Hyppää sisältöön

Lasten vaalipaneeli muistutti kunnan tärkeimmästä tehtävästä

Politiikka & Yhteistyö
Osallisuus
Blogit
28.04.2021
Lasten vaalipaneeli muistutti kunnan tärkeimmästä tehtävästä

Helmikuun 17. päivänä 2021 keskuskirjasto Oodi täyttyi kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajista. Oli alkamassa Lasten kuntavaalipaneeli. Lapset ja nuoret eri puolilta Suomea olivat valmistelleet viisaita ja kiperiä kysymyksiä itselleen tärkeistä asioista, ja puheenjohtajat pääsivät vastaamaan niihin livestriimin äärellä.

Lapsilla ja nuorilla on oikeus saada äänensä kuuluviin sekä näkemyksensä ilmaistua heitä koskevissa asioissa. Lapsilla on myös oikeus tietoon ja asioista viestimiseen heille ymmärrettävällä tavalla. Kuntavaalien alla on kuunneltava kuntalaisia, myös niitä kaikista pienimpiä, jotka eivät vielä voi vaikuttaa äänestämällä.

Siksi yhdistimme voimamme Helsingin Sanomien Lasten uutisten kanssa ja päätimme jo syksyllä 2020, että järjestämme Lasten oman kuntavaalipaneelin. Keskustakirjasto Oodi lupasi meille tilansa käyttöön, ja vaikka suunnitelmat muuttuivat matkan varrella moneen kertaan koronatilanteen takia, kolme keskeistä säilyi: lasten ääni pysyi keskiössä, puheenjohtajista yksikään ei peruuttanut tuloaan, ja Oodi avasi muutoin suljetut ovensa meille hyisenä helmikuisena iltapäivänä.

Korona muutti suunnitelmia

Kun kerran lasten vaalipaneelia järjestettiin, halusimme tehdä kaiken hyvin lapsilähtöisesti. Ajatuksissamme ja Teams-keskusteluissamme Lasten uutisten Fanny Frömanin kanssa väikkyivät pillimehut, leikkipaikat, akvaariomenetelmät sekä läsnäolevat, eri-ikäiset lapset. Seurasimme koronatilannetta tarkasti, ja kun alkoi näyttää selvältä, ettei yleisötilaisuutta ole mahdollista järjestää, kävimme Oodin kanssa tarkasti läpi koronarajoitukset, turvavälit ja muut turvallisuustoimet. Emme todellakaan halunneet olla ne, jotka asettaisivat puolueiden puheenjohtajat koronakaranteeniin.

Lasten vaalipaneeli toteutettiin osana lapsi- ja perhejärjestöjen yhteistä Anna ääni lapselle -kampanjaa ja lasten kysymysten kanssa auttoivat kampanjassa mukana olevat järjestöt: Adoptioperheet ry, Suomen Icehearts, Yhden vanhemman perheiden liitto yhdessä Kasper kasvatus- ja perheneuvonta ry:n kanssa, SOS-Lapsikylän kehittäjänuoret, Pesäpuu sekä Vammaisperheyhdistys Jaatinen. Lisäksi pyysimme yhden kysymyksen oululaiselta alaluokalta ja Lasten uutiset tarjosi seuraajilleen mahdollisuuden ehdottaa ja äänestää, mitä puheenjohtajilta tulisi kysyä. Paneelin juonsi Helsingin Sanomien toimittaja Valtteri Parikka yhdessä 9-vuotiaan Valdemar Saloniemen kanssa.

Vaalipaneelissa esitettiin yhdeksän lasten ja nuorten ennakkoon valmistelemaa kysymystä. Jokainen kysymys oli useamman lapsen ja nuoren tai jonkin ryhmän yhdessä suunnittelema. Kysymyksille yhteistä oli se, että lapset ja nuoret halusivat kuulla, miten päättäjät toiminnallaan edistävät lapsille tärkeitä asioita ja rakentavat turvallista ja lapset huomioivaa yhteiskuntaa. Ajankohtaiset ja tärkeät kysymykset käsittelivät lasten äänen kuuntelemista, rasismia, kiusaamista, turvallisen ja terveellisen asuin- ja kouluympäristön varmistamista sekä kaikille lapsille saatavilla olevia harrastusmahdollisuuksia.

Poliitikkojen on näytettävä esimerkkiä

”Mitä Suomessa tulisi tehdä, että täällä rasismi saataisiin vähentymään”, kysyi vantaalainen Mira.

Maria Ohisalo muistutti, että moni ennakkoluulo johtuu siitä, etteivät ihmiset tunne toisiaan. ”Jokaista vastaantulevaa ihmistä tulisi kohdella niin kuin itse haluaisi tulla kohdelluksi”, sanoi myös Jussi Halla-aho.

Puolueiden puheenjohtajat olivat paneelissa yksimielisiä siitä, ettei yhtäkään lasta ja nuorta saa syrjiä hänen taustansa tai tilanteensa takia. Lasten ja nuorten asiat ovat meidän kaikkien asioita eikä lapsia ja nuoria tule ohittaa. Keskustelussa nousi esille aikuisten ja erityisesti poliitikkojen tehtävä osoittaa hyvää esimerkkiä tasa-arvoisesta ja toiset huomioivasta kohtelusta.

”Kaikki ovat erilaisia, mutta yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia”, totesi pääministeri Sanna Marin.

Kiusaaminen ja sen kitkeminen nousi esille useammassa kohdassa keskustelua. Käsiäänestyksessä kaikki puheenjohtajat, paitsi alakoulussa pääsääntöisesti sukulaisten opetuksessa ollut Petteri Orpo, kertoivat itsekin kokeneensa koulukiusaamista lapsuudessaan. Jussi Saramo totesi, että usein käy niin, että aikuiset siirtävät omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan lapsille.

Puheenjohtajat peräänkuuluttivat jokaisen – niin lapsen, nuoren kuin aikuisenkin – velvollisuutta ottaa kaikki mukaan ja huolehtia siitä, ette ketään jätetä ulkopuolelle. Keskustelu kiusaamisesta tuntui yhdistävän eri puolueita, ja Annika Saarikko totesikin, että politiikassa voi myös kannattaa ideoita, joita ei ole itse keksinyt, kompatessaan Harry Harkimon ajatuksia koulukiusaamisen vastustamiseksi. Sari Essayah kannusti lapsia menemään väliin ja pitämään kavereista huolta, mutta muistutti myös, että aikuisilla on loppupeleissä vastuu kiusaamisen katkaisemisesta.

”Kunnissa on tehtävä päätöksiä, jotka tekevät Suomen kouluista maailman parhaimmat”, totesi Anna-Maja Henriksson. ”Kouluun menemisen on tunnuttava hyvältä.”

Lasten vaalipaneeli kiinnosti kymmeniätuhansia

Yleisöä ei koronatilanteen takia lopulta saatu paikan päälle, vaan Lasten vaalipaneelia seurattiin livestriimin kautta. Näin moni onneksi tekikin, sillä paneelia seurasi Helsingin Sanomien kanavissa Lasten uutisilta saamiemme tietojen mukaan 35 000 ihmistä ja jälkikäteen tallennetta oli katsottu mittaushetkellä 32 000 kertaa. Lisäksi paneeli näytettiin suorana myös Ilta-Sanomien kanavissa. Paneelia oli markkinoitu erityisesti koululuokille, joten etenkin tallenteen katsojamäärien voidaan olettaa olleen moninkertaisia.

Lasten vaalipaneeli toteutettiin tällä tavoin ensimmäistä kertaa. Se ei varmasti jää viimeiseksi. Lähes kaikki sekä valtion että kunnan tasoinen päätöksenteko koskettaa myös lapsia ja nuoria, ja päättäjien on tärkeää käydä jatkuvaa vuoropuhelua lasten ja nuorten kanssa. Vaalien alla lapsille viestiminen ei saa unohtua, sillä heilläkin on oikeus saada tietoa itselleen ymmärrettävällä tavalla.

Paneelin keskeisenä yhteistyökumppanina toimi Helsingin Sanomien Lasten uutiset. Hyvästä yhteistyöstä lämmin kiitos Lasten uutisten tiimille! Tätäkin suuremmat kiitokset lähetämme niille lapsille ja nuorille, jotka olivat valmistelleen kysymyksiä vaalipaneeliin. Toivottavasti saitte vastaukset kysymyksiinne!

Sillä meidän mielestämme kunnan tärkein tehtävä on pitää huolta lapsista.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje