Hyppää sisältöön

Ääni lapselle -ehdokkaita löytyi kaikista puolueista kuntavaaleissa 2021

Politiikka & Yhteistyö
Blogit
21.06.2021
Ääni lapselle -ehdokkaita löytyi kaikista puolueista kuntavaaleissa 2021

Noin tuhat ehdokasta sitoutui Ääni lapselle -ehdokkaaksi kuntavaaleissa 2021. Eniten Ääni lapselle -ehdokkaita löytyi Vihreistä, mutta kaikista puolueista ehdokkaita kuitenkin oli. Kampanjan tarjoamat materiaalit ovat jatkossakin kuntapäättäjien käytettävissä ja niihin kannattaa palata, kun valtuustokausi syksyllä käynnistyy.

Lasten asiaan on helppo yhtyä, mutta vaikeampaa sitoutua. Harva poliitikko ilmoittaa vaalien alla olevansa eri mieltä siitä, että lapsista tulee huolehtia, mutta on vielä aivan eri asia toteuttaa lapset huomioivaa päätöksentekoa koko vaalikauden ajan. Siksi lapsi- ja perhejärjestöjen yhteinen Anna ääni lapselle -kampanja on tarjonnut helppokäyttöistä ja tutkittuun tietoon perustuvaa materiaalia lasten edun huomioimisesta nyt jo kaksissa kuntavaaleissa sekä yksissä eduskuntavaaleissa.

Kampanjan tavoitteena on paitsi yhdistää äänestäjät ja ehdokkaat, jotka pitävät lasten hyvinvoinnista huolehtimista keskeisenä, myös levittää tietoa: opastaa ja valistaa tulevia päättäjiä siihen, miten lapsen edun toteutumisesta pidetään päätöksenteon prosesseissa huolta.

Eniten Ääni lapselle -ehdokkaita löytyi Helsingistä ja Turusta

Kampanja tarjosi myös mahdollisuuden ryhtyä Ääni lapselle -ehdokkaaksi sitoutumalla kampanjan teeseihin. Ääni lapselle -ehdokkaaksi sitoutui kesäkuun kuntavaaleihin 13.6. mennessä hieman alle tuhat henkilöä. Valtaosa heistä ilmoittautui maaliskuun alkuun mennessä, mutta vielä kampanjoinnin loppuvaiheilla nähtiin piikkejä päivittäisissä ilmoittautujamäärissä. Lastensuojelun Keskusliiton tietopalvelu analysoi, mistä kunnista ja mistä puolueista Ääni lapselle -ehdokkaat tulivat.

Selvästi eniten Ääni lapselle -ehdokkaita tuli Vihreistä, jonka kuntavaaliehdokkaista 295 ilmoittautui mukaan. Seuraavaksi suurin puolue oli SDP (158), mutta myös Kokoomuksella ja Keskustalla oli yli 100 Ääni lapselle -ehdokasta. Kuntakohtaisesti suurimmat osallistujamäärät olivat Helsingissä (102) ja Turussa (68). Yli 30 lapsen edun toteutumiseen sitoutunutta ehdokasta löytyi myös Espoon, Tampereen, Kuopion ja Vantaan ehdokaslistoilta. Suhteutettuna kunnassa ehdolla olleiden kokonaismäärään eniten ilmoittautuneita oli Maskussa, Askolassa ja Turussa, joissa kaikissa yli 10 % kuntavaaliehdokkaista sitoutui olemaan ääni lapselle. Helsingissä Ääni lapselle -ehdokkaiden osuus oli 8,8 %.

Tutustu visualisointiin (tableau.com), josta näet Ääni lapselle -ehdokkaiden jakautumisen puolueittain, Ääni lapselle -ehdokkaat kartalla sekä Ääni lapselle -ehdokasmäärät aikajanalla.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Ääni lapselle -ehdokkaiden puoluejakauma oli hiukan erilainen. Tuolloin heitä oli eniten SDP:stä, Vihreistä sekä Vasemmistoliitosta. 46 Ääni lapselle -ehdokasta meni eduskuntavaaleissa myös läpi ja toimii tällä hetkellä kansanedustajana. Pääkaupunkiseutu ja Varsinais-Suomi korostuivat tuolloinkin alueellisesti.

Lapsivaikutusten arviointi on tiedolla johtamista

Kuntavaaleissa 2021 kampanjan pääteemoina olivat lasten yhdenvertaisuuden edistäminen, lasten ja nuorten osallisuus, koulu ja varhaiskasvatus sekä lapsivaikutusten arviointi. Kysyimme Anna ääni lapselle -Facebook-ryhmässä jäseniltä ja ehdokkailta, mitkä teemoista he kokivat itselleen läheisimmäksi. Kärkeen nousi koulu ja varhaiskasvatus, joka on lasten ja perheiden arkea lähellä ja merkittävä tekijä hyvinvoinnin luomisessa kuntalaisille. Sivistystoimi on myös se, joka kuntiin jää, vaikka sote-uudistus menisikin maaliin valtuustokauden aikana.

Osa ehdokkaista totesi lapsivaikutusten arvioinnin kattavan alleen kaiken muun. Jos päätösten lapsivaikutukset arvioidaan, ei lasten ja perheiden kannalta haitallisia päätöksiä edes tehdä. Ryhmässä myös käytiin keskustelua siitä, tehdäänkö kunnissa lapsivaikutusten arviointeja. Moni totesi, että tehdään, mutta niitä pitää vaatia ja vahtia, vaikka ne tulisi tehdä automaattisesti. Osa myönsi, ettei arviointeja säännönmukaisesti vielä tehdä.

Eräs Ääni lapselle -ehdokas kertoi, että Hollolassa lapsivaikutusten arvioinnin myötä selvisi, että kouluun tuleminen tuntuu lapsista turvallisemmalta, kun pelottavaan alikulkuun maalataan lapsiystävällisiä maalauksia, katuvalot laitetaan kuntoon ja pyörätelineitä parannetaan.

Jokaisella Ääni lapselle -päättäjällä on merkitystä

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan toukokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan (itla.fi) lapset eivät juuri näy vaalien alla kannanotoissa, vaalikoneiden kysymyksissä, puolueohjelmissa tai ehdokkaiden vaalilupauksissa. Se on huolestuttavaa, sillä lasten etu ei toteudu hiljaisella myöntelyllä. Se toteutuu, kun lasten edusta ja päätösten lapsivaikutuksista tiedetään riittävästi ja lapsia kuullaan päätöksenteon prosesseissa säännönmukaisesti.

Yksikin päättäjä, joka pitää sitkeästi lasten asiaa esillä, voi kuitenkin tehdä suuren eron. Myös myöhäisheränneet uudet kuntapäättäjät ovat tervetulleita hyödyntämään Anna ääni lapselle -kuntavaalikampanjan 2021 tarjoamia materiaaleja, jotka ovat koko kuntavaltuustokauden ajan saatavilla sivustollamme suomeksi ja ruotsiksi. Kuntavaltuutetut tai lapsen edun toteutumisesta omassa kunnassaan kiinnostuneet kuntalaiset voivat palata niihin ja käyttää niiden tarjoamaa tietoa koska tahansa.

Meiltä lapsi- ja perhejärjestöissä saa myös koska tahansa kysyä apua ja neuvoa lapsiystävällisen päätöksenteon toteutumiseksi.

Katso visualisointi Tableaussa

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje