Siirry sisältöön

Suomalaiset ja venäläiset asiantuntijat tekevät yhteistyötä vammaisten lasten hyvinvoinnin edistämisessä

Suomen ja Venäjän asiantuntijat pohtivat vammaisten lasten ja heidän perheiden hyvinvoinnin tukemista ja palveluiden kehittämistä yhteistyöseminaarissa Moskovassa. Yhteistyön tavoitteena on laajentaa tietoa vammaisten lasten hyvinvoinnin edistämisestä Suomessa ja Venäjällä.

Suomen ja Venäjän valtiollisten toimielinten sekä järjestöjen lapsiasioista vastaavat asiantuntijat kokoontuivat toistamiseen yhteiseen seminaariin Moskovaan Suomen suurlähetystöön lokakuun lopulla. Seminaarissa käsiteltiin vammaisten lasten oikeuksia, heidän hyvinvointia ja yleisesti lastensuojeluun liittyviä kysymyksiin.

Yhteistyöseminaarien tavoitteena on mahdollistaa maiden välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua tarjoamalla tilaisuuden verkostoitumiselle, tiedon ja kokemusten vaihdolle sekä keskustelulle. Siksi seminaarissa ei käsitelty yksittäisiä lastensuojelutapauksia.

Rakenteellisia muutoksia molemmissa maissa

Kummassakin maassa on meneillään isoja rakenteellisia muutoksia niin lastensuojelussa kuin vam-maislainsäädännössä. Molemmat maat kehittävät parhaillaan myös vammaisiin lapsiin liittyvää järjestelmäänsä.

Suomi on voimaansaattanut YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sen valinnaisen pöytäkirjan vuonna 2016. Venäjällä kyseinen YK:n vammaisyleissopimus on tullut voimaan vuonna 2012. Vaikka maiden järjestelmissä on paljon eroavaisuuksia, YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus sekä YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista luovat selkeän pohjan kehittämisyhteistyölle.

Lastenkotijärjestelmää purettu Venäjällä

Vuoden lopussa Venäjällä on päättymässä lastensuojelureformi, jonka tavoitteena oli purkaa lastenkotijärjestelmä sekä kehittää sijaisperhejärjestelmää ja perheiden tukipalveluita. Muutoksia on jo nähtävissä, sillä orpojen ja sosiaalisten orpojen määrä on tilastojen mukaan laskenut ja perhesijoitusten määrä kasvanut. Moskovan alueen varaopetusministerin Ljudmila Ovechkinan mukaan Venäjän lapsistrategian tavoitteena oli sijoittaa lähes 90 % kaikista orvoista perhehoitoon ja tämä vaati rakenteellisia muutoksia mm. avohuollon palveluverkoston rakentamisesta.

-Maailma on jatkuvassa muutoksessa, ja lasten tilanteet ovat hyvin erilaisia ja monimutkaisia, sanoo VF Duuman kansanedustaja Lidia Antonovan. -Tämä edellyttää lainsäädännön soveltamista ja uusien palvelumuotojen kehittämistä.

Venäjällä myös lasten osallisuus on nostettu tärkeäksi aiheeksi. Ensi vuonna alkaa uusi lastenoikeuksiin liittyvä koulutusohjelma, johon osallistuvat sekä lapset että aikuiset. Ohjelman tavoitteena on nostaa tietoisuutta lastenoikeuksista Venäjällä.

Osallisuus ja yhdenvertaisuus kärkenä Suomen vammaislainsäädännön uudistuksessa

Seminaarissa kuultiin esitys sosiaali- ja terveysministeriön vammaislainsäädännön uudistamisesta. Kyse on uudistuksesta, jonka lähtökohta on parantaa vammaisten ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Käynnissä on myös Itsemääräämisoikeuslainsäädäntöhanke. Lisäksi kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus on tarkoitus toteuttaa tällä hallituskaudella.

Myös lapsi- ja perhepalveluita uudistetaan vastaamaan nykyistä paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeita. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) lähtökohtana ovat lapsen oikeudet, lapsen etu sekä lapsi- ja perhelähtöisemmät palvelut. LAPE-muutosohjelma vaikuttaa keskeisesti myös vammaisten lasten ja heidän perheiden asemaan ja hyvinvointiin yhteiskunnassa.

Esille nousivat myös vammaisten lasten opetukseen liittyvät kysymykset. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila nosti omassa puheenvuorossaan esille inkluusioperiaatetta ja vammaisten lasten oikeutta käydä lähikouluaan riittävällä tuella. Seminaarissa suomalaiset esittelivät myös oppimis- ja ohjauskeskus VALTERin toiminta-ajatusta ja palveluita sekä toivat esille YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteet vammaisten lasten oikeuksien näkökulmasta.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Julia Kuokkanen, p. +358 9 3296 0227

Esitys oppimis- ja ohjauskeskus VALTERI:sta
Seminaarin ohjelma suomeksi ja venäjäksi
Tiedote venäjäksi

Julia Kuokkanen

Erityisasiantuntija


050 553 7417

Työtehtäviini kuuluu lähialueyhteystyö, erityisesti Venäjän lastensuojeluun liittyvät kysymykset.