, jotta yhteistyö myös käytännössä lähtisi käyntiin ja toimisi.

Osallisuus

Uudistuksen eräänä kantavana periaatteena on ollut osallisuus, joka määritellään lain 3 §:ssä. Lastensuojelun Keskusliitto haluaa painottaa, että lapsella on sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan että perustuslain 6.2 §:n mukaan oikeus saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Jotta lapsi voi tätä oikeuttaan tosiasiassa tehokkaasti käyttää, saattaa hän tarvita erityistä tukea ja neuvontaa. Lisäksi lapsilla väestöryhmänä on yhtäläinen oikeus muiden väestöryhmien ohella vaikuttaa kunnan sosiaalihuoltoon yleisellä tasolla.

Kunnan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia koskevan 8 §:n perusteluissa mainittu ehdotus, että lapsilta ja nuorilta näkemyksiä voidaan kerätä muun muassa päivähoidon, koulun ja vapaa-ajantoiminnan yhteydessä, on kannatettava toimintatapa.

Valvonta

Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti ei tuo sosiaalihuollon valvontaan riittävästi muutoksia. Lakisääteistä omavalvontaa voi pitää tarpeellisena, mutta ei suinkaan merkitykseltään kasvavana oikeusturvakeinona. Käytännössä omavalvontasuunnitelmilla on varsin rajallinen vaikutus.

Ulkoisen valvonnan merkityksellisyyttä tulee korostaa ja sille tulee jatkossa turvata riittävät resurssit. Samalla myös ennakollisen valvonnan toimintaedellytyksiä tulee lisätä, jotta se jatkossa olisi toimintaa tosiasiallisesti ohjaava valvonnan muoto.

Yksittäisiä huomioita

Työryhmän raportissa todetaan, ettei 15 §:ssä otettaisi kantaa syntymättömän lapsen asemaan vaan ”raskaana olevan äidin tarpeisiin hänen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin turvaamiseksi tulisi siten vastata tarvittaessa 16 §:ssä tarkoitetun toimintakykyyn liittyvän tuen tarpeen perusteella taikka äidin ja syntymättömän lapsen asemaan perustuen erityislainsäädännön nojalla”. Raskauden liittäminen toimintakykyyn liittyvään tuen tarpeeseen vaikuttaa erikoiselta ratkaisulta.

Olisi hyvä pohtia, voisiko sosiaalihuoltolaissa huomioida lähisuhde- ja perheväkivallasta aiheutuvaa tuen tarvetta, jolloin tätä tuen tarvetta ei tarvitsisi säädellä erikseen monissa erityislaeissa.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää hyvänä sitä, että myös sosiaalihuoltolaissa kuvataan lapsen edun käsitettä sekä edistetään siten lapsen edun toteutumista. Samoin oman lainkohdan säätäminen lapsen huomioon ottamisesta aikuisille suunnatuissa palveluissa (40§) on todella tervetullut uudistus.

Sosiaalihuoltolaissa ei olla asettamassa kiinteää määräaikaa sille, missä ajassa tuen tarpeen arviointi on kiireellisessä tapauksessa tehtävä, vaan asia jäisi tapauskohtaisen kokonaisharkinnan varaan huomioiden perustuslain 19 §:n 1 momentin vaatimus.

Lasten ja perheiden kannalta toimivat palvelut edellyttävät sitä, että pääsy palvelujen piiriin taataan. Kun poliittisella tasolla ei olla valmiita lisäämään subjektiivisia oikeuksia ja keskitytään prosesseihin, olisi hyvinkin luontevaa, että hoitotakuun rinnalle nostettaisiin lakiin ainakin lastensuojelun palvelutakuu.

Lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta voitaisiin myös konkretisoida lasten tarpeiden huomioimista aikuisten sosiaalipalveluissa siten, että jonkinlainen palvelutakuu tulisi aikuisten palveluja käyttäville vanhemmille. Palvelutakuuseen ei pystytä vastaamaan pelkästään suunnitelmallisuuden ja vastuutyöntekijäajattelun avulla.

Hanna Heinonen

Toiminnanjohtaja, päätoimittaja


040 838 4027

Vastaan keskusliiton johtamisesta ja toimin Lapsen Maailma -lehden päätoimittajana.