Siirry sisältöön

Lausunto lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua oikeusministeriön (OM) muistiosta liittyen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseen. Muistioon on koottu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) soveltamisessa OM:n tietoon tulleita konkreettisia ongelmia ja ehdotuksia lain uudistamistarpeiksi. Se, millaisia lainsäädäntötoimenpiteitä kyseiset esiin tulleet ongelmat ja ehdotukset edellyttäisivät, tulevat pohdittavaksi vasta varsinaisen lainvalmisteluhankkeen yhteydessä. Kyse on siis eräänlaisesta esikartoituksesta.

Muistioon on valittu kommentoitavaksi lapsen tapaamisoikeuteen, oikeudenkäyntimenettelyyn ja lapsen huoltoon liittyviä useita erillisiä asiakokonaisuuksia. Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että varsinaisen lainvalmisteluhankkeen yhteydessä lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (lapsenhuoltolaki) tarkasteltaisiin muutostarpeiden osalta kokonaisuutena. Keskusliitto esittää huolensa siitä, että yksittäisten säännösten muuttaminen tai korjaaminen ei ole säädöksen kokonaissystematiikan kannalta hyvä ratkaisu. Lapsenhuoltolain läpileikkaava tekijänä sekä lähtökohtana tulisi olla YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen oikeudet ja erityisesti sopimuksen kannalta keskeinen lapsen edun periaate. LSKL korostaa lapsivaikutusten arvioinnin merkitystä lapsenhuoltolain uudistamisessa.

Keskusliitto pitää myös tärkeänä, että lapsenhuoltolain uudistuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa ja uudistusten tulee perustua tutkittuun tietoon.

Lastensuojelun Keskusliitto arvioi lausunnossaan seuraavia asiakokonaisuuksia:

  • Vuoroasumisjärjestelyistä
  • Tuetut ja valvotut tapaamiset
  • Muiden kuin vanhempien tapaamisoikeus
  • Vieraannuttaminen ja muut tapaamiseen toteuttamiseen liittyvät vaikeudet
  • Oikeudenkäyntimenettely
  • Olosuhdeselvityksen hankkiminen kunnan ostopalveluna
  • Lapsen kuuleminen ja osallistuminen oikeudenkäyntiin
  • Toistuvat huoltajuusoikeudenkäynnit
  • Lapsen huoltoa ja huostaanottoa koskevien prosessien päällekkäisyys
  • Vanhempien oikeuksien ja velvollisuuksien täsmentäminen
  • Vanhemmuussopimus
  • Sovittelu ja muu varhainen tuki
  • Vuoroasumisjärjestelyistä

Muistiossa tuodaan esille, että lainsäädäntöä olisi mahdollisesti tarpeen muuttaa siten, että lapsi voisi vuoroasumistilanteessa asua virallisesti kahdessa eri osoitteessa. Laissa ei ole erityisiä säännöksiä tilanteeseen, jossa lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona, jos nämä asuvat eri osoitteissa. Vaikka tapaamisoikeus olisi vahvistettu niin laajaksi, että lapsi tosiasiassa jakaa aikansa tasan vanhempien välillä, hän kuitenkin virallisesti asuu vain toisessa paikassa.

Lastensuojelun Keskusliitto tiedostaa ongelmat, joita on tuotu esille liittyen siihen, ettei lapsella ole mahdollista asua virallisesti kahdessa eri osoitteessa. Kotikuntalain mukaan kotipaikan pohjalta ratkeavat esimerkiksi se, mikä kunta on ensisijaisesti vastuussa henkilölle järjestettävistä terveydenhuolto-, koulutus-, varhaiskasvatus- ja sosiaalipalveluista. Käytännössä ongelmallisia tilanteita on muodostunut myös koulukuljetusten kannalta. Esim. KHO 2006:10 ratkaisussa todettiin, ettei kunnalla ollut perusopetuslain 32 §:n nojalla velvollisuutta myöntää oppilaalle koulumatkaetuutta isänsä luota. Tapauksessa lapsen väestörekisteriin merkitty asuinpaikka oli äidin luona. KHO:n ratkaisun perustumista erityisesti vanhempien valitsemaan asumisjärjestelyyn on tulkittu oikeuskirjallisuudessa siten, että tuomioistuin tarkasteli oikeutta kouluetuuteen pikemminkin vanhempien kuin oppilaan oikeutena. Erityisen ongelmalliseksi koulukuljetuskäytäntö on muodostunut vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten osalta.

Vuoroasumista selvittäneiden tutkimusten mukaan vuoroasuminen on monesti lapsen kannalta hyvä asia, mutta se ei ole siltikään kaikille perheille ja eri-ikäisille lapsille yleispätevä ratkaisu. Vuoroasuminen vaatii vanhemmilta hyvää yhteistyötä ja –halua. OM:n muistiossa pohditaan, tulisiko lakiin ottaa säännökset siitä, milloin vuoroasuminen on yleensä lapsen edun mukaista.

Jos laissa tullaan säätämään nimenomaisesti vuoroasumisesta, Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa asian tarkastelua lapsen oikeuksien ja lapsen edun näkökulmasta. Lapsen etua määriteltäessä on otettava huomioon koko YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kokonaisuus.[1] Sopimuksen oikeudet asettavat rajoja harkinnalle ja ilmentävät näkökohtia, jotka tekevät ratkaisusta lapsen edun mukaisen tai vastaisen. On korostettu, että lapselle parhaan vaihtoehdon punnintaan eri käytännön tilanteissa vaikuttaa myös ajantasainen ja uusin tutkimustieto lapsen kasvusta ja kehityksestä. Keskeistä lapsen edun mukaisen ratkaisun arvioinnissa on lasten omien näkemysten selvittäminen ja niiden huomioon ottaminen lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapsen oikeuksien komitea onkin lapsen etua koskevassa yleiskommentissaan tuonut esille seikat, jotka tulee ottaa huomioon lapsen etua täysimääräisesti täytäntöönpantaessa.[2]

Toistaiseksi on olemassa vähän tutkimuksia siitä, millaista lasten on asua rinnakkain kahdessa paikassa: Mitä lapsen kannalta tarkoittaa kahden kodin välillä liikkuminen ja miten arki ja rutiinit asettuvat lapsen arkeen? Parhaimmillaan vuoroasuminen mahdollistaa vakaan suhteen molempiin vanhempiin ja vähentää taloudellisten huolien todennäköisyyttä. Tutkimuksissa on myös todettu, että vuoroasuminen edistää isän suurempaa osallistumista lapsen arkeen. Toisaalta tilanteessa, jossa vanhempien välillä on konflikteja ja riitelyä, lapset altistuvat vuoroasumisessa vanhempien riidoille ja voivat joutua riitelyn välikappaleiksi. Tärkeänä edellytyksenä vuoroasumiselle pidetäänkin vanhempien sopuisia välejä ja joustavuutta eron jälkeen.[3]

Vuoroasuminen on hyvin moni-ilmeinen ilmiö ja sen onnistuminen riippuu useista eri tekijöitä. Vakiintuneelta vaikuttavat tilanteetkin voivat myös muuttua/vaihdella nopeasti. Asumismuotoa harkittaessa vanhempien tulisi saada tietoa vuoroasumisen onnistumisen edellytyksistä sekä riittävää tukea ratkaisun pohdintaan. Keskeistä on katsoa asiaa lapsen näkökulmasta ja selvittää hänen näkemyksiään ja kokemuksiaan vuoroasumista pohdittaessa ja sitä toteutettaessa.

Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa[4] korostetaan, että ”jaettu vanhemmuus on yleensä lapsen etu. Vanhempien vastuita koskevissa päätöksissä ainoana perusteena tulee kuitenkin olla kyseessä olevan lapsen etu. Vanhemmuuden automaattinen luovuttaminen lain perusteella joko toiselle vanhemmalle tai molemmille vanhemmille on lapsen edun vastaista. Arvioidessaan lapsen etua tuomarin on otettava huomioon lapsen oikeus säilyttää suhde molempiin vanhempiinsa sekä muut asian kannalta oleelliset tekijät.

  • Tuetut ja valvotut tapaamiset

OM:n muistiossa pohditaan tuettujen ja valvottujen tapaamisten osalta, että asian selkeyttämiseksi ja oikeustilan yhtenäistämiseksi saattaisi olla tarpeen ottaa myös lapsenhuoltolakiin nimenomaiset säännökset. Nykytilanteessa tuetuista ja valvotuista tapaamisista säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014).

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä 2006:7 ehdotettiin, että lapsenhuoltolakiin otettaisiin säännökset siitä, millä edellytyksillä tuomioistuin voi määrätä lapsen ja vanhemman väliset tapaamiset toteutettaviksi tuettuina tai valvottuina. Selvityksessä todettiin, että tällaisen määräyksen antamista on oikeuskäytännössä pidetty mahdollisena nykyisinkin, joten esitetyllä säännöksellä ei pyritty suoranaisesti muuttamaan oikeustilaa. Määräyksen antamisen edellytysten kirjaaminen lakiin olisi kuitenkin omiaan selkeyttämään oikeustilaa ja yhdenmukaistamaan käytäntöä. Selvityksessä ehdotettiin otettavan lakiin asiallisesti vastaavan sisältöiset säännökset myös siitä, millä edellytyksillä sosiaaliviranomainen voi vahvistaa vanhempien tekemän sopimuksen, jolla on sovittu tapaamisten toteuttamisesta tuettuina tai valvottuina.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää kyseisten säännösten ottamista lapsenhuoltolakiin periaatteessa kannatettavina. Keskusliitto kuitenkin korostaa, että lainvalmistelussa tulee tarkoin miettiä ja varmistaa lapsenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain tuettuihin ja valvottuihin tapaamisiin liittyvä säännösten ristiriidattomuus, sillä oletettavasti tulee olemaan tarkoitus soveltaa sekä sosiaalihuoltolakia että lapsenhuoltolakia yhtäaikaisesti. Keskusliitto ehdottaa, että uudistuksen yhteydessä harkittaisiin myös sitä, että valvotuista vaihdoista säädettäisiin lapsenhuoltolaissa.

  • Muiden kuin vanhempien tapaamisoikeus

Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että lapsella on mahdollisuus ylläpitää yhteyttä hänelle läheisiin ihmisiin vanhempien eron jälkeenkin. YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan lapsen sukulaisuussuhteiden ylläpitämistä tulee kunnioittaa. Sukulaisuussuhteilla tarkoitetaan sopimuksessa lapsen suhdetta muihinkin läheisiin kuin omiin vanhempiin.[5]

Tapaamisoikeuden vahvistaminen lainsäädännössä muille henkilöille kuin lapsen vanhemmille tuo kuitenkin mukanaan runsaasti vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä. Jos sopuisissa erotilanteissa lapsen vanhemmat useimmiten huolehtivat siitä, että lapsella on mahdollisuus säilyttää suhteensa myös muihin läheisiin ihmisiin kuten esimerkiksi isovanhempiinsa, koskisi tapaamisoikeuden vahvistaminen lähinnä riitaisia erotilanteita. Tällöin ongelmaksi käytännössä voi nousta, kuinka toteutetaan lapsen edun mukaisesti lapsen ja usean eri henkilön välille vahvistettuja tapaamisoikeuksia. Jo nyt riitaisissa eroissa toimivan tapaamisoikeuden vahvistaminen pelkästään lapsen ja molempien vanhempien välille voi olla hyvin haastavaa. Tarkoittaisiko tapaamisoikeuden vahvistaminen useampien henkilöiden ja lapsen välille jatkossa esim. sitä, että myös näitä tapaamisia tulisi järjestää tuettuina ja valvottuina? Voisiko pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että erityisen riitaisissa tilanteissa olisi yhtäaikaisesti vireillä useita lapsen tapaamisoikeuteen liittyviä oikeudenkäyntejä eri henkilöiden toimesta?

OM:n muistiossa tuodaan esille mahdollisuus, että sosiaaliviranomainen vahvistaisi tuomioistuimen sijaan tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen lapsen ja muun läheisen henkilön kuin vanhemman välille. Tämä vaihtoehto kaipaa lisätarkennusta siitä, mitä tällä ehdotuksella pyritään saavuttamaan. Jos kysymys on riidattomasta tilanteesta, tulee tapaaminen lapsen ja henkilön välillä todennäköisesti sujumaan ilman erityisiä sopimuksiakin. Jos kyse taas on riitaisasta tilanteesta, tarvitaan varmaankin tuomioistuimen harkintaa asian ratkaisemiseksi.

Keskusliitto korostaa, että jos lainsäädännön uudistamisessa päädytään siihen, että tapaamisoikeus voitaisiin vahvistaa lapsen ja muiden kuin lapsen vanhemman välille, tulisi siihen lähtökohtaisesti olla korkea kynnys. Sen vahvistamista tulisi ajatella tilanteessa, jossa siihen on erityistä syytä. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimus suojaa tosiasiallista ja riittävän läheistä perhe-elämää, mikä korostuu myös EIT:n ratkaisukäytännössä. Tapaamisoikeutta ei tulisi vahvistaa lapsen ja henkilön välille vain henkilön aseman tai sukulaissuhteen perusteella, vaan lapsen ja henkilön välillä tulisi olla selkeä läheinen kiintymyssuhde. Toiseksi tapaamisoikeuden vahvistamiseen olisi aihetta vain tilanteessa, että olisi painavia perusteita olettaa, ettei se muuten toteutuisi. Ennen kaikkea tulisi muistaa, että kyse on nimenomaisesti LAPSEN oikeudesta pitää yhteyttä hänelle merkityksellisiin ja läheisiin ihmisiin.

  • Vieraannuttaminen ja muut tapaamisen toteuttamiseen liittyvät vaikeudet

Lastensuojelun Keskusliittoon on tullut jonkin verran yhteydenottoja vanhemmilta, jotka kokevat, että lasta käännytetään häntä vastaan. Tilanne liittyy usein hankaliin huoltoriitoihin ja on vanhemman kannalta erityisen ikävä ja vaikea, sillä ulkopuolista apua ja tukea tilanteessa on vaikea löytää. Toisen vanhemman toiminta saattaa olla myös sillä tavoin hienovireistä, että näyttöä asiasta voi olla vaikea saada ja esittää ulkopuolisille. Erityisesti lapsen edun ja hyvinvoinnin toteutumisen kannalta vieraannuttaminen on ongelmallinen ja haitallinen ilmiö.

OM:n muistiossa tuodaan esille lakialoite 27/2012 vp, jossa ehdotettiin nk. vieraannuttamiskiellon lisäämistä lapsenhuoltolakiin. Keskusliitto tuo esille, että voimassaoleva laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta velvoittaa lapsen huoltajaa turvaamaan lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin lapsenhuoltolain 1 §:ssä säädetään (lapsenhuoltolain 4 §). Lapsenhuoltolain 1 §:n mukaan lapsen huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.

Lastensuojelun Keskusliitto viittaa lakialoitteesta 27/2012 vp aiemmin annettuun oikeusministeriön lausuntoon.[6] Lausunnossa todetaan, että kielto vieraannuttaa lapsi toisesta vanhemmastaan sisältyy asiallisesti jo voimassa olevaan lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Keskusliitto toteaa, että jos lainvalmistelussa päädytään pohtimaan vieraannuttamiskiellon lisäämistä lapsenhuoltolakiin, on arvioitava, mitä uutta ja oleellista sillä saavutetaan sekä myös sitä, mitä mahdollisia ongelmia se tuo tullessaan. Arviointia tulee tehdä nimenomaan lapsen edun kannalta ja lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta.

OM:n muistiossa myös viitataan lakialoitteeseen 28/2012 vp, jossa ehdotettiin tapaamisoikeuden tahallisen estämisen kriminalisointia. Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että tuomioistuimen päätöksessä lapsen edun mukaiseksi katsottu lapsen oikeus tavata vanhempaansa toteutuu myös käytännössä.

Keskusliitto kuitenkin korostaa, että kriminalisointi on ja sen tulisi olla ”ultima ratio” eli viimesijainen keino yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi. Sitä ennen tulisi selvittää perin pohjin muut vaihtoehdot asiantilaan vaikuttamiseksi. Keskusliitto kannattaa OM:n muistion ehdotusta, jonka mukaan tulisi pohtia toimia, joiden avulla tapaamisoikeuden toteutumista voidaan helpottaa. Keskusliitto korostaa, että lähtökohtana tulisi olla tapaamisten toteutuminen lapsen edun mukaisesti, jolloin lapsen yhteydenpito molempiin vanhempiin turvattaisiin ja riski siitä, että lapsi ajautuu entistä enemmän eroavien vanhempien valtataistelun välikappaleeksi, minimoitaisiin.

OM:n muistiossa tuodaan esille myös lapsen asuinpaikan muuttamiseen (ns. relocation) liittyvät kysymykset. Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus[7] asiaan liittyen kytkeytyy tiiviisti lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteisiin, sillä Euroopan neuvoston lapsiohjelma Building a Europe for and with children ja Euroopan neuvoston lapsen oikeuksien strategiat pohjautuvat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsiohjelman tavoitteena on sisällyttää lasten oikeudet läpileikkaavasti Euroopan neuvoston eri sektoreiden työhön.

Kuten suosituksessakin todetaan, niiden toteuttamisessa tulee huomioida paitsi lapsen oikeuksien sopimukseen liittyvät velvoitteet myös Euroopan neuvoston ministerikomitean muut suositukset, kuten esim. suuntaviivat lapsiystävällisestä oikeudenkäytöstä[8]. Kaikkia Euroopan neuvoston suosituksia tulee siis tulkita kokonaisuutena ja niiden toteuttamisessa keskeisessä asemassa ovat myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen oikeudet.

Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa lämpimästi Euroopan neuvoston suositusten esille tuomista ja näkyvyyttä lainvalmistelussa. Keskusliitto kuitenkin korostaa, että suosituksista ei voida poimia yksittäisiä kohtia tukemaan ennalta päätettyjä näkökulmia vaan suositusten tarkoituksena on ohjata kokonaisvaltaisesti ottamaan huomioon, miten eri tilanteissa parhaiten voidaan punnita ja arvioida lapsen edun mukaista ratkaisua.[9]

  • Oikeudenkäyntimenettely

Lapsen oikeuksien komitea on viimeisimmissä päätelmissään Suomelle tuonut esille huolensa pitkittyneistä huoltajuusriidoista ja kehottanut Suomea varmistamaan, että lasten huoltajuusriidat ratkaistaan asianmukaisessa ajassa ottaen huomioon lapsen etu.[10] Myös EIT:n ratkaisukäytännössä on korostettu sitä, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat tulee käsitellä joutuisasti.

Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa, että tulevassa lainvalmistelussa pohditaan määräajan säätämistä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ensimmäiselle istuntokäsittelylle. Asia on vaativa ja moniulotteinen, sillä on tuotu esille, että asioiden käsittely tuomioistuimissa pitkittyy osaltaan myös siitä syystä, että asiassa tarvittaviin sosiaaliviranomaisten selvityksiin kuluu huomattavasti aikaa. Oikeuskirjallisuudessa on nostettu esille, että lapsen kannalta on erittäin tärkeää saada huoltoriidassa nopea ratkaisu. Koska tuomioistuimen asiana on harkita lapsen edun toteutumista kokonaisvaltaisesti, on otettava huomioon myös ajan kuluminen harkittaessa oikeudenkäynnin kulkua perheasiassa.[11] Kuitenkin on syytä ottaa huomioon, että asian käsittelyn nopeus ei ole itseisarvo, mikäli se johtaa siihen, että nopeuden kustannuksella syrjäytyvät muut oikeudet.

Keskusliitto korostaa tässä yhteydessä oikeuslaitokselle myönnettävien riittävien resurssien merkitystä sekä tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten välisen sujuvan yhteistyön tärkeyttä perheoikeudellisissa asioissa.

OM:n muistiossa ehdotetaan myös määräaikaa sosiaaliviranomaisten selvitykselle. Keskusliitto kannattaa asian nostamista esille lapsenhuoltolain valmistelussa ja korostaa, että kuten lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 15/2005) todettiin, selvitysten viivästymiset liittyivät usein riittämättömiin sosiaaliviranomaisten resursseihin. Keskusliitto painottaa, ettei ole realistista asettaa lainsäädäntöön määräaikoja ilman riittävien toimintaedellytysten turvaamista.

  • Olosuhdeselvityksen hankkiminen kunnan ostopalveluna

OM:n muistiossa nostettiin esille myös sosiaaliviranomaisten selvityksen hankkiminen kunnan ostopalveluna. Perustuslain 124 §:n mukaan ”julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.”

Olosuhdeselvityksen tarkoituksena on selvittää tuomioistuimelle sellaisia seikkoja, joista näytön vastaanottaminen oikeudessa on hankalaa tai mahdotonta. Olosuhdeselvitys on siis osana sitä oikeudenkäyntiaineistoa, jonka perusteella tuomioistuin ratkaisee asian. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin tuotu esille, että oikeuskäytännössä selvityksen rooli usein muuttuu siitä, miksi lainsäätäjä on sen tarkoittanut. Selvitys saa oikeudenkäynnissä merkittävän aseman ja muuttuu ratkaisevaksi osaksi oikeudenkäyntiaineistoa, jonka perusteella tuomioistuimet tekevät päätöksensä. Lisäksi on todettu, että sosiaaliviranomaisen selvityksestä poiketaan harvoin; selvitys muuttuu ”suositukseksi” tai ”asiantuntijalausunnoksi”.

Edellä mainittuun viitaten keskusliitto haluaa tuoda esille, että vaikka muodollisjuridisesti ei näyttäisikään olevan estettä hankkia olosuhdeselvityksiä ostopalveluna, niin käytännössä siihen liittyy oikeusturvan kannalta ongelmia.

Tutkimuksissa on myös tuotu esille, että olosuhdeselvitykset ovat sisällöltään erittäin heterogeenisiä ja niiden laatimisen tavoissa on suuria alueellisia eroja paikkakunnasta riippuen. Myös perustelut on katsottu puutteellisiksi.[12] Keskusliitto haluaa tuoda esille, että selvitysten sisällössä oleviin puutteisiin voidaan vaikuttaa koulutuksella sekä tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten välisellä yhteistyöllä. Lastensuojelun Keskusliitto pitää erityisen tärkeänä, että selvitysten tekemiseen annetaan riittävästi asiantuntevaa koulutusta. Jos päädytään lainvalmistelussa arvioimaan olosuhdeselvityksen hankkimista ostopalveluna, tulee kouluttautumisvelvoite ulottaa myös ostopalvelutoimijoihin. Ilman riittävää ja yhdenmukaista koulutusta lasten ja vanhempien yhdenvertaisuus vaarantuu. Oma iso kysymyksensä on myös riittävä toiminnan laadunvalvonta.

  • Lapsen kuuleminen ja osallistuminen oikeudenkäyntiin

YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, että sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon kaikissa lapsia koskevissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelinten toimissa. Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaan lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Sopimuksen 12 artiklan mukaan jokaisella lapsella, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, on oikeus omaan näkemykseensä ja sen vapaaseen ilmaisemiseen kaikissa häntä koskevissa asioissa. Artikla velvoittaa myös antamaan lapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa. Lapsella on myös oikeus odottaa, että hänen näkemyksensä otetaan huomioon päätöksenteossa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimuksen 3 ja 12 artikla täydentävät toisiaan, sillä sopimuksen 3 artiklaa ei voida soveltaa moitteettomasti noudattamatta 12 artiklan määräyksiä. Lapsen etua tulee aina tarkastella lapsen näkökulmasta: lapsen edun punninta edellyttää pääsääntöisesti lapsen näkemysten selvittämistä.

Lastensuojelun Keskusliitto painottaa, että lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla mahdollistaa erilaisten menettelytapojen käyttämisen lapsen kuulemiseen. Sopimus ei velvoita siihen, että lasta olisi aina suoraan kuultava tuomioistuimessa, vaan lapsen näkemysten ilmaiseminen voi toteutua myös edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä.

Lasten oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen tavoitteena on vahvistaa lasten oikeuksia siltä osin kuin ne mahdollistavat lapsen osallistumisen itseään koskeviin oikeudellisiin menettelyihin tuomioistuimissa tai vastaavanlaista valtaa käyttävissä hallinnollisissa viranomaisissa. Sopimuksessa menettelyllisillä oikeuksilla tarkoitetaan esimerkiksi oikeutta ilmaista oma näkemyksensä oikeudenkäynnissä. Lisäksi niillä tarkoitetaan tiedonsaantioikeutta asiakirjoista ja oikeutta nimetä edustaja oikeuskäsittelyä varten. Yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluu mm. huostaanoton tuomioistuinkäsittelyä koskevat oikeudelliset menettelyt. Yleissopimusta sovelletaan kaikkiin alle 18-vuotiaisiin lapsiin. Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että lapsenhuoltolain uudistuksen yhteydessä arvioitaisiin myös lasten oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen soveltamisalan ulottaminen myös lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskeviin asioihin.. Sopimuksen 1 artiklan 3 kohdan mukaan: ”Tässä yleissopimuksessa lapsia koskevien asioiden käsittelyä oikeusviranomaisessa ovat perheeseen liittyvät, erityisesti vanhempainvastuun toteuttamista, kuten lasten asumista ja tapaamisoikeutta koskevat oikeudenkäynnit.” Suomi on nimennyt yleissopimuksen mukaisiksi oikeusviranomaisessa käsiteltäviksi perheoikeudellisten asioiden ryhmiksi isyyden vahvistamisen, lapseksiottamista ja huostaanoton tuomioistuinkäsittelyä koskevat oikeudelliset menettelyt.

Prosessin hyväksyttävyys edellyttää menettelyltä laadullisia ominaisuuksia kuten joustavuutta, asianosaisten laajaa osallistumismahdollisuutta sekä mahdollisuutta vaikuttaa menettelyyn ja sen lopputulokseen. Yksi keskeinen menettelyperiaate on kuulemisperiaate, jonka merkitys yksilöä suojaavana oikeusperiaatteena johtuu nimenomaan osallistumisoikeuden itseisarvosta. Tuomioistuinlaitoksen kehittämistyöryhmän mietinnössä on todettu, että ”tärkeimpänä oikeudenmukaisuuden kokemiseen vaikuttavana tekijänä on pidetty sitä, että asiakas on läsnä ja osallistuu oman asiansa käsittelyyn. Asiakkaan kuuleminen ei merkitse vain juridisen normin mahdollista toteutumista, vaan todellista asiakkaan omien näkökulmien ja käsitysten esille saamista”.

YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisen määräaikaistarkastelun (UPR) työryhmän 25.5.2012 hyväksymissä suosituksissa Suomelle tuotiin esille, että Suomen tulisi varmistaa, että lapsia kuullaan heitä koskevissa oikeudenkäynneissä kehitysasteensa mukaisin menettelyin. Suomi on tarkastellut ja hyväksynyt esitetyt suositukset.

Tässä yhteydessä Lastensuojelun Keskusliitto haluaa nostaa uudelleen esille em. Euroopan neuvoston ministerikomitean suuntaviivat lapsiystävällisestä oikeudenkäytöstä. Ne painottavat lapsiystävällisen ympäristön merkitystä ja myös vaihtoehtoisten kuulemistapojen käyttämistä. Lastensuojelun Keskusliitto korostaa, että Lapsiystävällisen oikeudenkäytön suuntaviivojen mukaiset toimenpiteet ja esitykset tulisi ottaa paremmin huomioon tuomioistuinten toimintakäytännöissä.

Lapsen osallisuudesta

Lapsen lojaliteettiristiriidan kokeminen huoltoriidoissa on osoitettu monissa tutkimuksissa. Kiintymyssuhteet vanhempia kohtaan ovat erilaisia, joten lapsen on vaikea ymmärtää vanhempien välisiä kiistakysymyksiä itseään koskevina valintatilanteina. Tästä syystä katsotaan myös, että lapsen ei pidä joutua tahtomattaan vanhempien keskinäisten ristiriitojen osapuoleksi. Tämän riskin katsotaan sisältyvän lapsen kuulemiseen tuomioistuimessa.

Kuitenkin lapsen kuuleminen voi olla myös myönteinen asia, jos lasta ei vaadita ottamaan kantaa vanhempien välisessä riitaan ja lapsi voi kokea, että hänen asemansa nähdään aidosti ja avoimesti ymmärtäen. Tällöin lapsi saa suojaa vanhempiensa riidalta ja rohkeutta ilmaista itseään. Ajattelutapa on esitetty jo lapsenhuoltolain 11 §:ssä, jonka mukaan lasta on kuultava hienovaraisesti ja vahingoittamatta hänen suhdettaan vanhempiinsa. Lapsen kuulemisessa lapsi voi saada asiallista, ajankohtaista ja objektiivista tietoa epäselvässä tilanteessa sekä kokemuksen siitä, että hänen henkilökohtaiset tarpeensa ja toiveensa tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.

Kansainvälisissä tutkimuksissa liittyen lapsen osallisuuteen huolto-oikeudenkäynneissä on tuotu esille, että osallisuus on lapsille tärkeää ja usein lapset nimenomaisesti haluavat tulla kuulluiksi. Kyse ei siis ole siitä, että tilanteessa vaaditaan lasta tekemään päätöksiä tai valitsemaan vanhempiensa välillä. Tutkimuksissa on myös todettu, että mitä ristiriitaisemmassa tilanteessa lapset ovat, sitä tärkeämpänä he yleensä pitävät osallisuuttaan.

Hallinto-oikeuksien käsittelemissä huostaanottoasioiden oikeudenkäynneissä 12 vuotta täyttäneiden lasten osallisuus on varsin tavanomaista, toisin kuin käräjäoikeuksissa käsiteltävissä huolto- ja tapaamisriidoissa. Lastensuojelulain ja lapsenhuoltolain sääntelyn eroavaisuuksien selitetään usein olevan seurausta asioiden oikeudellisesta luonteesta; yksityisoikeudellisissa perheasioissa keskiössä on vanhempien riitainen erotilanne, jonka pyörteisiin joutumiselta lasta pyritään suojaamaan. Lastensuojelussa katsotaan taas korostetusti olevan kyse lapseen itseensä kohdistuvasta päätöksenteosta, johon liittyy tahdonvastaisten toimenpiteiden mahdollisuus.[13]

On kuitenkin tuotu esille, että tosiasiassa asioiden luonteeseen liittyvät erot eivät ole näin suuria etenkään lapsen näkökulmasta. Ensinnäkin, myös lastensuojeluasioissa keskiössä ovat usein monimutkaiset ja ristiriitaiset vanhempiin liittyvät tai heidän välisensä tilanteet. Toiseksi lapsen asumis-, huolto- ja tapaamisasioissa annetut ratkaisut vaikuttavat puolestaan mitä suurimmassa määrin pitkälle lapsen elämään ja niissä voidaan tehdä ratkaisuja lapsen tahdon vastaisesti. Molemmissa tapauksissa lapsen suhde toiseen tai molempiin vanhempiin on tapaamisten varassa ja varsinainen päivittäinen huolenpito on jommankumman vanhemman tai sijaisvanhempien vastuulla.[14]

Vanhempien väliset suhteet voivat sekä huostaanotto- että avioerotilanteissa olla joko sovinnolliset tai vihamieliset ja riitaisat. Prosessuaaliset erot liittyen lapsen yksityis- ja julkisoikeudellista hoivaa koskeviin asioihin ovat siis ongelmallisia, jos tilannetta tarkastellaan lapsen oikeuksien sopimuksen lapsen osallisuudelle asettamien vaatimusten sekä lapsen osallisuutta koskevan ajankohtaisen tutkimustiedon valossa.

Lapsen oikeuksien komitea painottaa[15], että lapsella on kuitenkin oikeus olla käyttämättä kuulluksi tulemisen oikeuttaan. Lapsella on mahdollisuus mutta ei velvollisuutta ilmaista näkemyksensä. Sopimusvaltioiden on kuitenkin varmistettava, että lapsi saa kaikki tarvittavat tiedot ja neuvot voidakseen tehdä oman etunsa mukaisen päätöksen. Lapsen osallistumisen on siis oltava vapaaehtoista ja omaehtoista. Tutkimusten perusteella tiedetään, että osallisuus oikeudenkäynnissä on stressaavaa myös lapsille, mutta oikeilla olosuhteilla ja aikuisten ymmärtävällä ja kannustavalla asenteella lapsen tilannetta voidaan helpottaa.

Keskusliitto haluaa tuoda vielä esille biologiseen ikään perustuvan ikärajamäärittelyn ongelmia lainsäädännössä. Biologiseen ikään perustuvat ohjeelliset ikärajat lainsäädännössä muodostuvat valitettavan usein käytännön toiminnassa ehdottomiksi ikärajoiksi, jolloin aito pohdinta siitä, tulisiko lasta lapsen edun nimissä kuulla vai ei, jää valitettavan vähäiselle.

Asia aktualisoituu esimerkiksi lastensuojelulain (LsL) osalta. Virve de Godzinskyn tutkimuksessa[16] todettiin, että lakiin kirjatuilla ikärajoilla on suuri merkitys lapsen osallisuuden toteutumisessa. Lastensuojelulaki velvoittaa hallinto-oikeuksia kuulemaan huostaanottoasioissa 12 vuotta täyttäneitä lapsia: LsL 20 §:n mukaan 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus lastensuojeluasioissa käyttää huoltajansa rinnalla itsenäistä puhevaltaa. Tutkimuksen mukaan tätä nuoremmat lapset kuitenkin jäävät helposti varsin näkymättömiksi ja alle 12-vuotiaiden kuuleminen on käytännössä harvinaista, vaikka LsL 86 § sen mahdollistaakin. Esimerkiksi sellaista lapsen kehitystasoon tai kypsyneisyyteen liittyvää arviointia, mitä LsL:n esityöt ja lapsen oikeuksien sopimus edellyttävät, ei löytynyt em. tutkimuksessa tarkastelluista hallinto-oikeuksien päätöksistä. Lapsen oikeuksien komitea korostaa velvollisuutta harkita lapsen etua aktiivisesti: päätöksentekijän on voitava osoittaa, että lapsen etua on arvioitu ja se on huomioitu ensisijaisena ratkaisuperusteena.

Punnintanormina lapsen edun periaate ohjaa eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutusten arviointiin. Lapsen oikeuksien komitea on todennut, että sopimuksen 3 artiklaa ei pidä tulkita niin, että se ohjaa yksittäisen lapsen edun arviointia vertaisryhmänä olevien lasten yleisesti määriteltävissä olevan edun tarkasteluun, vaan tulkinnan on oltava yksilökeskeinen.[17] Artiklan asianmukainen huomioon ottaminen estää siten sääntelyn ja sitä koskevan tulkinnan, jossa yksilöllisyys vaihdetaan standardisoituihin ratkaisumalleihin.[18] Oikeudellisessa päätöksenteossa lapsen etu on päätöksentekijän harkintavaltaa ohjaava, ensisijainen periaate. Harkinnassa on huomioitava lapsen mahdollisuus osallistua itseään koskevan asian käsittelyyn ja ilmaista mielipiteensä vapaasti, jolloin lapsen edun ja osallistumisen periaatteet täydentävät toisiaan.[19] Osallistumisen periaate saa sisältöä lapsen kehittyvien valmiuksien huomioon ottamisesta (sopimuksen 6 artikla). Lapsen kehittyminen vaikuttaa lapsen kykyyn hankkia tietoa, osaamista ja ymmärrystä oikeuksistaan ja siitä miten he itse voivat vaikuttaa niiden toteutumiseen. Lapselle tarjottava tuki ja ohjaus auttavat lasta käyttämään oikeuksiaan.

Edunvalvojasta

Lastensuojeluasioissa edunvalvojan määrääminen on ollut mahdollista jo vuodesta 2001 lähtien sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 10 §:n perusteella. Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain 22 §:n mukaan lapselle voidaan lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen puhevaltaa. Edunvalvojan määräämisellä on lastensuojelussa tavoiteltu nimenomaan lapsen osallisuuden vahvistamista. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että käytännössä edunvalvojia ei määrätä kovinkaan usein. On myös esitetty, että edunvalvojien koulutuksen tulisi olla vielä systemaattisempaa ja yhtenäisempää ja tehtävien määrittely tarkempaa. Edunvalvojainstituution kehittämisen ja laajentamisen kannalta on erittäin tärkeää, että edunvalvojien koulutukselle ja toiminnan kehittämiselle ja seurannalle varataan riittävät resurssit. Asia on keskeinen lapsen oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen kannalta.

  • Toistuvat huoltajuusoikeudenkäynnit

OM:n muistiossa tuodaan esille toistuvien huoltajuusoikeudenkäyntien yhtenä mahdollisena rajoitustoimenpiteenä julkisen oikeusavun saamisen rajoittaminen toistuvien huoltoriitojen osalta. Perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeusturvan takeista: ”Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.” Keskusliiton mukaan se, että tarkoituksella estettäisiin toiselta osapuolelta mahdollisuus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa (evätään oikeusapu sitä tarvitsevalta, varattomammalta osapuolelta) loukkaa yksilön tosiasiallista mahdollisuutta päästä oikeuksiinsa ja on ongelmallinen myös yhdenvertaisuuden kannalta.

  • Lapsen huoltoa ja huostaanottoa koskevien prosessien päällekkäisyys

Keskusliitto pitää tämän asiakokonaisuuden mukaan ottamista lainvalmisteluprosessiin suositeltavana ja korostaa, että on tärkeää selvittää miten prosessit tukisivat toisiaan mahdollisimman paljon.

Esim. yhteiset koulutukset ja tiivis yhteistyö tuomioistuinlinjojen välillä voisi selkeyttää kokonaiskuvaa siitä, mikä ja millainen on lapsen tilanne rinnakkaisten prosessien ollessa käynnissä ja miten järjestää toiminta siten, että se olisi mahdollisimman selkeästi lapsen hyvinvointia tukeva ja lapsen edun mukainen. Rinnakkaisten prosessien hoitaminen edellyttäisi todennäköisesti myös tiivistä yhteistyötä käräjä- ja hallinto-oikeuksien välillä.

Myös sosiaalitoimen osalta voitaisiin tässä yhteydessä miettiä keinoja, joilla lapsen näkemykset voitaisiin selvittää sekä huostaanotto että huoltoa koskevissa asioissa mahdollisimman vähän lasta kuormittaen. Tavoitteena tulisikin olla, että lapsen näkemysten selvittäminen tapahtuisi lapsen oikeuksien sopimuksen ja lastensuojelulain edellyttämällä tavalla luonnollisena ja jatkuvana lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän ja lapsen välisenä kanssakäymisenä.

  • Vanhempien oikeuksien ja velvollisuuksien täsmentäminen

OM:n muistiosta ei täysin selviä, onko tarkoitus harkita kaikkien hajallaan lainsäädännössä olevien toimivaltaan liittyvien asioiden siirtämistä lapsenhuoltolakiin. Periaatteessa keskusliitto kannattaa lainsäädännön selkeyttämistä siltä osin.

On tuotu esille, että huolto käsitteenä suuntaa ajatukset vanhemman oikeuksiin, kun taas vanhempainvastuu vanhemman velvollisuuksiin lasta kohtaan. Vanhempainvastuun käsite on sisällöllisesti laaja ja moniulotteinen. Tästä syystä sen ottaminen lainsäädäntöön vaatisi perusteellista ja tarkkaa määrittelyä.

  • Vanhemmuussopimus

OM:n muistiossa tuodaan esille vanhemmuussopimus, jota on esitetty lakialoitteessa 100/2014 vp. Lastensuojelun Keskusliitto arvostaa sitä, että vanhemmuussopimuksella pyritään vahvistamaan lapsenhuoltolain henkeä vanhempien yhteistoimintavelvoitteesta.

Vanhemmuussopimuksen asema ja käytännön merkitys riitaisessa erotilanteessa jää kuitenkin epäselväksi ja sen tulkintaan liittyy ongelmia. Sopuisassa erotilanteessa taas lapsen asioista todennäköisesti kyetään sopimaan ilman erillistä etukäteen tehtyä sopimustakin. Suurimpana ongelmana vanhemmuussopimuskonstruktiossa keskusliitto pitää sitä, että vanhemmat sopivat lapsen asioista keskenään. Lapsen oikeuksien sopimuksen ja voimassaolevan lapsenhuoltolain henki kuitenkin korostaa vahvasti lapsen omien näkemysten selvittämistä.

Lapsenhuoltolain 4 § velvoittaa, että ”ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa hänen tulee keskustella asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Päätöstä tehdessään hänen on kiinnitettävä huomiota lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin.” Lapsenhuoltolain 11 §:n mukaan: ”Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista, jos vanhemmat eivät ole asiasta yksimieliset, jos lapsi on muun henkilön kuin huoltajansa hoidettavana taikka jos tätä muutoin on pidettävä lapsen edun kannalta aiheellisena. Lapsen mielipide on selvitettävä hienovaraisesti ja ottaen huomioon lapsen kehitysaste sekä siten, että tästä ei aiheudu haittaa lapsen ja hänen vanhempiensa välisille suhteille.”

Keskusliitto ei näe tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella vanhemmuussopimuksella saavutettavan sellaista lisähyötyä, että sen toteuttaminen olisi tarpeellista ja tarkoituksenmukaista.

  • Sovittelu ja muu varhaisen vaiheen tuki

Sovittelun ja muiden vaihtoehtoisten riidanratkaisukeinojen aktiivisempi käyttöönotto on keskusliiton mielestä kannatettava esitys. Kansainvälisesti niitä käytetään laajasti ja kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet myönteisiä. Selvityksissä on myös todettu, ettei vanhempien tarvitse välttämättä päästä kaikista asioista sopuun, vaan vanhempien välistä riitaa lieventää jo se, että edes jostain asioista päästään yhteisymmärrykseen. Muun muassa Euroopan neuvosto ja EU ovat viime vuosina korostaneet lapsiasioiden sovittelun tärkeyttä ja sovittelua korostetaan myös EN:n lapsiystävällisen oikeudenkäytön suuntaviivoissa. Myös lapsen oikeuksien komitea on viimeisimmissä päätelmissään Suomelle suositellut lisäämään perheneuvontapalveluja eroa suunnitteleville vanhemmille.

Lapsen oikeuksien sopimus koskee myös erilaisia sovinnollisia riidanratkaisumenettelyjä ja siksi esimerkiksi lapsen osallisuuteen myös sovittelussa on kiinnitettävä huomiota.[20] On kuitenkin myös tilanteita, jolloin oikeudenkäynti turvaa lapsen oikeudet sovittelua paremmin. Sovittelu ei tällöin saa toimia esteenä oikeudenkäyntiin pääsylle (Access to Justice).

 

[1] Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla, 1 kohta). CRC/C/GC/14.

[2] CRC/C/GC/14, kohta 16: Lapsen etua täysimääräisesti täytäntöönpantaessa tulisi ottaa huomioon seuraavat seikat:

  1. a) lapsen oikeuksien yleismaailmallinen, jakamaton, toisistaan riippuvainen ja toisiinsa liittyvä luonne;
  2. b) lasten tunnustaminen oikeuksien haltijoina;
  3. c) yleissopimuksen maailmanlaajuinen luonne ja ulottuvuus;
  4. d) sopimusvaltioiden velvollisuus kunnioittaa, suojella ja turvata kaikkia yleissopimuksessa määriteltyjä oikeuksia;
  5. e) toimien lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin vaikutukset lapseen hänen kehittyessään.

[3] Leena Auttonen-Vaaraniemi & Hannele Forsberg: Vuoroasuminen lapsuuden paikkakokemuksina kolmen tyyppitarinan valossa. Yhteiskuntapolitiikka 5/2015; Hannariikka Linnavuori: Lasten kokemuksia vuoroasumisesta. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä, 2007; Malin Bergström & Emma Fransson & Bitte Modin & Marie Berlin & Per A Gustafsson & Anders Hjern: Fifty moves a year: is there an association between joint physical custody and psychosomatic problems in children? Research report. 28.4.2015.

[4] CRC/C/GC/14 (2013), kohta 67.

[5] Lapsen oikeus säilyttää henkilöllisyytensä, nimensä, kansalaisuutensa ja sukulaissuhteensa niin kuin niistä lainsäädännössä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti (lapsen oikeuksien sopimuksen 8 artikla).

[6] OM:n 26.11.2012 annettu lausunto, 176/43/2012: ”Oikeusministeriön näkemyksen mukaan lakialoitteessa ehdotettu kielto vieraannuttaa lapsi toisesta vanhemmastaan sisältyy asiallisesti jo voimassa olevaan lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Nykyisen lain 1 ja 2 § on tosin kirjoitettu yleisellä tasolla. Huollon sekä siihen liittyvän tapaamisoikeuden sisältö on laissa määritelty pitäen lähtökohtana positiivista toimintavelvoitetta: huollon ja tapaamisoikeuden tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempansa välillä. Nykyisen lain 10 ja 12 § sääntelevät niitä tilanteita, joissa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa sopimusta tai päätöstä on tarpeen muuttaa. Tällöin voidaan ottaa huomioon mm. tapaamisoikeuden estäminen.”

[7] Recommendation CM/Rec(2015)4 of the committee of Ministers to member States on preventing and resolving disputes on the child relocation. https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?id=2289331

[8] Guidelines of the Committee of Ministers of the Council of Europe on child friendly justice (2010).

[9] Esim. julkaisussa Journal of Family Law and Practice 2/2010 on laajasti pohdittu lapsen asuinpaikan muuttamiseen (relocation) liittyvää problematiikkaa kansainvälisestä näkökulmasta.

[10] CRC/C/FIN/CO/4, kohdat 30 ja 31.
Samaan asiaan kiinnitettiin huomiota myös komitean päätelmissä Suomelle vuonna 2005 (CRC/C/15/Add.272):
”Kohta 26. Komitea kiinnittää huomiota Suomessa esiintyviin erittäin pitkäaikaisiin huoltajuuskiistoihin, joilla saattaa olla kielteinen vaikutus lapsiin.
Kohta 27. Komitea suosittelee, että lasten huoltajuutta koskevat riidat ratkaistaan tarkoituksenmukaisessa ajassa ja että eronneille perheille suunnattuihin tukitoimiin sisällytetään koulutettujen ammattilaisten tukipalvelu.”

[11] Anna-Kaisa Aaltonen: Ajatuksia ja kokemuksia perheoikeudellisten asioiden käsittelystä tuomioistuimessa. Oikeus 2000/3.

[12] Aino Kääriäinen: Sosiaalitoimen olosuhdeselvitykset teksteinä – johtopäätösten argumentointi ja puolelle asettumisen tulkinnat. Oikeus 4/2015; Maija Auvinen: Huoltoriidat tuomioistuimissa. Sosiaalitoimi selvittäjänä, sovittelijana, asiantuntijana. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 272. Helsinki, 2006.

[13] Suullinen tiedonanto: Virve de Godzinsky, tutkija, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo), Helsingin yliopisto. 31.1.2016.

[14] Suullinen tiedonanto: Virve de Godzinsky, tutkija, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo), Helsingin yliopisto. 31.1.2016.

[15] YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12 (2009). Lapsen oikeus tulla kuulluksi. CRC/C/GC/12, kohta 16.

[16] Lapsen etu ja osallisuus hallinto-oikeuksien päätöksissä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 267, 2014.

[17] CRC/C/GC/14: General comment No. 14 (2013) on the right of the child to have his or her best interests taken as a primary consideration (art. 3, para. 1)*, kohta 24.

[18] Saarenpää, Ahti: Virallisen vastaväittäjän professori Ahti saarenpään Turun yliopiston oikeustieteelliselle tiedekunnalle antama 12.12.1995 päivätty lausunto. Eva Gottbergin väitöskirja: Perhe, elatus ja sosiaaliturva. Lakimies 7/1996, s. 1107-1138.

[19] CRC/C/GC/14, kohta 43.

[20] Ks. Lastensuojelun Keskusliiton lausunto Oikeusministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain, riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (2013) https://www.lskl.fi/kannanotot-ja-lausunnot/saannosehdotukset-asiantuntija-avusteisesta-huoltoriitojen-sovittelusta-kannatettavia/