Hyppää sisältöön

Keskusliitto kannattaa erityishuoltopiirirakenteen lakkauttamista

Politiikka & Yhteistyö
Lausunnot ja kuulemiset
5.10.2018
Keskusliitto kannattaa erityishuoltopiirirakenteen lakkauttamista

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausuntonsa liittyen selvityshenkilöraporttiin erityishuoltopiirien asemasta sote-uudistuksessa.

Tarkoituksena on, että maakunta- ja sote -uudistuksen myötä nykyiset erityishuoltopiirit lakkautuvat ja niiden varat ja velat sekä omaisuus ja kiinteistöt siirtyvät maakunnille. Samaan aikaan vammaislainsäädäntöä uudistetaan

Selvityshenkilöiden tehtävänä oli sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä selvittää, miten vammaisten henkilöiden palvelut on tarkoituksenmukaista organisoida osana palvelutuotantoa tulevaisuudessa huomioon ottaen soteuudistuksen tavoitteet integroiduista palveluista ja valinnanvapaudesta sekä tehdä ehdotus tulevista organisoitumismalleista.

Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL) piti ongelmallisena lausunnonantamisen kannalta sitä, että raportissa esille tuotujen ehdotusten toteuttamiseen liittyvät rakenteet ovat vielä epäselviä ja niiden uudistaminen kesken. Ongelmallista on myös se, että raportista puuttuu lapsivaikutusten arviointi. Raportti perustuu paljolti olettamusten varaan eikä siinä tuoda riittävästi esille, millaisia mahdollisia riskejä ja ongelmia sisältyy eri vaihtoehtoihin.

Vammaisten henkilöiden tuki toteutettava lähipalveluin

LSKL kannattaa erityishuoltopiirirakenteen lakkauttamista ja selvityshenkilöiden näkemystä siitä, että vammaisten henkilöiden tulee saada tarvitsemansa tuki ja palvelut ensisijassa lähipalveluin, tarvittaessa vahvistetuin lähipalveluin. Myös vammaisuuden kysymyksiin keskittyvät osaamis- ja resurssikeskukset jokaisella yhteistoiminta-alueella on kannatettava ehdotus. Keskeistä on, että osaamis- ja resurssikeskuksilla on kiinteä yhteistyö ja riittävät resurssit toimia yhteistyössä lähipalveluiden kanssa myös lasten asioissa.

Seuraavaksi olisi tarpeen tehdä palveluihin liittyvää osaamisen sekä palveluiden riittävyyden kartoitusta. Tulisi tunnistaa ne osaamisen alueet, joilla tarvitaan erityistä osaamista sekä myös kartoittaa, onko tulevilla yhteistoiminta-alueilla tätä osaamista riittävästi. Asia on erityisen tärkeä vammaisten lasten osalta.

Koulunkäynnin osalta LSKL korostaa, että on tärkeää, että lapset voivat inkluusioperiaatteen mukaisesti käydä koulua lähiyhteisössään. Tämä oikeus ei välttämättä toteudu, jos lapsi ei saa riittävästi tukea ja apua koulunkäyntiinsä tavallisessa peruskoulussa. Tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota.

LSKL pitää hyvänä, että raportissa on nostettu esille ensitiedon antamiseen liittyvät ongelmat. Kansallinen ensitietosuositus tarjoaisi perustaa ja työkalun moniammatilliselle ja monialaiselle yhteistyölle ja sen saaminen parantaisi lasten ja perheiden asemaa tuntuvasti.

Perhekeskusten osalta on keskeistä huolehtia siitä, että vammaisten lasten ja nuorten palvelut ja tuki ovat tosiasiallisesti kiinteä osa perhekeskusverkostoa, jolloin voidaan parhaalla mahdollisella tavalla yhdistää niin terveydenhuollon, sosiaalihuollon, vammaispalvelujen kuin järjestöjen osaaminen ja asiantuntemus sekä luoda toimivat konsultaatiorakenteet. Tässä suhteessa maakunnissa on tehty erilaisia ratkaisuja. Kaikilta osin ei ole vielä selvää, miten palvelut yhteensovitetaan ja luodaan toimivat yhteistyörakenteet.

Lue koko lausunto: Lausunto selvityshenkilöiden raportti erityishuoltopiirien asemasta soteuudistuksessa (pdf)

Tutustu raporttiin: Erityishuoltopiirit poistuvat, työ ja palvelu jatkuvat. Selvityshenkilöraportti erityishuoltopiirien asemasta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa (lausuntopalvelu.fi)

Kommentit (0)

Sulje