Hyppää sisältöön

Lastensuojelun Keskusliiton jäsenyhteisöt

Meillä on 98 jäsenjärjestöä ja 37 kunta- tai kuntayhtymäjäsentä. Jäsenyhteisöt tuovat yhteyden lastensuojelun käytännön työhön, uusiin painopistealueisiin ja kehittämistarpeisiin. Jäsenemme saavat muun muassa mahdollisuuden osallistua neuvottelukuntatyöhön, kohtuuhintaisia koulutuksia, yhteisiä hankkeita ja kampanjoita sekä paljon muuta.

Keskusliitto myöntää myös ansiomerkkejä jäsenyhteisöjen aloitteesta. 

Haluatko jäseneksi?

Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä kunta tai lastensuojelun alalla työskentelevä ja tämän toimialan kehittämistä edistävä rekisteröity yhdistys, säätiö tai muu oikeuskelpoinen yhteisö, jonka toiminta-alueena on koko maa tai maan jompikumpi kielialue kokonaisuudessaan. Jäsenyyden saamisen edellytyksenä on myös, että toiminta on vakiintunutta. Jäsenyydestä päättää Lastensuojelun Keskusliiton hallitus.

Hakemus on vapaamuotoinen ja sen tulee olla allekirjoittanut henkilö, jolla on yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus. Jäsenhakemuksen liitteeseen edellytetään: yhdistyksen viimeisin tasekirja, toimintakertomus, toimintasuunnitelma, säännöt ja hallituksen päätös Lastensuojelun Keskusliiton jäsenyyden hakemisesta.

Kuntajäseniltä riittää hakemus sekä pöytäkirjan ote kokouksesta tai viranhaltijapäätös, jossa päätetty hakea Lastensuojelun Keskusliiton jäsenyyttä. Jäsenyyden saamisen edellytyksenä on myös, että toiminta on vakiintunutta.

Voit lähettää hakemuksesi sähköpostitse liitteineen osoitteeseen toimisto(a)lskl.fi.

Hae jäseneksi sähköpostilla!

Jäsenet

Lisää meistä

Tutustu organisaatioomme

Organisaatio

Tutustu eettisiin periaatteisiimme

Eettiset periaatteemme

Etsitkö yhteystietojamme?

Yhteystiedot

Sulje