Hyppää sisältöön

Hyvä lastensuojelu nuorten silmin

Lastensuojelu
Blogit
16.09.2021
Hyvä lastensuojelu nuorten silmin

Tämän vuoden Nuorten päivä järjestettiin poikkeuksellisella tavalla virtuaalisena keskustelutilaisuutena. Päivässä keskusteltiin hyvästä lastensuojelusta nuorten silmin.

Suunnitelmat elävät, ja me niiden mukana

Kesän jälkeen suunnitelmat Jyväskylässä järjestettävään Nuorten päivään[1] olivat valmiina. Käytännön järjestelyt olivat pitkällä, menolippujen ostoa vaille valmiina. Enää pitäisi avata ilmoittautuminen ja kannustaa eri puolilla Suomea asuvia nuoria osallistumaan mukaan.

Kunnes tuli elokuu ja ymmärsimme, että koronan takia päivää ei ole mahdollista järjestää vastuullisesti ja terveysturvallisesti. Suunnitelmat jäädytettiin ja kaikille lastensuojelun kokemusta omaaville nuorille avoin Nuorten päivä peruttiin tältä vuodelta.

Emme kuitenkaan lannistuneet, sillä saimme Nuorten päivän suunnitteluryhmältä viestiä, että moni nuori on odottanut tapahtumaa. Näin korona-ajan hengessä päädyimme siihen, että järjestämme virtuaalisen Nuorten (etä)päivän Perhehoitoliiton ja Pesäpuun toiminnassa oleville nuorille. Uudet suunnitelmat laitettiin pikaisesti käyntiin ja pian koitti syyskuun perjantai-ilta, jolloin jokainen meistä osallistui etäpäivään eri puolilta Suomea omasta paikastaan käsin – vahvaa yhteisöllisyyttä tuntien.

Keskustelua hyvästä lastensuojelusta

Nuorten päivän teemana oli hyvä lastensuojelu. Aihetta käsiteltiin arjen, tunteiden, lastensuojelun leiman, osallisuuden sekä riittävän ajan ja ammattilaisten kautta. Jokainen tapahtumaan osallistuva nuori sai jakaa niin hyviä kuin huonoja näkemyksiään lastensuojelusta. Keskeistä oli se, että nostamalla onnistumisia ja epäkohtia esiin, nuoret haluavat vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessa hyvä lastensuojelu toteutuu kaikkien asiakkaiden kohdalla.

Nuorilla on keskenään erilaisia kokemuksia siitä, millaisen jäljen lastensuojelu on jättänyt. Osa nuorista kokee lastensuojelun tuoneen turvaa, välittäviä ihmisiä ja kasvua tukevia rajoja. Yksittäiset työntekijät saavat edelleen nuorten puheissa kiitosta siitä, että he tukivat ja tekivät nuorten kanssa yhdessä asioita.

”Yksi työntekijä yritti piristää, vaikka ympäristö oli kehno.”[2]

Samaan aikaan osalla nuorista lastensuojeluun liittyy voimakkaita ja sävyltään kielteisiä tunteita. Negatiivisiin tunteisiin on vaikuttanut monien vuosien aikana tapahtuneet asiat, jotka ovat synnyttäneet katkeruutta ja huonoja muistoja.

”Hyvä lastensuojelu on mahdollisimman tavallista arkea, rajoja ja rakkautta.” ”Arki oli parempaa, mitä se ei olisi ollut ilman lastensuojelua”

Ammattilaisten aika ja työntekijöiden riittävyys ovat edellytyksiä hyvälle lastensuojelulle. Nuorten kokemuksissa sosiaalityöntekijöiden vähäisen kahdenkeskisen ajan lisäksi resurssien niukkuus näkyi päivittäisessä arjessa. Ohjaajien vähäinen määrä heijastui arkisiin tilanteisiin ja mahdollisuuksiin keskustella ohjaajan kanssa kahden kesken.

”Aikaa ei ollut koskaan ja ihmiset ovat aina uusia. Isoja päätöksiä tehdään vain muutaman tunnin näkemisellä.”

Hyvä lastensuojelu pitää sisällään mahdollisuuden harrastaa ja pitää yhteyttä omiin tärkeisiin ystäviin. Nuoria tulee tiedottaa harrastamisen mahdollisuudesta, ja sijaishuoltopaikkojen tukea harrastamista mahdollisuuksien mukaan. Omat jutut ovat tärkeitä, mutta myös yhteinen aika on arvokasta. Erityisesti niille nuorille, joilla ei ole omaa tekemistä.

Korjattavien asioiden lisäksi lastensuojeluun mahtuu paljon kiintymistä, huolenpitoa, kohdatuksi tulemista ja omien voimavarojen tukemista. Moni nuori kuvaili, miten lastensuojelun kautta elämään tulleet aikuiset ovat tukeneet vuosien saatossa ja antaneet myös rakkautta. Nämä ihmissuhteet ovat kannatelleet nuoria ja jättäneet pysyviä ihmissuhteita aikaan, jolloin lastensuojelun tukitoimet ovat jo päättyneet.

”Tietyistä ohjaajista, tietysti kun laitos oli koti siinä vaiheessa, niin tuli oikeeta perhettä.”

Muista, et ole yksin!

Etänä järjestetyssä Nuorten päivässä hämmästytti nuorten avoimuus ja toisilleen tarjoama kannustus ja empatia. Tilaisuus oli etäisyyksistä huolimatta välitön ja lämminhenkinen. Nuorten päivän tavoite vertaistuesta toteutui myös tässä lyhyessä hetkessä virtuaalisesti.

”Tää sai mut tuntemaan, että mun mielipiteillä on väliä <3”

Vertaistuen lisäksi tärkeä elementti päivässä on vaikuttaminen. Nuorilla on suuri motivaatio oman kokemuksensa kautta vaikuttaa siihen, että lastensuojelu olisi vielä parempaa muille nuorille. Nuorten kanssa oli keskustelemassa myös tilaisuuden järjestelyissä mukana ollut lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Nuorten tärkeät viestit lähtivät myös hänen matkaansa.

Nuorten viestejä hyvästä lastensuojelusta kuullaan Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä sekä tämän jälkeen myös laajemmin jaettuna. Lämmin kiitos Lapsiasiavaltuutetun toimistolle, Perhehoitoliitolle, Pesäpuulle ja Jyväskylän kaupungille suunnitteluryhmään osallistumisesta. Tapahtuma oli mahdollista ja mieluisaa järjestää hyvän yhteistyön ansiosta.

Kirjoittajat:
Mari Väistö, osallisuusasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Annukka Paasivirta, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto


[1] Nuorten päivä on Lastensuojelun Keskusliiton ja yhteistyökumppaneiden järjestämä vuosittainen tapahtuma lastensuojelusta kokemusta omaaville nuorille. Nuorten päivän tarkoitus on tuoda nuorten omaa ääntä esiin heitä koskevissa päätöksissä. Nuorten päivä linkittyy vahvasti Valtakunnallisiin lastensuojelupäiviin.

[2] Sitaatit ovat Nuorten päivän pienryhmäkeskusteluista nuorten suoria lainauksia sekä päivän lopussa kerättyjä palautteita.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje