Step 1 of 6
Pahimmillaan tilanne mielenterveyspalveluiden saatavuudessa oli vuonna 2022 elokuussa.
On tärkeää, että lasten ja nuorten parissa toimivat aikuiset ymmärtävät osallisuuteen liittyviä ilmiöitä ja ryhmädynamiikkaa ja että esimerkiksi kouluissa ja eri vapaa-ajan ympäristöissä tuetaan ryhmäytymistä ja myönteisten vertaissuhteiden syntymistä.
Lapsilla ja nuorilla pitää myös olla mahdollisuus nostaa tärkeinä pitämiään aiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun – silloinkin, kun aikuiset eivät tule kysyneeksi.
Δ