Hyppää sisältöön

Perheystävällinen työpaikka -tunnus Lastensuojelun Keskusliitolle, Suomen Vanhempainliitolle ja Miessakeille

Tiedotteet
20.11.2017
Perheystävällinen työpaikka -tunnus Lastensuojelun Keskusliitolle, Suomen Vanhempainliitolle ja Miessakeille

Lastensuojelun Keskusliitto on tänään saanut Väestöliiton myöntämän Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen. Tunnus myönnettiin ensimmäistä kertaa. Muut tunnuksen saajat olivat Suomen Vanhempainliitto sekä Miessakit ry.

Lastensuojelun Keskusliitto on ollut mukana pilottikumppanina Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa, jossa edistetään lasten ja aikuisten hyvinvointia levittämällä perheystävällisiä käytäntöjä työelämään. Ohjelma lanseerattiin virallisesti tänä syksynä ja se sopii mille tahansa organisaatiolle, joka haluaa profiloitua perheystävällisenä työnantajana, oli se sitten järjestö, yritys tai julkisen sektorin toimija.

– Perheystävällisyys työelämässä on kaikkien etu, sanoo toiminnanjohtaja Hanna Heinonen. – Usein ajatellaan erityisesti lasta, jonka vanhemmat jaksavat paremmin esimerkiksi kiireisissä ruuhkavuosissa ja jotka voivat joustavasti jäädä kotiin tarjoamaan hoitoa, mutta perheystävällisyys on paljon muutakin.

Väestöliiton ohjelmassa perheystävällisyys käsitetään laajasti, eikä se kuulu vain pienten lasten vanhemmille. Perheystävällisyyttä on myös iäkkäästä vanhemmasta tai sairaasta omaisesta huolehtimisen mahdollistaminen. Ohjelma perustuu kunkin mukana olevan organisaation oman tilanteen kartoitukselle ja kehittämiselle. Väestöliitto tukee ohjelman toteutusta pitkin matkaa.

– Ohjelma on tarjonnut meille hyvät puitteet oman perheystävällisyytemme edistämiseen, sanoo Heinonen. – Ajattelimme olevamme jo aloitusvaiheessa varsin perheystävällinen työpaikka, mutta oli valaisevaa löytää ja korjata omia kehittämiskohtia. Meillä niitä olivat ohjeiden selkeyttäminen, toimintatapojen yhtenäistäminen sekä esimiesten parempi tuntemus sekä työntekijöiden perhetilanteesta että siitä, millaisilla tavoilla joustoja on mahdollista toteuttaa. Kannustamme muitakin työnantajia kehittämään työn ja perheen yhteensovittamista edistäviä käytäntöjä.

Olennaista on kunkin organisaation omien käytäntöjen jatkuva kehittäminen vastaamaan työntekijän ja työelämän muuttuvia tarpeita. Perheystävällisyys tarjoaa työnantajalle kilpailuvaltin työmarkkinoilla, mutta myös lisää työntekijöiden sitoutumista ja innostusta työhönsä. Tänä vuonna julkaistun väitöstutkimuksen mukaan työntekijöillä, jotka kokevat työn ja perheen yhteensovittamisen helpoksi, on pienempi riski joutua sairauslomalle kuin niillä, joille se on hankalaa.

Perheystävällinen työpaikka -tunnus myönnettiin ensimmäisille Väestöliiton ohjelman suorittaneille organisaatioille Hämeenlinnassa pidetyssä Lapsen oikeuksien päivän seminaarissa 20.11.2017.

Kommentit (0)

Sulje