Siirry sisältöön

Etsivä nuorisotyöntekijä löytää maaseudun nuoret

Kuva: Kristiina Kontoniemi

Etsivä nuorisotyöntekijä Kalle Kohonen tuntee maaseudun nuorten ilot ja surut. Hän muistuttaa usein itselleen, että työskentelee miljonäärien kanssa. Samaa hän suosittelee nuorten asioista päättäville.

Etsivä nuorisotyöntekijä Kalle Kohonen hytisee kädet housuntaskuissa Piispalan nuorisokeskuksen tupakkakatoksessa Kannonkoskella ja juttelee ensimmäisen asiakkaansa kanssa. Tämän ongelma on paha velkaantuminen: kun kaikki työstä saatu raha menee velkojen maksuun, ei töitä juuri huvita tehdä. Kalle on tsempannut häntä työharjoittelupaikkoihin ja auttanut velkajärjestelyjen byrokratiassa.

 Sulla oli sitä rock´n rollia nuorempana. Mites se kuntouttava työtoiminta menee? Kalle kysyy.
 Se loppu. Otin loput päivät lomana, nuorimies vastaa karhealla äänellä ja valittelee olevansa kipeä.

Hän sytyttää uuden tupakan ja kertoo, että autosta hajosi startti. Se ei ole ongelma, sillä hänellä on piha täynnä autoja. Niiden rassailu on harrastus. Mopojen korjailusta se nuorena alkoi. Nyt hän korjaa autot ja traktorit, miksei metsäkoneetkin, sama periaate. Kallenkin auton pikkuvikoja hän on auttanut korjaamaan.

Autoasentajan paperit ammattikoulusta jäivät kuitenkin saamatta juuri ”rock´n rollin” vuoksi. Eikä ADHD auta asiaa. Olisi hyvä, jos paperit voisi saada näyttökokeilla. Ehkä hän voisi alkaa pitää nuorille moponkorjaustyöpajaa? Sellaiseen olisi kylillä tarvetta, hän pohtii Kallen kanssa.

Velkajärjestelyä kestää vielä kaksi vuotta, mutta mies on jo reippaasti voiton puolella. Kalle kannustaa häntä kuntonyrkkeilemään perustamaansa liikuntaryhmään, jotta tulisi edes vähän liikuttua.

 Kun vain kaikki sujuisi hyvin, Kalle huolehtii tapaamisen jälkeen.

Maalla on rauhallisempaa

Jo vain Kalle muistaa hyvin, millaista oli olla 15 ja asua maalla. Hänen kaltaiselleen levottomalle sielulle se oli hyvä ratkaisu. Oli paljon vähemmän vaihtoehtoja ajautua huonoon seuraan ja hölmöillä.

 Meitä oli kymmenen sälliä ja pari tyttöä. Ajeltiin crossipyörillä, mopoilla ja vanhoilla autonrämillä pitkin peltoja ja rämpytettiin vajassa metallia sähkökitaralla niin, että kuului monen kilometrin päähän.

Kun pojat kerran keksivät tehdä kiljua aitassa, eräs isä lorautti joukkoon ulostuslääkettä. Pojat olivat kuralla kaksi päivää.

 Järkeä alkoi tulla päähän kunnolla vasta pari vuotta armeijan jälkeen.

Kalle on nähnyt maaseudun yhteisöllisyyden molemmat puolet.

 Jos täällä jonkun mopo pöllitään, seuraavana päivänä tiedetään, kuka se oli. Toisaalta joskus voi saada väärin perustein leiman otsaan. Tuttuja nuoria syytettiin myymälävarkaudesta. Tekijät saatiin kiinni, ja he olivat ihan muualta. Joissakin tapauksissa on parempi muuttaa joksikin aikaa muualle.

Ehkä oman taustansa ansiosta Kalle osaa lähestyä nuoria oikealla tavalla, tuomitsematta. Se tarkoittaa sitäkin, että antaa nuorten puhua asioistaan omaan tahtiinsa.

 Täällä on niin pienet piirit, että jos menetät luottamuksen yhden nuoren kanssa, se saattaa mennä myös kymmenen hänen kaverinsa kanssa.

”Pääasia, että jään mieleen”

Kalle käy pitämässä elämänhallintaa käsitteleviä tunteja sekä soittamassa kitaraa ja laulamassa KannonkoskenKivijärven ja Kyyjärven yläkouluilla. Aiemmin hänellä oli työparina irlanninsusikoira Tahvo, joten nuorten oli helppo muistaa hänet ”kitaraa rämpyttävänä koiramiehenä”. Tahvo kuoli keuhkokuumeeseen kevättalvella.

 Pääasia, että jään mieleen. Näin opin tuntemaan nuoret ja heidän sisaruksensa ja he minut. Mikä todennäköisyys on masentuneen nuoren lähteä kahville ”Esson baariin” ihan tuntemattoman tyypin kanssa?

Usein hänellä on tapana piirtää taululle elämän varrella kohtaamiensa ihmisten polkuja. Toisten polku on johtanut pulipolulle, toisten omakotitaloon. Se ei ole ihan sattumanvaraista, vaan myös oikeita tai vääriä valintoja toisensa perään.

 Milläs nuori täällä pääsee tapaamisiin, jos ei ole omaa autoa? Bussit kulkevat kerran tai kahdesti päivässä. Kesällä ei sitäkään.

Kalle myös haastattelee jokaisen yhdeksäsluokkalaisen ennen koulun loppua. Sen seitsemän vuotta, kun Kalle on tehnyt etsivää nuorisotyötä, yksikään nuori ei ole päässyt syrjäytymään.

Työ on usein taxina toimimista

Körötellään päällystämätöntä kelirikkotietä pitkin hakemaan lukiolaisteiniä sijaisperheestä Piispalaan. Kallen työ on usein taksina toimimista: milloin nuoren kuljettamista Kelaan Saarijärvelle, milloin lastensuojelun tapaamisiin tai ammatinvalintapsykologille.

Kuva: Kristiina Kontonen

Kalle Kohonen suhaa etsivässä nuorisotyössä sydän-Suomen pienissä kunnissa. Joskus hän vie nuoren Helsinkiin tai Ouluun, jolloin mittariin saattaa kertyä jopa 800 kilometriä.

 Milläs nuori täällä pääsee tapaamisiin, jos ei ole omaa autoa? Bussit kulkevat kerran tai kahdesti päivässä. Kesällä ei sitäkään.

Kalle kuljettaa nuoria mielellään, sillä automatkat ovat hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia ja jutella syvällisestikin.

 Voidaan puhua siitä, mitä nuori oikeasti itse haluaa ja miten asiat kannattaa esittää viranomaisille. Monesti viranomaisten tapaaminen jännittää nuoria ja he voivat suostua asioihin, joita heidän ei ole mahdollista toteuttaa tai joka ei ole yhtään heidän juttunsa.

Kallelle nuoret uskaltavat myös kritisoida palveluita.

 On tärkeää kuunnella heitä. Nuorten oletetaan menevän epämukavuusvyöhykkeelle, mutta ollaanko me aikuiset aina itse valmiita katsomaan omaa toimintaa kriittisesti? Turhan usein pidetään asiakkaan vikana, jos palvelu ei toimi.

Maalaistalon pihalla kyytiin istahtaa iloisesti pulputtava tyttö.

 Maalla on sikamukavaa! Oon aina tykännyt eläimistä ja ratsastanut 6-vuotiaasta. Olen totaalisen hevostyttö.

Sitten vanhemmille tuli avioero ja rahatkin loppuivat. Tänä kesänä hän on pitkästä aikaa päässyt taas ratsastamaan.

 En tykkää hengata kylillä. Välimatkat ei mua haittaa. Tykkään lukea fantasiasarjoja. Olen lukenut tolkienit, harrypotterit, Eragonin ja Annukka Salaman Faunoidit. Saatan lukea kaksikin 450-sivuista kirjaa päivässä.

Kun tyttö asui vielä kotona, vanhemmat riitelivät paljon. Hän sulkeutui huoneeseensa ja soitti heviä niin kovaa kuin korvat kestivät.

 Välillä tekee mieli kuunnella kunnon örinää, kuten Children of Bodomia, välillä sinfonista metallia niin kuin Gloryhammeria ja välillä rennompaa 69 Eyesia.

Kiltti tyttö yrittää kestää

Kalle jutustelee kilteistä tytöistä ja riehuvista pojista. Kiltit tytöt yrittävät kestää, mutta pojat purkavat pahan olonsa niin että näkyy ja kuuluu. Vähän samanlainen asetelma oli tämänkin tytön perheessä. Veli sai kaiken huomion.

 Olen rauhallisempi, osaan ottaa chillisti. Ajattelen ennen kuin teen. Kalle on houkutellut mut pois omasta pienestä kolosta sängynnurkasta, saanut harrastamaan. Hän on yksi harvoista, joille pystyn kertomaan asioitani.

Kalle Kohonen suhaa etsivässä nuorisotyössä sydän-Suomen pienissä kunnissa. Joskus hän vie nuoren Helsinkiin tai Ouluun, jolloin mittariin saattaa kertyä jopa 800 kilometriä.


He kävivät myös yhdessä ostamassa lukion oppikirjoja Jyväskylästä. Koulu tytöllä on aina mennyt hyvin. Ehkä hän hakee lääketieteelliseen, ehkä it-alalle.

Piispalan liikuntasalia kiertää värikäs luontomaalaus. Täällä voi kokeilla niin jousiammuntaa kuin kuntonyrkkeilyäkin. Kalle antaa tytölle nyrkkeilyhanskat ja vetää itse valmentajanhanskat käsiinsä:

– Siihen alakoukkua! Hyvä!

Itämaista kamppailulajia harrastaneen tytön iskuissa on juuri sitä sähäkkyyttä, jota kuntonyrkkeily vaatii. Kymmenessä minuutissa molemmilla on hiki.

– Vapaaehtoisesti en liiku, sanoo tyttö.

Kun Kalle vihjaisee mahdollisuudesta tulla tänne apuohjaamaan nuorempia peli-illoissa, tyttö taputtaa ja pompahtaa pari kertaa ilmaan.

Vielä keväällä Kivijärven, Kyyjärven ja Kannonkosken nuoret saivat ilmaisen bussikyydin Piispalaan kerran kuussa. Näissä Crazy Action -illoissa muun muassa luisteltiin ja keilattiin. Paikalle saatiin seitsemisenkymmentä nuorta joka kerta. Kallen asiakkaan ideasta lähtenyt toiminta sai Nuorten Keski-Suomen myöntämän Vuoden nuorisoteko -palkinnon. Nyt Kalle ja nuoret jännittävät saadaanko toiminnalle jatkorahoitusta.

Jatkorahoitusta

On aika mennä tapaamaan seuraavaa nuorta Kivijärvelle, reilun kahdenkymmenen kilometrin päähän. Puolivälissä metsätaivalta Kallen puhelin soi. Asiakas kyselee kyytiä tärkeään tapaamiseen. Sitten hän haluaa kertoa meille, miten tärkeää Kallen apu on ollut.

 Ilman Kallea minua ei olisi, mies aloittaa liikutusta äänessään.

Tämä nuori isä asui teltassa, kun Kalle tuli hätiin. Asunto oli mennyt, samoin ajokortti. Pieni poika oli ollut hänelle kaikki kaikessa, mutta tapaamisoikeus uhkasi mennä. Ainoa lohtu oli viinapullo. Kalle houkutteli miehen harrastuksiin, työharjoitteluun, auttoi asuntoasioissa ja tuki isyydessä.

 Kalle ei tuominnut, että mitä olen mennyt tössimään. Kyllä jokainen tietää itse, mitä on tullut tehtyä.

Nyt asiat ovat alkaneet järjestyä. Huoltajuus on saatu sovittua ja asunto hankittua läheltä poikaa. Puhelun taustalla kuuluu leikkivien lasten ääniä.

 Fiksu kaveri, jolla on rankat setit takana, kommentoi Kalle puhelun jälkeen.

Kylästä toiseen körötellessä ympärillä näkyy vain metsää, seuraava talo on kilometrien päässä. Noilla taipaleilla Kalle ehtii kuunnella monta elämänkolhimaa kohtaloa.

 Omasta jaksamisesta tulee pitää huolta. Parempi sanoa asiakkaalle rehellisesti, jos takanani on huonosti nukuttu yö. Ihmisiä me kaikki ollaan.

Joskus töiden jälkeen Kalle naksauttaa saunan päälle, ottaa lauteille kirjan ja lukee, kunnes asteita on 60 ja sivut alkavat irtoilla. Kotona riittää hulinaa, mistä pitää huolen kaksi alle kouluikäistä lasta.

 Talvisin kaikilla on raskasta: on pakkasta ja pimeetä ja maisemat ku Kaurismäen leffoista. Ihmiset muljottelee äkäisinä.

Päihteiden käyttöön on aina syy

Päihdeongelmien suhteen Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi eivät tilastojen valossa näytä synkiltä: niissä ryypätään vain 34 litraa alkoholia henkeä kohti vuodessa, kun koko maan luku on 7 litraa. Kyyjärven hyvinvointisuunnitelman mukaan nuorten humalahakuinen juominen oli silti kasvussa vuonna 2015.

 Jos nuori käyttää päihteitä, on siihen usein jokin syy, kuten paha olo, kaltoinkohtelu, kiusaaminen, aikuisten läsnäolon puute tai jokin kriisi. Päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät kohtaa nuoria näillä seuduilla. Olisi hyvä, jos heille olisi omat palvelut.

Kalle on kertonut avoimesti nuorille, että joillakin hänenkin läheisillään on ollut ongelmia ”kuningas alkoholin” kanssa.– Osittain sen vuoksi lapsillani ei ole toisia isovanhempia. Jos joku sanoo, että mitä oma päihteidenkäyttö muille kuuluu, voin sanoa, että kyllä se pikkusen kuuluu!

Kyllä se pikkusen kuuluu!

Kivijärven keskustassa ei näy ketään. Ruskea puinen kirkko kohoaa komeana kohti taivasta, josta 1970-luvun tasakatot palauttavat ajatukset taas maanpinnalle.

Nuorisotalolla tilaa hallitsee biljardipöytä. Seinustoja reunustavat muhkeat 80-luvun sohvat, ja lattioilla on räsymattoja. Kalle kaivaa kitaransa esiin. Useimmiten hän laulaa ja soittaa sellaisia kappaleita, joissa on jotain sanomaa tai omia biisejään. Hän haluaisi tuotteistaa ideansa musiikin käytöstä nuorisotyössä ja työnohjauksessa.

 Musiikki tuo tunteet mukaan työhön. Elämä satuttaa, ja siitä on hyvä oppia puhumaan.

Nuorimies, jota Kalle on tullut tapaamaan, istahtaa kuuntelemaan. Hän voisi ehkä auttaa tuotteistamisessa ja markkinoinnissa. Hän on monien vaiheiden jälkeen päässyt vihdoin opiskelemaan datanomiksi monimuoto-opiskeluna. Sitä ennen hän teki opiskelukokeiluja ja oli erinäisissä pätkä- ja työharjoittelupaikoissa. Pois Kivijärveltä hän ei halua muuttaa.

 Täällä on tarpeeksi hiljaista, ei ole liikaa sähinää. Voi oikeastaan tehdä, mitä haluaa. Aikaisemmin on tullut käytyä paljon kalalla ja metällä. En tykännyt Jyväskylästä, oli koko ajan sellainen olo, että pääsisipä rauhallisempaan paikkaan.

Ammatinvalintapsykologi auttoi häntä löytämään vahvuudet, jotka eivät viitanneet ainakaan puhelinmyyntityön suuntaan.

 On turhauttavaa kokeilla ja pettyä. Kenenkään talous ei kestä kovin montaa virhevalintaa, sanoo Kalle.

Erään kerran, kun Kalle meni käymään nuoren miehen kotona, seinälle oli levitetty vihreä verho.

 Hän näytti, että taustan voi muuttaa miksi vain, vaikka Manhattaniksi. Olin ihan, että sälli osaa striimata! Kun hän näytti, miten se tehdään, olin ihmeissäni. Siinä tarvitaan aika monta ohjelmaa ja säädintä.

Kesän ajan nuorta miestä työllistää mainoskampanja, jonka hän tekee sosiaaliseen mediaan jollekin yritykselle tai yhdistykselle opiskelujensa ensimmäisenä näyttötyönä.

Miehet muistelevat ketkä nuorista ovat lähteneet, ketkä jääneet ja kuka juonut itsensä hengiltä. Kaikki eivät saa apua ajoissa. Alle kolmekymppisiä on paikkakunnalla parikymmentä, tämän nuorukaisen ikäisiä enää muutama. Kun ikäryhmät ovat pieniä, kavereissa ei ole valinnanvaraa ja on hankalaa, jos kemiat eivät kohtaa

Digitaitureita tarvitaan myös maalla

Luulisi, että kylät haluaisivat pitää kiinni jokaisesta nuorestaan. Kivijärvikin tarvitsee digitaitureita  varsinkin kun tänne saatiin puolitoista vuotta sitten yhteyksiä siivittävä valokuitukaapeli.

 Karu tosiasia on, että täällä on työ- ja harjoittelupaikkoja vain muutamia, Kalle huokaa.

 Mutta onneksi täällä ollaan valmiita räätälöimään niitä.

Kivijärvellä oli kesäkuun alussa auki viisi työpaikkaa: metsäkoneenkuljettajalle, myyjälle, henkilökohtaiselle avustajalle, vartijalle ja betonielementtityöntekijälle.

Naapurikunta Kyyjärven Betsetinbetonielementtitehdas, iso perheyritys, on alueen suurin työllistäjä. Kunta sai viime vuonna kolme ihmisoikeuspalkintoa turvapaikanhakijoiden onnistuneesta kotouttamisesta.

Kesäisin Kivijärven asukasmäärä kolminkertaistuu mökkiläisten vuoksi. Sen huomaa kuulemma kaupassa, jossa onkin äkkiä jonoja.

Kivijärveläisnuori toivoo voivansa tehdä it-alan töitä maaseudun rauhassa.

Nuorisotalo kokoaa suojiinsa 710 nuorta kaksi kertaa viikossa. Silloin täällä on paikalla myös nuoriso-ohjaaja Arttu.

Hän kerää tottuneesti biljardipallot pöydälle kasipalloasetelmaan, tähtää, iskee ja kuvio hajoaa. Sitten on Kallen vuoro.

 Et sitten hakenut Uuteenkaupunkiin mersuja kasaamaan? kysäisee Kalle.

 Ei ne taija siellä nuoriso-ohjaajia kaivata, Arttu sanoo.

 Mites se uimavalvojakurssi?

 Sinne en hakenut vielä.

Arttu kävi peruskoulun jälkeen Jyväskylässä opiskelemassa autoalaa.

 Ei tuntunut oikealta alalta ja Jyväskylä oli liian iso paikka. Sopeutumiseen meni liikaa aikaa, ei toiminut. Palasin tänne.

Koulun keskeyttämistä pidetään isona riskinä: noin puolet keskeyttäneistä katoaa tilastoista eli ei ole töissä, opiskelemassa tai työttömänä. Arttu ei kadonnut. Muutama vuosi tosin vierähti kotosalla. Sitten hän oli työharjoittelussa kunnan kiinteistönhoitajana ja muutti omaan asuntoon. Sitten Kalle soitti ja kysyi, miten menee.

– Oli aluksi tosi hankala lähteä puhumaan. En millään avaisi omia asioita. Olin kova jännittämään, ja oli paha esiintymiskammo. Paljon on menty eteenpäin siitä, mistä lähdettiin, Arttu sanoo.

Omalle alalle oppisopimuksen kautta

Kalle auttoi oppisopimuskoulutuspaikan hankkimisessa. Arttu valmistui nuoriso-ohjaajaksi vuonna 2015. Nyt hän on 29-vuotias ja ohjaa Kivijärven lisäksi nuoria myös Piispalassa jo kolmatta vuotta. Siellä hän ohjaa vieraileville koululaisryhmille erilaisia aktiviteetteja, kuten jousiammuntaa ja keilausta, ja oli mukana myös Crazy Action -illoissa.

Ensimmäisillä kerroilla ohjaaminen jännitti, mutta kokemus on tuonut varmuutta esiintymiseen.

 Huomasin tulevani lasten ja nuorten kanssa hyvin toimeen. He ovat aitoja ja välittömiä. Mukavaa hommaa.

Arttu viihtyy kotikylässään.

 Täällä on rauha ja luonto lähellä. Veljen kanssa on patikoitu Salamajärven kansallispuistossa60 kilometrin lenkki ja yövytty laavussa.

Voi Kivijärvellä harrastaakin vaikka mitä: on frisbeegolfrataa, tenniskenttää ja minigolfia. Voi uida kesäisin ja pelata värikuulasotaa vanhalla kaatopaikalla. Nuoriso järjestää viikonloppuisin kotibileitä kotona tai mökeillä tai hengaa kodilla. Baarissa käydään lähinnä Viitasaarella, yli kuudenkymmenen kilometrin päässä.

Myös Arttu soittaa kitaraa: hakee netistä rumpukomppeja ja tekee päälle omia biisejä.

– Jos löytyisi mieleinen paikka, niin muuttaisin.

Koulu luo uskoa tulevaisuuteen

Ajetaan Kivijärven täysremontoidun koulun ohi. Se maksoi yli neljä miljoonaa, joten toiveikkaita täällä ollaan, vaikka ikäluokat pienenevät koko ajan. Yhdeksäsluokkalaisia oli keväällä yksitoista ja kahdeksasluokkalaisia viisi. Kyyjärvellä on kolmesta kunnasta eniten alle 15-vuotiaita kiitos vuoden 2016 turvapaikanhakijoiden onnistuneen kotoutuksen.

Kallen mielestä Suomessa puhutaan liian vähän siitä, miten tärkeää lasten kanssa vietetty aika on.

 Aina pitää olla sen verran aikaa, että ehtii tajuta lapsen ilmeestä tai olemuksesta, jos kaikki ei ole kunnossa. Autostakin kuulee, jos se kaipaa huoltoa. Jos ei ensimmäisen kuukauden aikana vaihda jotakin niveltä, se on ensin satasen remontti mutta kuukauden jälkeen tonnin. Kun moottori rikkoutuu vielä lisää, se onkin jo kolme tonnia. Samoin on ihmisten kanssa. Lapset ei yleensä tuu ite sanomaan, että niitä kiusataan tai ahdistaa.

Kalle muistuttaa usein itselleen, että työskentelee miljonäärien kanssa. Samaa hän suosittelee myös nuorten asioista päättäville.

 Jos jokainen syrjäytynyt nuori maksaa about miljoonan, pitäisi jokaista nuorta kohdella kuin he olisivat Niinistön tai Sipilän lapsia.

Kalle Kohosen työpäivä on päättynyt, ja ajokilometrejä kertyi tänään 87. Reissulla säästettiin viisi miljoonaa, ehkä jopa enemmän.

Juttu julkaistu Lapsen Maailman numerossa 10/2018.