Koska lapset ovat tärkeintä, mitä meillä on

Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pentti Lemmetyinen muistuttaa blogissaan, miksi meillä on julkisen sektorin ja elinkeinoelämän rinnalla kansalaisyhteiskunta: kansalaisia varten. Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan ihmisille toivoa ja hyvinvointia sen sijaan, että huudeltaisiin tietämättöminä niiden haitallisuudesta. Sillä kun ”maailma ympärillä kuohuu ja uhkat painavat alleen, tarvitaan hyviä voimia, joukkoja ja lisää ääntä”.

Otsikon lausahdus – Koska lapset ovat tärkeintä, mitä meillä on – on keskusliittomme slogan. Lastensuojelun Keskusliiton uutena puheenjohtajana sain jäsenpäivässämme mahdollisuuden luoda uusia yhteyksiä ja saada oivalluksia siitä, millä tavoilla voimme toimia yhdessä tässä ajassa, näiden haasteiden ja säästöpaineiden keskellä. Hukkaamatta ideaa hyvästä yhteiskunnasta ja turvallisesta huomisesta.

Reilut 30 vuotta sitten, 1990-luvun suuren laman aikana, alkoi käydä ilmeiseksi, että hyvinvointivaltio oli tullut joiltain osin tiensä päähän. Valtio ja kunnat eivät enää verovaroin voineet tuottaa kaikkia palveluita, joihin olimme tottuneet.

Hyvinvointivaltion rinnalla alettiin puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Siis yhteiskunnasta, jossa vallitsee laaja hyvinvointi, jonka tuottamisessa valtiolla ja kunnilla ei välttämättä ole samaa roolia kuin hyvinvointivaltiossa. Alettiin ajatella, että ihmisillä, yrityksillä, järjestöillä ja muilla yhteisöillä on oma roolinsa hyvinvoinnin tuottajina. Julkisen sektorin ja elinkeinoelämän rinnalla on olemassa kansalaisyhteiskunta, järjestöt ja kansalaiset.

Nyt pelkäämme, että tänä päivänä useat poliitikot eivät tiedä sitä, tai eivät välitä siitä.

Sillä näyttää pahasti siltä, että myös hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas. Ei järjestörahoituksen silmittömältä näyttävää leikkaamista voi muulla tavoin ymmärtää. Syrjäyttävien rakenteiden hyväksymistä osaksi yhteiskunnan arkea ei voi ymmärtää muutoin kuin niin, ettei kaikilla ihmisillä ole väliä. Köyhät ihmiset (lapset!), asunnottomat, kiusatut, lyödyt, valtavirrasta erottuvat ja siksi väheksytyt saavat olla omillaan.

Sanotaan, että meillä ei ole rahaa myötätuntoon, empatiaan eikä solidaarisuuteen. Niin ei saa olla.

Ratkaisuja voi löytää vain yhdessä

Mitä sitten voimme tehdä ikärakenteen ja huoltosuhteen vääristymälle, luokkaistumiselle, segregaatiolle, ympäristön tuhoutumiselle, ja niin edelleen? Huolten määrä on uuvuttava. Mikään eduskunta tai mikään hallitus, millään kokoonpanolla, ei voi ratkaista näitä asioita yksin. Ei edes paraskaan presidentti.

Olisiko meidän mahdollista käydä kansallista dialogia siitä, miten haasteista selvitään yhdessä? Niin, että ahdistuneita nuoriamme ei lääkittäisi turraksi, vaan kuuntelisimme, mikä ahdistaa. Niin, että yksin ja sairaana olevat vanhat ihmiset eivät pelkäisi vanhaksi tulemista, kun eivät tiedä, huolehtiiko kukaan.

Varmaa on, että jos emme yhteiskuntana pidä huolta lapsistamme ja nuoristamme ja tarjoa heille osallisuutta ja toivon näköaloja, olemme tuhon tiellä. Yhtä varmaa on, että jos annamme Suomeen muualta muuttaneiden ihmisten syrjäytyä ja vastustamme uusien tulemista, olemme umpikujassa. Tekemättömälle työlle ei riitä omasta takaa tekijöitä. Kuihtuvassa ja riisutussa maassa ei asu maailman onnellisin kansa.

Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan hyvinvointia meille ominaisilla toimintavoilla. Me olemme jalkautuneet sinne, missä ihmiset ovat, lähiöihin ja kyliin. Silmät, korvat ja mieli avoimina, lähellä ihmistä. Me tiedämme, että kukaan ei valitse syrjäytymistä, sairautta, köyhyyttä, rikollisuutta, väkivaltaa tai lohdutonta yksinäisyyttä. Me näemme, että yksilöiden syyllistämisen sijaan meidän pitää tarttua yhteiskuntamme rakenteellisiin virheisiin. Yhdessä.

Varomattomat ja häijyt heitot kansalaisjärjestöjen haitallisuudesta ovat sydämettömiä ja sivistymättömiä. Ne kertovat tietämättömyydestä. Järjestöjen tekemä ennalta ehkäisevä, varhain ongelmiin tarttuva ja kaikkia ihmisiä mukaan kutsuva toiminta on kustannustehokasta. Järjestötoiminnan vaikuttavuudesta on olemassa paljon luotettavaa tietoa. Sen ääreen kannattaa hankkiutua.

Yhteinen hätähuutomme on, että kansalaisyhteiskunnan taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset tulee varmistaa tulevaisuudessakin. Järjestöt ovat perustavanlaatuinen voimavara demokratiaa, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta tahtovassa maassa.

Arvopohja, joka ei vaihtele vaalikausittain

Suomalaisen järjestötyön pitkässä historiassa hyvinvointivaltion aika oli lyhyt. Alkuvuosikymmeninä hyvinvointia rakennettiin valtion ja kuntien lisäksi myös kansalaisjärjestöissä. Monet niissä kehitetyt palvelut ovat sittemmin siirtyneet valtion ja kuntien tehtäviksi.

Järjestötyössä me emme elä vaalikausien mittaisissa sykleissä. Johdonmukaisesti ja arvoillemme uskollisena teemme työtämme vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Suomalainen järjestötyö on nähnyt sisällissodat, maailmansodat, lamat, nousukaudet ja monet poliittiset jääkaudet. Me olemme avanneet ovia ja rakentaneet siltoja.

Köyhän, syrjäytetyn tai muusta syystä itsensä osattomaksi kokevan ihmisen ei ole helppoa ajatella, että ratkaisuja on olemassa. Toivon näköaloja ei näy. Siksi tarvitaan yhteisöjen rakentajia: niitä, jotka rohkaisevat, luottavat, opettavat, tarpeen tullen lainaavat toivoa. Näin tekemällä rakennetaan hyvää elämää ja vahvistetaan rauhaa ja yhteiskunnan demokraattisia rakenteita. Sillä vain osallisiksi itsensä tuntevat ihmiset voivat osallistua, eivätkä osallistujat tunne itseään yksinäisiksi.

On kyse myös sivistysvaltion säilyttämisestä. Järjestötyö ja kansalaisyhteiskunta kantavat ja ylläpitävät sivistystä tässä maassa. Meidän pitää nousta puolustamaan sitä nyt, kun se on uhattuna.

Sivistys on:

• oikein tekemistä
• ihmisiksi olemista
• hyvien asioiden edistämistä
• sen ymmärtämistä, että isoihin haasteisiin voidaan vastata vain yhdessä
• kasvua kohti ihmisyyden parhaita puolia
• sen ymmärtämistä, että tutkittu tieto on päätöksen teossa arvokkaampaa kuin jonkun mielipide
• tasa-arvon ja ihmisarvon luovuttamattomuutta
• sekä empatian ottamista yhdeksi poliittisen päätöksenteon kriteeriksi.

Rauha ja kestävä yhteiskunta ovat mahdollisia

Maailma ja Suomi ovat moniäänisiä ja moniarvoisia. Mahdollisuus johonkin yhteiseen, siihen, mikä meiltä nyt näyttää puuttuvan, piilee sivistyksessä. Sivistys on avoimuutta ja arvostusta, uteliaisuutta ja pelkäämättömyyttä.

Kun maailma ympärillä kuohuu ja uhkat painavat alleen, tarvitaan hyviä voimia, joukkoja ja lisää ääntä. Ihmisiä, jotka sanovat, että rauha on mahdollinen. Rauha ei ole vain sitä, että ei ole sotaa. Rauha on sitä, että ihmisten välillä vallitsee tasa-arvo, että heikommista ja pienimmistä huolehditaan. Se on sitä, että riitoja sovitellaan ja tehdään sovinto. Rauha on ekologisesti kestävä elämäntapa, se on sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta ja se on maailma, jossa jokainen ihminen on ainutlaatuisen arvokas.

Nämä eivät ole vain kauniita sanoja. Ne ovat ohjelmajulistus. Ne ovat tiekartta rauhaan ja kestävään yhteiskuntaan.