Hyppää sisältöön

Saamelaisnuoria täytyy kuulla

Lapsen oikeudet
Politiikka & Yhteistyö
Blogit
6.2.2026
Saamelaisnuoria täytyy kuulla

Suomi yhä loukkaa saamelaisten oikeuksia. Keskusteluissa saamelaisnuorten kanssa välittyy huoli ilmastokriisin ja maankäytön vaikutuksista omaan kulttuuriin.  

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti (valtioneuvosto.fi) toi esiin, että saamelaisten itsemääräämisoikeus ja oikeus tulla kuulluksi vaarantuvat samoin kuin heidän oikeutensa yhdenvertaiseen kohteluun. Suomi loukkaa saamelaisten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia, kuten oikeutta maihin, vesiin ja perinteisiin elinkeinoihin. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut alkuperäiskansojen oikeuksia edistävää ILO:n sopimusta nro 169, joka hyväksyttiin jo vuonna 1989. Saamelaiset joutuvat yhä puolustamaan oikeuksiaan, ja nyt keskustelua käydään esimerkiksi Jäämeren junarasta ja uusista kaivoshankkeista.

Vuonna 2023 YK:n Lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle suosituksia liittyen lapsen oikeuksien toteutumiseen maassamme. Komitea nostaa saamelaislapset esiin useissa suosituskohdissaan – muun muassa ilmastoa, lainsäädäntöä, koulutusta, väkivallan ehkäisyä ja terveyttä kuin terveyspalveluja koskevissa osioissa. Tämä kertoo siitä, että komitea on tunnistanut laaja-alaisesti ne puutteet, joita Suomessa on edelleen saamelaisten oikeuksien täysmääräisessä toteutumisessa.

Meidän LOS -hankkeen työpajassa Inarissa pureuduimme saamelaisnuorten kanssa komitean suosituksista tehdyn nuorisoystävällisen version avulla suuriinkin aiheisiin. Nuorten kirjaamista kommenteista välittyi selkeästi heidän syvällinen ymmärryksensä ilmastokriisistä sekä heidän vahva kunnioituksensa luontoa kohtaan. Ilmastokriisin vaikutukset näkyvät nuorten mukaan alueella selkeästi ja niillä on heidän mukaansa suora yhteys saamelaisten perinteisten elinkeinojen säilymiseen.

”Lappiin ei tarvisi rakentaa kaikkea turhaa, joka pilaa ilman. Ei saa tehdä junaraidetta tai vaikka kaivosta. Kun rakentaa, pitää huomioida porot ja kulut ja saamelaisten maat ja kulttuuri.”  – Nuori Meidän LOS -hankkeen työpajassa

”Jos ilmastonmuutosta ei lakkauteta, metsät vähenevät, porotalous vähenee ja eläimet kuolevat. “ –  Nuori Meidän LOS -hankkeen työpajassa

Työpajoissa korostui nuorten toiveet siitä, että Suomi parantaisi saamelaisten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia, kuin kunnioittaisi saamelaisten maita. Samaa korostavat niin YK:n lapsen oikeuksien komitean suositukset Suomelle, kuin loppuraportti itsessään. Suomen on pidettävä huolta saamelaisten oikeuksien toteutumisesta.


Meidän LOS -hankkeessa laadittu nuorisoystävällinen versio YK:n lapsen oikeuksien komitean suosituksista on julkaistu myös pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen kielillä. Myös sopimuksen raportointiprosessista kertova selitysvideo on tekstitetty näille kielille.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje