Hyppää sisältöön

”Isät eivät ansaitse kiitosta hoitovapaalla olemisesta sen enempää kuin äiditkään”

Lapsen arki
Uutiset
12.11.2019
”Isät eivät ansaitse kiitosta hoitovapaalla olemisesta sen enempää kuin äiditkään”

Isät käyttävät perhevapaista edelleen vain alle 10 prosenttia. Viidennes heistä ei pidä päivääkään isyyslomaa. Vakuutusalalla työskentelevä kolmen lapsen isä Tuomo Mikolanniemi valitsi toisin.

 Halusin olla lasten kanssa kotona, kun he olivat pieniä. Olin lukenut ja kuullut liian monelta isältä, että he katuvat, etteivät viettäneet perheen kanssa tarpeeksi aikaa lasten ollessa pieniä. Päätin, etten joudu samaan tilanteeseen.

Näin helsinkiläinen Tuomo Mikolanniemi, 36, kuvailee syitä hoitovapaalle jäämiseen. Tuomolla ja hänen puolisollaan on kolme lasta: 5-vuotias esikoinen sekä taaperoikäiset kaksoset. Päätös Tuomon hoitovapaalle jäämisestä tehtiin jo ennen lasten syntymää.

 Olimme puolison kanssa puhuneet paljon asiasta ja tulimme siihen tulokseen, että lasten synnyttyä jakaisimme vanhempainvapaat puoliksi. Se tuntui luontevalta ratkaisulta, sillä olimme aiemminkin jakaneet arjen askareet tasapuolisesti.

Tuomo jäi aikoinaan kotiin myös esikoisen kanssa.

 Kun hän syntyi, olin vielä yrittäjä. Ensimmäiset kaksi kuukautta tein töitä pienellä liekillä kotoa käsin. Kun esikoinen täytti vuoden, jäin hänen kanssaan kotiin puoleksi vuodeksi isyysvapaalle ja jatkoin sitä puolen vuoden hoitovapaalla.

Kaksosten synnyttyä Tuomo jäi 2,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, jonka jälkeen koko perhe oli seuraavan kesän kotona.

 Vaimo piti vuosilomia ja minä olin vanhempainvapaalla.

Kun kaksoset olivat 10 kuukauden ikäisiä, Tuomo jäi 10 kuukaudeksi kotiin. Hän oli säästänyt rahaa, jotta perhe pärjäisi taloudellisesti.

 Esikoisen kanssa kotiin jäädessäni minulla ei ollut mitään odotuksia. Kaksosten kohdalla tiesin jo hieman, mitä on luvassa.

Kun Tuomo oli kaksosten kanssa kotona, esikoinen viihtyi päiväkodissa.

 Hän kaipasi jo ikäistään leikkiseuraa.

Esikoisen kanssa ollessaan Tuomon tuttu oli samaan aikaan osittaisella hoitovapaalla.

 Kävimme hänen ja lastemme kanssa yhdessä aamupäivisin kerhossa ja ulkona leikkimässä. Vietimme paljon aikaa myös omalla pihalla, sillä naapurissa asui paljon samanikäisiä lapsia. Myöhemmin kaksosten kanssa tehtiin samoja asioita, mutta silloin arjessa oli hieman enemmän vilskettä.

”Tykkäsin nukkua päiväunia lasten kanssa.”

Perheen ratkaisu ei ollut tyypillisin. Vaikka perhevapaita pitävien isien osuus on viime vuosina kasvanut, vapaiden lyhyen keston takia isien perhevapaiden osuus jää alle 10 prosenttiin.

Suomessa on kaavailtu perhevapaisiin uudistusta, jonka tavoitteena on, että isien osuus vapaista kasvaisi. Yksi vaihtoehto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 6+6+6-malli, jossa molemmat vanhemmat pitäisivät perhevapaata puoli vuotta ja sopisivat viimeisestä puolesta vuodesta keskenään.

Tuomosta uudistus olisi hyvä.

 Isän ja lapsen suhteen kannalta on tärkeää, että myös isä on kotona läsnä. Perhevapaista puhuttaessa keskitytään mielestäni liikaa vain siihen näkökulmaan, että äidit saadaan kotoa töihin. Olennaistahan on myös se, että isä ja lapsi saavat viettää aikaa yhdessä ja heille rakentuu läheinen suhde.

Tuomo uskoo, että vanhempainvapaiden joustavampi siirtäminen ja käyttäminen lisäisivät isien osuutta perhevapaista.

 Myös asenteilla ja kannustamisella on iso vaikutus. Sen takia on hyvä, että myös lapsia kotona hoitavat isät ovat mediassa esillä.

Syy isien perhevapaiden vähyyteen löytyy usein asenteista. THL:n tutkimuksen mukaan yleisin perustelu isien vähäisiin perhevapaisiin on se, että äiti hoitaa lasta. Muita syitä ovat työelämän epävarmuus, taloudellinen tilanne sekä pelko uramahdollisuuksien heikkenemisestä.

Tuomosta taloudellisesti kyllä pärjää, jos haluaa.

 Säästin pitkään, jotta voin olla kotona. Progressiivisen verotuksen ansiosta tulot putoavat perheissä usein vähemmän kuin on ajateltu. Kyllä hetken pärjää tiukemmallakin.

Perhevapaiden vaikutusta uraansa Tuomo ei ole pohtinut.

 Ei ainakaan töissä ole tullut mitään kuittailuja, vaan esimiehet ja kollegat ovat suhtautuneet todella positiivisesti asiaan. Ilmoitin hyvissä ajoin, milloin aion jäädä vapaalle, eikä mitään ongelmia ole ollut.

Osan suhtautuminen on ollut jopa ylistävää: Tuomoa on pidetty keskivertoa parempana isänä, koska hän hoiti lapsia kotona.

 Isät eivät mielestäni ansaitse sen enempää kiitosta hoitovapaalla olemisesta kuin äiditkään. Isän oleminen vanhempain- tai hoitovapaalla ei pitäisi olla mitenkään poikkeuksellinen asia.

Nyt Tuomo on palannut jo työelämään. Lasten kanssa kotona vietetty aika on silti tuoreessa muistissa.

Kun Tuomolta kysyy, mikä oli parasta kotona olemisessa, hän ei pohdi vastausta kauaa.

 Kyllä se kokonaisuus, että olen saanut olla lasten kanssa kotona, on ollut parasta. Tykkäsin nukkua päiväunia lasten kanssa. Ei tarvinnut tehdä mitään ihmeellistä, oli mukava vain olla kotona läsnä ja leikkiä. En kadu pätkääkään.

Tämä teksti on julkaistu alunperin Lapsen Maailma -lehdessä 10/2019. Tutustu kyseisen numeron sisältöön.

Tilaa Lapsen Maailma -lehti

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje