Siirry sisältöön

Sijaishuollon omavalvonnassa tulisi kuulla nuoria ja käyttää heille ymmärrettävää kieltä

Lastensuojelun sijaishuollon tulee perustua lapsen oikeuksien kunnioittamiseen sekä turvallisen ja osallistavan ilmapiirin luomiseen. Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut oppaan, jolla pyritään ohjaamaan sijaishuoltopaikkoja kohti onnistunutta omavalvontaa. Se edellyttää erityisesti lasten ja nuorten omien näkemysten kuuntelemista ja selkeän ja ymmärrettävän kielen käyttämistä.

Lastensuojelun sijaishuoltopaikkoihin tehdyissä tarkastuksissa on edelleen törmätty lapsen oikeuksia rikkoviin toimintakäytäntöihin. Näin ei saa olla. Kaltoinkohtelulle ei voi olla mitään sijaa sijaishuollossa. Lastensuojelun Keskusliitto on toistuvasti nostanut esiin, että omavalvonta ei ainoana valvontamuotona riitä sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten oikeuksien turvaamiseksi.

Omavalvonta on silti tärkeä valvonnan muoto ja lakisääteinen velvollisuus sosiaalihuollon palveluissa. Parhaimmillaan sen avulla voidaan ehkäistä epäkohtien syntymistä. Keskeiset elementit, joilla omavalvonta saadaan palvelemaan lastenkodin arkea, ovat nuorten osallisuus, avoin keskustelu ja yhteinen ymmärrys sekä asioiden ymmärrettävä kirjaaminen. Lastenkodin työntekijöiltä toimiva omavalvonta edellyttää yhteistoimintaa, kuuntelua ja hyvää keskusteluyhteyttä lasten ja nuorten kanssa.

Nuorilla ei ole tietoa tarpeeksi oikeuksista tai lastenkodin toiminnasta – niitä pitäisi miettiä enemmän yhdessä.

Nuorten mielestä toimiva omavalvontasuunnitelma on sellainen, jonka perusteella nuori voi itse hahmottaa sovitut periaatteet ja suhteuttaa ne omiin kokemuksiinsa lastenkodissa. On tärkeää käyttää selkeää tekstiä ja sanastoa, jonka nuori lukija pystyy ymmärtämään.

Meidän oma valvontasuunnitelma – Opas nuorten osallisuutta tukevaan omavalvontatyöhön lastenkodeissa on käytännönläheinen opas, joka on tarkoitettu ensisijaisesti sijaishuollon ammattilaisille. Se sisältää tärkeää tietoa myös sijoitetuille nuorille sekä heidän läheisilleen.

Opas kuvaa nuorten kanssa toteutettavan omavalvontasuunnitelman työstämisprosessia ja sen sisällöt on tuotettu yhteishankkeessa, jossa on ollut mukana Lastensuojelun Keskusliiton lisäksi yhden lastenkodin nuoria ja työntekijöitä, Osallisuuden aika ry:n kokemusasiantuntijoita sekä Nuoren oikeudet ja asema sijaishuollossa -hanke (NOJA). Tavoitteena oli luoda omavalvontasuunnitelmasta nuorille ymmärrettävä versio sekä vahvistaa nuorten omavalvontaa koskevaa tietoutta.

Mikä omavalvonta?

  • Omavalvontasuunnitelma kuvaa lastenkodin menettelyjä palvelujen laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi. Sen avulla varmistetaan, että asiat hoidetaan lastenkodissa oikealla tavalla.
  • Omavalvonta on ollut lakisääteinen velvollisuus vuodesta 2012 alkaen yksityisissä sosiaalihuollon palveluissa ja 1.4.2015 alkaen kaikissa, myös julkisesti tuotetuissa palveluissa.
  • Vuoden 2020 alusta alkaen lastensuojelulakiin (542/2019) tulee lastensuojelulaitoksille velvoite hyvää kohtelua koskevan suunnitelman laatimiseen (61 b §) yhdessä lasten kanssa. Omavalvontaopas voi auttaa tässä.

Lisätietoja: 

Susanna Hoikkala, Lastensuojelun Keskusliitto, p. 040 508 1188
Pasi Pollari, Nuoren oikeudet ja asema (NOJA) sijaishuollossa -hanke, p. 041 708 0530

Meidän oma valvontasuunnitelma – Opas nuorten osallisuutta tukevaan omavalvontatyöhön lastenkodeissa>>

Visuaalinen tiivistelmä>>