Siirry sisältöön

Vuodet isät mukana rakentamassa isämyönteistä työpaikkakulttuuria

Vuoden isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmelle isälle. Yksi palkituista on Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote

Vuoden isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmelle isälle. Palkinnon saivat kotkalainen Jouni Eho sekä espoolaiset Hanno Nevanlinna ja Seppo Sauro. Palkinnot luovutti sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty.

Tämän vuoden teemana on Isät työnantajina ja työnantajien edustajina. Teemalla halutaan nostaa esiin työn ja perheen yhteensovittamisen merkityksellisyyttä ja työnantajien roolia isämyönteisen työpaikkakulttuurin rakentajina.

Jouni Eho (35) on Suomen toimitusjohtajana pohjoismaisessa tutkimus- ja konsultointiyritys Oxford Research Oy:ssä. Kiireisestä työstä ja yrittäjyydestä huolimatta hän pystyy jakamaan aikaansa perheen ja työn kesken. Eho itse tekee töitä aikaisin aamulla voidakseen olla kolmen lapsensa kanssa iltaisin.

Hänen yrityksessään korostetaan perheiden hyvinvointia; työajat ovat joustavia, yrityksessä tehdään etätöitä ja osittaista työaikaa perhetilanne lähtökohdista. Hän kiittelee uutta teknologiaa, joka mahdollistaa etäkokoukset, ja on näin vähentänyt esimerkiksi työmatkojen määriä.

Hanno Nevanlinna (39) toimii kulttuurijohtajana ohjelmistoyritys Futurice Oy:ssä, ja on itse tehnyt muun muassa lyhennettyä työviikkoa saadakseen olla pienen tyttärensä kanssa.

Hänen yrityksessään johtoajatuksena on kahdeksan tunnin työpäivät. Isyys- ja vanhempainvapaalle jääminen on tehty helpoksi. Nevanlinnalla on mahdollisuus järjestää työnsä kaksilapsisen perheen aikataulujen mukaan. Hänen mielestään perhe on aina arvokkaampi kuin työ.

Seppo Sauro (64) on koko työuransa ajan edistänyt isämyönteistä yhteiskuntaa ja työpaikkakulttuuria. Hän on myös omalla esimerkillään edistänyt isien perhevapaiden pitämistä aikana, jolloin isien hoitovapaalle jääminen ei vielä ollut yleistä.

Sauro on omissa kirjoituksissaan ja puheenvuoroissaan tuonut aktiivisesti esiin isovanhemmuuden merkitystä henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Sauro työskentelee Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajana.

Vuoden Isä -palkinto

Vuoden Isä -palkinto jaetaan henkilölle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa.

Ensimmäinen Vuoden Isä -palkinto myönnettiin vuonna 2006. Väestöliiton kutsusta Vuoden Isä -palkittujen valintaan osallistuivat tänä vuonna Yhden vanhemman perheiden liitto, Miessakit ry, Kirkkohallitus, Suomen Vanhempainliitto ry, Nytkis ry, Lastensuojelun keskusliitto, Suomen Monikkoperheet ry, STM, Väestöliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Lisätietoa:
Jouni Eho, p. 044 203 2083, jouni.eho@oxfordresearch.fi
Hanno Nevanlinna, p. 050 337 4037, hanno.nevanlinna@futurice.com
Seppo Sauro, p. 040 504 2101, seppo.sauro@lskl.fi
Ylitarkastaja Annamari Asikainen, STM, p. 0295 163 232, annamari.asikainen@stm.fi