Siirry sisältöön

Syrjinnän todellinen tilanne selvitettävä

Maahanmuuttajalasten huostaanottojen välttämiseksi panostettava ehkäisevään ja avohuollon työhön.

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto YK:n rotusyrjinnänpoistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (cerd); yhdistetty 20.–22. Määräaikaisraportti.

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta osallistua Suomen 20.–22. määräaikaisraportin valmisteluun koskien rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen kansallista täytäntöönpanoa. Keskusliitto haluaa lausunnossaan kiinnittää huomiota seuraaviin näkökohtiin:

Yleistä

Suomen 4. määräaikaisraportti YK:n Lapsen oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta on parhaillaan kuulemisvaiheessa lapsen oikeuksien komiteassa Genevessä. Järjestöjen valtuuskunnan kuuleminen Lastensuojelun Keskusliiton johdolla tapahtui 8.2.2011. Hyödynnämme lausunnossamme joitakin niistä näkökohdista, joita myös lapsen oikeuksien raportointiprosessissa aikaisempine suosituksineen on tuotu esille. Järjestöjen ns. LOS-raportointiin osallistui 35 lapsijärjestön edustajaa.

Yksi YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (LOS) neljästä keskeisestä periaatteesta on syrjimättömyys. LOSin art 2 takaa jokaiselle lapselle kaikki yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet muun muassa ilman rotuun perustuvaa erottelua. Lisäksi art 2 sitoo valtioita kunnioittamaan tätä periaatetta ja suojelemaan lasta syrjinnältä kaikin mahdollisin keinoin. CERD-sopimuksen täytäntöönpano kokonaisuudessaan tukee LOS art 2 toteutumista.

Tilastointi

art 2, liittyy myös suositukseen 12

Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että syrjinnän todellinen tilanne selvitetään Suomessa. Tämä edellyttää resursseja työhön, jossa tutkitaan keitä syrjityt ovat, paljonko syrjittyjä on ja mistä syistä syrjintää tapahtuu.

Maahanmuuttajien kotouttaminen

art 2 para 1 c, art 5 para c – e, suositus 19

Maahanmuuttajien kotouttamisen täytäntöönpano, sen tehostaminen ja palvelujärjestelmän saattaminen vastaamaan paremmin tämänhetkisiä tarpeita vaativat enemmän resursseja, uusia toimintatapoja mutta myös enemmän tietoa.

Tällä hetkellä palveluja suunnitellaan ilman riittäviä perustietoja asiakkaista, koska tilastojen kerääminen kansallisuuden tai etnisen taustan mukaan on hyvin rajattua. Toisaalta asia on perusteltavissa, toisaalta tietoa tulisi kerätä riittävästi erillistutkimusten avulla. Esimerkiksi lastensuojelussa ei voida kerätä valtakunnallista tilastoa siitä, mikä on ulkomaalaisten tai muita kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien osuus asiakkaista.

Uuden tutkimustiedon mukaan suomalainen koulutuspolitiikka ei tunnista toisen sukupolven maahanmuuttajanuorten tarpeita, sillä tilastointitavat häivyttävät heidän monikielisyytensä [1].

Maahanmuuttajat tarvitsevat lisää tietoa suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta, lainsäädännöstä, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Heille on tarjottava riittävästi kielenopetusta ja tuettava lasten kaksikielisyyttä. Perheiden palveluissa on myös tärkeää, että lapsen kulttuurinen, kielellinen ja uskonnollinen tausta otetaan huomioon, ja että vanhemmat saavat riittävästi tukea. Maahanmuuttajalasten huostaanottojen välttämiseksi on panostettava erityisen paljon ehkäisevään ja avohuollon työhön.

Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut Lastensuojelu.info -nettisivuston, joka esittelee suomalaista lastensuojelua maahanmuuttajille seitsemällä eri kielellä (suomi, selkokieli, englanti, venäjä, somali, arabi, persia/farsi ja kurdi). Sivustoon on koottu tietoa siitä, mitä lastensuojelu on, mihin se perustuu ja miten se toimii. Ruotsin- ja ranskankieliset versiot ovat valmisteilla.

Yksintulleet turvapaikanhakijalapset

art 2 para 1 c, art 5 para c – e

Pakolaislapsille ei ole tarjolla riittävästi mielenterveyspalveluja, terapiaa ja psykiatrista hoitoa. Kidutettujen kuntoutuskeskuksen tuoreen selvityksen mukaan jopa kolmasosa turvapaikanhakija- ja pakolaislapsista on traumatisoituneita tai havaittavasti oireilevia.[2] Erityisen vaikea tilanne on Suomeen yksin tulleilla turvapaikanhakijalapsilla, joilla palvelujen saanti on sidottu kuntapaikan saamiseen.

Turvapaikanhakijalapset joutuvat monissa tapauksissa odottamaan pitkään kuntapaikkaa ja muuttamaan toiseen ryhmäkotiin odottaessaan ja/tai saatuaan päätöksen oleskeluluvasta. Turvapaikanhakijalapsen asema määrittyy tällä hetkellä ulkomaalaislain, ei lastensuojelulain perusteella. Ulkomaalaislaki puolestaan ei vastaa täysin Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteita.

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös turvapaikanhakijalasten ja muiden vailla pysyvää oleskeluoikeutta olevien lasten perusopetusoikeuteen. Tällä hetkellä tilanne on se, että lapsilla on oikeus saada opetusta, mutta koska he eivät oppivelvollisia, ei kunnilla ole velvollisuutta järjestää sitä. Asiaa yritettiin korjata vastaanottolailla, mutta se ei onnistunut vastustuksen vuoksi. On tärkeää selvittää mahdollisuudet muuttaa joko vastaanottolakia tai perusopetuslakia tämän epäkohdan poistamiseksi.

Turvapaikanhakijalasten majoituksessa sovelletaan lastensuojelulain mukaisia suosituksia. Käytännössä lapsiryhmien koko ja henkilöstön määrä vaihtelee eri yksiköissä. Lastensuojeluun verrattavia mitoituksia pystytään noudattamaan alle 16-vuotialla.

Sen sijaan 16–17-vuotiaiden majoittamisessa ei edes pyritä noudattamaan lastensuojelulain säännöksiä, vaan vastaanoton tasoa on laskettu heidän kohdallaan. Nuoret majoitetaan nykyään tukiasumisyksiköihin, joissa aikuisten tukea on saatavilla vähemmän kuin ryhmäkodeissa. Tämä vuonna 2008 äkillisen hakijamäärän kasvun myötä yleistynyt käytäntö on saanut lain voiman uudessa, syksyllä voimaan tulevassa vastaanottolaissa.

Valtion tulee vahvistaa lastensuojelun asiantuntemusta yksintulleiden lasten maahantuloprosessin kaikissa vaiheissa ja vastata kokonaisuudessaan syntyvistä kustannuksista.  Valtion tulee myös selvittää mahdollisuudet muuttaa lakia niin, että yksin maahan tulleiden lasten vastaanotosta vastaa kokonaisuudessaan kunta, ehkä jopa lastensuojelu.

Lasten säilöönotto on asia, jossa Suomi ei ole EU-maiden parhaimmistoa. Esimerkiksi Ruotsi pyrkii välttämään lasten säilöönottoa, ja ilman huoltajaa tulleita otetaan säilöön vain hyvin harvoin.  Suomessa lapsia otetaan säilöön maahantuloon liittyvistä syistä tai käännyttämisen yhteydessä perheidensä kanssa tai yksin.

Poliisin pidätystiloissa ei saa olla lapsia tai perheitä, mutta tätä tarkoitusta varten varattu maan ainoa säilöönottoyksikkö ei myöskään ole lapsille sopiva kasvuympäristö: samassa yksikössä majoitetaan rikollisia, joita ollaan karkottamassa maasta.  Lisäksi säilöönotossa on kysymys vapaudenriistosta.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sijoittaminen kuntiin

art 3, suositus 17:

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja jopa kiintiöpakolaisten sijoittaminen kuntiin on kangerrellut pahasti viimeisten vuosien aikana. On huolestuttavaa, että perheet ja erityisesti ilman huoltajaa tulleet lapset joutuvat jäämään vastaanottokeskuksiin saatuaan oleskeluluvan.

Suomi tarjoaa heille kansainvälistä suojelua, muttei paikkaa mihin asettua asumaan ja kotoutumaan. Ihmiset jäävät käytännössä jonkinlaiseen välitilaan; vastaanottokeskuksessa oleskelu on tarkoitettu väliaikaiseksi ja asukkaat saavat vain rajatusti välttämättömiä palveluja. Jotkut lähtevät oma-aloitteisesti pois ja saattavat pahimmillaan päätyä kiertelemään sukulaisten tai tuttavien luo.

Erityisen riskialtista on jättää nuoret tällaiseen tilanteeseen. Tätä voidaan pitää rakenteellisen rasismin yhtenä ilmenemismuotona, joka lisää asunnottomuutta ja syrjäytymistä.

Perheenyhdistäminen

suositus 20

Muutokset ulkomaalaislakiin heinäkuussa 2010 kiristivät perheenyhdistämismenettelyä. Uuden lain mukaan alaikäinen perheenkokoaja tulkitaan alaikäiseksi vain, jos hän vielä perhesideluvasta päätettäessä on alaikäinen. Käytännössä muutos merkitsee sitä, että suurin osa hakijoista on menettänyt oikeuden perheenyhdistämiseen, sillä hakijat ovat etupäässä 15–17-vuotiaita (esim. vuonna 2008 Suomeen tulleista 706:stä vain 83 oli alle 15-vuotiaita, vuonna 2010 vastaava luku oli 45 yhteensä 329 hakijasta).

Hakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet hakijamäärien kasvun myötä, ja todennäköisesti vain harva ilman huoltajaa tullut pakolaislapsi onnistuu saamaan sekä oman turvapaikka- että perheenyhdistämisprosessinsa päätökseen ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä.

Muutoksen myötä lapsi on menettänyt oikeuden perheeseensä hallinnollisten prosessien viivästymisen vuoksi. Esitys on heikentänyt pakolaistaustaisten lasten asemaa, sillä heillä perheenyhdistämisen prosessien kestot ovat huomattavasti esimerkiksi EU-kansalaisten käsittelyaikoja pidemmät.

Perheenyhdistämistä on tiukennettu myös kotouttamislain kautta: uuteen lakiin lisättiin säännös, jonka mukaan valtio ei enää kustanna perheenjäsenten matkoja muissa kuin erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Varattomuus ei ole tällainen poikkeus.

Jos lapsi onnistuu saamaan myönteisen päätöksen perheenyhdistämishakemukseensa ennen kuin täyttää 18 vuotta, hän ei välttämättä saa vanhempiaan Suomeen, jos nämä ovat käyttäneet jo kaikki säästönsä lapsen matkaan ja omiin perheenyhdistämisprosessin vaatimiin matkoihin. Matkat lähetystöihin esimerkiksi Afrikassa ovat pitkiä, ja kaikki eivät pääse edustustoihin haastatteluihin ja DNA-testeihin.

Uusin ulkomaalaislain tiukennus koskee biotunnisteita: käytännössä lapsi ei enää voi toimia perheenkokoajana ja jättää hakemusta Suomessa, vaan perheenjäseniltä ulkomailla vaaditaan sormenjälkitunniste jo hakemuksen jättövaiheessa, mikä tarkoittaa jälleen yhtä uutta matkaa edustustoon.

Suomen tulisi edellä kuvattujen lukuisten tiukennusten sijaan pyrkiä lyhentämään perheenyhdistämisen käsittelyaikoja mm. budjetoimalla lisäresursseja edustustoille, lähettämällä virkamiehiä tekemään perhesidehaastatteluita ruuhkautuneimpiin edustustoihin tai järjestämällä haastattelut yhteistyössä muiden Pohjoismaiden tai tarvittaessa EU-maiden edustustojen kanssa.

Saamelaislapset ja –nuoret

art 2 para 2, art 5 para e, liittyy myös suositukset 13-14

Suomessa asuu noin 9300 saamelaista 230 eri kunnassa. Saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluu neljä kuntaa: Inari, Utsjoki, Enontekiö ja Sodankylän kunnan pohjoisosa. Saamen kielilain (1086/2003) velvoitteista huolimatta saamenkielisten palvelujen määrä ei ole lisääntynyt. Saamen kieli on kansainvälisen luokituksen mukaan uhanalainen. Erityisesti Inarin-saame ja koltansaame ovat vakavasti uhanalaisia kieliä. Saamen kielten puhujien määrä on vähenemässä Suomessa.

Saamelaislapset tarvitsevat omakielisiä neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluita.  Saamelaisten kotiseutualueella näiden palvelujen saatavuus turvataan saamelaisalueen kunnille maksettavan valtionavustuksen turvin. Järjestely on kuitenkin epävarma, koska sitä ei ole lailla vahvistettu.

Lisäksi tarvitaan kahdella eri saamen kielellä ja kulttuurin huomioivaa terveyskasvatusmateriaalia. Saamelaislapsen oikeus omaan kieleen avohuollossa tai kiireellisessä huostaanotoissa ei toteudu. Suomessa ei ole tarjolla saamenkielisiä mielenterveyspalveluja, terapiaa tai psykiatrista hoitoa.

Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (L 635/1998, muutos 30.12.1998/1186) on turvannut saamelaisopetuksen järjestämisen perusedellytykset saamelaisten kotiseutualueen kunnissa. Saamenkielisten asumisen hajanaisuuden vuoksi saamen kielen lähiopetuksen järjestäminen ei ole läheskään aina mahdollista.  Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan virtuaaliopetuksella, jota ei ole saatu kunnolla käyntiin.  Valtio on kuitenkin monella tavalla parantanut saamen kielen asemaa viime vuosikymmeninä.

Saamelaisten kotiseutualueella ei ole riittävästi saamenkielistä lasten ja nuorten kerho- ja opetustoimintaa. Saamelaislapsille on tuotettava säännöllisiä saamenkielisiä TV-lähetyksiä, ja virkistys- ja harrastustoimintaa on parannettava. Saamenkielistä lastenkirjallisuutta, lastenmusiikkia ja tietokonepelejä on tuettava merkittävästi.

Lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi tarvittaisiin yli Suomen rajojen ulottuvaa saamelaisten omaa yhteistyöverkostoa ja kehittämishanketta.

Romanilapset ja -nuoret

art 2 para 2, art 5 para e, suositukset 17-18

Romanilasten ja -nuorten koulunkäynti, työnsaaminen sekä romanikulttuurin ja -kielen asema ovat heikkenemässä. Romanilasten ja -nuorten oikeuksien toteutumisen edistämiseksi on kiinnitettävä huomiota heidän kasvatuksensa, koulunkäyntinsä ja opiskelunsa tukemiseen kaikissa kasvu- ja oppimisympäristöissä. Valtakunnallisten koulukiusaamisselvitykset osoittavat, että romanilapset ja -nuoret kokevat koulukiusaamista enemmän kuin muut.

Kouluissa tulee kehittää keinoja puuttua romanilasten ja -nuorten kiusaamiseen ja ehkäistä syrjintää, romanikulttuurin tuntemusta tulee edistää ja romanikielen opetusta tulee järjestää nykyistä laajemmin. Romanitaustaisten työntekijöiden kouluttaminen ja palkkaaminen on tärkeää, mutta lisäksi kaikille kasvatus- ja opetustyön ammattilaisille tulee tarjota tietoa romanikulttuurista ja romanilasten ja -nuorten erityistarpeista.

Nuorten opiskeluun tarvitaan erityisiä tukitoimia. Harrastuksissa ja muussa vapaa-ajan toiminnassa on tärkeää kehittää sekä romaninuorten keskinäistä vuorovaikutusta että osallistumista yhteiseen toimintaan valtaväestön nuorten kanssa.

Koulukiusaaminen

Art 2 para 1 c, art 6, suositus 15

Koulukiusaamisen tunnistaminen, kiusaamiseen puuttumisen keinot ja tavat selvittää syrjintätapauksia tulee sisällyttää viranomaisten yhdenvertaisuussuunnitelmiin. Tukioppilastoiminta on yksi tapa ennaltaehkäistä koulukiusaamista. Tukioppilaat luovat positiivista kouluilmapiiriä ja ehkäisevät koulukiusaamista. Tukioppilaita on n. 14 000 vuosittain ja toimintaa järjestetään n. 90 %:ssa Suomen yläkouluista. Tukioppilastoiminnassa otetaan huomioon myös monikulttuurisuuden tuomat haasteet.

Kansalaisjärjestöjen, opetushallituksen ja sisäasiainministeriön poliisiosaston Koulurauha-ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ja väkivallan vähentäminen kouluissa. Koulurauha on julistettu joka syksy koulujen alkaessa vuodesta 1990 lähtien.

Koulurauha-ohjelman avulla eri paikkakuntien koulujen hyvät käytännöt koulukiusaamisen ja väkivallan vähentämiseksi leviävät laajalti ympäri maan. Tärkeä on myös opetus- ja kulttuuriministeriön tavoite koulukiusaamisen vähentämistä tukevan KiVa-koulu opetusohjelman ulottamiseksi kaikkiin kouluihin.

Suomalaisten asenteet

art 2, art 3, art 4, suositukset 15-16 ja 19

Lapsiasiavaltuutettu selvitti lasten ja nuorten kokemuksia syrjinnästä valmistellessaan raporttiaan YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutetun mukaan lapsiin kohdistuvan suoranaisen syrjinnän kannalta eniten ongelmia on erilaisiin kieli- ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien (romani-, saamelais- ja viittomakieliset sekä maahanmuuttajalapset) sekä vammaisten lasten elämässä. Moniperustaiseen syrjintään voi kytkeytyä myös toisen kansalliskielen asema (esim. ruotsinkielinen viittomakielinen lapsi) ja sukupuoli.

Lapsiasiavaltuutettu oli myös mukana Itä-Suomen yliopiston ja sisäasiainministeriön tutkimushankkeessa, jossa kartoitettiin vuoden 2010 aikana lasten syrjintäkokemuksia. Tutkimustulosten mukaan eniten syrjintää kokevat vammaiset ja ihonväriltään erilaiset lapset. Syrjintää koetaan eniten samanikäisten tuttujen lasten ja nuorten taholta koulussa. Myös vieraat aikuiset voivat oudoksua ja suhtautua ennakkoluuloisesti esimerkiksi romanilapsiin ja -nuoriin sekä maahanmuuttajalapsiin.

Erityisen huolestuttavaa on se, että monet lapset ja nuoret kokevat syrjinnän olevan vääjäämätöntä. Heidän tai heidän vanhempiensa on ollut vaikeaa saada tilanteeseen muutosta.  Siksi olisi tärkeä vaikuttaa kaikkien aikuisten ja kasvattajien asenteisiin niin, että syrjintää ei hyväksytä.

Lasten ja nuorten rasististen ja muukalaisvihamielisten asenteiden muuttamiseksi tulee niin viranomaisten, koulujen, oppilaitosten kuin kansalaisjärjestöjenkin tehdä töitä entistä laajemmin. Tällä hetkellä rasismia ei tunnisteta, eikä rasismia kokeneille lapsille ja nuorille löydy oikeanlaista tukea. Maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria ei pidä siirtää erityisopetukseen vain heidän taustansa tai äidinkielensä vuoksi.

Joillakin alueilla vanhemmat ovat ottaneet lapsensa pois koulusta, jossa on paljon maahanmuuttajia (white flight -ilmiö). Perheet saattavat jopa muuttaa alueelta pois saadakseen lapsensa toiseen kouluun. Tähän ilmiöön on puututtava ajoissa muun muassa kaupunkisuunnittelun keinoin. Uuden yhdenvertaisuuslakiesityksen mukaan viranomaisten, koulujen ja oppilaitosten on edistettävä yhdenvertaisuutta suunnitelmallisesti.

Tyttöjen ja poikien ympärileikkaus

art 5 para b

Vähemmistöihin kuuluvien lasten hyvinvointia ja turvallisuutta voi uhata myös vähemmistön omat traditiot ja tavat. Ympärileikkaus on tällainen traditio. Yhteiskunnan velvollisuus on turvata lapsen koskemattomuus ja hyvinvointi, vaikka se olisi lapsen etnisen tai uskonnollisen ryhmän traditioiden vastaista. Lapsia ei tule asettaa muita huonompaan asemaan taustansa vuoksi.

Ympärileikkausten sallimista on joskus pyritty perustelemaan sillä, että näin leikkaukset tulevat tehdyiksi hygieenisissä olosuhteissa. Ympärileikkausten salliminen ei kuitenkaan poista yksityisissä ja alkeellisissa olosuhteissa tehtyjä leikkauksia, koska sairaalassa lääkärin tekeminä niitä ei koeta uskonnollisesti päteviksi.

Mikäli poikien ympärileikkaukset sallittaisiin, asetettaisiin pojat epätasa-arvoiseen ja asemaan kahdella tavalla. Ensinnäkin, sukupuolensa perusteella suhteessa kaikkiin tyttöihin, joiden sukupuolielinten minkään tasoista silpomista ei sallita, vaan sitä pidetään pahoinpitelynä. Toiseksi suhteessa enemmistön poikiin, joita uskonnollinen ympärileikkaus ei uhkaa.

Lastensuojelun Keskusliitto vastustaa niin tyttöjen kuin poikien ympärileikkausta. Suomen lakiin tulisi saada rituaalisten ympärileikkausten yksiselitteinen kriminalisointi.

Ihmisoikeusopetus

art 7, liittyy myös suositus 15

Monikulttuurisuus lisää ihmisoikeustietoihin kohdistuvaa kysyntää. Ihmisoikeuskasvatuksen toteutuminen jo varhaislapsuudessa ja kouluikäisenä kasvattaa lapsista aktiivisia kansalaisia, jotka ovat tietoisia omista oikeuksistaan ja kunnioittavat myös toisten oikeuksia.

Opetushallitus on 1.8.2010 täydentänyt velvoittavalla erillismääräyksellä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteita lisäämällä YK:n ihmisoikeuksien julistus, YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, Euroopan ihmissoikeussopimus ja YK:n toiminta niiden arvopohjaan sekä 7.-9. –luokkalaisten historian opetuksen oppisisältöön.

Lisäksi lukion historian oppisisältöön lisättiin YK:n ihmisoikeuksien julistus ja muut keskeiset ihmisoikeussopimukset. Tämä on tervetullut muutos tilanteeseen, jossa ihmisoikeuskoulutus kouluissa on projektiluontoista eivätkä opettajat ole tienneet, kenen vastuulla arvopohjan edistäminen on.

Oleellista kuitenkin on, että ihmisoikeusopetus toteutuu käytännön opetuksessa. Se edellyttää, että ihmisoikeudet ovat osa opettajankoulutusta, täydennyskoulutusta ja oppimateriaaleja.

Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma tilasi Humanistiselta ammattikorkeakoululta selvityksen lapsen oikeuksien sopimuksen ja sen näkökulmien sisältymisestä korkeakouluopintoihin Suomessa. Selvitys osoitti, että monet korkeakoulujen pedagogiseen henkilökuntaan kuuluvat henkilöt tuntevat lapsen oikeuksien sopimuksen ja kokevat sen velvoittavaksi asiakirjaksi omassa opetuksessaan ja laajemminkin työssään.

Lapsen oikeuksien sopimus on kuitenkin vain hyvin harvoin kirjoitettu sisälle opetussuunnitelmiin mutta oikeudet näkyvät korkeakoulujen sisällä opettajien tekemissä kurssien toteuttamissuunnitelmissa. Useille opettajista oli kuitenkin haastavaa nimetä erityisesti missä opintojaksoissa, ja millä tavalla lapsen oikeuksien sopimus käsitellään opintojen aikana.


[1] Martikainen, Tuomas ja Haikkola, Lotta (2010). Maahanmuutto ja sukupolvet. Tietolipas 233, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

[2] Selvitys kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja -nuorten määrästä sekä heidän psykiatristen palvelujen tarpeestaan. Helsingin Diakonissalaitos, 2010.