Lapset mukaan töihin – teatteria vai askel kohti parempaa työelämää? 

Vuonna 2016 saimme idean. Ajattelimme kokeilla, tarttuisiko joku muukin tuomaan työpaikoille yhtenä päivänä vuodessa mukaan lapsia, ja saisimmeko sitä kautta vaikutettua siihen, että työelämässä huomioidaan perhetilanteet paremmin. Me Lastensuojelun Keskusliitossa sekä silloinen lapsiasiavaltuutettu rykäisimme kampanjan kokoon pikavauhdilla.

Ensimmäisenä vuonna Lapset mukaan töihin -päivään ilmoittautui mukaan 346 työpaikkaa. Ajattelimme, että se oli menestys. En kuvitellut, että Lapset mukaan töihin -päivä olisi yhdeksän vuoden kuluttua yhä voimissaan ja siihen ilmoittautuisi yli 1200 työpaikkaa kouluista ja kyläkaupoista aina eduskuntaan ja ministeriöihin asti. 

Hups, siitä tuli ilmiö! 

Lapset mukaan töihin -päivä ei ole ainoastaan voimissaan, vaan jaettu ilmiö, joka heittää roolit päälaelleen ja pakottaa ihmiset näkemään töissä – hui kauhistus! – lapsia. Ilmiö, joka on huomioitu kansainvälisesti ja nostettu esille työelämää vahvistavana käytäntönä, josta muutkin maat voivat ottaa mallia. 

Teemapäivä herättää tunteita. Enimmäkseen ihania, pehmeitä ja lämpimiä, mutta muitakin. On sanottu, että teemapäivä heikentää työn tuottavuutta ja on sanottu, että se lisää sitä. On sanottu, ettei erityislapsia voi tuoda työpaikoille ja että erityislapsia jos ketä kannattaa tuoda, jotta työnantaja ymmärtää. On sanottu jopa, ettei tällaista teatteria tulisi järjestää, kun parempi olisi, että jokaisella työpaikalla joka päivä huomioitaisiin työntekijöiden yksilölliset perhetilanteet.  

Myönnän auliisti, että niin olisi, ja yhtä auliisti, etten tiedä, miten se saataisiin aikaan. 

Mitä suuremmaksi ilmiö kasvaa, sitä enemmän se kerää palautetta. Lapset mukaan töihin -päivä on tänä vuonna inspiroinut meeminikkareita ja tv-käsikirjoittajia, mutta kirvoittanut myös kansalaiskritiikkiä ja otsikoita. Päivän lopettamistakin on vaadittu, jotta niille, jotka eivät voi osallistua, ei tulisi osaton olo. 

Sama tapahtui edellisellä kerralla, kun osallistujamäärät saavuttivat huippulukemat: vuonna 2019, juuri ennen koronaa. Silloin todella harkitsimme teemapäivän lopettamista, mutta pandemia teki päätöksen puolestamme ja päivä laitettiin tauolle. Suurella osalla ihmisistä oli lapsia mukanaan töissä joka päivä ja ajattelimme, että aika oli ajanut teemapäivän ohi. Koronan jälkeen jatkoimme – yleisön pyynnöstä. 

Me luemme kaiken kritiikin ja punnitsemme sitä huolella. Päivää on pidetty eriarvoistavana, koska jokaisella lapsella ei ole vanhempia, joiden työpaikoille he voivat tulla. Se tuntuu erityisen ristiriitaiselta meille, jotka kirjaimellisesti työksemme pyrimme vähentämään eriarvoisuutta lasten välillä. Ei ole sattumaa, että Lapset mukaan töihin -päivä järjestetään Lapsen oikeuksien viikolla, jonka toteutusta myös koordinoimme. 

Ei pomppulinnoja takahuoneisiin 

Jokainen työpaikka voi pohtia, voiko se kutsua kokonaisen lapsiryhmän tutustumaan toimintaansa tai lähettää jonkun juttelemaan töistään lähikoululle. Jokainen osallistuja päättää, ottaako mukaan omansa vai jonkun toisen lapsen. Teemapäivän sivustolla (lapsetmukaantoihin.fi) ei mainita sanaa vanhempi, vaan kannustetaan monenlaisiin toteutuksiin ja eri tilanteissa olevien lasten muistamiseen. 

Lapset mukaan töihin -päivä on tuottanut myös monille lapsille omien vanhempiensa matkassa mahtavia yhteisiä hetkiä. Joissakin kouluissa se on tarkoittanut sitä, että oppilaita on ollut luokassa vain muutama. Osa oppilaista on iloinnut työrauhasta, osa kokenut fomoa ja harmitusta siitä, ettei päässyt sinne, missä kaikki muut tuntuvat olevan. 

Tunnistan hyvin, miksi päivä näyttäytyy jollekulle teatterina. Pomppulinna takahuoneessa rakentaa parempaa työelämää yhtä vähän kuin naurujooga parantaa tulehtunutta työilmapiiriä. Markkinoilla on jopa toimijoita, jotka hakevat voittoa kaupittelemalla viihdettä lapsille, jotka on tuotu työpaikoille, vaikka aikuisten pitää kokoustaa. Se on kamalaa ja sataprosenttisesti teemapäivän tavoitteiden vastaista. 

Totta on, ettei jokainen lapsi voi jokaisella kerralla teemapäivään osallistua, eikä osa ehkä koskaan. Emme voi pysäyttää koko yhteiskuntaa katsomaan lapsia, vaikka ehkä haluaisimmekin. 

En silti ajattele, että teemapäivän lopettaminen olisi paras ratkaisu. En tiedä, millä muulla tavalla saisimme herätettyä yhtä paljon puhetta perhemyönteisyydestä ja ihmisten työroolien taakse näkemisestä. Harva kampanja onnistuu tekemään lapsia yhtä näkyviksi yhteiskunnan lävistävällä tavalla kuin tämä, joka pakottaa tiukimmankin pomon tai lainsäätäjän muistamaan, että perheillä on työelämän paineissa tiukkaa ja että lasten pitää tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. 

Jos Lapset mukaan töihin -päivä herättää puhetta siitä, millä muilla tavoilla voimme rakentaa parempaa työelämää, hienoa! Perhemyönteisille teoille on tilaa. Mutta tämä tapa on herättänyt aika paljon iloa ja riemua, sekä lapsille että heitä kohtaaville aikuisille.  

Ei harmita, että kokeilimme, tarttuisiko idea.