Hyppää sisältöön

Translaki – tältä se näyttää 15-vuotiaalle muunsukupuoliselle

Politiikka & Yhteistyö
Osallisuus
Blogit
24.03.2022
Translaki – tältä se näyttää 15-vuotiaalle muunsukupuoliselle

Maailmamme on sukupuolitettu enemmän kuin moni tajuaa, kirjoittaa 15-vuotias muunsukupuolinen Helium, ja haluaa haastaa meidät kaikki kuulemaan ja näkemään, sekä ymmärtämään.

Olen 15-vuotias, elämäni suurimpia huolia pitäisi olla yhteishakujen sekä kavereiden. Asia ei kuitenkaan ole niin. Suurimpia huoliani tällä hetkellä ovat ihmisoikeuteni, ja varsinkin Suomen translaki. Olen muunsukupuolinen, ja koen, että olen sen takia näkymätön päättäjille. Enkä pelkästään päättäjille, vaan lähestulkoon kaikille.

”Mielestäni valmisteluprosessin pitäisi olla läpinäkyvä ja siinä tulisi kuunnella niitä ihmisiä, joita asia koskee.”

Itse tulin vasta vuosi sitten kaapista ulos kavereilleni, eikä se ole ollut helppoa. Itsensä hyväksyminen on pitkä ja vaikea prosessi yhteiskunnassa, jossa binäärisyys näyttäytyy ainoana vaihtoehtona.

Mitä ongelmatekijöitä on?

Suurimpana ongelmana transhenkilöiden kohtaamista ongelmista näen nykyisen translain. Uutta lakia suunnitellaan ja se on hyvä asia, tai niin ainakin luulisi. Mielestäni valmisteluprosessin pitäisi olla läpinäkyvä ja siinä tulisi kuunnella niitä ihmisiä, joita asia koskee.

Kuuntelemisella en tarkoita “kysymme lausunnon, jota hädin tuskin luemme” -tyyppisiä toimia. Ei. Tarkoitan sitä, että transhenkilöitä oikeasti kuunnellaan prosessin kaikissa vaiheissa ja toteutetaan pyyntömme ja ihmisoikeutemme oikeasti.

Miksi uudistuksen pitää olla erilainen kuin suunnitellaan?

Uudessa laissa tarkoitus on poistaa nykyinen edellytys, että sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona on lisääntymiskyvyttömyys. Tästä pakkosteriloinnista Suomi on saanut myös huomautuksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. On hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan, mutta ongelmia jää yhä. Jatkossa sukupuolen voisi korjata juridisesti hakemuksen perusteella, mutta vasta tietyn odotusajan kuluttua.

Alaikäisiä ja muunsukupuolisia laki ei huomioi. Käytännössä muunsukupuoliset eivät saa oikeaa sukupuolimerkintää mihinkään ja alaikäisillä binääriin kuuluvilla ei ole edelleenkään mahdollisuutta juridiseen sukupuolen vahvistamiseen.

”Tietenkin leikkaukset ovat pysyviä, mutta niin on itsemurhakin. Surullista kyllä, transhenkilöiden itsemurhaprosentit ovat hyvin korkeita.”

Olen kuullut perusteluna harkinta-ajalle ja alaikäisten hoidon saannin estämiselle leikkausten pysyvyyden. Tietenkin leikkaukset ovat pysyviä, mutta niin on itsemurhakin. Surullista kyllä, transhenkilöiden itsemurhaprosentit ovat hyvin korkeita. Tämä on valitettavasti myös ymmärrettävää, sillä tulevaisuus hoidon saannin suhteen on vieläkin hyvin toivottoman näköinen.

Vasta nyt uudistamme translakia ja lopputulos ei todennäköisesti siltikään ole toivottu.

Mitä ongelmia erityisesti muunsukupuoliset kohtaavat?

Kohtaan sukupuoli-identiteettini takia monenlaisia ongelmia. Saan kuulla paljon mielipiteitä siitä, onko olemassaoloni hyväksyttävää vai ei.

Maailmamme on sukupuolitettu enemmän kuin moni tajuaa. Näen yhteiskunnan kokonaisuutena; kaikki mahdollinen on sukupuolitettua, binäärinen sukupuoli vaaditaan jopa asioissa, jossa sillä ei ole mitään merkitystä. Tässä siis sinulle haaste: kuuntele ja katso päivän aikana, kuinka moneen sukupuolitettuun asiaan törmäät. Yllätyt varmasti.

”Me olemme ne asiantuntijat, joita teidän tulisi kuunnella.”

Pahinta on se, että joudun kokemaan, että en ole yhteiskunnalle oikeasti olemassa. Saan tuntea, että olen pelkkä luonnonoikku, joka ei tarvitse tai ansaitse ihmisoikeuksia. En ymmärrä, ketä se satuttaa, jos minullakin on ihmisoikeudet, tai miksi ihmiset, joita asia ei koske, päättävät oikeuksistani.

Cis-henkilöt eivät tule ymmärtämään koskaan tilannettani tai asettumaan asemaani täysin, joten on vaikeaa ymmärtää, miksi he eivät usko ongelmieni olemassaoloon. Kyllä minäkin tiedän keliakian olevan oikea asia, vaikka en ole keliaakikko.

Siis: kuunnelkaa niitä, jotka asian tuntevat ja kokevat sisällään. Me olemme ne asiantuntijat, joita teidän tulisi kuunnella.

Kirjoittaja:

Helium, 15

Kommentit (4)

LL
18.06.2022 23:01
Liikaa valitusta ja liian vähän argumentointia
Nimimerkki
19.04.2022 12:08
"Mikä sinussa objektiivisesti muuttuu, kun tämän merkinnän vaihdat?" Se miten muut kohtaavat sinua muuttuu. Väärä sukupuolimerkintä altistaa konkreettisesti häirinnälle ja jopa väkivallalle. Esimerkiksi lipuntarkastajat kulkuvälineissä ajattelevat, että matkustat kaverin lipulla ja käyttäytyvät uhkaavasti, tai kaupan kassa ei myy ikärajavalvottua tuotetta "väärillä papereilla". Tai kaikille opettajille täytyy erikseen avautua sukupuoli-identiteetistä, jos he näkevät väärän sukupuolimerkinnän tai nimen järjestelmissä. Todella moni transnuori menee läpi omassa sukupuolessaan niin hyvin (jo ilman transhoitoja), että väärä merkintä aiheuttaa arjessa todella paljon paperisotaa ja hankaluuksia.
JTC
25.03.2022 20:03
Pelkään pahoin, ettei uusi translaki - tai vaikkapa juridisen sukupuolen muuttaminen omalla ilmoituksella (Self-ID) - ratkaise ainoatakaan ongelmaa kenellekään sukupuoliristiriitaa kokevalle. Se tulee lisäämään niitä - radikaalisti. Self-ID on käytännössä hallinnollinen lupa olla selvittämättä sukupuoliristiriitaansa ja väittää olevansa eri sukupuolta kuin mitä todellisuudessa on - ja siitä seuraa ongelmia reaalitodellisuudessa, jossa naaraat edelleen synnyttävät ja koiraat siittävät. Mikä sinussa objektiivisesti muuttuu, kun tämän merkinnän vaihdat? Totta puhuen nämä sukupuoliristiriidat kumpuavat miesten ja naisten eroista kussakin kulttuurissa: mitä mies saa tehdä? Mitä nainen saa tehdä? Miten nainen saa pukeutua? Entä mies? Mitä mieheltä tai naiselta odotetaan? Käsittääkseni feminismin tarkoitus on alun alkaen ollut antaa naisille samat oikeudet ja mahdollisuudet yhteiskunnassa kuin miehillekin. Jos se ei sitten liity feminismiin, niin mielestäni ajatuksessa on pointti: etsitään ja murretaan miesten ja naisten välille rakennettuja raja-aitoja - etenkin sellaisia, joissa erityisesti naiset joutuvat alisteiseen asemaan. Eikö tällaisen tasa-arvon eteen ole tehty vuosia töitä? Eikö ole tehty töitä myös sen eteen, että rikottaisiin vaikkapa trendien luomia rajoja sen suhteen, mitä merkitsee olla mies tai nainen? Miehen ja naisen mallit ovat edelleen kovin ahtaat, mutta jotenkin tuntuu, että "sukupuolen muuttaminen" ei riko tätä ahtautta, vaan pikemminkin vahvistaa sitä: Eikö siinä anneta periksi näille tiukoille malleille? Sama pätee siihen, että julistautuu muunsukupuoliseksi. Todellisuudessa sukupuoltaan ei voi muuttaa eikä hylätä - mutta on mahdollista hylätä odotukset, joita sinulle asetetaan sukupuolesi vuoksi. Se, että väittää sukupuolekseen jotain muuta kuin objektiivisen todellisuuden - tai että vättää, että on sukupuoleton - ei tule helpottamaan sosiaalisia suhteita. Jos aiemmin ei ole kokenut kuuluvansa joukkoon, kohdannee vielä enemmän kieroja katseita. Kansalaisaloite oli nimeltään "oikeus olla". No. Jos itsensä hyväksyminen on asian ytimessä, millaista itsensä hyväksymistä on yrittää muuttaa sukupuoltaan?
Ei ole pakkosteriloituja
24.03.2022 12:58
"Tästä pakkosteriloinnista Suomi on saanut myös huomautuksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. On hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan, mutta ongelmia jää yhä." Ei ole pakkosterilointia. Transsukupuolisuuden perusteella ei ole tehty yhtään sterilointia. Itse haluttu hormonihoito aiheuttaa lisääntymiskyvyttömyyden ja se riittää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje