Hyppää sisältöön

Koulujen loma-aikojen uudistuksessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu

Politiikka & Yhteistyö
Osallisuus
Lausunnot ja kuulemiset
2.7.2026
Koulujen loma-aikojen uudistuksessa lähtökohtana tulee olla lapsen etu

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut opetus- ja kulttuuriminiteriölle lausunnon koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta. Keskusliitto painottaa lapsen edun toteutumista tarkastelun lähtökohtana.

LSKL kiinnittää huomiota lapsivaikutusten arvioinnin tekemiseen. Valmistelussa kaikille lapsille tulee antaa mahdollisuus esittää asiassa näkemyksensä ja lasten näkemykset tulee ottaa asiassa huomioon. Lapsen edun selvittäminen edellyttää lapsen osallisuutta, ja lasten näkemysten kuuleminen on tärkeä osa lapsivaikutusten arviointia.

Keskusliitto esittää lausunnossa myös huomioita muistion mukaisesta mallista ja sen vaikutuksista. Muun ohella valmistelussa tulee huomioida vanhempien erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa loma-aikoihinsa sekä perheiden tarpeet loma-aikaiselle lastenhoidolle.

Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle koulujen ja oppilaitosten loma-aikoja koskevasta muistioluonnoksesta (pdf)

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje