Hyppää sisältöön
ammattilaisille

Perheiden tueksi

Olemme koonneet tälle sivulle tietoa perheiden auttamisen sekä alueellisen ja kansallisen perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisen tueksi.

Perheet keskiöön! -materiaalit on tuotettu yhteistyössä järjestö- ja yhteistyöverkostojemme kanssa. Sivulta löydät mm. hyviä käytäntöjä, Perheet keskiöön! -toimintasuositukset ja materiaalit kohtaamispaikkatoiminnan arviointiin.

Järjestöt osana perhekeskuksia −arviointityökalu

Perhekeskuksen tehtävänä on vastata perheiden tarpeisiin yhteensovittamalla eri toimijoiden tuki ja palvelut. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että myös järjestöjen osaaminen, toiminta ja palvelut ovat kiinteä osa perhekeskuksia.

Järjestöt osana perhekeskuksia −arviointityökalun avulla voidaan arvioida järjestöyhteistyön nykytilaa, tuoda näkyväksi vahvuudet ja kehittämisen tarpeet sekä asettaa tavoitetila, jota lähdetään yhdessä tavoittelemaan.

Tutustu Järjestöt osana perhekeskuksia -arviointityökaluun

Mies ja nainen ovat pysähtyneet porkulautojen kanssa ja he tekevät ylävitoset. Taaempana pikkupoika katselee heitä ja hymyilee.

Kuva: Laura Vesa

""

Tukea parisuhteisiin

Valtakunnalliset järjestöt tarjoavat valtavasti tukea ja palveluita, jotka on suunnattu kaikille perheille riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat. Kun hyvinvointialueilla tiedetään näistä ja otetaan ne käyttöön, säästetään resursseja ja vältetään päällekkäistä työtä!

Kokosimme esimerkinomaisesti yhteen järjestöjen ja seurakuntien valtakunnallisesti tarjoamaa ihmis- ja parisuhteiden tukea, joka täydentää hyvinvointialueiden ja kuntien tarjoamia palveluita.

Lue lisää aiheesta

Perheet keskiöön -toimintasuositukset

Perheet keskiöön! -toimintasuositukset on laadittu tukemaan kansallista ja alueellista perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminnan kehittämistä.  Toimintasuosituksemme on kirjoitettu yhteistyössä järjestö- ja yhteistyökumppaniverkostojemme kanssa.

Isä ja hänen pieni tyttärensä istuvat ulkona maassa. Isä pitää tyttöä sylissä ja he katsovat kameraan päin.

Kuva: Laura Vesa

Nuori, oranssipaitainen poika leikkii ulkona isolla, keltaisella pallolla, joka peittää kuvassa hänen päänsä kokonaan.

Kuva. Laura Vesa

Perheiden kohtaamispaikan laadun varmistaminen -toimintasuositus

Toimintasuositus on perhekeskuksien käyttöön tarkoitettu työkalu, jonka avulla kohtaamispaikat ja alueet voivat kehittää toimintaansa vastaamaan perheiden tarpeisiin entistä paremmin.

Tutustu Perheiden kohtaamispaikan laadun varmistaminen -toimintasuositukseen.

Järjestöjen kiinnittyminen perhekeskustoimintaan -toimintasuositus

Vain yhdessä tekemällä ja aidolla kumppanuudella voidaan vastata perheiden tarpeisiin ja lisätä hyvinvointia. Aito yhdessä tekeminen ja kumppanuus eivät synny itsekseen, vaan ne edellyttävät toimintojen ja palvelujen yhteensovittamista sekä yhteistyörakenteista ja -käytännöistä sopimista. Toimintasuosituksessa tarkastellaan yhteistyön kysymyksiä erityisesti lasten ja perheiden kanssa toimivien järjestöjen
näkökulmasta.

Tutustu järjestöjen kiinnittyminen perhekeskustoimintaan -toimintasuositukseen.

Pikkutyttö leikkii hiekkalaatikolla ja nainen ojentaa hänelle lehden.

Kuva: Laura Vesa

Pikku poika ryömii ulos kohtaamispaikan leikkitunnelista ja hymyilee kameralle.

Kuva: Laura Vesa

Lasten osallisuuden vahvistaminen perhekeskustoiminnan kehittämisessä

Toimintasuosituksen tavoite on tarjota työkaluja, joiden avulla lapsen mukanaoloa ja osallisuutta perhekeskustoiminnan kehittämisessä voidaan vahvistaa. Se tukee olemassa olevien perhekeskuspalveluiden, toimintatapojen, tilojen tai työkalujen kehittämisessa lapsiystävällisemmiksi sekä kokonaan uusien luomisessa.

Tutustu Lasten osallisuuden vahvistaminen perhekeskustoiminnan kehittämisessä -toimintasuositukseen.

Sähköisen perhekeskuksen toimintasuositus

Toimintasuosituksessa nostetaan esiin keskeisiä näkökulmia, joita sähköisen perhekeskuksen kehittämistyössä on tärkeä huomioida. Tavoitteena on perheitä parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kokonaisuus, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden tarjoaman tuen ja asiantuntemuksen.

Tutustu Unelmien sähköinen perhekeskus -toimintasuositukseen.

Äiti ja tytär leikkivät kohtaamispaikassa. Pikku tyttö leikkii pallomeriteltassa ja äiti kurkistaa hymyillen telttaan sisään.

Kuva: Laura Vesa

Perheet keskiöön -videot

Mikä on perhekeskus? Miksi on tärkeää, että järjestöjen osaaminen ja toiminta ovat kiinteä osa perhekeskuksia? Tutustu perhekeskusteemaisiin videoihimme. Videot on toteuttanut Nousussa ry ja ne on kuvattu Jaatisen Majalla Helsingissä. Videoilla esiintyvät perheet eivät liity videoilla kerrottuihin tarinoihin.

Materiaalit kohtaamispaikan arviointiin

Kehittämämme kohtaamispaikkatoiminnan arviointimallin avulla yksittäiset kohtaamispaikat, kunnat ja hyvinvointialueet voivat kehittää toimintaansa vastaamaan entistä paremmin perheiden tarpeisiin sekä vahvistaa eri kohtaamispaikkatoimijoiden yhteistyötä.

Lue lisää arviointimallista.

Sulje