Hyppää sisältöön
LASTENSUOJELUN KESKUSLIITTO PERHEILLE

Tietoa ja tukea koko perheelle

Lapsena koettu huolenpito määrittää elämää pitkälle. Jokainen kasvattaja kaipaa joskus tukea.

Me tarjoamme perheille ja kasvattajille tietoa ja keinoja kannustavaan kasvatukseen. Seuraamme myös suomalaisten kasvatusasenteita. Lapsen Maailma -lehtemme nostaa esiin perheisiin ja kasvamiseen liittyviä tarinoita ja aiheita sekä auttaa arjen pulmatilanteissa.

TIETOA TÄSTÄ SIVUSTA

Tältä sivulta löydät erilaisiin perheisiin ja kasvatukseen liittyvää tietoa, artikkeleita, blogikirjoituksia ja julkaisuja. Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yksittäisen perheen asioihin, mutta moni jäsenjärjestömme tarjoaa konkreettista apua ja tukea perheille. Sivun lopusta löydät vinkkimme tuen ja palveluiden lähteille.

Tiesitkö?

Kuritusväkivalta on ollut kiellettyä Suomessa jo vuodesta 1984, mutta asenteet ja kasvatustavat ovat muuttuneet hitaammin. Lastensuojelun Keskusliitto on seurannut suomalaisten asenteita kuritusväkivaltaa kohtaan ja kampanjoinut kannustavan kasvatuksen puolesta jo vuosikymmeniä.

73 %
vanhemmista saa tukea toisilta lapsiperheiltä tai muilta läheisiltä * 
*Perheet keskiöön!- hankkeen osallisuusviikon kysely 2020.

83 %
vanhemmista on kielteisiä kasvatuskokemuksia omasta lapsuudestaan**
**Hyvä kasvaa -selvitys

Kuvitettu kolmihenkinen perhe istuu tietokoneella puhumassa videopuhelua isovanhempien kanssa.

Mitä perheet ajattelevat koronatilanteesta? Lue tuore Paikoillaan pyörivä arki -selvitys!

Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima Kaikille eväät elämään -avustusohjelma on julkaissut uuden raportin Paikoillaan pyörivä arki – Selvitys lapsiperheiden arjesta koronakriisin toisen aallon aikana, Raportissa tarkastellaan koronakriisin vaikutuksia lapsiperheiden elämään vuoden 2020 aikana. Selvitys on jatkoa keskusliiton kesällä julkaisemalle selvitykselle Paikoiltaan siirretty arki -raportti perustuu perheille tehtyyn kyselyyn.

Lue Paikoillaan pyörivä arki -selvitys

Tutustu työhömme!

Perheet keskiöön!

Perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke, perhekeskustoiminnan kehittämisessä ja muutoksessa perheet ovat keskeisessä asemassa.

Tutustu Perheet keskiöön! -hankkeeseen

Lapset SIB

Ehkäisevä lastensuojelu antaa lapselle ja perheelle ennakoivaa tukea korjaavan sijaan. Lapset SIB on yksi keino ehkäisevien palveluiden rahoitukseen.

Tutustu Lapset SIB -hankkeeseen

Lapsen Maailma –lehti

Tutustu keskusliiton julkaisemaan lehteen lapsiperheille ja lasten asioista kiinnostuneille. Lehden artikkelit tarjoavat apua ja vinkkejä mm. kasvatuksen pulmatilanteisiin.

Lue lisää Lapsen Maailmasta

Lastensuojelu.info

Tietoa lastensuojelusta usealla kielellä

Lastensuojelu.info on keskusliiton tuottama sivusto lastensuojelusta 11 kielellä – myös selkosuomeksi. Sivusto on suunnattu erityisesti maahanmuuttajavanhemmille.

Lastensuojelu.info 

Ajankohtaista Perheet keskiöön! -hankkeessa

Mitä vanhemmat toivovat lapsiperheiden palveluilta? Lue selvityksemme!

Lue Perheet keskiöön! -hankkeen tuore selvitys vanhempien kokemuksista tuen ja lapsiperheiden palveluiden saatavuudesta, toimivuudesta ja niiden kehittämisestä. Selvitys pohjautuu vanhemmille syksyllä 2020 tehtyyn  osallisuusviikon kyselyyn. Katso myös visuaalinen tiivistelmä lasten ja nuorten näkemyksistä!

Lue koko Perheet keskiöön -hankkeen selvitys

Tavoitteena Unelmien perhekeskus

Unelmien perhekeskuksessa perheiden palvelut ovat saatavilla helposti ja ne löytyvät “saman katon alta”, vaikka olisivatkin fyysisesti eri paikoissa. Unelmien perhekeskuksessa perheet ovat aidosti keskiössä ja osallistuvat palveluiden kehittämiseen yhdessä ammattilaisten kanssa. Miten Unelmien perhekeskus voidaan saavuttaa?

Lue lisää Unelmien perhekeskuksesta

Perheiden kohtaamispaikka luo yhteisöllisyyttä

Perheiden kohtaamispaikka on osa perhekeskusta. Kohtaamispaikka on fyysinen, avoin, matalan kynnyksen toimintatila, jossa perheet, vapaaehtoiset ja työntekijät vahvistavat lasten ja vanhempien osallisuutta, vuorovaikutusta ja voimavaroja sekä tukevat perheiden hyvää arkea ja yhteisöllisyyttä.

Lue lisää kohtaamispaikasta

Tilaa Lapsen Maailma vaikka lahjaksi!

Tilaa Lapsen Maailma -lehti ja tue Lastensuojelun Keskusliiton toimintaa!

Edullinen lehden kestotilaus vain 69€/vuosi. Voit tilata myös digilehden 12 kuukauden määräaikaistilauksena hintaan 55€. Tutustu myös muihin tilausvaihtoehtoihin!

Tilaa lehti Lapsenmaailma.fissä

Vaalea tyttö virnistää kameralle kimaltava ja pinkki naamio kasvoillaan.

Sinua saattaisivat kiinnostaa seuraavat julkaisumme:

Minä jaksan tämän päivän – tarinoita lastensuojelusta

Tässä kirjassa tarinansa kertovat nuoret, joilla on omakohtainen kokemus lastensuojelusta.

Tarinoita lastensuojelusta -kirja

Vanhemmat työpöydän ääressä, etualalla kaksi lasta leikkimässä ja tekemässä kärrynpyöriä.

Miten koronakriisi on vaikuttanut lapsiperheiden elämään?

Lue Paikoiltaan siirretty arki – Koronakriisin vaikutukset lapsiperheiden elämään -selvityksemme. Tutustu myös selvityksestä tehtyyn visuaaliseen tiivistelmään.

Paikoiltaan siirretty arki -selvitys

 

Vanhempi voi tukea lapsen mediataitoja. Sarjakuva, jossa nuori kysyy ongelmaan apua isältään.

Miten vanhempi voi tukea lapsen mediakasvatusta?

Tutustu Lapsi verkossa: Vanhempi lapsen tietosuojan ja mediataitojen tukena -suositukseen tai lataa koko julkaisu Lapsi verkossa  – Näkökulmia lasten oikeuksiin ja tietosuojaan digitaalisessa ympäristössä.

Lapsi verkossa -opas vanhemmille

Kuritusväkivallasta kannustavaan kasvatukseen

Miten vanhempien omat kokemukset vaikuttavat kasvatustapoihin?

Tutustu julkaisuumme Hyvä kasvaa! Vanhempien kokemuksia kannustavan kasvatuksen käytöstä. Tutustu myös julkaisusta tehtyyn visuaaliseen tiivistelmään.

Hyvä kasvaa! -julkaisu 

 

 

Kaipaatko apua perheen pulmatilanteissa?

Alta löydät vinkkejä erityisesti järjestöjen tarjoamiin tukipalveluihin. Apua saat myös oman kuntasi peruspalveluista.

Lisätietoa

Kaisu Muuronen

Hankepäällikkö/erityisasiantuntija

050 569 6697

Riikka Westman

Projektipäällikkö

040 575 9115

Annukka Paasivirta

Erityisasiantuntija

Työskenteletkö lasten kanssa?

Lastensuojelun Keskusliitto tarjoaa tietoa ja oppaita lasten parissa työskenteleville.

Ammattilaisille

Etsitkö vaikuttamisen keinoja?

Lastensuojelun Keskusliitto tarjoaa päättäjille ja vaikutusvaltaisille henkilöille tietoa ja työkaluja.

Päättäjille

Etsitkö yhteystietojamme?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.

Yhteystiedot

Sulje